tiistai 7. huhtikuuta 2020

Joukostamme poistuneet helmikuu -20

Osa tuotteista saatu blogin kautta. Tuotteet merkitty * -merkillä.

Moikka!

Taas on aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta. No, nyt toivottavasti tilanteeseen tulee muutos, sillä tuhansien muiden tapaan olen nyt lomautettuna tuonne juhannuksen tienoille asti. Eli yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiini ja kirjoitella enemmän tänne blogiin, enää kun se ei ole ajasta kiinni.

Mennäänpä sitten helmikuun loppuneisiin. 


Ilahduttavan paljon loppui myös täysikokoisia tuotteita, vaikka näytepussien käyttö oli edelleen menossa.


Nassu:

Jane Iredale Balance Hydration Spray *
Mulla meni tosi kauan että sain otettua tämän suihkeen käyttöön sillä olen aina vähän vierastanut kasvojen suihkuttelua. Toisin kun nyt kun olen siihen tottunut ja nyt näistä on tullut jo tapa. Mitään suurempaa huomiota en näistä suihkeista ole tehnyt, en ole huomannut että esim tämä millään lailla olisi juurikaan kosteuttanut tms, mutta kivalta se tuntui eniwei. Suihkutin tätä aamuisin meikin päälle ennen töihin lähtöä. 
Isona plussana se että tässä on tasainen suihku. Mikään ei ole niin ärsyttävää kun suihke joka roiskii mihin sattuu...

Pielor Vital Infusion Repairing Facial Sheet Mask.
Minnin joulukalenterista sain tämän kangasnaamion. Olenkin jo maininnut että en ole niin suuri kangasnaamioiden ystävä, mutta kyllä niitäkin tulee välillä käytettyä. Tykkäsin tämän naamion lopputuloksesta, joka oli kosteutettu iho joka ei vaatinut lähes heti pois ottamisen jälkeen kosteusvoidetta. Miinuksena jälleen se että tämä oli valuvan märkä ja limaisen tuntuinen. Hrr...

Nivea Gentle Eye Make -up Remover.
Myöskin Minnin kalenterista saatu Nivean perus silmämeikinpoistoaine. En muista olenko tätä versiota aijemmin käyttänyt, ehkä joskus vuosia vuosia sitten.. Oli ihan kiva ja asiansa ajava, vähän ehkä enemmän sai nähdä vaivaa meikinpoistossa. Luulen sen johtuvan siitä että olen tottunut käyttämään vedenkestävän meikin poistotuotteita vaikken käytä vedenkestäviä meikkejä. 

Bioline Desense -seerumi.
Töistä nappasin tämän seerumin käyttööni koska tämä oli sitä vanhempaa sarjaa. Couperosaiholle suunattu seerumi rauhoitti ja kosteutti ihoa. Ilmatiivis pumppupullo on aina hyvä asia säilyvyyden kannalta. 1-2 pumppausta seerumia riitti iholle, 2 pumppausta jos oli enemmän kuivuutta iholla. Tykkäsin kyllä vaikka ei ehkä ollut omalle talvi-iholle tarpeeksi.

L'oréal Pure Clay -kasvonaamiot.
Ja Minnin kalenterista nämäkin pienen naamiot olivat. Yksi odottaa vielä käyttöönottoa. Sain siis sellaisen kolmen naamion setin. Punainen Exfo Mask kirkastaa ja kuorii ihoa tehokkaasti. Musta Glow Mask syväpuhdistaa. Tätä mustaa olen käyttänyt aijemmin sellaisen näytepussin ja tykkäsin siitä paljon. Punainen naamio olisi ehkä parempi ollut omalla ihollani kesäkäytössä, koska se oli sen verran tujua. Mutta tykkäsin kyllä siitä. Tällä hetkellä kasvojen iho on hyvässä kunnossa, mutta acne on ottanut rintakehästä vallan... Tuon mustan naamion käytinkin siis rintakehällä.


Kroppa:

The Body Shop British Rose Petal -soft Hand Cream.
Sain tän entiseltä työkaverilta naistenpäivänä koska hänen mielestään kukat on parhaimpia kosmetiikassa (mieshenkilö). Heh, sain tän jo viime vuonna mutta sitten se katosi.. ja löytyi taas! Nää pienet käsivoiteet on näppäriä käsilaukussa ja Body Shopilla on myös aivan ihanat tuoksut tuotteissa. Tämä voide oli sellainen pehmeän tuoksuinen, eikä niin pistävä kuin mitä kukkaistuoksut voivat joskus olla. Tykkäsin, vaikkei ihan riittänyt kosteuttamaan talvi-ihoa. 

Lush Rub Rub Rub Shower Scrub *
Nämä Lushin kuorinnat ovat yksiä parhaita, mitä tulee kuorivuuteen. Haluan että kuorintani on kunnolla rouhea ja tehokas. Sitä tämäkin oli. Suolakuorinta oli väriltään sinistä ja tuoksun kuvataan olevan trooppinen. Olen tainnut tätä käyttää aijemmin sellaisen pienen purkin. Tykkään tästä kuorinnasta tosi paljon, mutta omaan nenääni tämä vain haisee vähän sellaiselle muoviselle. Mutta sen kyllä kestää kun itse tuote on niin hyvää.

Gehwol med. Express Foam.
Kosmetologi -messuilta ostin testiin tämän vaahtojalkavoiteen. Rakastan Gehwolin jalkavoiteita, eikä tämäkään ollut poikkeus. Vaahto imeytyi nopeasti eikä jättänyt jalkoja tahmaiseksi, joten jalkojen rasvauksen jälkeen ei tarvinnut pelätä liukastumista jos halusi heti lähteä liikkeelle.


Tukka:

Intensive Relax -ihoa rauhoittava hoitoaine.
Olisikohan ollut I love me -messut josta ostin tämän nesteen kutisevalle hiuspohjalle. Samalla ostin päänahan kuorinta -aineen. Kummastakaan en oikein saanut apua siihen ongelmaan. Tässä pari kuukautta sitten oli kutina taas pahimmillaan ja piti taas turvautua apteekin aineisiin. 
No mutta eniwei, tämä auttoi hieman kutinaan kun tätä käytti joka päivä. Siis ihan joka päivä. Ja kyllä, olen liian laiska sellaiseen. Ja koska tämä auttoi vain hieman niin... Ei jatkoon. Nyt on onneksi sellainen kausi että kutise.


Meikit:

Maybelline Dream Satin Liquid - sävyssä 21 nude. 
Tämän meikkivoiteen piti olla mukana pannuprojekti -postauksessa, mutta kuten mainitsinkin, olin jo kerennyt käyttämään tämän loppuun ennen postauksen kirjoittamista. En aluksi lämmennyt tälle meikkivoiteelle, mutta päivittäisessä käytössä huomasin että ei tämä niin huono ollutkaan. Sävy oli hieman liian tumma itselle, mutta sen sai häivytettyä hyvin.

NYX Worth The Hype.
Olen pari tätä samaa ripsiväriä käyttänyt ja olen kyllä tykännyt. Harja on sellainen perinteinen, mutta tällä saa kyllä näyttävää jälkeä aikaiseksi. Voisin käyttää lisääkin.

NYX Shine Killer.
Hyvin silikoninen pohjustusaine siloittaa ihon tehokkaasti ja meikki liukuu iholle hyvin. Meikin kestoon en huomannut tämän vaikuttavan. Pidän enemmän sellaisista kevyemmistä pohjustusaineista. Tämä oli mukana pannuprojektissa ja uusi pohjustus on jo otettu mukaan.

Essence The Cushion Eyeliner.
Saksasta ostamani tyynyrajausväri oli ihana. Harmillisesti tämä vain kuivui... Sävy oli mustaakin mustempi ja tällä sai täydelliset rajaukset tehtyä. Pysyi hyvin eikä tahriutunut. 

NYX Tinted Brow Mascara.
Sävyllinen kulmageeli joka piti kulmat kuosissa. Harja oli sopivan pieni ohuille kulmilleni. Pidän näistä sävyllisistä kulmageeleistä ja vahoista. Ne on sellaisia helppoja ja nopeita tuotteita kiireisille aamuille. Voisin käyttää lisääkin.


Näytteet:

En taas sen enempää näistä kirjoittele. 11 näytepussia tuli kulutettua helmikuussa. Vielä on maaliskuussa näytepusseja käytetty, mutta nyt siihen tuli tauko. Syy siihen on se että jouduin laittamaan kosmetologihommat tauolle koska tilat joissa olin menee remonttiin ja koko kööri joutui sieltä lähtemään. Ja koska korona, en edes lähde vielä tässä vaiheessa etsimään uusia tiloja.. Mutta siis töistä jäi näitä avattuja ammattituotteita kuten voiteita, naamioita ym joita tässä sitten käyttelen.


26 loppunutta, joista 11 näytettä, 4 matkakokoista ja loput täysikokoisia. Ilahduttavan paljon myös meikkituotteita.

Seuraavaksi olis tarkoitus esitellä muutamia uusia (minulle uusia) luomiväripaletteja ja niillä tehty meikki. Lisäksi tässä yksi päivä tajusin että en ole tehnyt meikkiä pannuprojektin tuotteilla tai näyttänyt niistä swatcheja...

Ihanaa kevättä kaikille ja tsemppiä tähän korona -aikaan! 💛

-T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteitä? :)