tiistai 28. elokuuta 2018

Pörröhiusten pelastus

Goldwell Kerasilk Control Smoothing Fluid on ollut sen käyttöön otosta asti luottotuotteeni pörröisten ja karheiden hiusteni siloittamisessa.
Tarvitsen siis ennen kaikkea siloittavia ja kosteuttavia tuotteita pituuksiin ja latvoihin. Olin jo ihan unohtanut tämän fluidin olemassa olon kunnes siivosin kylppärin kaappini ja heitin vanhentuneet tuotteet pois ja järjestelin kaapin. Tarkemmin putelia tutkittuani totesin sen olevan juuri sitä mitä hiukseni tarvitsevat ja otin sen käyttöön. Enkä ole katunut.


Kerasilk Control sisältää keratiinia ja liquid -silkkiä ja sisältää lämpösuojan. Se on tarkoitettu vaikeasti hallittaville, kurittomille pörröhiuksille. Se siloittaa ja antaa hallittavuutta.


Tuote on pumppupullossa mistä plussaa. Omiin hiuksiini riittää 3-4 pumppausta. Yleensä olen käyttänyt tätä pyyhekuiviin hiuksiin, mutta toimii erinomaisesti myös kuivissa hiuksissa. 
Hiukseni vaativat pesun jälkeen föönauksen jotta ne eivät rehottaisi joka suuntaan vaan olisivat edes joten kuten sileät. Ja välillä pitkien työpäivien takia hiusten pesu menee niin myöhäiseksi etten jaksa edes ajatela föönausta. Mutta enää ei edes tarvitse. Ja mikäli en ole laittanut tätä pesun jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin ja herään aamulla tukka joka suuntaan sojottaen näyttäen kasalta olkia, saa fluidi siloitettua hiukseni kuin ihmeen kaupalla.

Riippuen siitä mistä tuotteen ostaa, hinta on jotain 25-30€ paikkeilla ja fluidia on putelissa 75 ml.

En voisi enempää suositella tätä tuotetta kaikille jotka kärsivät pörröisistä, kurittomista hiuksista. Love it!

*saatu blogin kautta

-T

maanantai 27. elokuuta 2018

Pink Monday: L'oréal Cherry My Cheri Eyeshadow Mega Palette

Pitkästä aikaa Pink Monday! Ja tän postauksen piti tulla jo kesäloman aikana, mutta kun en saanut aikaiseksi..


Näin joskus ohimennen mainoksen tästä Cherry My Cheri -paletista ja vaikka en sen kummemmin sitä mainosta nähnyt, joku siinä jäi vaivaamaan ja kehitin itselleni pienen pakkomielteen saada tämä paletti. Se olikin sitten oma juttunsa lähteä etsimään sitä sokokselta sillä pohjalla että se on a. uutuus ja b. joko L'oréalin tai Maybellinen. 

Noh, otin sitten googlen avuksi ja selvisi kumman paletti se on. Ja koska paletti oli Limited Edition, oli se tietenkin keskustan sokokselta jo loppunut. Ei muuta kuin linkki alle ja kohti Kaarta joka on onneksi kotimatkan varrella. Sieltä onnekseni löysin yhden paletin jonka hyvin nopeasti nappasin itselleni ja kotiutin. 


Paletissa on 16 luomivärinappia joista suurin osa on kimaltelevia, mutta osa myös mattaisia. Nappien pitäisi tuoksua hedelmäiselle ja kyllähän tarkemmin nuuhkittuna ne siltä tuoksuvatkin, mutta ei yhtä vahvasti kuin esim. Too Facedin suklaapaletit.

Sävyt ovat ihania ja sopivat tähän kesään kuin nenä päähän. Tämä onkin ollut nyt kesän käytetyin palettini, silloin kun olen jaksanut meikata. Paletti on pigmenttinen, jotkut sävyt ovat hieman pöllyäviä mutta kaikki hyvin häivyttyviä. 





Sävyt kädelle laitettu ilman pohjustajaa, sormella levittäen. Paletista katsottuna ensimmäinen kuva on paletin vasen reuna ylhäältä alas ja siitä järjestäen.

Olen kyllä niin tykästynyt tähän palettiin ja näihin sävyihin. Täydellisiä kirsikan, persikan ja luumun värejä. Sopivia juuri kesähelteille, mutta myös syksyyn ja talveen tuomaan piristystä. Ilolla käyttelen tätä palettia joka töröttää meikkipöydällä esillä niin että pystyn tarttumaan siihen helposti aamulla tehdessäni meikkiä töihin.

Mitä mieltä tästä paletista? Ostitko?

-T

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Joukostamme poistuneet heinäkuu -18

Heinäkuussa lomailin ja oli niin kovat helteet että ei hirveesti jaksanut meikkailla tai tehdä muutakaan. Joten eipä noita purkkejakaan kovin montaa loppunut, mutta onneksi täysikokoisia kuitenkin.



Tukka:

Goldwell Kerasilk Control Shampoo oli ihastuttava tuote. Juuri sellainen jota oma tukkani tarvitsi, nimittäin kontrollia. No joo, eihän yksi shampoo voi saada tukkaa kontrolliin, mutta kuitenkin. Pesi hyvin ja jätti hiukset pehmeiksi. Tuoksui kampaamomaisen ylelliseltä. Jemmoista löytyy vielä yksi Goldwellin shampoo. Näitä voisin käyttää lisääkin. *

Living Proof Perfect hair Day Dry Shampoo oli itselleni ensimmäinen kosketus merkin tuotteisiin. Ja olihan tämä kuivashampoo ihan kiva, mutta ei mitenkään sellainen wow. Sanoinkin sille kampaajallemme jolta tämän ostin että ehkä tämä olisi toiminut paremmin jos olisin pitänyt hiuksia auki. Siis tuote oli hyvä, mutta hintaansa nähden mulle liian kallis jatkuvaan käyttöön koska joudun molempien töideni takia pitämään hiukseni kiinni joten mulle "kelpaa" halvemmatkin kuivashampoot.

Garnier Respons Hydrating Conditioner Coconut Water & Aloe Vera Gel. Miedosti kookokselta tuoksuva hoitoaine selvitti hiukset kivasti niitä latistamatta, mutta ei kuitenkaan ihan täydellisesti riittänyt kosteuttamaan ja siloittamaan kuivia ja pörröisiä hiuksiani.


Nassu:

Kivvi Lip Marmalade Lemon. Raikkaan sitruunan tuoksuinen huulivoide oli mielenkiintoinen tuttavuus, mutta voide jäi iholle öljyisenä pyörimään ennen kuin hävisi täydellisesti eikä juurikaan kosteuttanut huulia. Tämä kerkesi mennä huonoksi ennen kuin sain sen loppuun asti käytettyä.

Dr. med. Christine Schrammek Hydra Maximum Day Cream. Kevyt kosteusvoide oli omiaan kuumilla keleillä nopean imeytyvyytensä ansiosta. Kylmillä keleillä tämä vaati paljon kosteuttavia seerumeja ja öljyjä alle. *


Näytteet:

Simple Micellar Cleansing Wipe. Näitä Simplen pyyhkeitä mulla on ollu ennenkin, mutta tää yksi näytekappale oli vaan jotenkin niin sympaattinen. Ja oon kyllä muutenkin tykännyt näistä. Mutta enää tulee harvemmin ostettua puhdistuspyyhkeitä.

Garnier Respons Argan Richness Nourishing Cream Mask. Tästä on kyllä hankala sanoa mitään, sillä pussin sisältö ei mitenkään päin riittänyt omille hiuksilleni. Voisin kyllä joskus ostaa tätä täysikokoisen testiin.

Lumene Valo Glow Reveal Peeling Mask. Ja nyt pitää tunnustaa että mulla ei ole niin minkäänlaista muistikuvaa tästä naamiosta...


Kroppa:

Bialy Jelen Wege suihkugeeli. Tämä oli yksi miehen Varsovan tuliaisista. Ihana mies oli vielä pyytänyt myyjältä apua kun pyysin tuomaan jotain "paikallista" kosmetiikkaa. Rakastin tän tuoksua. Onneksi saan vielä nauttia siitä kasvovoiteessa. Suihkugeeli ei vaahdonnut ollenkaan ja se olikin jotenkin tosi oudon tuntuista normaaleihin suihkugeeleihin verrattuna. En osannut tällä pestä varpaitani (heh) vaan siihen piti valita vaahtoava pesuaine. Mutta ihana tää oli.

Dermosil Blossom Shower Gel. Tää oli jo aika vanha tuote jota en vain saanut käyttöön koska suihkugeelejä menee niin vähän. Varsinkin näitä pumppupullollisia joita jostain syystä tykkään käyttää enemmän lavuaarin reunalla kainalonpesuaineena. Siinä hommassa tämäkin toimi. Tuoksu oli mukavan kukkainen ja pullo oli kaunis vaaleanpunaisine kukkasineen. Oikein toimiva. *

Green People Age Defy Contour & Sculpt Body Lotion. Tämän pitäisi olla kiinteyttävä ja kuoriva vartalovoide. No, mistäpä sitä tietää. Tuoksui "vihreälle" ja oli väriltään ruskeaa. Sävy jäi iholle, ei sillein että sitä olisi huomannut, mutta esim. vanulappuun jäi ruskeaa väriä kun pyyhin decolteen iltaisin misellivedellä. Kosteutti ihan kivasti, mutta ei nyt ihan ollut nappi tuote mulle. *

Nivea Intensive Care Hand Cream. Sain tän joskus kaupan päälle Sokokselta ja tää olikin lähinnä yökäytössä. Itse voide loppui jo aijemmin, mutta tuubi jäi yöpöydän laatikkoon lojumaan. Tuoksu oli perus Niveaa josta itse pidän ja voide oli tuhtia ja kosteuttavaa. Siitä huolimatta tämäkään ei talvisin kylmillä keleillä riittänyt kosteuttamaan kuivia rystysiäni. Pitäisi mennä ensi talvena näyttämään niitä ihotautilääkärille...


12 tuotetta, joista 8 täysikokoista, 1 matkakoko ja 3 näytettä. 

*saatu blogin kautta

Oliko tuttuja juttuja?

-T

torstai 9. elokuuta 2018

Lush Twilight Body Spray

Tässä postauksessa kerroin Lushin Twilight -kimallepalasta ja siitä miten rakastuin sen tuoksuun.
Lushin Asematunnelin liikkeen uudistuessa kävin siellä tutustumassa tarkemmin tuotteisiin myyjän avustuksella ja silloin huomasin nämä body sprayt. Myyjä kertoi että näitä on ollut aijemminkin myynnissä mutta silloisen myymälän esillepanoon näitä ei oltu saatu kunnolla näkyville. Siksi kai itsellänikin oli mennyt ihan ohi nämä body sprayt. 


Kävin heti nuuhkuttelemassa tätä Twilight tuoksua, joka on siis sama kuin tuossa kimallepalassa, mutta heikon rahatilanteen vuoksi en vielä silloin ostanut tätä vaan ostin kasvovoiteen.
Aina töihin mennessäni tämä kalvoi mieltäni, sillä usein kuljen juuri siitä Asematunnelin liikkeen ohi hoitolalle mennessäni. Sitten eräänä palkkapäivänä marssin ennen töihin menoa Lushille ja hain oman body sprayni.


Lushin sivuilla sprayta kuvataan näin:

"Päivän taittuessa iltaan, tonkapapu ja laventeli soittavat duetossa hiljaista unilauluaan, 
ylang ylang -öljyn saaden ajatukset taianomaisille kukkaniityille"

Tätä neuvotaan käyttämään parfyymin tavoin, suihkuttamalla ranteisiin, kyynärtaipeisiin, kaulalle jne, mutta itse tykkään suihkutella tätä iltaisin ennen nukkumaan menoa sängyn yläpuolella.

Tuoksu on vahva, joten yleensä yksi suihkaus riittää. Tästä siis riittää iloa pitkäksi aikaa.

Hintaa näillä on 29,95€, paitsi tuoksussa Rose Jam joka maksaa 35,95€.

Oletko kokeillut Lushin vartalotuoksuja? Mikä on lempituoksusi?

-T

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Joukostamme poistuneet kesäkuu -18

Viimeinen lomaviikko on käynnistynyt ja en ole koko loman aikana saanut mitään aikaiseksi... On vaan ollut liian kuuma. Mutta nyt voisi taas orientoitua ja käydä kesäkuun loppuneiden kimppuun.



Nassu:

LV puhdistusvaahto herkälle iholle. Joku näissä herkän ihon tuotteissa aina on että ne pistävät ihoni kirvelemään. Tämäkään vaahto ei tehnyt poikkeusta, joten käytin sitä epäsäännöllisesti. Vaahto itsessään oli ihan kivaa, sellaista kuohkeata. Mutta ei jatkoon. *

Neutrogena Hydro Boost geelimäinen puhdistusvoide. Tämä taas oli rakkautta ensi pesulla! Ostin viime kesänä saksanreissulta tämän putsarin testiin koska suomesta ei näitä saa. Äärimmäisen hellävarainen, ei kirvellyt, puhdisti hyvin ja tuoksui hyvältä. Kun seuraavan kerran menen saksaan ostan kyllä näitä lisää. 

Neutrogena Pore & Shine daily scrub. Tämä oli enemmänkin miehen käytössä mutta ehdin toki itsekin testata tätä. Kuten olen aiemminkin maininnut, rakastan näiden vihreiden purkkien tuoksua. Itse käyttäisin tätä kerran viikossa, mutta vahvemman ihon omaava voi hyvinkin käyttää useammin. Rakeet ovat sen verran hellävaraisia että jos tuntuu siltä että ihosi kestää, niin voi käyttää päivittäin. Herkkäihoisille en suosittelisi... *

Joe Blasco Instant Youth Activator. Kolmivaikutteinen seerumi ikääntyvälle iholle ei ehkä ollut juuri omalle iholleni tarpeellinen, vaikka neljäkymppiset lähestyvät kovasti. En juurikaan ole vielä huomannut juonteita muualla kuin silmien alla. Seerumi oli miellyttävän tuntuinen ja toi pientä lisäkosteutusta iholle. Muuta en oikein sitten huomannutkaan. Tai ehkä tämä jollain tavalla auttoi kun edelleenkin alkossa kysytään paperit 😁 Käytetään aamuisin. *

Lush Catastrophe Cosmetic tuorekasvonaamio. Tämä oli unohtunut jääkaapin perukoille ja siinä olisi ollut enää yksi käyttökerta jäljellä. Moni kritisoi näitä tuorenaamioita siitä että käyttöaika on niin lyhyt että ei kerkeä käyttämään. Kyllä nämä kerkiää kun ottaa omalle ihotyypille sopivimman naamion ja tekee tehohoidon iholle, vaikkapa viikon ajan joka päivä. 
Tämä mustikkanaamio on viilentävä ja rauhoittava. Juuri sitä rauhoittavuutta ihoni tarvitsikin silloin kun tätä käytin. Ihosta tuli todella pehmeä ja sileä, sekä se rauhoitti ärtyisyyttä. *

Signe Seebid Mandarin & Greip huulivoide. Käytössäni on niin paljon huulirasvoja että väkisinkin joku näistä kerkeää mennä pilalle ennen kuin sen saa käytettyä loppuun. Tämän huulirasvan sain kulutettua puoleen väliin. Ihanan tuoksuinen ja öljyinen voide suorastaan suli huulille. Sopi myös kynsinauhoille. Voisin hankkia uuden tämmöisen kun varastot hieman hupenevat. *

Bernard Cassiere Deep Pore Cleanser. Tästä ei oikein ole mitään ihmeempää sanottavaa... Ihan perus putsari, pesi hyvin ja tuoksui neutraalille. *


Tukka:

Biozell Color Mask sävyssä Night Sky. Upea sinisen sävy joka kestää ja kestää. Nää Biozellin Color Maskit on ihan parhaita hiusten sävyttäjiä. Love it! *

Batiste Dry Shampoo. Jälleen yksi perus Batiste. Hyvää kamaa, ei siitä sen enempää.


Näytteet:

Lumene CC -Cream. En pitänyt alkuperäisestä versiostakaan enkä myöskään tästä. Levitettäessä tätä ei mitenkään huomannut mihin kohtaan tätä oli laittanut, ennen kuin hetken päästä voide alkoi tummumaan iholla ja tilannehan oli jo siinä vaiheessa läikikäs. En ymmärtänyt tätä.

Tolpa dermo mani serum. Näitä miehen Varsovasta tuomia näytteitä kulutellaan tasaista (joopa joo) tahtia. Tykkään näistä.


Meikit:

Benecos Natural Mineral Powder. Tykkäsin tästä puuterista tosi paljon. Teki ihanan mattaisen ja tasaisen pinnan iholle ja sai meikin näyttämään ja tuntumaan hyvältä. Koostumus tässä oli hieman rakeinen, mutta levittäessä "rakeet" hajosivat, eivätkä millään tavalla haitanneet käyttöä.
Jossain blogimiitissä nappasin tämän vaihtokasasta. Voisin ostaa uuden tämmöisen kun puuteri loppuu, sillä olen todennut että Benecosin tuotteet ovat hinta -laatusuhteeltaan hyviä. *

Korres Wild Rose Foundation. Korresin tuotteista ei hirveesti ole kokemusta muista kuin huulikiilloista, mutta mielenkiintoa niihin tutustumisessa olisi. Tämä tuubimallinen meikkivoide oli positiivinen yllätys. Sävy RF1 oli ihan sopiva myös talvella, vaikka se hieman tummempi oli kuin oma ihoni, mutta se häivyttyi hyvin. Enemmän Korresin meikkivoiteesta voit lukea tästä postauksesta.

Lush Strawberry Bobmshell Lip Tint. Nyyh, tämä ihanuus joutui työessun kanssa pesukoneeseen ja se oli sitten sen menoa. 😢 *postaus* *

Oriflame The One 5-in-1 Wonder Lash Mascara WP. Kumiharjat ovat pitkään olleet suosikkejani ripsiväreissä, eikä tämäkään ollut poikkeus. Teki ripsistä näyttävät. Ainoa miinus tässä vedenkestävässä versiossa oli se että en meinannut millään aineella saada tätä pois. Silmät oli kovilla tätä poistaessa vaikka käytössä oli kuinka vedenkestävän meikin poistoon tarkoitettu tuote. *

Avon Luxe Glamorous Lash Mascara. Harmittavasti en kerennyt tätä kokeilemaan kuin kerran, sillä avatessani tämän oli ripsari jo kuivunut. Putkilon toisessa päässä on sivellin ja pienen googlettamisen jälkeen selvisi että se on ripsiseerumi jonka pitäisi estää ripsien katkeileminen.... Ripsiväriharja on myös kuminen, joten harmittaa että tämän testailu loppui lyhyeen. *

Stagecolor Liner Stick sävyssä Taupe. Tämä kulmakynä on kaikessa lyhyydessään pyörinyt meikkipöydällä jo sen verran kauan että päätin vihdoin luopua siitä. Onhan noita kulmatuotteita. Sävy oli ihan ok, ehkä hieman liian lämmin sävy ottaen huomioon että sävy on Taupe.


Kroppa:

Rexona Maximum Protection Confidence. Etsin koko ajan sitä täydellistä dödöä itselleni ja tässä on nyt sellainen jonka voisin ostaa uudestaankin. Olen joskus aiemmin käyttänyt saman sarjan toista versiota ja se sotki kaikki vaatteeni valkoisiin tahroihin. Toki tämänkin kanssa saa varovainen olla, ettei heti pue mustaa paitaa päälleen, mutta ei niin pahasti tahrannut. Piti myös hyvin hienhajun kurissa.

Gehwol Warming Balm. Rakastan näitä Gehwolin jalkahoitotuotteita. Tämä lämmittävä voide oli ihana talvella ja keväällä kun jalkoja paleli. En huomannut mitään varsinaista lämmittävää vaikutusta, kuten kuumotusta tms, mutta huomasin sen että jalat eivät palelleet. Lisäksi nämä voiteet ovat erittäin kosteuttavia.


Ihan kiva satsi tuli taas kulutettua. 19 tuotetta, joista 16 täysikokoisia, 1 matkakokoinen ja 2 näytettä.

*saatu blogin kautta

-T