Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hiuslakka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hiuslakka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. syyskuuta 2025

Putkiremppaa paossa osa 1

 Moikka pitkästä aikaa!

Kerasilk saatu sata vuotta sitten blogin kautta. Mahdollisesti myös Moroccanoilin hiuslakka. En muista.

3 viikkoa sitten muutettiin väliaikaiseen asuntoon kolmeksi kuukaudeksi putkiremonttia karkuun. Tässä pienessä postaussarjassa esittelen ne kosmetiikat jotka otin mukaani tänne. Näitä kuvia katsoessa tuntuu että otin vähän liikaa tavaraa mukaan, mutta parempi liikaa kun liian vähän. 

Eilen pääsin vielä käymään kotona hakemassa vähän täydennystä kun piti käydä hakemassa unohtunut imurin laturi. Olin unohtanut mm. niitä meikkejä jotka on pannuprojektissa mukana ja lähtiessä muistin että unohdin sen Oriflamen puuterin taas ottaa mukaan... Mutta koska koko kämppä on muovitettu ja jouduin jo tekemään meikkipöydän muoviin reiän että sain tarvittavat mukaan ja olin sen jo ehtinyt uudestaan teipata kiinni niin en sitten jaksanut enää ruveta uudestaan säätämään. Käytetään se sitten loppuun kun päästään takaisin kotiin.

Aloitetaan hiustuotteista joita otin mukaan. Otin eilen myös kosteussuihkeen mukaan jonka olin unohtanut, joten sitä ei ole tässä mukana koska kuvat on otettu jo aiemmin.


Tällä setillä ajattelin pärjätä tämän kolme kuukautta. 


Happy Crazy Mine shampoo ja hoitoaine. Hoitoaineen olen jo käyttänyt ja luulen että mieheni on sen vahingossa heittänyt pois... Tästä syystä mm. loppuneiden tuotteiden esittely menee loppuvuodelle, koska en ruvennut roskia raahaamaan mukanani. Harmittavasti tuo hoitoaine oli niin paljon pienempi kuin shampoo jota on vielä paljon jäljellä.


Tresemmé Revitalise Colour Conditioner tuli paikkamaan käytettyä hoitoainetta. Ei tätäkään paljoa ole enää jäljellä.


Ida Warg Moisture Shampoo ja hoitoaine sitten kun tuo sininen shampoo loppuu.


Cutrin Bio+ Active Shampoo kaksoispuhdistusta varten (tarvittaessa). Nyt on tuntunut käytössä olevan shampoon kanssa että en välttämättä tarvitse kaksoispuhdistusta.


Antonio Axu Anti -Frizz Repair Cream ja Goldwell Kerasilk hiusöljy.
Tosta Antonio Axusta en niin välitä, mutta yritän käyttää sen pois. Kerasilkin öljy taas on hyvä mutta vanha. Pitää yrittää käyttää se nopeasti pois. Olen täällä ollessa tehnyt tällä mm. öljyhoidon ennen hiustenpesua.


Hair Project Heat Protection Spray ja Biozell Scalp Balancing Tonic.
Föönauksen alle laitan aina lämpösuojaa ja tuo Biozell on satunnaista päänahan kutinaa helpottamaan.


Moroccanoil Luminous Hairspray. Käytän niin vähän minkäänlaisia hiuslakkoja ja tämäkin on mulla ollut todella kauan. Ei ole paljoa enää jäljellä ja yritän nyt käyttää tämän loppuun. Lähinnä silottelen tällä liuhuvia irtohiuksia.


L'oréal Elvital Dream Lenght ja Cutrin Vieno kuivashampoot. Olen vähentänyt kuivashampoon käyttöä, jotenkin tuntuu että nykyisellä hiusvärillä en sitä niin tarvitse koska hiukset eivät näytä niin riivatun rasvaisilta. Mutta otin silti mukaan tuon vajaan Elvitalin ja korkkaamattoman Vienon.


L'oréal Préference hoitoaine. Tämä meinasi unohtua kuvista, siksi se on täällä viimeisenä muttei vähäisimpänä. Tarkoituksena on nyt siis käyttää tuo sininen shampoo ja sen kanssa ensin se Tresemmé hoitoaine ja kun se loppuu  niin sitten tämä. Vasta sen jälkeen korkkaan Ida Wargit. Ja toivon että saan mahdollisimman monta purkkia käytettyä loppuun jotta niitä ei tarvitse viedä enää kotiin. Oon saanut jo 7 tuotetta loppumaan, mutta olen myös joutunut ostamaan muutaman uuden tuotteen. Niistä lisää sitten myöhemmin.

-T


sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Kiharakampaus Biozellin tuotteilla

En juurikaan esittele mitään kampausjuttuja blogissani, johtuen juurikin siitä kun en vain osaa tehdä mitään kampauksia. Mutta I love me -messujen jälkeen sain postia Biozellilta ja sieltä kysyttiin halukkuutta ottaa tuotteita testiin. Ja ilman muutahan se kiinnosti. Tuotepaketin mukana niin vahaa, hiuslakkaa, tekstuurispraytä ym. Tai nyt itseasiassa en ole ihan varma mitkä kaikki sain messuilta Biozellin pisteeltä ja mitkä postitse, mutta kaikki tuotteet olen saanut heidän kauttaan.


Lisäksi sain sähköpostiin vinkkejä minkälaisia kampauksia tuotteilla voi tehdä. Helpoimmalta itselleni kuulosti sileä ja kihara. Eli hiukset laitetaan sileälle ponnarille ja ponnariosa kiharretaan. Simppeliä vai mitä?


Tein kampauksen edellispäivänä pestyihin hiuksiin ja aloitin sen suihkimalla hiuksiin lämpösuojasuihketta. Pidän todella paljon suihkutettavista lämpösuojista niiden nopeuden ja helppouden takia. Biozellin suihkeessa on hyvä suihku ja sitä on helppo suihkia joka puolelle hiuksia.
Tuote sopii niin kuiviin kuin märkiin hiuksiin. 

Lämpösuojan jälkeen laitoin hiukseni tiukalle ponnarille ja aloitin kihartamisen. Käytin kihartamiseen piippirautaa joka on helpompi käyttää kun hiukset ovat yhdessä kasassa. Muuten suosin yleensä lainerautaa.



Kun kiharat olivat valmiit, otin käsiini pienen määrän Biozellin kuituvahaa ja siloitin sillä hiusten päälliosan. Olin todella positiivisesti yllättynyt siitä miten tämä Fiber Wax toimi hiuksissa. Hiukset eivät jääneet tahmaisiksi mutta olivat silti sileät ilman leijailevia haituvia. Normaali tilanteissa olen sipaissut tätä pienen määrän latvoihin siloittamaan niitä alituiselta pörröisyydeltä. Ja muuten toimii!
Eli jos pelkäät rasvaista kuontaloa vahoja käyttäessäsi, niin kokeile tätä.


Lopuksi kruunasin koko komeuden tällä Biozellin Super Strong Hairspraylla. Myöskin tämä tuote yllätti positiivisesti. Käytän todella vähän hiuslakkoja koska yleensä saan aikaiseksi vain kovan kypärän. Tässä suihke on hienojakoista eikä sellaista märkää tussahdusta niinkuin joissakin lakoissa saattaa olla ja tuntuma hiuksissa on lähinnä olematon, kuitenkaan niin olematta.
Sisältää UV -ja kosteussuojan.

Kun kampaus oli valmis, en sitten lopulta pitänytkään siitä kiharoiden ollessa auki, vaan laitoin ne pinnillä sotkunutturaksi.

Ja pahoittelen kökköjä kuvia, omasta takaraivosta kun on hieman hankala ottaa kuvia...




Nyt varmaan ymmärrätte miksi tässä blogissa ei näy kampauspostauksia :D Jätän ne suosiolla osaaville henkilöille ja jatkan itse ponnarilinjalla.

Osaatko tehdä kampauksia?

-T