keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Revuele Black Mask Instant Action Mask

Työpaikkani kampaaja oli Tallinnasta ostanut tämän naamion ja kehui sitä kovasti. Hän oli lainannut sitä myös toiselle kampaajalle joka siihen myös tykästyi, joten tottahan minäkin halusin sitä kerran lainata ja kokeilla. Oli se kyllä sen verran kiva tapaus että päätin kirjoittaa siitä tänne blogiinkin :)


Naamio on syväpuhdistava ja sisältää aktiivihiiltä, Biolinia ja B -vitamiinia. Puhdistamisen lisäksi tämä myös kirkastaa ihoa.


Naamio tulee hauskassa tuubissa josta itselleni tulee mieleen öljyvärit. 
Yllättäen tämäkin naamio laitetaan puhtaalle iholle ja annetaan vaikuttaa n. 10 minuuttia. Tämä ei ole peel -off naamio vaan ihan vedellä poistettava. Pois huuhdeltaessa naamio myös kuorii ihoa.


Kuvassa harmittavasti ei näy se että naamio oli kimalteleva!! 

Helposti ärtyvä ihoni ei ollut tästä naamiosta moksiskaan, mutta sen sijaan nenäni mustapäät vähenivät huomattavasti. Ja vain yhden käyttökerran aikana. Lisäksi iho oli uskomattoman sileä ja kirkas. 
Naamio sopii käytettäväksi 2-3 kertaa viikossa parhaan tuloksen saamiseksi, mutta toimi ihan tällai yhdelläkin käytöllä. Täytyy pitää tämä naamio mielessä kun seuraavan kerran risteilee Tallinnaan päin. Hintaakin tällä taisi olla alle 5€, että hyvin edullisesti voi saada toimivan tuotteen. 
Naamio sisältää akrylaatteja, että jos on niille herkistynyt niin ei tätä voi käyttää.

-T

tiistai 18. syyskuuta 2018

Pirkka kuivashampoo

Pikaesittelyssä yllättävän hyvin toimiva kuivashampoo Pirkalta. 
Kun käytössä ollut kuivashampoo oli viittä vaille lopussa ja tarve uudelle oli olemassa, tartuin ruokakaupassa ollessani tähän Pirkan versioon. Pirkka itsessään ei ole merkkinä itselleni mielenkiintoa herättävä, mutta koska kuivashampoita on kiva kokeilla eri merkeiltä niin miksi ei siis myös Pirkalta.


Pullon ulkoasu on hyvin simppeli ja omasta mielestäni tämä voisi ilman tuota Pirkkaa olla joku kalliimpikin merkki. Vaikka rakastan kaikkea tyttömäistä ja värikästä, näyttää tämä pullo mielestäni hieman ylellisemmältä.

Sitten siihen sisältöön. En oikein osaa selittää tarkasti minkä takia tähän niin paljon tykästyin. Tuuheutta tämä ei kyllä tuo yhtään, mutta äärimmäisen luonnollisen puhtauden kuitenkin. Suihke on hienojakoista ja tuoksutonta. Tämä ei ota henkeen yhtään niin kuin jotkut kuivashampoot tekevät. 
Hiukset näyttävät juuri pestyiltä eikä tästä tule sitä harmaata hiuksiin mitä joistankin tulee.

Pullo on 300 ml ja hintaa tällä on n. 6,30€

Jos tuuheus kuivashampoissa ei ole se tärkein juttu sulle, niin suosittelen kokeilemaan tätä Pirkkaa. 

-T

maanantai 17. syyskuuta 2018

Pink Monday: Holika Holika 3 seconds Starter Collagen

Tein joku aika sitten tilauksen Elevenille kun vaan teki mieli hankkia kaikkea kivaa ja uutta. Holika Holikaa olen testannut vain kangasnaamioiden merkeissä, joten siltä merkiltä halusin kokeilla jotain muuta. Tämä Collagen -neste vaikutti omiin tarpeisiini sopivalta joten sen sitten tipautin ostoskoriin. 
Koska pakkohan se on myöntää että en tästä enää nuorene. Vielä ensi vuosi on aikaa nauttia kolmekymppisyydestä ja sitten se onkin jo neljäkymmentä... Huh.


Kuten monet muutkin, myös minä olen hurahtanut korealaiseen ihonhoitoon, ainakin jossain määrin. Teen kaksoispuhdistuksen ja olen ottanut seerumin ja voiteen rinnalle hoitonesteen. Naamioissa sen sijaan suosin mieluummin tuubeja kuin kangasnaamioita niiden helppouden takia. Lisäksi kangasnaamioista tulee enemmän roskaa...


Collagen -neste on enemmänkin hieman geelimäisempää kuin aijemmin käyttämäni Shiseido tai Sensai. Yksi painallus riittää koko kasvoille ja olen huoletta taputellut tätä myös silmänympärysiholle, onhan se ensimmäisiä alueita josta ikääntymisen huomaa.

Neste sisältää kaktuksesta peräisin olevaa trehaloosi -sokeria, joka auttaa suojaamaan kaktusta aavikon kuivattavalta vaikutukselta. 

Kuten muitakin hoitonesteitä, tätäkin käytetään ennen seerumia, mutta ilmeisesti tämän alkuperäinen tarkoitus on laittaa kasvoille heti pesun jälkeen, siis ennen kasvovettä. Näin luin tästä Virven postauksesta. Mutta kuten Virvekin siinä toteaa, ei sitä ole järkeä tehdä jos käyttää vanulapulla laitettavaa kasvovettä, kuten itse käytän. 

Käytön aikana ihoni on pysynyt sileänä ja tasaisena sekä ihonsävy on ollut tasainen. Yleensä kärsin pienestä punoituksesta, mutta nyt olen pystynyt menemään välillä töihinkin ilman meikkiä.

Tuotetta on pumppupullossa 150 ml ja Elevenillä tämä maksaa 14,40€.
Muita vaihtoehtoja 3 Seconds Startereista on esim. kirkastava Vita Complex ja kosteuttava Hyaluronic Acid.

Linkkien klikkaamisesta en saa mitään :)

Oletko hurahtanut hoitonesteisiin?

-T

lauantai 15. syyskuuta 2018

Avon Anew Clinical kuorintalaput

Tein pienen tilauksen Avonille ja yksi tuotteista joita halusin testata olivat nämä kuorintalaput.

Ihan ensimmäisenä pakko mainita paketin sisällä olevan lapun teksti joka vähän särähti silmiin;

Lappujen avulla saavutat paremmat tulokset kuin ammattilaisten tekemällä 35% glykolihappokuorinnalla jne jne

Tämä ihan sen takia koska ammattilaisten tuotteet ovat aina tehokkaampia kuin kuluttajille myytävät tuotteet, ihan turvallisuussyistä.


Kuorintalaput sisältävät Avonin ainutlaatuista Multi -Acid 5 -yhdistettä sekä 10 % glykoli- ja hyaluronihappoa, tereftaali-, oksaali- ja salisyylihappoja.
Laput lupaavat uudistaa ihoa ja vähentää juonteita sekä värivirheitä.



Lappuja käytetään joka toinen päivä aamuisin tai iltaisin (itse käytän iltaisin) pyörivin liikkein lapun karhealla puolella. Ja jos kasvoilla on näppyjä tai pieniä haavoja, sen kyllä huomaa lappuja pyöritellessä. 
Käytön jälkeen pitää odottaa hetki että aine ehtii tehdä taikojaan ennen voiteen laittamista. 

Purkissa on lappuja 30 kpl joten joka toinen päivä käytöllä purkki riittää pariksi kuukaudeksi. 

En ole käytön aikana huomannut ihossa mitään ärtymistä tai kuivumista, vaan iho on ollut sileä ja tasainen. 

Kuorintalaput ovat olleet kiva lisä ihonhoitorutiiniin, mutta "varsinaiset" tuloksethan näkee sitten loppuvaiheessa. Käytän nämä kyllä mielelläni loppuun.

-T