tiistai 4. huhtikuuta 2017

Pannuprojekti

Selailin blogia ja huomasin että viimeksi olen tainnut päivittää tavoitemeikkien tilannetta reilu vuosi sitten. Nyt olisikin hyvä aika katsoa missä mennään. Saavutuksia on tullut, mutta pettymyksiäkin löytyi.


Tässä on vuosi sitten tavoitteena olleet meikit. Näistä on tiensä päähän tullut Max Factorin loistava meikkivoide, vanha ku taivas -huulipuna Rimmeliltä, Lumenen puuteri ja Lady Gagan hajuvesi. 
Muiden kohdalla on tapahtunut pientä edistymistä, mutta pitkä tie on vielä loppuun kuluttamisella.


Tässä tämän hetkinen tilanne jo vuosi sitten mukana olleista meikeistä. Wet `n´ Wildin luomiväriduo on jäänyt todella vähälle käytölle, mutta vaaleasta napista on vähän enemmän kulunut kuin aijemmin. 
L'oréalin triostahan oli jo aikoja sitten loppunut ylin sävy ja keskimmäisen olen saanut kulutettua jo lähes puoleen väliin. Nämä sävyt ovat niin pigmenttisiä, että näitä ei tarvitse kerralla paljoa. Pitkä matka edessä siis.
Lumenen poskipuna sävyssä 1 Kuulaus on jo varsin mallikaasti loppumassa, mutta iloa tästäkin riittää vielä pitkäksi aikaa.
Maybellinen valkoinen luomiväri sävyssä 64 Shiny White on aavistuksen kulunut viime vuodesta, mutta ei läheskään tarpeeksi.
E.Funkhouserin ihana huulikiilto on jo todella kuopalla, Pohjan paistamista odotellessa. Tätähän yritän aina sipaista huulille ennen töihin lähtöä ja töissä sitten vaihdan johonkin toiseen tuotteeseen, tätä kun en halua purkkimuodon takia kuljettaa laukussa mukana.


Uusina tulokkaina otin mukaan Benecosin poskipunan sävyssä Mallow Rose koska siitä jo pannu paistaa. Todella kaunis murrettu pinkki sävy joka raikastaa kasvot hetkessä.
Oriflame Giordani Gold Age Defying -meikkivoide sävyssä Natural Beige. Koska meikkivoiteita on paljon, olisi suotavaa että ne myös kuluisivat. *
Jane Iredale Smooth Affair -pohjustusvoide. Näitä pohjustajiakin on kertynyt jonkun verran, ja koska en juurikaan huomaa eroa sillä käytänkö näitä vai en, olisi hyvä näitäkin käytellä pois. Ei siitä suurta vaivaa ole. *
Lancome Juicy Shaker sävyssä Freedom of Peach. Pitihän se nyt ottaa joku vähän uudempikin tuote mukaan. Ja huulikiiltojakin on kertynyt liikaakin, joten pakko käyttää poiskin. Näitä neutraaleja sävyjä tulee kuitenkin käytettyä enemmän niiden helppokäyttöisyyden vuoksi.
W7 meikkivoide joka tuli joulukalenterista. Halusin tän mukaan että saan pian edes yhden tuotteen loppumaan :D Aivan loistava meikkivoide muuten!
E.Funkhouserin luomiväriduo sävyssä Limelight/Stardom. Jos nyt jotain muutakin kuin ruskeaa ja vaaleaa...
Vaalea luomiväri taitaa olla Artistryn, en ole ihan varma kun tämä on sellainen täyttönappi niin siinä ei lue. Loistava sävy kulmaluulle, mutta harmittavan vähälle käytölle jäänyt tämäkin vaikka pannu paistaa jo.
Avon Mega Effects -rajaustussi. Jaksan harvemmin puoli viiden aikaan aamulla rajailla silmiä, mutta halusin ottaa mukaan pari nestemäistä rajausta ihan vaan sen takia että ne menevät nopeammin pilalle kuin kynämalliset. *
Elf -eyeliner sävyssä Plum. Luumuinen sävy on kivaa vaihtelua ainaiselle mustalle ja ruskealle.
IsaDora Twist -Up Metallic Eye Pen sävyssä 50 Paradise Green. Pitihän se mukaan ottaa yksi värillinenkin kajal.


Kyllähän näitä taas hetken käyttelee... Joskus myöhemmin tulee taas infoa tilanteesta.

Pannutatko?

*saatu blogin kautta

-T

6 kommenttia:

  1. En, mulla ei ole tuohon hommaan käsivällisyyttä. :D Yleensä kaikki suosikit mitä käytän päivittäin loppuu sattumalta, mutta niitä mulla on aina varakappale jemmassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei yleensä oo mihinkään hommaan kärsivällisyyttä, mutta tää on jopa melkein terapeuttista :D

      Poista
  2. Pannuprojektit on kivoja seurattavia. Aika paljon oot kyllä saanut käyttää tuota poskipunaa, että oot saanut noin paljon pohjaa näkyviin. Mulla poskipunat on ikuisuustuotteita.
    Mulla on itsellä menossa pannuprojekti kynsilakkojen kanssa ja pari minilakkaa oon saanut melkeen loppumaan, mutta isot lakat ei tunnu kuluvan millään. Pitäisi kyllä ottaa asiaksi aloittaa pieni pannuprojekti myös meikkien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun taas pitäis ottaa noita kynsilakkoja tehokäyttöön, mut ku haluun aina lakata eri lakalla niin ei siitä tulis mitään..

      Poista
  3. Mä olen myös innostunut pannuttamisesta, tosin mun projektit on ihan aloittelijan luokkaa suhun verrattuna :D Suunnitelmissa on kyllä, että ottaisin piakoin projektiin taas lisää tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, katotaan kauanko pannutan näitä tuotteita :D Mut tänään sain tohon Wet N Wildin tummempaan sävyn pohjakosketuksen. Wuhuu!!

      Poista

Mielipiteitä? :)