keskiviikko 29. toukokuuta 2024

Joukostamme poistuneet huhtikuu -24

 Moikka kaikille!

Ihanat ilmat on ollut, toivottavasti jatkuisivat vielä sillä lomaan on enää 1,5 viikkoa. Nyt on hyvä käydä huhtikuun loppuneet läpi koska kohtahan toukokuukin on lopussa.



Poikkeuksellisesti pinkki koppa, sillä samaan aikaan odotti kahden kuukauden loppuneet postauksien kirjoittamista. Tässä kuussa ei niin paljoa loppunut, mutta täysikokoisia kuitenkin.


Erittäin hieno suomalainen koivushampoo.
Klassikkoshampoon koivuversio. Olen joskus lapsuudessa käyttänyt mökillä sitä klassisinta sinistä shampoota. Vieläkin siitä lukee hyviä arvosteluita ja siksi halusinkin testata tätä koivuversiota. Rakastan koivuntuoksua ja tässä se oli juuri sellaisena pehmeänä. Tämä oli todella hellävarainen, silikoniton shampoo. Omat hiuksenihan ovat suht paksut ja rasvoittuvat sekunnissa. Tämä yksinään ei valitettavasti riittänyt pesemään hiuksiani puhtaiksi, joten käytin sen ykkösvaiheen pesussa ja pesin sitten jollain toisella shampoolla perään.


Olaplex No 4 bond maintenance shampoo.
Tässä shampoossa taas oli pesutehot kohillaan. Pesi pienellä määrällä hyvin eikä tarvinnut muuta shampoota tämän lisäksi. Mutta tämä oli taas niin hoitava, että hiukseni olivat öljyiset heti seuraavana päivänä. Ja luulen että tämäkin shampoo toimisi paremmin kun on aloittamassa hiustenvärjäystä, sillä hiusteni ollessa pahimmillaan, ei tämä riittänyt auttamaan saamaan niitä parempaan kuntoon. En jaksa uskoa että ostan enää toiste. Yhtä hyviä shampoita on saatavilla paljon edullisemminkin.


LV Kauraöljy hiusnaamio.
Tämän sain myös Bernerin paketista kun ilmoitin heille allergisesta reaktiosta eräästä XZ shampoosta ja hoitoaineesta. Allergiani takia suositellaan käytettäväksi LV:n tuotteita ja ne ovatkin toimineet hyvin mulla. LV:n hiustenhoitotuotteet eivät vain ole vielä vakuuttaneet mua. Tässä naamiossahan ei ollut sinällään mitään vikaa, mutta tämä ei ollut omille hiuksilleni tarpeeksi kosteuttava, naamiona. Käytinkin tämän loppuun ihan tavallisena hoitoaineena ja siinä tämä toimi moitteettomasti. Selvitti hiukset ja teki niistä ihan pehmeät. Tuoksuton, niinkuin sarjan tuotteet muutenkin.


Sence shower cream coconut.
Sence on edullinen merkki ja niillä on ihan hyviä tuotteita. Kookoksen tuoksu jakaa mielipiteitä, mutta itse pidän siitä. Tässä suihkugeelissä tuoksu oli ihanan pehmeä ja makea, ei sellainen ällöesanssinen. Ja parasta oli että tämä ei talvellakaan kuivattanut ihoani, mitä suihkugeelit normaalisti tekevät. Vaikka nimessä on sana cream, miellän tämän enemmän geelimäiseksi. Voisin ostaa lisääkin jos vain löydän jostain. Ostin tämän Normalista.


Essence villains Ursula hand cream.
Voi Ursula... en olisi raaskinut käyttää tätä, sillä Ursula on ihan mun lempipahis Disney -hahmoista. Ja vielä enemmän mua harmitti leikata tuubi kahtia että sain loputkin tuotteet käytettyä. Tuoksuna tässä oli laventeli mitä yleensä vihaan sillä omaan nenääni se haisee ihan hyttysmyrkylle, mutta tässä sekin oli sellainen pehmeä ja rauhoittava tuoksu. Itse käsivoiteena tämä oli ihana. Kosteutti hyvin eikä jättänyt käsiä tahmaiseksi. Käytin tätä aamuisin ennen töihin lähtöä.


Rexona motion sence men.
Tämähän se vasta villi oli kun pari kertaa alussa käyttäessä ihmettelin että miksi tämä tuoksuu niin miehiselle. Sitten katsoin tarkemmin ja totesin et jahas, olenkin ostanut miesten dödön. Oli siis siinä naisten kohdalla ja otin vain ensimmäisen joka käteen osui ja mietin että varmaan on uusi ulkoasu kun näytti niin erilaiselta kuin viimeksi. Noh, jos tuoksu ei häiritse niin ihan hyvinhän tämä toimi. Mulla on sellanen luulo että miesten dödöt vois olla hieman tehokkaampia kuin naisten.

Holika holika watermelon mask sheet.
Tiedätte varmaan jo pienen inhoni sheet maskeja kohtaan. Ja musta tuntuu että nää Holika holikan naamiot on niitä pahimpia. Niin vetisiä, kylmiä ja inhottavia. Ja tämä oli pettymyksistä suurin. Niin mehukkaan näköinen pakkaus lempituoksussani, eikä tämä tuoksunut miltään. EI MILTÄÄN! Pakkaushan suorastaan huutaa mehukasta tuoksua, mutta ei. Muuten tämä nyt oli ihan ok. Tuli Minnin joulukalenterista.


Creightons pure blend hydrating serum.
Ihana! Paksua, sellaista voidemaisen geelimäistä, todella kosteuttavaa ja ihoa siloittavaa. Mun haasteellinen iho rakasti tätä. Kätevä pumppupullo ja koska purkki on muovia (kevyttä sellaista) oli seerumi helppo pakata myös reissuille mukaan. Myös Minnin joulukalenterista.


Bioline pura+ nectar in drops normalizing.
Kosmetologiajoilta jääneitä seerumeita joita käytin kasvohoidoissa. Yhdestä tämmöisestä pienestä tuubista riittää useampaan kertaan, mutta hoidoissa imeytin koko tuubin yhen hoidon aikana kasvoille, kaulalle ja decolteelle. Pura linja on epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle tarkoitettu, mutta tässä seerumissa on myös kosteuttavia ainesosia ja ainakin omalle iholleni tämä sopii juuri kesäaikana.
Näitä on vielä lisää eri linjoista.


Essence persikka huuliseerumi.
Tästä irtosi jo se tarra, sen verran rupesi jo ikää olemaan. Ja kuvasta näkee että pohjalla on vielä seerumia jäljellä, mutta vaikka irrotin sen annostelijan, en ylettänyt siveltimellä pohjalle asti vaan se olisi vaatinut jonkun erillisen ottimen. Joten mulle tämä on loppu. Kivan persikkainen tuoksu ja ihan hyvä kosteutusteho. Applikaattori oli tosiaan sellainen sivellin. Käytin tätä aamuisin hampaiden pesun jälkeen.
 

Makeup revolution primer.
Tämä tuli Revolutionin joulukalenterista. Tuote oli todella juoksevaa, eikä tuubin jättimäinen suuaukko auttanut asiaa. Aina tuli liikaa tuotetta, minkä johdosta tämä loppui todella nopeasti. Eipä sillä että tämä olisi mitenkään ihmeellinen edes ollut. Kivasti toi lisäkosteutta talvella. Muuta en oikein osaa sanoa.


Makeup revolution eyeprimer.
Samaisesta kalenterista tullut silmämeikinpohjustaja. Useimmiten toimi niinkuin piti, mutta välillä jos oli lipsahtanut liikaa primeria, karkasivat luomivärit luomivakoon. Ihan ok tuote.

12 tuotetta, joista 1 oli... noh, mihin tuon Biolinen seerumin voi laskea. Tavallaan se on täysikokoinen, mutta tavallaan taas ei.

Yritän saada aikaiseksi kirjoitettua välillä myös jostain muusta kuin aina vain loppuneista.

-T


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteitä? :)