keskiviikko 22. toukokuuta 2024

Joukostamme poistuneet maaliskuu -24

 Moikka pitkästä aikaa.

Nyt on jäänyt blogi taas vähille. En vain ole jaksanut. Koko ajan tuntuu olevan jotain menoa ja sit kun on kotona niin läppärin esiin ottaminen on vaan ollut niin ylivoimaista. Lisäksi olen taas ollut kipeänä ja kuumeessa. Nyt jo kolmatta viikkoa yskin ja aivastelen. Onneksi kuitenkin kelit on lämmenneet ja olen ruvennut saamaan energiaa takaisin.

Käydään siis läpi maaliskuun loppuneet tuotteet, joita olikin ihan kiva määrä.


Koppa on täynnä ja virallinen valvoja siinä vieressä.


Sence vitamin C face treatment.
Saiturinpörssistä ostin tarjouksesta tämän viikon kuurin c -vitamiini ampulleja. Itse tuote oli oikein hyvä. Kosteutti ja tuoksui ihanasti appelsiinille. Mutta näiden käyttäminen oli haastavaa. Seerumi oli sen verran paksua, ettei sitä meinannut saada ampullista ulos. Ja koska avatessa ampullin kaula jäi röpelöiseksi, ei sitä oikein voinut naputtaa kämmentä vasten ellei halunnut haavoja. Käytin itse apuna komedorautaa jolla kaivelin seerumin ulos. Hyvä tuote, huono pakkaus.


Choosy huulinaamio.
Japaniboxista tullut huulinaamio oli hauska tapaus. Harmittaa etten ottanut kuvaa kun tämän käytin, sillä tämä oli niin iso että näytin hassulta. Olihan se outoa istua paikallaan kun ei voinut edes juoda mitään. En oikein huomannut käytön jälkeen mitään eroa. Normi huulirasva toimii paremmin kosteutuksessa.


Revox just retinol in squalane.
Erittäin hellävarainen retinolseerumi. Olen joskus aikanaan kokeillut retinolia ja mun iho ei tykännyt siitä yhtään. Tämä ei aiheuttanut mitään ihoärsytystä vaan kosteutti ja pehmitti ihoa. Jopa ruusufinnini hyväksyi tämän tuotteen. Se kyllä heti kertoo jos ei pidä jostain. Voisin käyttää lisääkin, sillä Revox on myös merkkinä edullinen.


Avon ageless restoring overnight gel.
Minnin joulukalenterista saatu Avonin geelivoide. Yleensä geelivoiteet ei oo mulle tarpeeksi kosteuttavia, mutta tämä oli. Jopa talvella. Geelissä oli kahta erilaista pienen pientä "kapselia" joiden sanottiin hajoavan iholle hierottaessa, mutta niin ei käynyt. Kapselit olivat väriltään kutakuinkin kultaisia ja pronssisia. Kokeilin saada niitä rikki ihan sormien välissä litistämällä, mutta ne vain litistyivät, eivät sulaneet. Tämä nyt sinällään ei haitannut, koska pyyhkäisin ne vain kasvoilta pois kun voide oli imeytynyt.


Pure & Care 2in1 make-up remover.
Pure & Caren tuotteet on järjestään olleet loistavia hinta-laatu suhteeltaan. Tämä silmämeikinpoistoaine yltää samalle tasolle luottotuotteeni Lumenen kanssa. Paitsi että tämä on paljon edullisempi. Tehokas, hellävarainen, edullinen. Mitä muuta voisi toivoa? Eikä myöskään kirvele silmissä.


NoFo intimate soap.
Tässä olikin käyttämistä, sillä niille alueille ei paljoa tuotetta tarvita 😅 Hellävarainen, tuoksuton ja riittoisa. Tätä voisin ostaa lisääkin. Siitä on paljon puhetta ollut että tarvitseeko intiimialueelle oman pesuaineen vai riittääkö pelkkä vesi. Itse koen kuitenkin oloni raikkaammaksi kun käytän alueelle niille tarkoitettuja tuotteita kuin pelkästään vettä. Enkä siis joka päivä pese aineilla. Ja huomaan kyllä eron siinä käytänkö intiimipesuainetta vai tavallista suihkugeeliä. Ellei suihkugeeli ole tuoksuton.
No, jokainen tyylillään.


XyliDerm.
Tätä geeliä olen käyttänyt vartalovoiteen alla tuomassa lisäkosteutusta sekä hillitsemässä kuivuuden aiheuttamaa kutinaa. Sopii käytettäväksi ihan koko vartalolle. Välillä käytin tätä myös seerumina sekä käsivoiteen alla. Enköhän hanki ensi talveksi uuden purkin.


Victoria´s Secret Secret Escape fragrance mist.
Joskus muinoin jostain bloggaajamiitistä olen tämän napannut vaihtokasasta. Harmikseni pullosta hajosi pudotessa suihkeosa, mutta siirsin tuoksun toiseen pulloon ja käytin sen työtuoksuna pois. Ei ihan Victorian parhaimmistoa tuoksun suhteen, mutta ihan hyvä kuitenkin. Eräs mies töissä sanoi mulle että tuoksun törkeän hyvälle.


Olaplex No5 bond maintenance conditioner.
Ennen kuin leikkasin hiukseni lyhyeksi ja kasvatin oman värin takaisin, mulla oli TODELLA huonokuntoiset vaalennetut hiukset. Hiukset vain rapisivat päästä ja vaikka leikkasin ensin polkkatukan, jatkoi hius katkeilua. Tuloksena oli että oikealla puolella oli polkkamitta koko hiuksessa, mutta vasemmalla oli päällihiukset katkenneet noin korvan pituudelle. Lisäksi takana hiukset olivat jatkuvasti solmussa ja oikeesti rapisivat sentti sentiltä lyhyemmiksi. Ostin sitten näitä Olaplexin tuotteita vähän auttamaan (siis ennen kuin leikkasin polkan), mutta tämä hoitoaine ei riittänyt läheskään selvittämään ja kosteuttamaan hiuksiani. Nyt lyhyelle tukalle tämä oli ihan riittävän hyvä. Uskon että näistä olisi apua jos aloittaa värjäämään tms, mutta kun peli on jo menetetty, ei näistä ole yhtään mitään apua.


Budgie the spray-on hair mask for goor morning hair.
Taistelussa kuivuutta vastaan sitä kokeilee vaikka ja mitä tuotteita. Tämä spraynaamio oli tarkoitettu suihkutettavaksi yötä vasten ja sitten aamulla se pestään pois. Ongelma tässä oli se että käyn yleensä suihkussa iltaisin, enkä halunnut laittaa tätä silloin kun hiukseni rasvoittuvat kuitenkin niin nopeasti ja tästä jäi hiukset vähän lähmäiseksi. Ja sen kerran kun kävin suihkussa aamulla, luuletteko että muistin suihkia tätä illalla hiuksiin? Juu en. No sain kuitenkin tämän vihdoinkin käytettyä, enkä oikein huomannut mitään eroa hiuksissani ennen tai jälkeen.


Garnier Respons solid shampoo.
Minnin joulukalenterista tullut palashampoo. Jotkut palashampoot toimii mulla, kuten Lushin, mutta toiset taas eivät. Tässä shampoossa oli melkein kaikki kohdallaan. Levittyi hyvin, vaahtosi hyvin ja pesi yhdellä kertaa tukan puhtaaksi. Mutta kuten kuvasta näkyy, tämä hajosi nopeasti pieniksi paloiksi. Ja sitten se ei enää toiminutkaan. Yritin hangata pientä palaa suoraan hiuksiin mutta se vain hajosi vielä pienemmäksi ja käsien välissä hieroessa se ei vaahdonnut yhtään. Jos pala olisi pysynyt kasassa, olisi tämä ollut täydellinen.


Beauty blender liquid blendercleanser.
En yleensä osta varsinaisia meikkisienien tai siveltimien puhdistusaineita, vaan käytän marseillesaippuaa tai muuta vastaavaa. En edes muista mistä olen tämän näytteen saanut. Tässä oli todella, siis TODELLA vahva tuoksu, mitä vähän ihmettelin koska tällä on tarkoitus pestä kasvoilla käytettäviä välineitä. Onneksi tuoksu ei kuitenkaan jäänyt meikkisieneen. En nyt sanoisi että tämä kovin tehokas putsari ole... Ja olihan tämä vain pieni näyte, mutta en saanut meikkisientä puhtaaksi tällä.


Why not spinns rajaustussi.
Japaniboksista tämäkin aikanaan tuli. Uskomattoman kauan tämä pysyi hyvänä vaikka en jatkuvasti käyttänyt ja tämä oli auki varmaan 3 vuotta. Nyt tehokäytin sen kuivaksi asti. Kiva ruskea väri ja hyvä pysyvyys. Tykkään ehkä enemmän ruskeista rajauksista kuin mustista. Liekö iästä johtuvaa...


Ziaja pro kuorinta.
Tämä oli kosmetologihommissa käytössä jalkakuorintana. Ja nyt vihdoin sain sen käytettyä itse pois, en tosin pelkästään jalkakuorintana vaan ihan kokovartalokuorintana. Tässä oli pieniä kuorivia mikrorakeita jotka olivat todella tehokkaita, Vartaloa kuoriessa piti olla varovainen, mutta tällä oli kyllä nautinnollista kuoria kantapäitä. 

Huh. Siinä oli maaliskuun loppuneet. Yhteensä 14 tuotetta, joista yksi oli näytekokoinen. Viime kuussa ei sitten loppunutkaan niin montaa purkkia. Mutta koko ajan tulee enemmän tilaa kaappeihin. Olen kovasti pyrkinyt olla ostamatta uutta kosmetiikkaa ellen sitä todella tarvitse, mutta se on niin hankalaa. Samalla ahdistaa tämä purkkimäärä... 

Ihanaa kevättä ja kesän alkua kaikille!

-T


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteitä? :)