maanantai 21. syyskuuta 2020

Pink monday: Maybelline Lasting Fix Make -Up Setting Spray

Ennen kuin käydään läpi vielä parin kuukauden loppuneet tuotteet, otetaan yksi pink monday. Tänään esittelen teille Maybellinen meikinkiinnityssuihkeen. 

Meikinpohjustajia olen jo käyttänyt pidempään, mutta jos oikein muistan niin kiinnityssuihkeita olen käyttänyt vain yhden, joka ei ihan vakuuttanut mua. Sen lisäksi olen suihkinut muuten vain kasvosuihkeita meikin päälle raikastamaan oloa.

Kesällä Sokoksella oli alennusmyynnit ja ostin sieltä tämän Maybellinen kiinnityssuihkeen koska halusin kokeilla jotain ns. kunnon tavaraa. Tästä ei ollut mitään tietoa enkä ole lukenut tästä mitään, joten ihan sokkona mentiin.



Pullohan on väriltään silmääni miellyttävä, pinkihtävä lila, vaikka ei tässä muuten ole mitään erikoista. Mutta arvoin tämän ja L'oréalin välillä ja värinsä puolesta tämä voitti.


Tuote lupaa kiinnittää meikin jopa 16 tunnin ajaksi ja antaa meikille mattapinnan. Tämän kyllä melkein pystyn allekirjoittamaan. Oma ihoni rasvoittuu, tai itseasiassa suorastaan öljyyntyy päivän mittaan, mutta tämän avulla öljyyntyminen ei pääse läpi pitkään aikaan. 

Käytän aika lailla mattapinnan jättäviä meikktuotteita ja puuteroin koko kasvot, joten suihkeen jättämään mattapintaan en ota kantaa. 

Pulloa pitää ravistaa ennen käyttöä ja sitten suihkutella kasvoille pyörivin liikkein. Tosin niin teen kyllä muidenkin suihkeiden kanssa... Suihke on tässä mukavan hienojakoista eikä jätä kasvoille märkää tunnetta. Iso iso plussa siitä. Neste on tuoksuton. 

Kaiken kaikkiaan tämä on oikein toimiva ja hyvä tuote, ja ilolla tämän käytän loppuun. Varmasti tulen ostamaan tätä uudestaankin, mutta voi olla että ensin haluan kokeilla jotain muuta.

Sokoksella tämä maksaa 13,90€, mutta tätä saattaa löytää myös alennuksesta. 

Käytätkö meikinkiinnityssuihkeita? Onko antaa suosituksia?


-T

lauantai 12. syyskuuta 2020

Joukostamme poistuneet kesäkuu -20

 Lushin tuote ja NuFace -liinat saatu blogin kautta.

Sitten heti perään kesäkuun muutamat loppuneet, olkaa hyvät.


Ei oo paljoa ei...


Lumene silmämeikinpoistoaine.
Tätä vaan pitää aina olla saatavilla. Tälläkin hetkellä tätä käytössä. Pullon ulkonäkö on tosin taas muuttunut. Yksinkertaisesti vain parasta.

Back to the Roots Balancing Shampoo.
Tämän shampoon ostin päänahan kutinan takia, mutta ei vaikuttanut siihen millään lailla. Tuoksu oli sellainen yrttinen. Vaati kaksi pesua että sai tukan puhtaaksi, mutta ei sitten pitänyt sitä puhtaana. Hiukset oli rasvaiset heti seuraavana päivänä.

Lush Grease Lightning Spot Treatment.
Rosmariinia ja teepuuöljyä sisältävä geeli täsmähoitoon näpyille. Omille hormoninäpyille tämä oli vähän turhan kevyttä, tykkään tosi paljon TBS:n teepuuöljystä siinä hommassa. Käytin tätä lähinnä rintakehän akneen. Ihan kaikkea en kerennyt tästä käyttämään ennen kun tämä meni vanhaksi, vaikka käytin tätä vielä senkin jälkeen. Ei oikein tehonnut. 


Näytteet:

Garnier Moisture Bomb oli kivan raikas ja kosteuttava.

NuFace on uusi lemppari puhdistusliinoista. Nämä on kätevät reissuilla. Tosin tässä korona -aikana niitä reissujakaan ei tule...

L'oréalin savinaamio tuli Minnin joulukalenterista ja oli kyllä tehokasta.


Siinä ne sitten olikin. 7 tuotetta, joista 3 täysikokoista.


Ihanaa viikonloppua!

-T

perjantai 11. syyskuuta 2020

Joukostamme poistuneet toukokuu -20

 Osa tuotteista saatu blogin kautta. Tuotteet on merkitty *-merkillä.

No mutta hyvää huomenta. 

Ihan hirveen pitkä aika on taas kulunut viime kerrasta, joten jälleen kerran on aika tehdä ryhtiliike tämän blogin suhteen.

Ensin pikaisesti ne perinteiset kuulumiset/selitykset miksi blogi on ollut hiljainen. Eli, töitä, töitä ja töitä yhdistettynä särkyyn. Nyt olen tällä viikolla aloittanut osa-aikalomautuksen ja teen töitä vain 3 päivää viikossa, toiveena että käsikivut hellittäisivät. Ne on jatkunut jo vuosia, että kauhea luotto asiaan ei ole, mutta yritetään. Fyssarin jumppaohjeita yritän noudattaa. 

Kuukausi sitten multa poistettiin sappirakko ja olin sen takia saikulla enkä oikein muuta tehnyt kun makasin ja katsoin Netflixistä K-Draamoja (olen rakastunut niihin). Leikkauksen yhteydessä mun sydämessä todettiin jotain vikaa, en tiedä mitä, mutta tutkimukset on tulossa. Se on aina kauheen kiva kun nämä asiat selitetään heräämössä kun olet vähintäänkin tööt, mutta se mitä muistan on että joku menee jostain johonkin kammioon liian hitaasti. Tutkimuksiin meno kesti hieman kun odottelin haavojen parantumista, koska tarkoitus oli mennä ultraääneen ja EKG:hen. Tämän viikon maanantaina oli sitten aika terveyskeskukseen tutkimuksiin, jossa todettiin että heillä ei ole tarvittavia laitteita siihen hommaan. Uusi aika on sitten kahden viikon päästä toiseen paikkaan. Huoh.

Mutta sitten itse asiaan. Nyt tykitetään loppuneet putkeen erillisissä postauksissa tietenkin ja sen jälkeen sitten jotain muuta. Nämä purkit on odottanut vuoroaan jo pitkään ja uusia tyhjiä purkkeja lojuu siellä täällä kun ei ole niille sellaista yhtä paikkaa missä säilyttää.



Keväällä ei paljoa loppunut tuotteita, mutta ei anneta sen haitata.


Tukka:

Intensive Aqua Peeling Exfoliant.
Ostin tämän hiuspohjan kuorinnan joskus messuilta helpottamaan päänahan kutinaa. Siellä osastolla päänahkani tutkittiin laitteella, mutta ei siitä tultu hullua hurskaammaksi. Päänahkani näytti olevan kuiva, halkeileva, mutta täynnä rasvaa... Tätä kuorintaa hierottiin päänahkaan ennen shampoopesua ja annettiin vaikuttaa 5 minuuttia. En saanut tästä apua, sillä tämä tuntui vain kuivattavan päätäni ja aiheutti näin ollen vain lisää kutinaa. Näin arvokkaaksi tuotteeksi (muistaakseni maksoin tästä melkein 30€) olisin toivonut tämän olevan parempaa.

Organic Shop Nourishing Conditioner.
Tästä en sitten tykännyt lopulta yhtään. Tuote oli liian lirua omaan paksuun tukkaani eikä selvittänyt tai siloittanut sitä ollenkaan. Annoin tämän miehen käyttöön mutta ei hänkään tästä välittänyt. Pullon pohjalla on vielä pari senttiä tavaraa, mutta tässä vaiheessa se on aivan sama. 

Herbina Lämpösuojasuihke. * 
Suihkutettavat lämpösuojatuotteet on aina helppoja. Tämä Herbinan MarjaSpa tuoksuu raikkaalle eikä lähmää hiuksia. Sitä en sitten osaakaan sanoa että kuinka paljon nämä tuotteet oikeasti suojaavat hiuksia lämmöltä. Itse ehkä enemmänkin tarvitsen näiltä tuotteilta lisää siloittavuutta, ja siksi suosinkin nykyään mieluummin voidemaisia lämpösuojia. Suihkeet on taas loistavia silloin kun on kiire.

Schwarzkopf Care Conditioner.
Hiusvärin mukana tullut hoitoaine ei ollut mitenkään kummoinen. Melko lirua tavaraa. Yleensä nämä ovat hyviä, mutta tämä versio ei ollut.


Nassu ja kroppa:

Avon Planet Spa Chocolate Face Mask.
Nyt täytyy ensin tunnustaa että mulla ei ole mitään muistikuvaa siitä olenko saanut tämän blogin kautta vaiko itse tilannut. Sen verran vanha puteli tämä on. Naamio itsessään ei ollut mennyt miksikään ja tuoksui loppuun asti herkulliselle suklaavanukkaalle. Siloitti ja pehmensi ihoa eikä ärsyttänyt sitä. Oon kyllä tykännyt näistä Avonin Planet Spa naamioista. Varmasti tulee jossain vaiheessa tilattua lisääkin.

XyliDerm.
Tämä tuubi taasen on sellainen että se on jo muutamaan otteeseen kadonnut mystisesti ja sitten taas löytynyt. Alun perin ostin tämän kutisevia käsiä varten ja siinähän tämä toimi loistavasti. Nytten käytin tämän loppuun myös kasvoilla käsien lisäksi. Toimi oikein hyvin myös rauhoittavana seerumian. Tätä voisikin ostaa lisää.

Dr. Hauschka Hydrating Hand Cream. *
Blogin kautta sain joskus sellaisen minisetin näitä Hauschkan tuotteita ja tämä käsivoide oli yksi niistä. Vahva luonnonkosmetiikkamainen tuoksu, eli ei tuoksuherkille. Loistava yökäyttöön koska voide on niin täyteläistä ja hieman öljyistä, että hetken joutuu odottelemaan että imeytyy. Pahimman kutinakauden aikana ei ihan kuitenkaan riittänyt helpottamaan kuivuudesta johtuvaa kutinaa.


Meikit:

It Cosmetics Bye Bye Pores -puuteri.
Tämä oli pannuprojektissa mukana ja sainkin sen nopeasti loppuun kulutettua. Hinta -laatusuhde ei tässä kohdannut, sillä tuote on kallis (n. 30€) mutta kuluu nopeasti. Lisäksi tämä kuivatti ihoani, vaikka se öljyyntyy päivän mittaan. En pidä sellaisesta kiristävästä tunteesta kasvoillani.

NYX Professional Makeup Proof It! Waterproof Eyeshadow Primer.
Tämä oli ihan ok tuote. Alussa luomivärit pysyivät todella hyvin, sitten oli kausi kun ne karkasivat luomivakoon ja sitten loppuvaiheessa taas pysyivät. Putelissa on huulikiiltomainen applikaattori josta itse ainakin henkilökohtaisesti tykkään. Korkki halkesi melko nopeasti. Voisin kyllä varmaan ostaa lisääkin jos muuta ei olisi. Tykkään kuitenkin kokeilla eri merkin vaihtoehtoja.
Pakko vielä sen verran sanoa että kun ostin tämän, olin ostamassa Sokokselta Urban Decayn pohjustajaa, mutta en saanut pisteeltä palvelua vaikka siinä ei muita asiakkaita ollut. Myyjä vain kartteli mua. Ostin sitten tämän.


Näytteet:

Erioilin Aisti kosteusemulsio oli mukavan raikas, voisin ostaa täyden pullon.

Gehwol jalkavoiteet on mun lemppareita.

Beccan joku voidemainen korostusväri oli ihan kiva, mutta tykkään enemmän puuterisista versioista.


12 tuotetta, joista 7 oli täysikokoista. Kesäkuussa loppuikin sitten vielä vähemmän...

-T

perjantai 3. heinäkuuta 2020

You Glow Girl

Tuotteet saatu Lookfantasticilta

Heippa taas pitkästä aikaa! Tässä on taas kerennyt vierähtämään kuukausi tai jotain... syy on se sama vanha. Töiden jälkeen ei oikein jaksa tehdä mitään. Varsinkin nyt kun oman yksikköni on vielä kiinni, olen ollut toisessa paikassa auttelemassa laskutuksissa ym ja koneen äärellä on tullut istuttua sen verran että niskat ja selkä ei oo siitä tykänny. Joten ymmärtänette että sen lisäksi en ole jaksanut istua enää oman koneen ääreen...

Mutta, sain tosissaan Lookfantasticilta ihanan tuotepaketin jota aloitin heti testailemaan ja nyt kerron teille hieman fiiliksiä tuotteista. Loppuun pistän vielä ale -koodin jolla saat valikoituja tuotteita edullisemmin tilattua.



Tuotesetin nimi on siis You Glow Girl ja setti sisältää kaikkea mahdollista jolla saat itsesi hehkumaan kilpaa auringon kanssa. Esittelen tässä postauksessa kaikki tuotteet, mutta vain valikoiduista kerron hieman tarkemmin. Osa tuotteista nousi heittämällä suosikeiksini.


NuFACE Prep - n - Glow puhdistuspyyhkeet nousivat heti parhaimmiston joukkoon. En yleensä niin välitä näistä puhdistusliinoista, sillä herkästi reagoiva ihoni ei pidä liiallisesta hankaamisesta. 
Mutta näissä oli jotain maagista, yhdellä liinalla sai kaikki meikit pois, jopa silmämeikin, eikä iho ärtynyt ollenkaan. 
Liinat ovat yksittäispakattuja, mikä tekee näistä kätevän esim. reissuille. Itselläni on viikon päästä tulossa pieni mökkireissu kaverin synttäreiden merkeissä ja aijon ottaa näitä liinoja mukaan.
Kooltaan liina on melko iso, eli siinä riittää lääniä johon meikin pyyhkii. Toinen puoli on sileä ja toisella puolella on pieniä nystyjä jotka hellävaraisesti kuorivat ihoa. Olenkin tehnyt niin että ensin poistan meikin sileällä puolella ja sen jälkeen käyn t -alueen hellästi läpi toisella puolella.
Nämä sisältävät mm. hyaluronihappoa, mineraaleja ja antioksidantteja. Ihoa ei kiristä yhtään käytön jälkeen. Puhdasta rakkautta!


Aurelia Balance & Glow Day Oil. Rakastan pipettipulloja ja etenkin tätä tuotetta. 
Useinhan öljyt jäävät iholle pyörimään mutta tämä imeytyy ihoon, ei aiheuta näppyjä ja tuoksuu huumaavalle. Sellaiselle pehmeän sitruksiselle. Tässä kesän aikana en ole kokenut tarvetta laittaa edes kosteusvoidetta tämän jälkeen.
Öljy sisältää mm. mandariini-, auringonkukka-, kukui- ja manteliöljyä. 
Ja kuten nimestä käy ilmi, on tämä probioottista kosmetiikkaa. Tämän käytän enemmän kuin ilolla loppuun asti. Ja tilaan lisää!


Grow Gorgeous Intense Thickening Conditioner. Mulla on joku hirvee halu ostella koko ajan eri shampoita ja hoitoaineita ja olikin iloinen yllätys että paketin mukana tuli hoitoaine itselleni tuntemattomalta merkiltä.
Hoitoaine tuoksuu aika vahvasti parfyymiselta, joten tuoksuherkille tämä ei ole se parhain valinta. Itse taas rakastan tuoksuvia tuotteita. Omat hiuksenihan ovat paksut ja vaalennuksesta hieman kuluneet, mutta tämä toimii niille. Ja kerrankin sellainen tuote joka saa mun hiukset kiiltämään sillai ei -rasvaisella tavalla. Yleensä tykkäänkin siitä että hiukset näyttävät enemmänkin mattaisilta, sillä mun hiukset näyttää helposti rasvaisilta.
Jatkoon siis menee tämäkin tuote.


Seoulista Beauty Rosy Glow Primer -kangasnaamio. Tätä en ole vielä kokeillut, sillä en ole niin suuri kangasnaamioiden ystävä. Näiden käyttö vaatii sellaisen oikeanlaisen henkisen mielentilan. Mutta tuote vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta, ainakin lupaukset kuulostavat erittäin hyviltä, joten testiin tämä menee. 
Naamio lupaa pehmentää ihoa, luoda airbrush -efektin (mikähän se olisi suomeksi?), kosteuttaa ja täytelöittää (plumps?). 5 minutes to photo -ready skin.


Glov Home Spa Tan Away -hanska. Tämä oli vähän mysteerituote, mutta ilmeisesti tällä saisi pois pilalle menneitä itseruskettavia, tai siis jotenkin tasoitettua niitä? En oikein päässyt tästä selvyyteen. Olisiko jollain kokemusta tästä?
Hanska on siis tehty bambukuidusta ja sitä voidaan käyttää jopa 100 kertaa. Ensin hanska kastellaan ja sitten käytetään oman lempisuihkugeelin kanssa. Pitäisi varmaan hankkia itseruskettavaa että saisi tätä kokeiltua.


Eyeko onkin sitten jollain asteella tuttu merkki. Olen kokeillut merkin ripsiväriä ja kulmaväriä.
Paketissa tuli tämä nestemäinen luomiväri sävyssä Zodiac. En ole aikoihin käyttänyt nestemäisä luomivärejä koska ne ei oikein tahdo pysyä mun luomilla vaikka ne pohjustaisikin. 
Kaunis sävy sai mut kuitenkin tätä kokeilemaan tuossa juhannuksen tienoilla.


Myös Illamasqua on merkkinä tuttu, mutta vain nimeltä. En muista että olisin koskaan kokeillut merkiltä mitään, joten siksi tämä oli erittäin iloinen yllätys.
Nestemäinen highlighter sävyssä OMG. Oon kaiken muun meikin lisäksi nyt hurahtanut näihin highlightereihin ja tässä vasta hehkua onkin. Myös tämä pääsi juhannuksena testiin. Ja voin sanoa että on ihanaa löytää tuote joka ei häviä puuteria laittaessa. Laitoin tätä siis meikkivoiteen päälle, ennen puuteria. Pitääkin kokeilla miten tämä toimii puuterin päällä. 
Mutta siis ihana tuote!!!


Tässä vielä kuvat luomiväristä ja highlighterista.


Pettymyksekseni luomiväri ei levitettäessä ollutkaan niin intensiivisen sävyinen, mutta ainakin kimaltelee mukavasti. Highlighter taas hehkuu senkin edestä, joten kannattaa olla tarkkana levityksen kanssa. Toki tässä myös kuvausvalo vaikuttaa asiaan, että ei se oikeasti NOIN paljoa ja vahvasti hehku. 

Tässäpä tämä setti sitten oli ja aivan ihania tuotteita sain. Suurin osa oli tosissaan itselleni uusia merkkejä, mutta varmasti tulen tilaamaan niiltä jotain muitakin tuotteita.

Koodilla ARIAGLOW saa 22% alennusta tuotteista jotka löytyvät tämän linkin takaa. Ihan kaikkia tuotteita ei siis ole mahdollista tällä koodilla saada edullisemmin, mutta todella kattava valikoima siellä kuitenkin on kaikkea ihanaa. 
Koodi on voimassa elokuun loppuun asti, ja itse en hyödy mitenkään tästä.

Ihania shoppailuhetkiä kaikille!

-T