Moikka pitkästä aikaa!
*tuote saatu sata vuotta sitten blogin kautta.
Selityksiä olis vaikka muille jakaa miksi en ole kirjoitellut tänne. Nyt jälleen kerran yritän tehdä ryhtiliikkeen asian suhteen. Sain ystävältäni hänen vanhan työpöytänsä, joten nyt mulla on kunnon bloggauspöytä ettei tarvitse aina mennä keittiöön kirjoittelemaan.
Tänään sitten kävi niin että en saanut kuvia lisättyä kännykän kautta, vaan piti lähettää ne sähköpostilla itselle ja sieltä ladata ne tänne. En vain ole mikään tekniikan ihmelapsi.
Mutta nyt ollaan pahasti jälleen aikataulusta myöhässä loppuneiden suhteen, joten käydään kipin kapin asiaan. Eli huhtikuun loppuneet.
Tämmöinen kasa loppui huhtikuussa. Olen yrittänyt nyt tehokäyttää purkkeja jotta saan lisätilaa laatikkoon jossa vuoroaan odottavat purkit majailevat. Ja vaikka kuinka näitä käyttelen niin aina tuntuu siltä että sitä tilaa ei vain tule vaikka olen myös todella yrittänyt olla ostelematta mitään.
Revolution Blemish Recovery Mask. Mulla oli tää jo itselläni ja sain sitten toisen samanmoisen Minnin joulukalenterista. Tämä oli se itse ostamani ja käytän nyt erään toisen naamion pois ennen kuin korkkaan sen toisen tämmöisen. Tykkäsin todella kovasti tästä talviaikaan. Rauhoitti ja kosteutti superhyvin eikä ärsyttänyt ihoa. Käytin sekä naamiona että yövoiteena. Aamulla oli kyllä hyvin kosteutettu iho. Jos sinua haittaa se tahmainen tunne iholla, niin en suosittelisi tätä yövoiteeksi. Itseä se ei häiritse koska ihoni vaatii kosteutusta. Mielelläni käytän myös sen toisen tuubin ensi talvena.
Smuuti Skin Peach Barrier Toner. Kultaa purkissa. Tätä olin kuullut kehuttavan niin paljon että pakko oli ostaa kokeiluun. Ja rakastuin. Niin kosteuttava ja rauhoittava ettei tosikaan. Kun olen saanut jemmat käytettyä, palaan tähän. Ellei jemmoista löydy jotain vielä parempaa. Luulen että nämä maitomaiset tonerit ovat mulle parhaimmat.
ACM Rosakalm Misellivesi. Ostin tämän Tallinnasta siitä Nauticassa olevasta kosmetiikkamyymälästä. Just nyt en muista sen nimeä... Ja koska tämä on nimenomaan ruusufinni-iholle. Oli kyllä hellävarainen ja poisti meikit, myös silmämeikin, mutta juuri muuta en osaa sanoa. Käytän misellivesiä harvoin koska yritän välttää liiallista hankaamista tuon ruusun takia. Voisin ostaa tätä lisää kun menen seuraavan kerran maihin risteilyllä. Mun nykyinen misellivesi jonka ostin Rustasta ärsyttää ihoa..
Beauty of Joseon Revive Eye Serum. Tästä olin myös kuullut ylistyksiä joten pakkohan se oli hankkia. Mun mittapuulla tämä menee kategoriaan ihan ok. Käytin tätä talvella toisen sy-voiteen alla, koska kosteutustehot eivät olleet mulle riittävät. Lisäksi en oikein välittänyt tuosta pakkauksesta ja annostelusta. Yhdellä pumppauksella tuli voidetta riittävästi koko suvulle. Ja sitten kun pumpusta ei enää tullut mitään, oli tuotetta kuitenkin vielä runsaasti tuubissa. Itse alussa kaivelin spaattelilla sen mitä sain ja lopulta leikkasin tuubin auki. Mutta sen jälkeen jäljellä oleva voide kuivui hyvin nopeasti.
Choosy Lip Treatment. Tämä tuli siitä Japaniboksista jota joskus tilasin. Koostumukselta tämä oli geelimäistä, mutta kuitenkin hyvin öljymäistä. Kosteutustehot olivat olemattomat. Mutta hei, kukapa ei rakastaisi Betty Boopia?
Pure & Care Vitamin C Serum. Tämän sain joskus Normalista kaupanpäälle kun osti toisen seerumin. Tätä c-vitamiiniseerumia en ollut vielä kokeillut, joten päädyin tähän kun sain valita minkä halusi. En ole vielä kokeillut yhtään huonoa seerumia tältä merkiltä. Tämä oli hieman öljymäistä, mutta ei niin että olisi ärsyttänyt ihoa. Ruusufinni ei aina pidä öljystä.
Beauty Host Tea Tree Oil Repair & Soothing Facial Mask. Tästä en nyt ihan hirveästi muista, mutta luulen että ihan tykkäsin tästä... Muistaakseni tämä tosiaan rauhoitti ihoa.. Muuten sitten varmaan jo tiedättekin mitä mieltä olen näistä kangasnaamioista.
Megan Beauty Hydro Cool Eye Gel Patch. Ei mitään sen ihmeempää sanottavaa näistä. Harvemmin huomaan näiden käytössä mitään eroa... Biolinella on ainoat tähän mennessä kokeilemani silmänalusnaamiot joista oikeasti huomaan eron käytön jälkeen.
Profusion Bright Lights UV Neon Liner. Tämä löytyi vahingossa kun kaivelin jemmoja, ja oli kuivunut ihan totaalisesti. Mutta oli tätä kyllä käytettykin hartaudella. Esim. kerran ysäriristeilyllä laitettiin tällä rajaukset kaikille hyttiläisille ja eräs ystäväni halusi tätä myös hiuksiinsa ja partaansa. Ja todellakin loisti discon valoissa.
Max Factor Clump Defy Falsh Lash Effect. Takavuosien lemppariripsivärini. Nyt on tullut jo parempia vastaan. Pidän kyllä tästäkin edelleen, mutta en enää tällä saanut niin paljon volyymiä kuin ennen. Ehkäpä mun ripset on tässä iän myötä harventunut.
Juicy Couture Hollywood Royal tuoksu.* Tuo Viva La Juicy puoli loppui joulukuussa. Sain tän joskus sata vuotta sitten muistaakseni blogimiitin goodiebagista. Tykkään enemmän suihkutettavista tuoksuista, mutta tämän käytön myötä opin tykkäämään myös näistä roll oneista. Käytin näitä yhdessä jonkun suihkutettavan tuoksun kanssa. Oli kyllä oikein miellyttävä tuoksu.
Palmolive Dreamy Delight Body Wash. Tässä oli ihanan kirpeän makea tuoksu. Pullo houkutteli jo ensinäkemältä ja tuoksu vain kruunasi kaiken. Ja sen kyllä huomasi, sillä mieheni käytti tästä suurimman osan... Onneksi sain itsekin jokusen kerran tätä käyttää. Mutta en usko että ostan tätä uudestaan, yritän olla ostamatta näitä perinteisiä suihkugeelejä koska ihoni on niin kuiva.
Sence Sleep Shower Foam. Tämä oli todella ihana. Vaahto oli erittäin kuohkeaa ja pysyi kasassa iholle hieroessa. Tuoksu oli sellainen pehmeä laventeli. Näitä voisin käyttää lisää kunhan saan jemmoja tyhjiksi.
Tree Hut Coco Colada Shea Sugar Scrub. Ah, vihdoinkin vartalokuorinta joka oikeasti kuorii. Rakastan näitä oikein rouheita kuorintoja. Tuoksu oli ihana. Pina Colada on mun lempidrinkki, siksi tämän tuoksun valitsin. Voisin käyttää lisää.
La Rive Queen of Life. Tämä tuli muistaakseni Normalin yllätyspussista. Käytin tämän töissä kun siirryin osastolta toiselle, ihan vain freesatakseni oloani. Siihen tämä sopi, mutta muuten nämä hajuvesien rinnalla olevat oheistuotteet ei ole mun mieleen. Tuoksu oli aika mummomainen...
LV Perusvoide Extra 40%. Ihan paras mun talvi-iholle. Mieskin tykkää tästä. Kosteuttaa hyvin mutta ei jää tahmaiseksi. Itsehän yleensä talvipakkasilla sekoitan tähän öljyä. Tulen aina ostamaan uudestaan.
Creightons Mango & Papaya Body Bliss Hand Cream. Mehukkaan tuoksuinen käsivoide. Oli ihan ok päiväkäyttöön vaikka jättikin kädet aluksi hieman tahmaiseksi. Kosteutusteho ei ollut tarpeeksi riittävä mulle. Varsinkin töissä mun kädet kuivuu todella paljon kun ensin siivoan ja sitten pyörittelen papereita ja näpyttelen koneella.
Lancome La vie est belle Body Lotion. En edes muista kuinka kauan siitä on kun tämän sain ystävältäni.. Siis ihan luvattoman kauan. Nyt olen ottanut tavoitteekseni käyttää pois sellaisia tuotteita jotka ovat vuosikausia lojuneet tuolla laatikossa. Joo, ei ehkä kannattaisi niitä enää käyttää... Nämä hajuvesien oheistuotteet eivät vain toimi mulla. Esim juuri nämä vartalovoiteet eivät vain kosteuta tarpeeksi. Tämäkin oli todella lirua ja lisäksi sisälsi järkyttävän määrän shimmeriä. Käytin sitten loppuun käsivarsissa.
Pure & Care Sensitive Crystal Deo Stick. En oikein tiedä mitä tästä sanoa... Tämä kyllä toimi ihan hyvin, mutta mistä sen tietää milloin tämä on loppu? Purkin pohjalle ei enää ollut suolakiteitä ja teho rupesi jo loppumaan. Kait se on sitten se merkki että nyt pitää vaihtaa. En aluksi edes osannut käyttää tätä oikein ennen kun luin että se kivi kannattaa kastella jotta se liukuisi kainalolla paremmin. Ja sehän toimi. Voisin käyttää lisääkin.
Hiukset:
John Frieda Deep Sea Hydration Moisturising Hair Mask. Muistaakseni Minnin joulukalenterista tullut. Raikas tuoksu, sopivan paksua ja kosteutti kivasti hiuksia. Voisin käyttää tätä enemmänkin.
L'oréal Stylista The Volume Dry Shampoo. Tämä oli hyvä kuivashampoo. Poisti oikeasti rasvaisuutta hiuksista ilman että jätti ne lähmäisen tuntuiseksi. Ainakin Batiste tekee nykyään mun hiuksille sen. Olen kuitenkin löytänyt vieläkin paremman kuivashampoon itselleni. Lisäksi olen yrittänyt vähentää sen käyttöä mikä onkin helpompaa nyt kun en ole enää blondi. Nyt pitäisi nähdä sen verran enemmän vaivaa sen valkoisuuden hävittämiseen että mieluummin menen sleek-kampauksella.
Cutrin Bio+ Original Active Shampoo Dandruff Control. Tässä oli ihana tervainen tuoksu. Ostin tämän Lumenen tehtaanmyymälästä testiin koska kärsin vieläkin ajoittain kutisevasta päänahasta. No, siihen tämä ei ainakaan auttanut. Mutta muuten ihan ok. Hilsettä mulla ei juurikan ole.. Tulipahan kokeiltua.
Huh, 22 loppunutta tuotetta joista 3 oli matkakokoista. Toukokuussa loppuikin vielä enemmän. Nyt ollaan hyvällä vauhdilla.
-T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mielipiteitä? :)