sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Polttarit

Eilen se sit tapahtu. Mut kaapattiin kesken työpäivän ja pääsin viettämään aivan mahtavan päivän/illan/yön 14 ystäväni kanssa. Erään sattumuksen kautta sain vihiä polttareistani, mikä hieman harmittaa, mutta kaikki mitä siellä tapahtui ja ketä siihen osallistui, oli täysi yllätys. Toki olin antanut kaasoille listan ihmisistä ketä on häihin tulossa ja ketä voi polttareihin kutsua.

Noh, olin siis töissä, kun mulle ilmotettiin että saunalle pitäisi viedä skumppalaseja. Sinne mennessäni minua oli vastassa 14 ihanaa naista joilla jokaisella oli jotain pinkkiä/vaaleanpunaista, koska se oli teemaväri. Mulle iskettiin käteen siideri ja lasi skumppaa ja sit mää esittelin kaikki vieraat ja mistä heidät tunnen. Mukana oli niin lapsuudenystäviä, sisko kuin hieman uudempiakin tuttavuuksia. Sitten vähän juotiin ja otettiin valokuvia, mulle annettiin missinauha ja vip-passi ja sit lähettiin ekaan kohteeseen.



Pihalle päästyämme mulle laitettiin maski silmille ja lähettiin kävelemään.


Kukaan ei kuulemma huomannut mitään eroa sillä oliko mulla tää maski vai ei :D

Ja mihinkäs minä jouduinkaan?? Erottajan palolaitokselle! Huh.


Ensin piti tehdä terveystarkistus, otettiin syke, verenpaine, sydänkäyrä, puhallutettiin (säälittävät 0,48 promillee), verinäyte ja kuumekkin mitattiin (37,5). Diagnoosi: akuutti pariutumisen tarve. Kotihoito-ohjeet: pitää hauskaa. Sen jälkeen pääsinkin sitten tositoimiin. Ei muuta kun palomiespuku päälle.


Jouduin ensin kantamaan takana näkyviä letkulaukkuja, mutta eihän siitä tullut mitään, joten sain sit kirveen :D Koko tapahtuma luonnollisesti videokuvattiin. Pukeutumisen jälkeen mulle laitettiin maski naamalle (happipullo oli selässä) ja mun piti kontata johonkin torniin. Se oli jotain ihan hirveetä. Mää en osaa hengittää happimaskin kanssa ja se kuulosti tasan yhtä pahalta kun tuntui. Mutta selvisin huipulle asti, tosin loppumatkan kävelin pystyssä. Ja hiki virtasi. Palomies antoi ohjeita että aina pitää informoida missä on menossa ja mitä tapahtuu. Jossain vaiheessa kontatessa meinasi usko loppua, varsinkin siinä vaiheessa kun palomies sanoi että enää on reilut 100 rappusta jäljellä. Mutta tosissaan oon ylpee itestäni ja siitä että pääsin todella painavan kantamuksen kanssa ylös asti, vaikka viimeisissä rapuissa jouduin luovuttamaan kirveen pois ja kiskomaan itseni kaiteesta ylös.  Maisemista en voinut nauttia koska silmälasit jäi alas toisen kaason kanssa. Hetki hengähdystä ja sitten takaisin alas. Tälläkertaa onneksi ilman maskia. Sitten mentiin pihalle ja mää sain ampua vesiletkulla. Se oli kivaa. Ja sokerina pohjalla, mun piti laskeutua tankoa pitkin alas! Se jos mikä oli pelottavaa ja samalla aivan mahtavaa!! Mää pelkään putoomista yli kaiken, ja tangon ja reunan välillä oli yllättävän pitkä matka. Pitkän syvään hengittelyn ja Taru huutojen jälkeen mä tein sen, ja liu'uin tankoa alas. Mikä fiilis! Koko kokemus oli upea.

Palomieheilyn jälkeen käytiin haukkaamassa hampparit Mäkkärissä ja sieltä matka jatkui kohti Silja Europaa. Siellä mentiin heti yläkannelle drinksuille nauttimaan auringosta. Kelit kyllä suosi tätä reissua. Parin siiderin jälkeen mut vietiin hierontaan ja sen jälkeen meikattavaksi. En oo ikinä käyny laivalla missään hoidoissa tms. Hieronta kesti puoli tuntia ja oli vähintäänkin outoa. Se ei ollut sellaista kunnon hierontaa, vaan ihme vatkausta ja painelua. Välillä luulin et nahka rupee palamaan ja lopuksi hierottiin myös korvat... sisältä. Öh, mitä? Meikki oli nätti, harmi etten tajunnut siinä hötäkässä ottaa kuvaa. Mutta mulle laitettiin siniset rajaukset ylä- ja alaluomille. Kuulostaa erikoiselta, mutta se oli oikeesti tosi nätti. Sit luomilla oli vähän kimalletta ja huulilla neutraali huulikiilto. Sit eiku taas pämppäämään.

Sen lisäksi että koko matka ei maksanut mulle mitään, eikä mikään mitä söin tai join, tytöt oli varannu mulle reilun matkabudjetin, mää sain vielä lahjoja! Jokaisen piti ostaa jotain pinkkiä/vaaleanpunaista. Tässäpä ne tulee:


Viiksi-lompakko, jossa oli mun budjetti. Sain tän vasta loppuillasta. Ihana!


Hello Kitty saippuakuplia, vesipyssy, hyppynaru, twist-naru ja verkkohanskat.


Silmälasi-viiksikaulakoru (ihana, oon haaveillu tällasesta mut ruvennu aina pihistelemään oston hetkellä) ja kolmet korvikset.


BareMineralsin luomivärejä. Ihania sävyjä, en malta oottaa et pääsen kokeilemaan.


3 mukia. Nyt tulee sit tilanne et mistä mukista mää seuraavan kerran juon teetä.


Ihanat alushousut. Hajottiin tolle tekstille. :D


Aurinkolippa ja pallopeli. Pitää Herr Saksan kanssa mennä testailemaan.


Ja vielä ekstrana siskolta sain tän avaimenperän. :)

Ja hei apua, sain mää vielä villasukatki mut ne unohtu kuvata. Joka lahja annettiin yksitellen ja mun piti arvata keneltä se lahja on. Arvasin 3 oikein. :)

Loppuilta meniki sit tanssien ja juoden. Oli ihan törkeen kivaa! Ikimuistoinen ilta. Ja nyt on olokin sen mukainen. Jokaista lihasta särkee palomiesjutun jäljiltä. Pääsin kuitenkin aamulla laivan aamupalabuffaan ja vielä pikaisesti pyörähtämään Tallinnassa. Sieltä ostin vaan särkylääkettä ja kuivashampoota vaikka kävin Kaubamajassa hypistelemässä vaikka mitä kosmetiikkaa. Nyt mää oon onnellinen. Ai niin, Herr Saksa oli pakannut mulle repun reissua varten, ja se oli hieno suoritus, vaikka kasvovoide olikin unohtunut matkasta. Syy siiheen oli se että mulla on kuulemma niin paljon purkkia ja purnukkaa ettei niistä ota mitään selkoa. :) Muuten sieltä löytyi suoristusrauta, läjäpäin meikkejä, nassuputsareita, hammasharja ja tahna, dödöö, lämpösuojasuihketta, parit kengät, laukku, bilevaatteita, koruja ja vaikka mitä muuta. Mulla on niin ihana mies! <3 Ja ystävät! <3

En unohda tätä päivää koskaan! Nyt oon ihan rikkipoikki ja käyn kattomaan polvet mustelmilla Kostoa ja napostelen vähän krapula-sipsejä. Kiva jos jaksoitte lukea tänne asti, tuli vähän pitempi postaus kun yleensä.

-T

torstai 6. kesäkuuta 2013

Joukostamme poistuneet toukokuu-13

Viime kuu sujui taas aika nihkeästi loppuneiden tuotteiden osalta. Mukana myös muutama tuote jotka ei ollut enää hirveesti hengissä.


Kaikki kuitenkin oli täysikokoisia tuotteita, et siitä plussaa. :)


Ensimmäisenä tukkapuolelta sain loppumaan L'oréalin Elvital Nutri-Gloss hiusnaamion. Ostin tän aikanaan Ostolakossa-blogin Virven kehujen perusteella. Mutta mulla tää kuului kategoriaan njääh.. Ihan ok. Purkki on ihanan vaaleanpunainen, tuoksu neutraali ja tää oli riittoisaa. Miinusta siitä että aina kun huuhteli tätä hiuksista pois, piti olla varovainen liikkeissään ku tää jäi lattialle pyörimään. Eräänkin kerran meinasin liukastua suihkussa... En taida ostaa enää tätä, eikä tätä vissiin suomesta enää saakkaan. Itse ostin tän joskus männä vuotena Tallinnasta.


Lumenelta sain joskus palkkioksi Koivu & Hunaja-setin jossa oli tää vartaloemulsio, seuraavana tuleva jalkavoide ja vielä suihkussa töröttävä suihkugeeli. Tää on kyllä ehdottomasti enemmänkin kesätuote kuin esim. talvikäyttöön. Koostumus oli geelimäistä. Inci-listalla ensimmäisenä ainesosana veden jälkeen on alkoholia, jonka huomasin luonnollisesti siinä vaiheessa ku rasvasin selkääni ja siellä oli pieni naarmu josta en tiennyt. Poltti aika helvetisti. Että kannattaa olla tarkkana.


Jalkavoide oli ihan peruskamaa. Kivasti kosteutti ja pehmitti. Tuoksu oli molemmissa aika voimakas, tuli mieleen ihan Vicks. Koivua tai hunajaa en haistanu ja hunajaakin oli molemmissa vasta listan puolivälissä ja koivua vielä kauempana..


Tätä silmämeikinpoistoainetta oon kehunu jo niin monta kertaa et siitä ei mitään enempää. Love it!


Lumenen suojaava käsivoide. Plussaa suojakertoimesta, vaikka onkin vaan 10. (Kaikki alle 30 kertoimet on pilipalia). Raikas tuoksu, imeyty nopeesti, mutta ei riittänyt mun rutikuiville käsille.
Incilistalla on ensimmäisenä uv-säteilyä absorvoiva aine ja sen jälkeen glycerin.


Luulin tän olleen viimeinen pitkään aikaan mut ei... Taattua laatua.


Biodrogan Firming Effect Concentrate-ampulli. En nyt huomannut mitään ihmeitä, mut tulipahan kokeiltua.


Pois joutaa Mavalan Mavadry kynsilakanpikakuivattaja, joka ajoi asiansa loistavasti ennen kuin paksuuntui käyttökelvottomaksi. Toisena Yves Rocherin kauniin värinen Luminelle Rouge Glossy huulipuna sävyssä .. joku. Ei siinä lukenutkaan. Ja Maybellinen Cool Effect-luomiväri sävyssä Cold As Ice.


Huulipuna on ihanan vaaleanpunainen, mutta rupesi jo menemään vähän kökköiseksi eikä saanut enää levitettyä kauniisti huulille. Pois vaan, onhan noita huulimeikkejä. :)


Ja tässä vielä luomiväri. Hus pois!

Semmonen setti tälläkertaa. 7 loppunutta tuotetta ja 3 vanhentunutta tuotetta.


Mavadryn etiketti on uudistunut. Oikealla uusi versio.

-T

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Garnier Olia 10.0 Very Light Blond

Se oli taas aika juurikasvun värjäyksen. Oma värini on sellanen perussuomalainen, ei minkään värinen/harmaa. Oon jo aika monta vuotta viihtynyt vaaleana, vaikka välillä kyllä tekis mieli siirtyä takaisin siihen tummaan tukkaan. Mutta häissä haluan vielä olla vaaleana, että näillä mennään. Pari edellistä kertaa käytin sitä hiusnaamion tyyppistä väriä, joka oliki tosi hyvä ja helppokäyttöinen, mutta nyt piti sit kuitenkin kokeilla jotain muuta.


Päädyin sitten testaamaan Garnierin Olia-väriä. Tässä kiehtoi ammoniakiton koostumus, vaikka tietysti sen tilalle on jotain muuta vastaavaa laitettu. Ei siinä muuta kuin se tuoksu on välillä todella voimakas ja siitä tulee helposti pää kipeäksi, ja päänahkaa välillä polttelee. Mut tässä ei ollu mitään noista ongelmista. Ei tuoksunut oikeastaan juuri millekkään, eikä tuntunut päänahassa.


Tässä ensin ihastuttava kuva pitkäksi venähtäneestä juurikasvusta. Ja semmonen homma, että toi tukka ei oikeesti oo tollanen oranssinsävynen, mää en vaan käsitä et miten se aina kuvissa näyttää siltä mut luonnossa se on sellanen lämpimän vaalea.



Tässä vielä vertauskohteena latvan väri. Huomaa että se on todella vaalea verrattuna juureen.


Paketissa oli siis mukana kehite-emulsio, värivoide, mustat suojahanskat, sekoituspullo kaatonokalla ja hoitoaine. Juuri kun riemuitsin että sain viimeisen hiusvärin mukana tulleen hoitoaineen käytettyä ja voin ruveta katselemaan kaupasta jotain muuta, tuli uusi tuubi. Niissä hiusnaamio-tyyppisissä väreissä oli vaan sellanen pussi hoitoainetta. Noh, ei voi mitään.

Seos levitetään kuiviin hiuksiin ja annetaan vaikuttaa 30 minuuttia.


Lopputulos. Hyvin värjäs tummat juuret (pahoittelen että väri ei oo maailman tasaisin, mut värjäsin nää ite puolisokeena :P). Mut jotenkin tään nyt ei vaan ollu niin ihmeellinen ja wau, et ostaisin tätä riemusta kiljuen uudestaan... Ehkä ens kerralla taas sitä naamiotyyppistä. Tai kampaajalle..

-T

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Eka haaste

Sain ensimmäisen blogihaasteeni Neiti Kameleontti- blogin Päiviltä, kiitos siitä. :)
Oonki nähny tän haasteen jo useammassa blogissa, joten kiva saada itsekin tämä.


Haasteen säännöt
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen. 
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 
4. Haastettujen pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa. 
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 
6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa minusta:

1.  Asun Helsingissä, mutta olen kotoisin Jyväskylästä. Muutin pääkaupunkiseudulle (ensin Espooseen ja sitten Helsinkiin) heinäkuussa 2004. Siitä huolimatta että olen täällä asunut kohta 10 vuotta, olen Jyväskyläläinen joka asuu Helsingissä.

2. Mulla on to-del-la huonot hermot. Varsinkin Herr Saksalle saataan räjähtää sekunnissa. Varsinkin silloin kun olen todella väsynyt. Tilanteesta riippuen myös lepyn nopeasti.

3. Kävin tammikuussa rintojen pienennysleikkauksessa. Terveydellisistä syistä. Kokoa oli 75G, nyt ihanat 75C. Toisesta rinnasta poistettiin 850g ja toisesta 1kg. En ole katunut hetkeäkään. Paitsi ensimmäisen viikon aikana kun rupesin itkemään joka kerta kun katsoin itseäni peilistä, olo oli kuin silvotulla...

4. Isini kuoli ollessani 7 vuotias. Hän oli silloin 39 vuotias... 6 vuotta vanhempi kuin minä nyt.. Mietin monesti millaista elämäni olisi ja missä olisin nyt jos näin ei olisi käynyt.

5. Rakastan lukemista. Yksi kaikkien aikojen suosikkikirjailijoistani on Stephen King. Hömppäpuolelta ehdoton ykkönen on Sophie Kinsella.

6. Suunnittelen jos seuraavaa leikkausta, toivottavasti jo ensi vuodeksi, jotta pääseen eroon eräästä erittäin rumasta asiasta itsessäni. Sitten ehkä olen tyytyväinen ulkonäkööni.

7. Rakastan kesää, mutta sit mua ärsyttää kun tulee hiki.. ja pelkään ötököitä!! Hrrr...


Myssy ja sukkapuku

8. Olen koukussa televisioon. Nykyään vaan ei tahdo olla aikaa katsoa sitä. Lemppareitani on Huippumalli haussa, Muodin huipulle, Kosto, Olipa kerran, Doctor Who, Gossip girl, Salatut elämät jne jne.. Digiboksi on täynnä ohjelmia ja elokuvia joita pitäisi katsoa...

9. Olen Hello Kitty- fani, mutta en haluu et kukaan muu on. Se on mun juttu!!

10. Myssy on mulle niin tärkee ja rakas, että tiedän joutuvani sairaslomalle kun siitä aika jättää...

11. Pienenä rakastin lentämistä, mutta nyt aikuisena pelkään sitä. Herr Saksa haluaisi lähteä New Yorkiin, mutta mua ahistaa ajatus Atlantin yli lentämisestä.

Päivin kysymykset:


1. Pidätkö nimestäsi?
-Pienenä halusin olla Katariina tai Johanna. Sitten rupesin pitämään Taru-nimestä, onhan se sentään isin minulle valitsema. <3 
 2. Onko sinulla parasta ystävää?
-Herr Saksa on sekä tuleva mieheni, että paras ystäväni. 
 3. Mistä luonteenpiirteestäsi pidät eniten?
-Olen lojaali ystävilleni.  
 4. Entä piirteestä ulkonäössäsi?
-Silmäni ovat kivat. Vielä kun niillä näkis jotain ilman laseja...  
5. Mistä taidostasi olet ylpein?
-No en nyt tiiä oonko tästä ylpee, mut vaihdan lakanat parissa minuutissa :D 
 6. Missä maissa olet käynyt?
- Pienenä reissattiin perheen kanssa paljon, äitin mukaan kävin silloin yli 20 eri maassa. Sen lisäksi asuttiin Jugoslaviassa 4 vuotta. Nyt aikuisiällä oon käyny Saksassa, Hollannissa, Englannissa ja Irlannissa. 
7. Kerro jokin toteuttamasi unelma?
-Rintaleikkaus. Kivut on historiaa, vaatteet istuu päälle, voi ostaa nättejä rintaliivejä... 
 8. Oletko unelma-ammatissasi/opiskeletko unielmiesi alaa?
-Olen kaukana unelma-ammatistani mutta onneksi opiskelen yhtä haaveammateistani. 
 9. Oletko kiinnostuneempi ihmisistä vai asioista?
-Se vähän riippuu asioista. 
 10. Mikä on suosikkisikosmetiikkasarjasi?
-Mulla ei oo suosikkisarjaa.. Ostan sitä mikä tuntuu/näyttää hyvältä. 
 11. Mikä on lempipaikka kodissasi?
-Varmaan olohuoneen sohva ku tähän rojahdan aina ku tuun kotiin.


Mun kysymykset:

1. Ruutua vai raitaa?
2. Lempiurheilulaji katsoa tai harrastaa?
3. Lempikukka?
4. Oletko katunut jotain elämässäsi?
5. Kännykkäsi? Väri ja merkki.
6. Paras muisto lapsuudestasi?
7. Lempinimesi?
8. Mitä et voi sietää ihmisissä?
9. Jos voisit palata ajassa taaksepäin, mihin vuoteen menisit?
10. Uskotko yliluonnolliseen?
11. Pelkäätkö ukkosta?

Nyt on vaan niin et kaikki blogit mitä mää luen on tehny tän haasteen jo tai omaa yli 200 lukijaa, joten en laita tätä nyt eteenpäin. Mutta kiitos vielä Päivi :)

-T