tiistai 29. syyskuuta 2020

10 luomiväripalettia

Osa paleteista saatu blogin kautta. Mainitsen ne erikseen postauksessa.

 Tätä postausta olen miettinyt jo pitkään ja vihdoinkin sain sen tehtyä. 

Instagramissa jossain vaiheessa oli paljon näitä kallein-halvin, uusin - vanhin yms postauksia paleteista ja halusin sellaisen tehdä tänne blogiinkin. Valitsin tähän postaukseen paleteistani ne isoimmat ja varmaan teen vielä jossain vaiheessa niistä pienimmistäkin paleteista samanlaisen jos se teitä kiinnostaa.


Tässä tämä kasa joista sitten valitsin 10 palettia esittelyyn. Onhan näitä kertynyt. Osan olen saanut ystäviltä lahjaksi, osan ostanut itse ja pari on saatu blogin kautta, kuten kuvassa näkyvä Revolution Kisu -paletti. Toinen saaduista on tuolla kasan alla, mutta kuva siitä tulee lopussa.

Ja sitten aloitetaan!

Kallein / halvin:



Kallein omistamani paletti taitaapi olla tämä Too Facedin Chocolate Bon Bons. Ostin tämän elämäni ensimmäisellä Sephoran reissulla Rodoksella. Harmikseni nämä paletit ovat jääneet kaikki hieman vähemmälle käytölle ja tätä postausta tehdessä löytyikin taas kaikkea kivaa.



Halvin paletti on tämä I 💛 Makeup Chocolate and Peaches -paletti. Hauskasti kävi että nämä molemmat paletit ovat suklaateemaisia. Ostin tämän Sokokselta muistaakseni -70% alennuksella joten hintaa ei jäänyt juuri mitään. Ei nää muutenkaan kalliita ole. Edullisuudesta huolimatta sävyt ovat pigmenttisiä ja muutenkin erittäin toimivia. Varsinkin tuo ylärivin keskimmäinen pinkki sävy on erittäin kaunis.

Eniten / vähiten käytetty:



Tästä kuvasta näkee sen kuinka vähän paletteja loppujen lopuksi käytänkään, koska tämä Sleek MakeUp paletti Ultra Mattes V1 730 on eniten käyttämäni. Ostin tämän joskus Kanarialta kun Sleek -hypetys oli korkeimmillaan. Edelleenkin tykkään tästä kun teen värikkäitä meikkejä.



Vähiten käyttämäni paletti on Essencen Wanna Bee My Honey. Tämä on yksi uusimmista paleteistani joka vain oli pakko saada. En tiedä miksi. Sävyt on vaaleita ja hunajaisia, ei ihan niitä mun suosikkeja. Mutta eiköhän tätäkin tule joskus käytettyä.

Värikkäin / neutraalein:



Värikkäin paletti on heittämällä tämä NYX Professional Makeup Ultimate paletti sävyssä Brights. Paletin sain Minnin joulukalenterin viimeisestä luukusta. Ja tätä palettiahan olin jo silmäillyt pidempään, raaskimatta sitä kuitenkaan ostaa. Onneksi on Minni 💚.



Neutraalein paletti on tämä Primark Beautyn Ps... Nude Eyes -paletti. Sellainen halpisversio Urban Decayn nakupaletista. Mutta mulle tämä kelpaa vallan mainiosti, sillä sävyt ovat pigmenttisiä ja tällä paletilla saa luotua sekä neutraaleja että tummempiakin meikkejä. Sain tämän ystävältäni Tiinalta tuliaisiksi olisiko ollut Lontoosta.

Uusin / Vanhin:



Uusin paletti kokoelmassani on Revolutionin Reloaded Red Alert -paletti johon olen törmännyt usein Instagramissa ja näin ollen kehitin siihen pienoisen pakkomielteen. Pitkään pysyin vastustamaan kiusausta mutta sitten sorruin. Onhan nämä sävyt nyt ihan täydellisiä syksyyn.



Vanhin paletti on ehkä tämä Sleek MakeUpin Original 594 -paletti. Tämä olisi yksi hyvä paletti ottaa tehokäyttöön... Tuota mustaa sävyä vaan ei tule käytettyä. 

Kaunein / "rumin" pakkaus:



Jeffree Starin Mini Breaker on kyllä omasta mielestäni kaunis paletti. Tähän kategoriaan olisi ollut muitakin vaihtoehtoja, mutta kyllä tämä paletti saa aina aikaan sellaisen ihastushuokauksen. Ja itse sävytkin ovat ihania ja laadukkaita!



"Rumimman" pakkauksen titteli menee tälle Revolutionin Redemption Palette Acid Brightsille. Sen lisäksi että tämän mallin paketit ovat heppoista muovia kuten kuvasta näkyy, on itse palettikin huono. Näissä ei ole niin paljoa pigmenttiä mitä ihanat sävyt antavat ymmärtää. En oikein edes tiedä miksi tätä säästelen... Ja pakkaus on vain niin tylsä...



Nämä paletit jäivät pois tästä postauksesta, mutta kaikista kyllä tykkään kovasti. Revolution Kisu -paletti ja NYX Professional Makeup The Go To -paletti sävyssä Bon Voyage on saatu blogin kautta. (kuvan vasemmassa alareunassa)

Mitäs tykkäsitte tällaisesta postauksesta? Kiinnostaisiko nähdä vielä pienemmillä paleteilla samanlainen? 

-T

maanantai 28. syyskuuta 2020

Pink monday; L'oréal Skin Paradise meikkivoide

 Oon jotenkin hurahtanut meikkivoiteisiin ja haluasin koko ajan ostaa niitä lisää ja lisää, mutta yritän pitää maltin niiden kanssa koska ne eivät kuitenkaan loputtomiin säily. 

Tämän meikkivoiteen kyllä kotiutin heti kun siitä kuulin, sillä onhan tuubi vaaleanpunainen. No, ehkä kuitenkin enemmän sellainen ruusukultainen... Lisäksi L'oréalin meikkivoiteet ovat olleet omasta mielestäni hyviä.


Tuubissa on tuollaisia pisaroita jotka viittaavat siihen että tuote on vesipohjainen ja tuubi onkin sellainen nyppyläinen. Meikkivoide sisältää myös aloe vera - ja inkivääriuutetta sekä taikapähkinävettä.
Ulkomailla tätä markkinoidaan ehkä enemmänkin sävyttävänä voiteena, mutta oman kokemukseni mukaan peittokyky on kyllä meikkivoiteen luokkaa. 
Plussaa suojakertoimesta 20.



Itselläni on sävy Light 01 ja tämä näyttää aika tummalta, mutta häivyttyy kuitenkin iholle hyvin. Tuohon kuvaan en levittänyt tarkoituksella meikkivoidetta tasaisesti, jotta sävyn näkisi paremmin. 

Sokokselta näyttäisi nettitietojen perusteella löytyvän 5 eri sävyä; Light 01, 02 ja 03 sekä Fair 02 ja Medium 02. Hintaa Sokoksella on 14,95€.


Ennen kuvassa ilman meikkiä ja kuten näkyy, ihon sävy on epätasainen ja otsassa on pientä näppyä.


Ja tässä meikkivoiteen kera. Kuvasta ei nyt ihan näy se pieni hehku jota meikkivoide iholle tuo, mutta ainakin oman ihoni sävyä se tasoittaa mukavasti eikä tuote ole liian tumma kun sen vain häivyttää hyvin. Ja peittokyvystä kertoo se kun katsoo kuvan oikealla puolella huulen vieressä yläpuolella olevaa luomea, jonka meikki on hieman häivyttänyt.
Meikkivoide myös pysyy iholla hyvin, ei karkaile juonteisiin tai tuo päivän mittaan ihohuokosia esille. Toki ihoni öljyyntyy päivän mittaan, mutta se ei juurikaan meikkivoiteeseen vaikuta. 



Ja sitten vielä meikin kanssa. Pahoittelut pörröisistä hiuksista, en jaksanut tehdä niille mitään...

Oikein ilolla käytän tämän tuotteen loppuun ja voisin vaikka ostaa sitä lisääkin jos ei kaikki muut testaamattomat meikkivoiteet houkuttelisi niin paljoa.


Oletko testannut tätä meikkivoidetta tai aijotko testata?


-T

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Joukostamme poistuneet elokuu -20

Cutrinin shampoo saatu blogin kautta.

 Ja sitten vielä viimeiset loppuneet ennen kuin tämä kuu päättyy.


Taas oli määrällisesti vähän, mutta jokainen tyhjentynyt purkki tuo enemmän tilaa kaappeihin.


Tukka:

Cutrin Reflection Color Boost Shampoo. 
Hoitoaineeseen verrattuna tämä oli oikein hyvä shampoo. Tuote oli hellävarainen mutta pesi kuitenkin tukan puhtaaksi ja jätti sen pehmeäksi ilman suurta takkukasaa. Sellainen oikein hyvä "arkishampoo". Cutrinin shampoot on ollu muutenkin mun mielestä hyviä. Tässä himoitsin niitä Cutrinin Koivu -shampoota ja hoitoainetta, mutta ne olivatkin limited edition, joten se siitä... :(

Budgie The Multitasking Dry Shampoo.
Se sellainen peruskuivashampoo Budgielta. Toimi ihan yhtä hyvin kuin esim. Batiste, mutta hintaa on enemmän. Joten taidan jatkossa ostaa mieluummin Batistea koska jossain sitä on säästettävä... Tässäkin pullossa on sisällä se kuula, joka aiheuttaa melkoista meteliä ravistaessa.


Nassu:

Skin79 All That Black Charcoal Mask.
Oon useasti sanonut että en niin välitä kangasnaamioista, mutta tämä jotenkin ei ollut niin ällöttävä. Kerrankin naamio joka oikeasti kosteutti ja rauhoitti ihoa. Tämän jälkeen ei tarvinnut heti kiirehtiä laittamaan kasvovoidetta. Nyt olenkin yllättänyt itseni ostelemalla lisää kangasnaamioita. Heh.

DENOVApro Normalising Gel.
Ajattelin ensin että tämä on vähän liian tujua iholleni koska geeli on tarkoitettu rasvaiselle ja sekaiholle. Mutta yllättäen tämä ei ärsyttänytkään ihoa tai kuivattanut sitä liikaa. Voisin käyttää enemmänkin. Miehenikin piti tästä ja hänen kanssaan käytimmekin puokkiin.

Dermalogica Precleanse.
Ensimmäisen vaiheen puhdistusöljy puhdisti ihon tehokkaasti ja hellävaraisesti. Tuoksu oli hieman sitrusmainen ja tykkäsin siitä todella paljon. Tämä pieni matkakokoinen pullo oli riittoisa koska öljyä ei paljoa kerralla tarvitse, mutta pieni miinus tuli siitä että pullo on sen verran kovaa muovia että viimeisiä rippeitä oli hankala saada pois. Voisin käyttää enemmänkin.


Näytteet:

Olen kerran käyttänyt näytepussin tätä Lumenen geelimaskia, mutta silloin se poltti ihoani todella paljon. Nyt uskaltauduin kokeilemaan tätä uudelleen ja nyt ei tullut mitään tuntemuksia. Ihoni on välillä todella ärtynyt ja olenkin joutunut käyttämään välillä kortisonia poskilla ettei nahka ihan täysin kuoriudu irti. Ja se on kyllä auttanut. Eli nyt voisin melkeinpä uskaltaa ostaa tätä naamiota ihan täysikokoisenakin.



Vain 6 tuotetta, mutta sentään 4 näistä oli täysikokoisia. Ja aina on kiva kun shampoo loppuu. Kohta saa ihan luvan kanssa ostaa uuden!


-T

tiistai 22. syyskuuta 2020

Joukostamme poistuneet heinäkuu -20

 Osa tuotteista saatu blogin kautta. Tuotteet merkitty * -merkillä.

Ja sitten heinäkuun loppuneet. Kuten jo aikaisemmin taisin mainita niin tässä kesän aikana loppuneet tuotteet olivat milloin missäkin, joten kaikki eivät välttämättä ole täsmälleen juuri tässä kuussa loppuneet.


Tässä kuussa loppui ilahduttavasti myös meikkituotteita.


Nassu:

Missha Blueberry Super Seed Cleansing Foam.
Tehokkaasti puhdistava tuote teki ihosta narskuvan puhtaan. Jotenkin tuntuu että nämä Korealaiset putsarit on mun iholle vähän turhan tehokkaita. Iho huusi kosteutta pesun jälkeen. Käytin tätä kaksoispuhdistuksen toisessa vaiheessa. Muuten kyllä haluaisin tutustua tähän merkkiin enemmän.

DENOVA PRO Normalising Toner.
Rasvaisen ja sekaihon kasvovesi oli varsin piristävä tapaus. Käytin tätä lähinnä iltaisin tehopuhdistamaan kasvot. Ei ärsyttänyt ihoa ja tuoksui miedolta. Voisin käyttää lisääkin.

Lumene Lähde Facial Mist.
Minnin joulukalenterista tullut ihana kasvosuihke loppui jo aikaisemmin, mutta koska täytin pullon toisella tuotteella olin unohtanut laittaa sen aijemmin loppuneisiin mukaan. Lumenen kasvohoitotuotteet ovat yleensä olleet sellasia jotka ei mun iholle oikein sovi, mutta tämä tuote oli i-ha-na! Suihke oli niin hienojakoinen että tämä viimeistään sai mut rakastumaan kasvosuihkeisiin. Käy sekä puhtaalle iholle että meikin päälle, mutta itse käytin tätä iltapesun jälkeen. Juurikin tuon täydellisen suihkeen takia otin pullon jatkokäyttöön ja täytin sen Biolinen rauhoittavalla kasvovedellä.

Nu Face Prep-n-Glow. *
Näitä puhdistusliinoja on tässä 7 kpl, mutta uskon että osan olen käyttänyt jo aijemmin tai myöhemmin. Näistä kerroinkin tarkemmin You Glow Girl -postauksessa. Olen aivan hullaantunut näihin liinoihin. Siis parhaita mitä olen koskaan käyttänyt.


Tukka:

Cutrin Reflection Color Boost Conditioner. *
Joskus todella kauan sitten olen saanut tämän blogitapahtuman goodiebagissa. Ja koska mulla on ollut todella paljon eri shampoita ja hoitoaineita, olen saanut tämän käytettyä vasta nyt. Tuote ei ollut niin hyvää ja toimivaa omille hiuksilleni. Kuten ruttaantuneesta tuubista näkyy, tuotetta joutui todella kovaa puristamaan että sai ainetta ulos. Vaikka aine oli paksua, ei se kuitenkaan ihan riittänyt selvittämään hiuksiani.

Budgie Silver Dry Shampoo.
*postaus* Vaaleille hiuksille sopiva hopeakuivashampoo. Oikein toimiva tuote tarkoitukseensa ja kiva lisä taistelussa hiusten kellastumista vastaan. Pullossa olevan kuulan takia vain varsin äänekäs tapaus.

Schwarzkopf Platinum Hair Mask.
Hiusvärin mukana tullut hopeanaamio. Tuote oli lirua, joten jouduin laittamaan koko pussin kerralla hiuksiini että sain jonkinlaista tehoa. Ei se paras selvittävä karhealle tukalle, mutta ihan ok:sti kirkasti vaaleaa sävyä.

Cutrin Arctic Berry Drops Strength Serum. *
Taisin saada tämän samaan aikaan kuin tuon hoitoaineenkin. Olen yrittänyt ottaa nyt tehokäyttöön näitä hiusseerumeita että saisi pikkuhiljaa lisää tilaa hiustuotehyllylle. Tykkäsin tästä kovasti. Pullo on kaunis ja pumppu toimiva. Pari pumppausta riitti omille hiuksilleni eikä tehnyt niistä lähmäisiä ja rasvaisen näköisiä. Tietysti liika on aina liikaa, sillä tällä saa kyllä sen rasvaisenkin tukan jos liikaa läträä. Käytin tätä pyyhekuiviin hiuksiin ennen föönaamista. Tätä ei taida enää saada mistään...


Meikit:

Avon Extra Lasting Liquid Foundation sävyssä Nude.
Tämä meikkivoide oli pannuprojektissa mukana ja sainkin sen loppumaan. Alussa en niin pitänyt tästä tuotteesta, mutta mitä enemmän tätä käytin sitä enemmän tätä rakastin. Toimi mun iholla hyvin, peitti punoituksen, levittyi helposti eikä ärsyttänyt. Näköjään tätäkään ei enää saa, tai sitten tuote on vain muuttanut nimeään tms.

Shiseido Refining Makeup Primer. *
Värillistä primeria, joka ei kuitenkaan tuonut mitään sävyä iholle. En oikein ymmärtänyt tätä. Tämä ei tehnyt iholle oikein mitään. En huomannut että olisi millään lailla parantanut meikin levittyvyyttä tai pysyvyyttä tms. En vaan tajunnu tätä...

Rimmel Wonder'full Brow sävyssä 002 Medium.
Ihanan pikkuinen harja oli helppokäyttöinen ohkaisille kulmille. Sävy ei ollut liian tumma. Harmikseni tämä kuivahti jotenkin nopeammin kuin muut vastaavat tuotteet. Ihan ok siis, mutta tuskin tulen ostamaan uudestaan.


17 tuotetta, joista vain yksi oli näytekokoinen.. ehkä. Lasken nuo Nu Facen liinat yhdeksi tuotteeksi, vaikka ne sellaisessa paketissa tulivat.

-T