Näytetään tekstit, joissa on tunniste Premier. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Premier. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Premier Dead Sea Aromatic Salt Scrub

Premier on se merkki jota myydään kauppakeskuksien "käytävillä". Itsehän kerran "sorruin" ostamaan setin tuotteita heiltä ja vaikka joukossa oli muutama huti, löytyi sieltä myös helmiä. Yksi niistä helmistä on tämä suolakuorinta. Tämä on se tuote joita merkin esittelijät esittelevät ensimmäisenä käsihoidon yhteydessä.


Kuolleenmeren suolan lisäksi kuorinta sisältää manteliöljyä, jojobaöljyä ja viinirypäleensiemenöljyä. Kuorinta olikin varsinkin talvella ihana käyttää sen jättämän kosteuden vuoksi. Siihen päälle kun lisäsi kosteusvoiteen lukitsemaan öljy iholle, ei tarvinnut huolehtia kuivuudesta tai kutinasta.
Mutta öljyn takia suihkun lattia tulee melko liukkaaksi, joten varovaisuutta sen suhteen.


Ja koska kyseessä on suola, tulee muistaa että jos iholla on haavoja, tämä kyllä kirvelee...


Purkkimallin voisi ehkä kokea hankalaksi jos suola olisi toisenlaista koostumukseltaan. Tätä sai helposti suihkussa karistettua suoraan purkista käsille ja siitä sitten iholle. Kuorinnassa on myös tuoksua mukana, mutta en saa nyt siitä kiinni että mikä siinä tuoksuu. Mutta siis ihanalta tuoksuu!

Kuorinta on melko kallista, mutta purkki on kyllä riittoisa. Merkin omilla sivuilla hinta on 49,99$. En yhtään muista paljon tämä maksoi itselläni, mutta varmaan jotain saman verran euroissa... Setti jonka ostin maksoi n. 100€ ja siihen kuului tämä kuorinta, vartalovoide, käsivoide, kynsinauhaöljy ja viila.

Nyt olenkin sitten uutta kroppakuorintaa vailla. Palkka tulee vasta perjantaina, joten siihen asti pitää pärjätä ilman. En vielä osta tätä uudestaan, mutta voisin kyllä jossain vaiheessa kun on paremmin varaa ostaa tätä lisää.

Käytätkö vartalokuorintoja vai suositko mieluummin kuorintahanskoja tai kuivaharjausta?

-T

tiistai 2. toukokuuta 2017

Joukostamme poistuneet maaliskuu -17

Pikkusen taas venynyt tää postaus työkiireiden takia. Lisäksi selkä sanoi sopimuksensa irti ja yksi viikko mentiin panacodin ja relaxanttien voimilla. Mutta nyt on selkä kunnossa ja aikaa naputella maaliskuussa loppuneet tuotteet ennen kuin käydään huhtikuun roskien kimppuun.

Blogikin on saanut vihdoin uuden bannerin ja vähän uutta ilmettä. Mitäs tykkäätte?


 Koppa täyttyi kivasti, mutta määrällisesti ei paljoa loppunut. Isoja täysikokoisia purkkeja kuitenkin.


Tukka:

Evo the terapist calming shampoo. Pelastus kuivalle ja kutisevalle päänahalle. Tätä on tullut ikävä tässä päätä raapiessa. Tuoksuu ihanalta, pesee hyvin ja jättää hiukset pehmeiksi. Tätä pitää saada lisää. Ja hinku kokeilla muitakin Evon shampoita kasvoi tämän myötä.

Batiste natural & light bare -kuivashampoo. Tätä ostin silloin kun tukka oli tummempi koska tämä ei tehnyt niin harmaata lopputulosta. Muuten ihan ok, ei juurikaan tuonut tuuheutta tukkaan, mutta poisti rasvaisuutta. En varmaan enää tätä osta kun olen palannut vaaleaan tukkaan.

L'anza Healing Remedy Scalp Balancing Cleanser. Sain blogimiitistä lahjakortin Elevenille ja tämä oli yksi tuotteista joita sieltä valitsin. Olin kuullut tästä niin paljon hyvää, että oli pakko saada testattua tämä. Ja kutisevaan päänahkaan apua etsiessä päänahan tasapainottava shampoo kuulosti juuri oikealta. Mutta totuus olikin sitten toinen... Shampoo haisi ihan miehelle, ei pessyt kunnolla vaan vaati 2-3 vaahdotusta eikä tuonut mitään helpotusta kutinaan. Jos olisin käyttänyt tätä shampoota ilman tietoa siitä mitä se on, olisin veikannut sen olevan jotain Pirkka miesten shampoota tms... Pettymys. *

Biozell Color Mask Sävyttävä tyvispray Light Brown. Tällä sai mukavasti sävyä tyveen hiusten ollessa tummemmat. Käytin välillä kuivashampoon tapaan/sijaan, mutta tämä ei niin hyvin ime rasvaa. Tuote lupaa tuuheuttaa, mutta sitäkään en huomannut. Hiukset jäivät hieman lähmäisiksi. Ei jatkoon.


Nassu:

V 10 Plus Cleansing Gel. *postaus* Oikein loistava geelimäinen putsari herkällekin iholle. Tykkään ja voisin ostaa lisääkin. *

Dior Hydra Life Sorbet -näyte. Sain Sokokselta näytteen tästä kosteusvoiteesta ostaessani meikkivoiteen sieltä. Tämä ei ihan vakuuttanut. Tuote tuntui ihanalta kasvoilla, mutta valitettavasti ei kosteuttanut tarpeeksi. Ehkä kesällä menisi..


Muut:

Dove Go Fresh Pomegranate & Lemon Verbena Scent. Hyvä suihkedödö, tuoksu oli raikas enkä saanut tästä hengenahdistusta kuten joistakin suihkeista. Piti kainalot kuivina ja tuoksuttomina. Varmaan ostan uudestaankin jossain vaiheessa.

Jane Iredale HandDrink. Tui miten söpö pieni tuubi!! Tämä kulki mukavasti käsilaukussa ja pieni tuubi oli yllättävän riittoisaa. Tämäkään ei kyllä täysin riittänyt kosteuttamaan kuivia ja kutisevia käsiäni. *

Premier Buffing Block. Tämä oli aika tehoton bufferi joten pois vain. Pitäisi hankkia joku tehokas versio.


Meikit ja näytteet:

Avon silmämeikinpohjustaja. On muuten todella hyvä tuote. Siis aivan ihana! Pitää meikit paikallaan koko päivän ja hintakin on edullinen. Avonin tuotteita saa usein tarjoushinnoin. Tätä täytyy ostaa lisää. *

Lumene Instant Illuminizer. Ihanaa kuultoa ja hehkua tuova tuote. Näytepussi vain sotki paljon joten tätä ei ollut tästä miellyttävä käyttää. Toinen pussi odottaa korkkaamista, mutta sen varmaan täytän johonkin purkkiin. Vielä on hieman totuttelemista näihin nestemäisiin ja ylipäätänsä korostustuotteisiin, mutta ehkäpä se siitä.


11 tuotetta, joista 8 täysikokoista ja 3 näytettä. 
Viime kuussa loppuikin kasvovoiteita ja silmänympärysvoiteita mukavasti. Ja kävin näytekassin läpi ja heitin vanhentuneet näytteet roskiin ja järjestelin tarkoituksen mukaan tuotteet. Ja tehokäytin myös näytteitä niin ei jää enää pyörimään. :)

*saatu blogin kautta

-T

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Joukostamme poistuneet helmikuu -17

Kuu on loppupuolella joten nyt on hyvä hetki käydä läpi viime kuun roskat. Niitä ei nyt taas hirveästi kertynyt ja tän maaliskuun osaltakin tilanne näyttää melko heikolta.


Koppa tuli kuitenkin ihan kivasti täyteen.


Tukka:

XZ Niiskuneiti Selvityssuihke.
Tykkäsin tuoksusta ja luonnollisesti vaaleanpunainen pullo miellyttää silmää vaikken mikään muumifani olekaan. Mutta tämä ei riittänyt suihkun jälkeen selvittämään hiuksiani. En siis huomannut eroa siihen käytinkö tätä vai en. Joskus aijemmin olen käyttänyt Avonin lastenlinjan selvityssuihketta ja se suorattaan sulatti takut. En osta lisää. *

Evo The Therapist Calming Conditioner. 
Syvää rakkautta. Sekä tämän hoitoaineen kohdalla että shampoon. Tuhti koostumus teki tukasta niin pehmeän että oli vaikea pitää näppinsä erossa siitä. Tuoksuu ihan kesälle. Tätä pitää saada lisää ensi talveksi! 

Avon Advance Techniques Smoothing Serum For All Hair Types.
Mallia vanha kuin taivas, mutta toimi edelleenkin. Seerumi oli todella riittoisaa, minkä takia en meinannut saada sitä millään loppumaan. Monta kuukautta katsoin purkkia että tässä kuussa toi loppuu, mutta ei. Pullon ulkonäkö on varmasti muuttunut useasti tässä välissä, mutta pumppupullo on näissä seerumeissa pysynyt. Siloitti hyvin hiusta jättämättä rasvaista tunnetta. Voisin käyttää lisääkin.


Kroppa:

Nivea Body Lotion Express Hydration.
Alunperin ostin tämän miehelleni joka talvisin valittaa kuivaa ihoa, mutta eihän se tätä sitten kovin paljoa käyttänyt. Tuoksuu perus Nivealla ja kosteutti hyvin. Yllättävän hyvin kun ottaa huomioon että tuote on normaalille ja kuivalle iholle kun oma ihoni talvisin vaatii kuivalle ja erittäin kuivalle iholle olevia voiteita. En huomannut ihon kutinaa tätä käyttäessä, mikä on nyt parina talvena vain pahentunut. Vartalonkosteuttajana Niveaan voi kyllä aina luottaa.

Premier Hand and Body Cream. 
Vasta viimeisiä pisaroita ulos ruutatessa huomasin tuon Body osuuden. Mun käsille tämä ei toiminut, ei sitten ollenkaan. Mullahan on ongelmana rystysten kuivuus ja kutina ja käsivoiteiden tehoa vertaan siihen kuinka hyvin ne rauhoittavat ja kosteuttavat tätä aluetta. Noh, tätä on nyt jotenkin hankala selittää että miten tämä käyttäyty, mutta tuntui kun voide olisi imeytynyt sekunnissa ihoon jättäen sen silti lähmäiseksi. Ja kutina rystysissä kävi sietämättömäksi. Ei, ei ja ei. Ei missään nimessä jatkoon!

Lush Snow Fairy Shower Gel. 
Kun sain mahdollisuuden valita pari tuotetta Lushilta kokeiluun, oli tämä Snow Fairy ensimmäisenä listalla. Niin paljon olen kuullut ylistystä tuoksusta. Itse suihkugeeli oli mieleeni koostumuksen ja ennen kaikkea värin (pinkkiä ja glitteriä) takia, mutta se tuoksu... Voi itku. Tämä tuoksuu ihan lapsuuden ajan vaaleanpunaiselle yskänlääkkeelle, eikä silleen hyvällä tavalla. Kysyin mieheltänikin mikä tuoksu hänelle tulee mieleen ja vastaus oli toi sama lääke. Omaan nenääni ei siis millään lailla miellyttävä ja olin iloinen että kyseessä oli vain tämä pieni pullo että sain sen välillä yökkien käytettyä loppuun. Harmi.. Pitänee mennä nuuhkimaan muita Lushin suihkugeelejä jos löytyisi joku omalle nenälle sopiva. *


Nassu:

Sephora 2 in 1 Waterproof Eye Makeup Remover Gel.
Jo vuosikaudet olen etsinyt korvaavaa tuotetta entisen Anytimen ja Natural Coden silmämeikinpoistogeelille. Joten kun näin tämän miitin vaihtarikasassa iskin näppini siihen samantein. Sephoran omat tuotteet ovat mulle melko tuntemattomia. Eipä ollut tästäkään korvaajaksi. Välillä tällä sai kaikki meikit pois ja välillä se vaan levitti kaiken silmänympäryksille. Yritin kaikkea, kuivalle iholle, märälle iholle, paljon tuotetta, vähän tuotetta, lyhyt pyörittely, pitkä pyörittely. Mutta ei. Mielestäni tuote ei toimi jos sen jälkeen pitää vielä toisella tuotteella poistaa meikki. *

Mavala Eye Make-up Remover Gel.
Myös tämän hankin siinä toivossa että saisin tästä uuden lempparin. Mutta ehei. Koostumus oli pikemminkin öljyisen geelimäinen ja siltä se myös tuntuikin. Lähinnä sain tällä vain sotkettua silmämeikin pitkin naamaa ja välillä se vaatii jopa kahta eri tuotetta poistamaan se öljyisyyn joka käytöstä jäi. Juu ei.

Lierac Hydragenist Moisturizing Serum.
Rakkausseerumi 💖 Tuoksu, ihotuntu, kosteutus, väri, purkki. Ahh. Tätä täytyy saada lisää ensi talveksi! Ihan pikkuriikkisen miinuksen annan pipetistä joka vähän valutti, mutta uskon että se johtui vain tuotteen hieman paksummasta koostumuksesta. Love it!


Meikit:

La Roche -Posay Mascara Volume.
Tämä oli positiivinen yllätys. Miitin vaihtokasassa näin tän ja koska tykkään testailla ripsareita nappasin tämän itselleni. Kuvia käytössä en tietenkään saanut otettua... Harja on sellainen perinteinen, mutta ei niin hirveän iso, mikä oli mulle hyvä. Ei sotkenut ja sai paljon tuuheutta. Voisin käyttää lisääkin. *

Lumene kulmakynä sävyssä 3 Blond / Vaaleanruskea.
Tässä olisi vielä hieman käytettävää ja tämä olikin tavoitemeikeissä mukana, mutta sitten mietin että miksi käyttää tuotetta joka ei vaan yhtään iske ja on vielä väärä sävyinen? Muuten ihan ok kynä, mutta sävy oli liian punertava.

Rimmel kajalkynä sävyssä 061 Jet Black.
Hyvä kajal, sävy oli musta niinkuin pitikin eikä sellainen harmahtava. Levittyi hyvin ja pysyi hyvin. Myös tämä oli tavoitemeikeissä mukana. Kynä oli jo niin lyhyt että teroittaminen oli vaikeaa. Nyt pitää katsella uusi kynä tavoitteeksi.


Näytteet:

Mádara Multi Action Micellar Water.
Pienestä näytepussista ei riittänyt kuin yhteen kertaan ja käytin sen aamupuhdistuksessa. Tuntui kyllä sen verran miellyttävältä että voisin ostaa täysikokoisen purkin. *

Bioline Perfect Age Revitalizing Cream.
Yritän pikkuhiljaa käytellä näitä Biolinen jo uudistuneiden tuotteiden edeltäjiä pois. Nää on kyllä hyviä tuotteita. En kirjoita näistä sen enempää kun tosiaan ovat jo uudistuneet.

Shu Uemura Cleansing Beauty Oil.
Nämä putsarit on kyllä hankalia näissä pusseissa. Tästä riitti noin kolmeen puhdistuskertaan ja tykkäsin. Tuoksu oli aromaterapeuttinen ja öljy tuntui miellyttävältä kasvoilla. Puhdisti meikin hyvin pois. Käytin ykkösvaiheen putsarina.


15 tuotetta, joista 3 näytettä ja 1 matkakokoinen. Ei nyt sillein paha kun kuitenkin 11 täysikokoista tuotetta loppui ja mukana oli ikuisuusprojekteja.

*saatu blogin kautta

-T

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Joukostamme poistuneet lokakuu -16

Lokakuussa loppuikin ihan kivasti tuotteita.


Paljon täysikokoisia tuotteita, joukossa myös todellisia helmiä <3


Nassu:

Mossa Micellar Water. Todella hellävarainen mutta tehokas misellivesi oli iloinen yllätys. Ostin tämän luonnonkosmetiikan messuilta ja täytyy sanoa että en uskonut tämän olevan näin hyvää. Siis että luonnonkosmetiikan misellivesi voisi olla yhtä hyvää kuin ns. "tavallisen" kosmetiikan. Sisältää ruusuvettä ja vadelman vitamiineja. Olisi ollut ihanaa jos tämä olisi myös tuoksunut vadelmalta. Mutta tuoksu oli todella mieto, lähes tuoksuton. Hinta n. 12,90€ / 200ml

Nafha Moisturizing Day Cream. Tykkäsin tosi paljon käyttää tätä meikin alla. Teki ihosta mattapintaisen ja sileän. Valitettavasti kosteutustehot eivät näin kylmillä keleillä riittänyt kasvoilleni. Sisältää mm. aloeveraa ja kaktusviikunauutetta. Riittoisa ja hygieninen pumppupullo. Voisin käyttää enemmänkin, kesällä. Hinta n. 27,80€ / 50ml

Environ AVST1 -kosteusvoide. Tästä ei ole mitään kerrottavaa, päiväys oli mennyt jo heinäkuussa umpeen ja tämä oli unohtunut kaapin perukoille. Harmi, tämä olisi ollut mielenkiintoinen testata. 

Eucerin Lip Active Lip Balm. Huulirasvoja mulla on paljon ja näitä kyllä meneekin. Tämä Eucerinin versio majaili kylppärissä jossa sipaisin sitä huuliin aina hampaiden pesun jälkeen. Tuoksuton voide kosteutti hyvin ja oli miellyttävä käyttää. Tätä taitaa olla toinenkin puteli jossain päin kämppää, mutta käytetään se sitten kun löytyy. Hinta n.2,90€ / 4,8g

Bio Effect EGF Serum. Oon kuullut tästä seerumista paljon ylistäviä kommentteja, mutta en ihan itse yltänyt samaan tulokseen. Seerumia kuuluisi käyttää iltaisin pelkiltään, ilman voidetta. Käytin tätä molemmilla tavoilla, sekä ilman voidetta, että voiteen kanssa. Ilman voidetta ihoa kiristi aamuisin, eli seerumi ei yksinään riittänyt kosteuttamaan ihoani. Voiteen kanssa toimi hyvin lisäkosteuttajana. Mitään varsinaista muutosta en ihossani huomannut käytön aikana... Mulla taitaa olla tätä vielä täysikokoinen pullo jemmassa. Jos on, käytän sen normaalin seerumin tapaan. Hinta n. 65€ / 5ml *


Tukka:

Phyto Phytobaume Express Conditioner. Miedon tuoksuinen hoitoaine selvitti tukan hyvin sekunnissa. Tuote levitetään hiuksiin pesun jälkeen ja välittömästi huuhdellaan pois sen jälkeen. Tämä oli loistava tuote kiireiseen hiustenpesuun. Välillä kun on tehnyt pitkän työpäivän hiustenpesupäivänä ja seuraavana aamuna on taas herätys kukonlaulun aikaan, haluaa päästä hiustenpesussa mahdollisimman helpolla. Oma karhea tukkani ei juurikaan anna anteeksi pesua ilman hoitoainetta. Sisältää greippi -ja tyrnimarjauutetta. Hinta n. 20,60€ / 150ml *

Batiste Cherry Dry Shampoo. Mikähän siinä on että näitä Batisteja nyt on tullut käytettyä.. no, blogin kautta on tullut saatua näitäkin, mutta on niitä tullut ostettuakin. Tästä en valitettavasti muista olenko itse ostanut vai saanut.. Batistet on aina ollut mulle sellasia ihan ok tuotteita. Niin tämäkin. Ei mitään ihmeellistä, mutta ajaa asiansa ja sehän on tärkeintä. Tässä kirsikkaversiossa on ihan kiva tuoksu. Hinta n. 7,90€ / 200ml

Phyto Phytocitrus Color Protect Radiance Shampoo. Hurmaavan greipin tuoksuinen shampoo piristi pesuhetkiä. Koostumus oli melko lirua, mutta ihan hyvin pesevää. Pullo on kova, mutta siinä on iso suuaukko josta shampoota saa hyvin ulos. Hiusten ollessa tavallista likaisemmat, vaati 2 vaahdotusta että sai täysin puhtaaksi. Harmikseni huomasin ottaessani tämän "päivittäiseen" käyttöön (lainausmerkit siksi että pesen hiukseni n. joka toinen päivä) huomasin hiusteni rasvoittuvan nopeammin. Alussa kun käytin tätä vain silloin tällöin, en tätä huomannut. Sisältää mm. karvasmanteliproteiinia. Hinta n. 15,40€ / 200ml *

L'oréal Préférence Hoitoaine. Näitä nyt riittää näitä hiusvärin mukana tulleita hoitoaineita. Edelleenkin laatukamaa. En ole pitkään aikaan värjännyt hiuksia itse, mutta mulla taitaa vielä yksi tällainen tuubi olla jemmoissa.


Kroppa ja kädet:

Avon Care Glycerine Hand & Nail Cream. Avonin käsivoiteet ovat pääsääntöisesti hyviä, eikä tämäkään mikään pettymys ollut. Pahimmilla kylmillä ilmoilla ei tämä riittänyt kuitenkaan pelastamaan kuivia rystysiäni, mutta helpotusta toi kuitenkin. Tämä tuubi on viime joulun tuotteita, mutta Avonin käsivoiteet ovat yleensä n. 2,90€ ylöspäin. *

Premier Herbal Aromatic Body Butter. Heh, Premier. Käsi ylös kuka tietää ne kauppakeskuksien käytävillä olevat kosmetiikkapisteet joissa yleensä englantia puhuvat myyjät houkuttelevat luokseen? Noh, tämä on juuri sellainen tuote. Ja minä olin juuri niin helppo. Mutta koska uusia tuotteita on aina kiva kokeilla, päädyin ostamaan heiltä tämän vartalovoiteen, vartalokuorinnan sekä käsivoidepakkauksen. Itse purkki on kaunis, vihreää lasia ja kultainen kansi. Tuote oli paksua ja kuohkeaa sekä todella kosteuttavaa. Tuoksui ihan vihreille kuulille, mikä välillä kyllä vähän ällötti. Sisältää mm. jojobansiemenöljyä ja sheavoita. Tykkäsin kyllä todella paljon. Käsivoide ei sitten ollut niin kiva, mutta siitä lisää myöhemmin. Mielelläni kokeilisin lisää Premierin tuotteita, mutta en vain pidä siitä hyökkäävästä tyylistä joilla näitä myydään... En muista hintaa, enkä löytänyt suomen hintaa tälle, mutta n. 45€ / 175ml löytyi jostain ulkomaiselta nettisivulta... Joo, en tiiä mistä kun oli niin paljon tekstiä ja vähän keskittymiskykyä.


Muut:

Bamboo Nano -hammasharja. En yleensä ota loppuneisiin mukaan hammasharjoja sun muita, mutta koska tämä tuli esiteltyä blogissa niin päätin ottaa sen mukaan. Loistava hammasharja kaikin puolin. Pitäisi käydä ostamassa uusi tällainen. <3 *postaus* *

Benefit they're Real push -up liner. Sain tän ystävältäni tuliaisiksi. Ja en vaan tajunnut. Tässä on sellainen litteä pää ja alaosasta pyörittämällä pitäisi saada väriä nousemaan esiin. Noh, siinä vartin pyörittelyn jälkeen kun mitään ei tapahdu, menee hermot. Sitten seuraavana päivänä koko korkki on suttaantunut kun tuotetta on tursunnut yli. Ja sitten kun sitä saa pyöriteltyä esille, se murustuu levitettäessä ja päivän aikana leviää silmänurkkiin eikä sitä saa kunnolla pestyä pois. Ei, ei ja ei. Hermot meni, joten roskiin vain! Hintaa en edes halua tietää.


Näytteet:

diego dalla palma Cell Detoxium. Käytin tämän tiivisteen seerumin tapaan ja tykkäsin siitä. Ei ärsyttänyt ihoa kuten monella muulla ddp:n tuotteella on ollut tapana ja toimi mukavana lisäkosteuttajana.

Mádara Regenerating Cream Night. Tykkäsin paljon! Hyvä tuoksu, hyvät kosteutustehot eikä ärsyttänyt ihoa. Tätä pitää ostaa kun nykyinen voide loppuu. 

Sephora Smoothing Primer. Perus silikoninen meikinpohjustaja. Tämä kuitenkin piti meikin kurissa muita kokeilemiani silikonisia primereita paremmin, mutta aiheutti myös tukkeumia. Joten ei tarvitse ostaa täysikokoista.

Rimmel Fresher Skin -meikkivoide. Miellyttävä meikkivoide, joka näytti luonnolliselta iholla. Sävy 100 Ivory oli melko tummaa, mutta sen sai häivytettyä hyvin ja sulautui iholle. Voisin ostaa tätä täysikokoisen purkin jos ei olisi noita meikkivoiteita niin paljon. 



17 tuotetta, joista 4 näytettä ja loput täysikokoisia.. tai no tosta Bio Effectistä en oo ihan varma. Sitä kyllä myydään myös tuossa pienessä 5 ml koossa joten.. no, olkoon.

Oliko joukossa yllätyksiä?

-T