Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sensai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sensai. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. elokuuta 2016

Joukostamme poistuneet heinäkuu -16

Tähän väliin sitten nämä säälittävät loppuneet heinäkuulta kun on saanut blogiin kirjotettua jo hieman muutakin. Tässä on välillä tuntunut että nykyään tämä blogi koostuu vain kerran kuussa ilmestyneestä loppuneet postauksesta.


Toi jättipönikkä aika näppärästi täyttää koppaa.


Nassu:

Skin Blossom Gentle Face Wash - vaahtoava kasvojenpuhdistusaine. Hellävarainen kasvojenpuhdistusaine majaili mulla suihkussa jossa käytin sitä joko yksinään jos ei ollut meikkiä tai tarvittaessa joko ykkösvaiheen tai kakkosvaiheen putsarina. Tällä uskalsin myös viimeistellä silmämeikinpoiston. Ei ärsyttänyt ihoa. n. 13,80€ / 150ml

Sensai Milky Soap. Tämä sitten todellakin vaahtoaa. Alussa en tykännyt tästä yhtään. Sain joka kerta putsaria silmiin ja se muuten kirveli, tämä kuivatti ihoa ja aiheutti otsaan näppypataljoonan. Mutta kun vain sitkeästi jatkoin käyttöä loppui näppyjen tulokin eikä tätä enää mennyt silmiin. Mutta silti tämä jätti ihon kiristävän tuntuiseksi ja oli liian vahvaa mun iholle. Enkä löytänyt sitä luksusta mitä olen olettanut näissä olevan... Ei jatkoon. n. 52€ / 150ml

Collin Micellar Radiance Cleansing Water. Pieni misellivesipullo on vanhaa sarjaa, nythän nimi on Resultime by Collin. Olen tätä aijemmin käyttänyt yhden normaalikokoisen pullon ja olen kyllä tykännyt vaikkei tämä mitenkään ihmeellistä ole. Mutta toimii, ja sehän on tärkeintä! n. 29€ / 200ml

Bioline Delicate Milk -Cream Cleansing. Punoittavalle ja herkälle iholle tarkoitettu puhdistusemulsio oli hyvin hellävarainen mutta tehokas. Tuoksu on pehmeä ja herkullinen. n. 33€ / 200ml

Bioline Delicate Lotion Refreshing. Rauhoittava kasvovesi tuntui miellyttävän raikkaalta iholla. Tässä sen todellakin tunsi miten kasvovesi viimeisteli puhdistuksen. n. 33€ / 200ml


Meikit:

Lumene Touch of Radiance Valopuuteri sävyssä 3 Aurinkokaakao. Itse en välttämättä huomaa suurempia eroja eri puutereissa, joten en tästäkään osaa mitään ihan hirveästi sanoa. Toimi kuten puuterin kuuluikin. Oli riittoisaa ja piti ihon mattaisena muutaman tunnin ajan ennen kuin öljy rupesi puskemaan läpi. Sopi myös meikin korjailuun. n. 14,90€ / 10g


Kroppa:

The Body Shop Satsuma Shower Gel. Jättileka suihkugeeliä kesti pienen ikuisuuden, osaltaan myös sen takia että pumpun takia siirsin tämän lavuaarin reunalle kainalopesuja varten. Tuoksu on aivan taivaallinen kirpeä satsuma. Voisin ehdottomasti ostaa sitä lisää tuoksun takia. Muuten tämä on kuin mikä tahansa suihkugeeli. n. 8,70€ / 250ml


7 tuotetta, joista 4 täysikokoista, 1 matkakokoinen ja 2 näytettä. Ei taida tässäkään kuussa paremmin mennä, tähän mennessä on loppunut vasta 2 tuotetta... Mutta kerrankin mikään näistä tuotteista ei ole blogin kautta saatuja vaan joko itse ostettuja tai työn/koulun kautta saatuja.

-T

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Joukostamme poistuneet toukokuu -16

Kesäkuu tuli ja meni ja toukokuun loppuneet on käymättä läpi. Nyt rupee huomaamaan että on todellakin loman tarpeessa, viimeksi kun olen lomalla ollut viime heinäkuussa. Enää 2 viikkoa pitäisi rutistaa ja sitten on 2 viikkoa lomaa. Ahhh.


Määrällisesti ei taas paljoa loppunut, mutta täysikokoisia sitten senkin edestä. Se on aina yhtä hienoa.


Nassu:

Dr. med. Christine Schrammek -misellivesi. *postaus* Loistava misellivesi, parhain mitä olen tähän mennessä käyttänyt. Tahtoo lisää!! n. 39,50 / 200ml *

Sensai Silky Purifying Cleansing Cream. Ykkösvaiheen putsari ei aiheuttanut suuria tunteita. Päinvastoin, tämä oli todellinen blaah -tuote. Olin niin innoissani kun tämän ja kakkosvaiheen putsarin ostin, mutta kun käytön aika koitti... Missä luksus? Missä ihana fiilis? Suuri pettymys. Ihan tavallinen voidemainen putsari joka ei edes putsannut kovin hyvin. Ei jatkoon. n. 52€ / 125ml

Avon Nutraeffects -puhdistusvaahto. *postaus* Oikein kiva puhdistusvaahto. Hellävarainen iholle, raikkaan tuoksuinen, riittoisa ja mikä koostumus... Ahhh. n. 8€ / 150ml  *

Jane Iredale BeautyPrep -kosteusvoide. *postaus*. Ilmojen lämmetessä tämä voide toimi oikein hyvin. Ihana tuoksu ja koostumus. Voiteen loputtua yllätyksenä tuli se miten iso purkki on ja pohja tulikin vastaan jo purkin puolessa välissä. n. 49€ / 34ml. *

Dr. Hauschka Rose Day Cream. Tuhti voide pelasti kuivalla ilmalla, mutta paksusta koostumuksesta huolimatta ei ollut liikaa vähän lämpösemmilläkään keleillä. Kosteutti erintomaisesti ja oli ihana meikin alla. Ihosta tuli niin pehmeä että. Voisin ehdottomasti käyttää lisääkin. n. 28,90€ / 30ml *


Tukka:

Cutrin Sensitivism Multi Spray. Oon tosi huono arvioimaan hiusten muotoilutuotteita. Tätä käytin lähinnä föönauksen alla ja siinä se toimi ihan hyvin. Pullon kyljessä sanotaan että tuote on ihanteellinen rullakampauksen alla. No, en harrasta. Pullon ulkonäkö on muuttunut vuosien varrella, ei siis olen enää tämän näköinen. n. 18,90€ / 200ml

TRESemmé Keratin Smooth, hiuksiin jätettävä hoitovoide. Toimii parhaiten käytettynä sarjan shampoon ja hoitoaineen kanssa. Mutta koska olen huono tekemään hiuksilleni mitään tai käyttämään muita tukkatuotteita kuin shampoota ym niin nämä muut kestävät sitten pitkään. Yksinään tämä ei toiminut niin hyvin. Sarjan shampoon ja hoitoaineen kanssa sai hiukset suoristettua käden käänteessä, mutta ilman niitä latvoihin jäi pienet laineet. En löytänyt enää tuotetta Sokoksen verkkokaupasta, joten hinnasta ei ole nyt tietoa.

Phyto Secret de Nuit, yövoide hiuksille. Pienestä tuubista ei näin paksuihin hiuksiin montaa käyttökertaa riitä, mutta ihan kivalta tuotteelta vaikutti. Teki hiuksista pehmeät lähmäämättä niitä. Muuta on hankala sanoa näin vähästä käytöstä. n. 39,40€ / 75ml *

Moroccanoil Korjaava hiusnaamio. Rakastuin palavasti tähän naamioon jo heti ensimmäisellä käyttökerralla. Tuoksuu ihanalle, tuntuu ihanalta ja tekee hiuksista pehmeät ja sileät. Melkein harmittaa että tämä loppuin, mutta uskallan sanoa että olen löytänyt jonkun vielä paremman :) n. 45€ / 250ml


Kroppa:

Guess Girl Body Cream. Nämä tuoksuvat vartalovoiteet menisi kesällä kosteutustehojensa puolesta. Tämän käytin ns. kakkosvoiteena. Iltasuihkun jälkeen käytin tuhdimpaa voidetta, mutta jos aamulla iho tuntui vielä kutisevalta niin sipaisin tätä. Pidin tämän tuoksusta. Ostin tämän hajuveden kanssa settinä Bernerin ystävämyynnistä. n. 18€ / 200ml

Environ AVST Hydrating Lotion. Litkua koostumukseltaan, tuoksu toi mieleen pippurin. Jäi iholle tahmeana eikä tuntunut imeytyvän kunnolla. Ilmeisesti tämän olisi pitänyt myös kuoria ihoa... Pieni pullo oli kuitenkin riittoisaa. Käytetään yhdessä Body Oilin kanssa, mutta siitä tuli jo niin limainen olo että.. n. 55€ / 200ml *
Image Skincare Rejuvenating Body Lotion. Myös tämä oli todella litkua. Imeytyi nopeasti. Jos on naarmuja iholla, niin tämä kyllä kirvelee. Kesäiholle menisi, mutta talvella ei ole tarpeeksi kosteuttavaa. Myös tämän pitäisi kuoria ihoa. Hintaa en äkkiseltään löytänyt. *

Image Skincare Face and Body Bronzer. Pikkutuubilla sain juuri ja juuri jalat voideltua. En tykännyt. Haisi pahalle, jäi läikikkääksi vaikka hanskan kanssa levitti ja oli väriltään oranssia... *


Meikit:

Oriflame Giordani Gold Incredible Lenght Mascara. Toimi mun ripsillä hyvin. Tällä sai ripsistä tuuheat ja siistit. Jälleen kerran yllätyin siitä että näin siistit ripset voi saada jollain toisella harjalla kuin kumiharjalla. Voisin ehdottomasti käyttää lisääkin. n. 19€ *


14 tuotetta, joista 10 täysikokoista. Myös kesäkuussa loppui täysikokoisia useampi. Ja onhan tota tavaraa myös tullut lisää, mutta niistä lisää myöhemmin. :)

* saatu blogin kautta

-T

torstai 13. maaliskuuta 2014

L'oréal True Match + Sensai Murasaki No Nihohi

Tässä yks päivä kun oli aikaa, päätin kaivaa testerikätköistä jonkun meikkivoiteen testiin. Päädyin tähän ikivanhaan True Match- meikkivoiteeseen, koska se pussi oli kaikkein ruttuisin. :D
Sääli vaan et kaikki näytteet on yleensä liian tummia, varsinkin nyt talviaikaan.


Kuten kuvasta näkyy, pussi on reissannut mukana jo vissiin monta vuotta.  Sävynä oli Golden Beige-


Melko tummaa joo.. Piti reilusti häivyttää ettei jääny rajoja.


Tässä nassu ilman meikkiä. Ihoni on ollut pitkään tosi hyvässä kunnossa, mutta nyt parin viime viikon koulustressin takia on taas ruvennut näppyä pukkaamaan. Ja nenänpielet punottaa ympäri vuoden.


Tässä pelkkä meikkivoide. Ihan kivasti peittää, mutta huomaa heti sävyeron edelliseen kuvaan verrattuna. Meikkivoide liukui hyvin iholla (levitin sienellä) ja sitä pystyi kerrostamaan hyvin. Ohimot on mulla sellanen paikka johon tuntuu aina jämähtävän kaikki meikkivoiteet.


Tässä vielä puuteroituna. Meikkivoide kesti yhtä hyvin kun muut kokeilemani, jokusen tunnin päästä otsa rupee pukkaan öljyä läpi ja sit pitää käyttää kiillonpoistopapereita ja puuteroida uudestaan. Voisin melkein ostaa tätä ihan kunnon putelin, oikeessa sävyssä tietenkin. Sen verran hyvin peitti punotukset näyttämättä kuitenkaan kauhealta pakkelilta.

Tarja se taas oli penkonut varastojaan ja toi mulle 2 luomiväriä:


Senasin Murasaki No Nihohi ja Clarinsin Gold Leaf.

Meikkivoiteeseen yhdistin Sensain paletin.



Vähän meni toi oikean puoleinen rajaus pieleen, mutta tässä taas se ongelma et mää en nää kunnolla...


Sisäpuolikkaalle levitettynä paletin vasemmanpuoleista vaaleaa, ulkonurkkaan keskimmäistä ja luomivakoon tumminta. Ylintä vaaleinta kulmaluulla.

Tykkään näistä väreistä tosi paljon, ne on just mun tyylisiä. Mutta pigmenttiä oli tosi vaikee saada, sivellintä piti hinkata monta kertaa luomiväriin että sai tarpeeksi väriä irti. Paitsi tummimmassa.

Huulipunaksi valikoitui vanha kun taivas kastiin kuuluva Max Factorin puna sävyssä Modernist Pink.



Meikissä käytetyt tuotteet:


Meikkipohjana L'oréal True Match ja kuvasta puuttuva IsaDoran irtopuuteri.
Aurinkopuuterina Lumene.
Poskipuna Claire's.
Luomivärinpohjustajana Sensai Eyelid Base.
Luomivärinä Sensai Murasaki No Nihohi.
Kulmat Clarinsin paletin oikee yläkulma ja Ardellin kulmageeli.
Rajauksena Maybellinen musta geelirajaus.
Ripsissä Miss Manga.
Huulilla Max Factor Modernist Pink.

-T

perjantai 17. tammikuuta 2014

IsaDora Highlands- meikki

Sorruin joku aika sitten Berneriltä ostamaan monessa blogissakin hehkutetun IsaDoran Highlands paletin. Muutamat kerrat oon sitä testaillu ja ihmetelly et onko se kuitenkaan mun juttu, sävyt kun ei oo ihan sitä mun omaa. Ihana Lotta oli tehny My happybubble -blogissaan kauniin kultaisen meikin, josta sitten sain inspiraation ottaa Highlands- paletin esiin ja tehdä sillä omanlaiseni meikin.



Tämähän nyt ei ole lähelläkään Lotan meikkiä, mutta jotenkin siitä tuli heti tämä paletti mieleen. En yleensä meikkaa näin "tummasti", tai tämmösillä sävyillä, mutta vaihtelu virkistää. Käytin meikkiin paletin kolmea ensimmäistä sävyä. Vaaleinta ensin koko luomelle aina kulmaluulle saakka, sitten keskimmäistä viherää ulkonurkkaan ja luomivakoon ja toista sävyä sisänurkkaan. Toi toinen sävy, joka on hileinen, on aika hankala käyttää. Luomella se ei näytä niin hileiseltä kuin paletissa, ja lisäksi se rapisee helposti.

Mulla on tosi raskaat luomet ja ne on "iän myötä" (joopa joo) poimuttunu, joten siksi mulle tulee aina heti tollanen raja niinku tossa vasemmalla puolella on. Kuvia varten kohotan kulmia reippaasti, jotta meikki tulisi paremmin näkyviin.


Meikkiin käytetyt tuotteet:

Jane Iredalen mineraalimeikkipohja.
Lumenen valopuuteri.
Maybellinen aurinkopuuteri.
Freshin voideposkipuna.
Sensain luomivärinpohjustaja.
IsaDoran Highlands- paletti (no shit).
Stagecolorin kulmakynä sävyssä Taupe.
Ardellin kulmageeli.
Lumenen Rajauskynä sävyssä Merikaisla.
Rimmelin Glam'Eyes ripsari.
Lumenen huulikiilto (tavoite huulikiilto).


Hot or not? Jos olisin rikas, menisin operoimaan itelleni kauniin leukalinjan!!
Paletin omistajat, onko ollut käyttöä? Mää en vieläkään oikein tiiä innostunko tästä, vaikka tästä meikistä tykkäsinki. Ehkä ajan kanssa...

-T

perjantai 10. tammikuuta 2014

Sinipinkki meikki ja meikkivoidenäyte

Halusin vielä tänään testailla lahjaksi saamaani Lumenen luomiväriä sävyssä Apilaniitty. Yhdistin sen Soho New Yorkin sinisen kanssa, ja kokeilin samalla itselleni jotain uutta.


Laitoin luomivakoon sinistä väriä ja liikkuvalle luomelle pinkkiä. Rajauksena edellisessäkin meikissä nähty Midnight.


Ihan kivan näkönen omasta mielestäni. En koe sinistä luomiväriä hirveesti omakseni, joten häivyttelin sitä vähän vaaleammaksi.


Meikkivoiteeksi valitsin yhden näytepusseistani. Lancome Teint Idole Silky Mat sävyssä Beige Diaphane. Vaikka sävy oli melko tumma, se häivyttyi hyvin ja sulautui ihon omaan sävyyn eikä näytä liian tummalta. Peitti myös kivasti, en käyttäny erillistä peiteainetta vaikka esim. leuka punoittaa nykyään tosi paljon. N. 7 tunnin jälkeen meikki oli otsasta sulanut lähes kokonaan pois, mutta sillein hyvällä tavalla huomaamattomasti. Leuasta oli pikkusen tullut kuivuutta näkyviin. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä meikkivoide, jos olisi varaa voisin ostaa sitä ihan täysikokoisen pullon. Hinta n. 54€.


Meikkiin käytety tuotteet:

Meikkivoide; Lancome Teint Idole.
Puuteri; Lumene Touch Of Radiance valopuuteri sävyssä Hunajamaito.
Aurinkopuuteri; Maybelline Dream Sunglow sävyssä Golden (ikuisuustuote, ollut käytössä jo 4 vuotta).
Poskipuna; Lumene Touch Of Radiance sävyssä Kuulaus.
Luomivärinpohjustaja; Sensai Eyelid Base.
Luomivärit: Lumene Long-Wear Crystal sävyssä Apilaniitty, Soho New York sävyssä mikälie ja Maybelline sävyssä Shiny White.
Rajaus; Stagecolor sävyssä Midnight.
Ripsiväri; Miss Manga.
Kulmageeli; Ardell.

-T

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Lisää väriä ankeuteen

Tässähän siis oli ne pari päivää kun oli aurinkoista ja ihana ilma. Mutta nyt taas ollaan palattu arkeen ja harmaaseen sateeseen. Eilinen oli jotain niin hirveetä, kun heräsi oli pimeetä ja kun meni nukkumaan oli pimeetä. Ei se tämäkään päivä mitään herkkua oo, mut on sentään vähän kirkkaampaa kun eilen.

Aamuinen pilates tunti ei hirveesti mieltä piristänyt, joten jälleen on luotettava meikin piristävään voimaan. Ihoni on nyt luultavasti ilman viileyden takia ärtynyt, hilseilevä ja punoittava, minkä takia pidin meikkauksesta pari päivää taukoa. Koska oon nyt käyny pari päivää koulussa näyttäen kuolemalta, oli tänään pakko palata siinä arkeen ja tehä joku kiva meikki.

Astuin hieman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja valitsin luomille vihreän lisäksi sinistä. Sininen on kaunis väri, mutta jotenkin en vaan koe sitä omakseni, en vaatteissa, sisustuksessa kuin meikeissäkään.

Tällanen siitä sit tuli.



Vähän tulee väreistä mieleen merenneito. Sinistä sävyä ulkonurkassa ja luomivaossa, vihreää sisäpuolikkaalla. Se on tässä kuvassa nyt hävinny ton sinisen sekaan, mut livenä näkyy kyllä. Laitoin pohjustukseksi Sensain Eyelid Basen lisäksi Calvin Kleinin creme luomiväriä sävyssä Baby Blue. Mulla ei cremet, voiteet tai nestemäiset luomivärit pysy yksinään luomilla, joten joudun käyttämään niitä puuteristen värien alla.Yläluomi rajattu vihreällä ja alas laitoin vaaleansinistä.


Huulille hieman sävyä antamaan Oriflamen Nourishin Lip Balm. Tässä on ihana tuoksu. Tää oli hukkunut jonnekki meikkipöydän uumeniin ja löytyikin pienen penkomisen jälkeen.


Tässä vielä kokonaisuudessaan.

Meikkiin käytetyt tuotteet:


Meikkipohja: Avon Anew Vitale BB+ voide ja bareMinerals Mineral Veil- irtopuuteri.
Aurinkopuuteri: Lumene Arctic Sun sävyssä 2 Auringon Kultaa.
Poskipuna: Fresh.


Luomivärin pohjustaja: Sensai Eyelid Base ja Calvin Kline Creme sävyssä Baby Blue.
Luomiväri: Isadora Light & Shade, sävyssä Lime & Turquoise ja Maybelline Shiny White.
Ripsiväri: L'oréal Miss Manga.
Kulmageeli: Ardell.
Unohdin sitten ottaa rajauskynät mukaan kuvaan. Ne oli yläluomella E.Funkhouser sävyssä Fame ja alaluomella Lumene Natural Code sävyssä 13 Aqua.


Huulilla siis Oriflamen huulirasva.

Muita keinoja piristää ankeeta harmaata päivää kuin meikki?

-T

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Vaaleanpuna-harmaa meikki

Oon jo monesti tehny tän meikin, koska oon siihen niin tykästynyt. Toinen syy on se, että meikissä käytän sitä vaaleanpunaista luomiväriä jossa on kolo, mikä tarkottaa sitä että mää ehkä saan sen loppumaankin. :)




Koko luomella ensin L'oréalin paletin vaaleanpunaista, puolesta välistä ulkonurkkaan Avonin paletin tummaa harmaata. Kulmaluulla Avonin paletin valkoista. Rajauksena Rimmelin Soft Kohl Kajal Eye Liner Pencil, ripsissä aijemmin esitelty Volume Million Lashes Extra Black ja kulmissa Laura Mercierin Brow Definer ja Lumenen kulmageeli.


Huulilla Lumene Berryfun-huulikiilto sävyssä Love is Blind.


Luulin yhessä vaiheessa et saisin tän nopeesti loppumaan koska tää on mallia vanha ku taivas ja oon kuitenki käyttäny tätä ihan kivasti, mut ei. Kuten kuvasta näkyy, on kiiltoa jäljellä vielä yli puolet. Oon elämäni aikana saanu loppuun yhen ainoan huulikiillon. Laitan kyllä aina säännöllisesti aamulla töihin lähtiessä kiiltoa, mutta en sitten lisäile sitä koskaan.


Tää on kyllä nätti vaalee sävy.


Iho on tällä hetkellä hieman paremmassa kunnossa kun taannoin, mutta ei läheskään normaalissa.. ja mää niiiiiiiin vihaan mun leukaa. Yök. Ja sivuprofiilikuvia en haluu et musta otetaan... ikinä!! Tämmönen puoliprofiili vielä menee. Anteeksi avautuminen. :)


Tässä vielä meikkiin käytetyt tuotteet.

Pohjustajana Mac Prep+Prime SPF 50, silmämeikinpohjustajana Sensai Eyelid Base, meikkipohjana Lumene Natural Code 2 in 1 Powder Makeup, aurinkopuuteri Lumene Arctic Sun sävyssä 2 Auringon kultaa, ja poskilla hohtoa tuomassa Oriflamen Giordani Gold Pressed Bronzing Pearls.

Mää kyllä tykkään. :)

-T

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kosmetiikka aikana

Luin viime kuussa Sonian blogista jutun siitä että kuinka kauan ihmisellä menee aikaa kosmetiikan käyttämiseen eri tilanteissa.
Laskin omat aikani. Ajat on kolmelta eri päivältä, koska kirjoitan tätä vielä anonyymisti, edes Herr Saksa ei tiedä tästä blogista. Se olisi herättänyt liikaa huomiota jos koko ajan olisin tehnyt kaikki pesut ja meikkaukset kännykkä kourassa.
No mut eniwei, tässä mun ajat:

Eka kellotus tapahtui perjantai-iltana iltapesun yhteydessä. Aikaa meni 11,5 minuuttia, meikinpoistoon, kasvojen kaksoispuhdistukseen, hoitovoiteisiin ja hampaiden pesuun.


Käytetyt tuotteet käyttöjärjestyksessä:

Lumene Eye Make Up Remover silmämeikin poistoon
Biodroga Cleansing Oil meikinpoistoon
Clarins Gentle Foaming Cleanser ihonpuhdistukseen
Lumene Radiant Touch Raikastava Kasvovesi
Clarins Face Treatment Oil tuomaan lisäkosteutusta
Sensodyne Hammastahna (hampaiden pesu öljyn imeytyessä)
Iseree Eye Contour Cream silmänympärysvoide
Lumene Soothing Moisture Cream kaulavoiteena
Lumene Arctic Aqua 24h Deep Hydration Moisturizer kosteusvoide

Seuraava kellotus oli seuraavana aamuna aamupesun yhteydessä. Aikaa kului 7,5 minuuttia, kasvojen pyyhkäisyyn kasvovedellä ja kosteutus sekä hampaiden pesuun.


Käytetyt tuotteet käyttöjärjestyksessä:

Lumene Radiant Touch Raikastava Kasvovesi poistamaan yön aikana kertyneet töhnät.
Lumene Time Freeze Instant Lift Serum Kiinteyttävä Pikakaunistaja lisäkosteutusta ja hehkua tuomaan
Sensodyne Hammastahna (hampaiden pesu seerumin imeytymisen ajan)
Iseree Eye Contour Cream silmänympärysvoide
Lumene Soothing Moisture Cream kaulavoiteena
Lumene Arctic Aqua 24h Deep Hydration Moisturizer kosteusvoide
Melkolailla samat tuotteet kun iltapesussa

Viimeisimmät kellotukset tältä päivältä.

Aamulla aamupesu suihkun yhteydessä, sisältäen hiustenpesun ja haavojen suihkuttelun (johon menee n. 5 minuuttia) sekä hampaiden pesun ja koko kropan rasvaus, aikaa kului 30 minuuttia.


Käytetyt tuotteet, ei käyttöjärjestyksessä ja miinus rasvaukseen käytetyt jutut. Kasvoille samat ku aamupesun yhteydessä, kropan tuotteet unohtu.

Clarins Gentle Foaming Cleanser ihonpuhdistukseen
Avonin Intiimipesuneste
Dentalux suihkuhammastahna (suihkun puolella luonnollisesti pitää olla oma hammastahna)
Head & Shoulders shampoo (sattu osuun käteen)
Lumene Arctic Aqua suihkugeeli
L'orealin väripaketin mukana tullut hoitoaine (joka sopivasti loppu)
Ja Nivean dödö

Muut ajat:

Hiusten kuivaamiseen meni 5 minuuttia


Käytetyt tuotteet

Gliss Hair Repair Hoitoainesuihke
Avon Advance Techniques Leave-In Treatment (moroccan argan oil)

Ja meikkiin aikaa meni 13 minuuttia


Tutut ja turvalliset tuotteet, ei järjestyksessä

Lumenen peitepuikko
Isadoran irtopuuteri
Oriflamen poskipuna
Wet & Wildin Luomiväriduo
Sensain silmämeikinpohjustaja
Maybellinen aurinkopuuteri
Avonin vaahtomeikkivoide
Maybellinen luomivärinappi
Lumenen kulmavaha
Max Factorin ripsari

Kynsien lakkaamiseen ja lakan poistoon en kerennyt aikaa saamaan, mut lisään ne johonki toiseen postaukseen.

-T