Syyskuun loppuneet saldo oli pienoinen pettymys. Vaikka tuotteita oli yhteensä 10, oli osa niistä pieniä näytteitä... Tässä kuussa loppuukin sitten toivon mukaan hieman enemmän.
Tässä kokonaisuus. Ei tullut koppa täyteen.
Kasvopuolelta kului loppuun Biodrogan Cleansing Foam. Tästä oon aijemmin kertonut jo, mutta ihana blogger ei päästä mua linkittämään kyseiseen tekstiin. Hyvä vaahtoputsari, ihana tuoksu. Viime talvena ihoni oli herkempi ja tää tuntu vähän tujulta, mut nyt rasvaisempana oli hyvä. Käytin tätä joko aamuputsarina tai kaksoispuhdistuksen toisessa vaiheessa. Sisältää mm. allantoiinia, joka hoitaa tulehdusta, punoitusta ja ärsytystä. Voisin ostaa uudelleen.
Phytomer White Lumination Radiance Smoothing Lotion, kirkastava kasvovesi. Tuntui tasoittavat ihoa hieman, tässä onkin maitohappoa jolla on kuoriva ja siloittava vaikutus. Kohderyhmä on pigmenttimuutokset ja harmaa iho, mut mää tilasin tän just ton kuorivan ominaisuuden takia ihon ollessa pahimmillaan. Koska mulla ei oo mitään maksaläiskiä tms. niin en osaa sanoa siitä vaalentavasta vaikutuksesta. Tuoksuton.
Phytomer Décolleté Parfait, dekolteen voide-näyte. Eli siis kaulalle ja dekolteelle tarkoitettu tuote tuomaan kiinteyttä ja liftiä, sekä vaalentamaan maksaläiskiä. 5 ml näytteestä riitti n. 4 kertaan kun putilon leikkasi kahtia. Todella riittoisa. Mutta näin pienestä näytteestä ei osaa oikein tehosta kertoa mitään.
Kroppapuolelta loppui 2 matkakokoista suihkugeeliä. H&M:n Hello Kitty suihkugeeli oli ihanasti mansikan tuoksuinen. Muuten ihan peruskauraa. Voisin käyttää enemmänkin.
Häämatkalle mennessämme nappasin hotelli Flamingosta mukaan Saga- suihkugeelin. Aluksi tykkäsin ihanasta tuoksusta, mutta parin käyttökerran jälkeen tuote rupesi haisemaan ihan pesuaineelta. Tyypillinen hotelli-suihkugeeli.
Elämäni ensimmäinen Lush- tuote, Charity Pot Hand & Body Lotion. Ostin näitä 2 Glitz & Glam-blogin innoittamana... Siis aivan järkyttävän hajuista. En voi mitään. Otin nää häämatkalle mukaan käsivoiteeksi, mutta en pystyny käyttämään siinä tarkoituksessa koska nää vaan haisee niin pahalle!!! Käytin tän sitten loppuun kotona säärillä. Vielä ois se toinen jäljellä. Yök. Pitää aina asennoitua siihen et nyt käytän tätä... Eikä ees kosteuttanu tarpeeksi.
Biodroga Spa Sensation Daily Body Moisturizer- kosteusvoide oli i-ha-na! Todella kosteuttava ja pehmentävä voide. Tuoksuu raikkaalle, helppo levittää ja imeytyy hyvin. Ihana talvi-iholle kun tuntuu että mikään ei riitä.
Muut oli sitten Schwarzkopfin Gliss Hair Repair hiuksiin jätettävä suihke. Tästä en oikein osaa sanoa juuta tai jaata.. Tuoksuu jotenkin karamellisnapsille... Lupaa korjata ja vahvistaa sekä ehkäistä pörröisyyttä. En allekirjoita. Ei oikeestaan tehny mun hiuksille mitään.
Gatineau Anti-Agin Hand Treatment näyte. Riitti 2-3 kertaan ja siitä ei hirveesti osaa sanoa mitään. Kosteutti kivasti, hyvä päiväkäytössä. Hyvä tuoksu.
Lumene Eyebrow Fixing Gel, kirkkaana. Yksi parhaimmista kulmageeleistä mitä oon käyttäny. Tykkään ehkä vähän enemmän siitä ruskeasta sävystä. Hakkaa mennen tullen tällähetkellä käytössä olevan kulmageelin. Pitää karvat ojossa.
Siis 10 tuotetta, joista 2 näytettä, 3 matkakokoa ja 5 täysikokoista. Paremminkin voisi olla. Tässä kuussa yritän saada käytettyä ainakin putsarin, pari käsivoidetta ja suihkugeelin. Meikkejäkin voisi saada loppumaan. :)
-T
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Biodroga. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. lokakuuta 2013
torstai 6. kesäkuuta 2013
Joukostamme poistuneet toukokuu-13
Viime kuu sujui taas aika nihkeästi loppuneiden tuotteiden osalta. Mukana myös muutama tuote jotka ei ollut enää hirveesti hengissä.
Kaikki kuitenkin oli täysikokoisia tuotteita, et siitä plussaa. :)
Ensimmäisenä tukkapuolelta sain loppumaan L'oréalin Elvital Nutri-Gloss hiusnaamion. Ostin tän aikanaan Ostolakossa-blogin Virven kehujen perusteella. Mutta mulla tää kuului kategoriaan njääh.. Ihan ok. Purkki on ihanan vaaleanpunainen, tuoksu neutraali ja tää oli riittoisaa. Miinusta siitä että aina kun huuhteli tätä hiuksista pois, piti olla varovainen liikkeissään ku tää jäi lattialle pyörimään. Eräänkin kerran meinasin liukastua suihkussa... En taida ostaa enää tätä, eikä tätä vissiin suomesta enää saakkaan. Itse ostin tän joskus männä vuotena Tallinnasta.
Lumenelta sain joskus palkkioksi Koivu & Hunaja-setin jossa oli tää vartaloemulsio, seuraavana tuleva jalkavoide ja vielä suihkussa töröttävä suihkugeeli. Tää on kyllä ehdottomasti enemmänkin kesätuote kuin esim. talvikäyttöön. Koostumus oli geelimäistä. Inci-listalla ensimmäisenä ainesosana veden jälkeen on alkoholia, jonka huomasin luonnollisesti siinä vaiheessa ku rasvasin selkääni ja siellä oli pieni naarmu josta en tiennyt. Poltti aika helvetisti. Että kannattaa olla tarkkana.
Jalkavoide oli ihan peruskamaa. Kivasti kosteutti ja pehmitti. Tuoksu oli molemmissa aika voimakas, tuli mieleen ihan Vicks. Koivua tai hunajaa en haistanu ja hunajaakin oli molemmissa vasta listan puolivälissä ja koivua vielä kauempana..
Tätä silmämeikinpoistoainetta oon kehunu jo niin monta kertaa et siitä ei mitään enempää. Love it!
Lumenen suojaava käsivoide. Plussaa suojakertoimesta, vaikka onkin vaan 10. (Kaikki alle 30 kertoimet on pilipalia). Raikas tuoksu, imeyty nopeesti, mutta ei riittänyt mun rutikuiville käsille.
Incilistalla on ensimmäisenä uv-säteilyä absorvoiva aine ja sen jälkeen glycerin.
Luulin tän olleen viimeinen pitkään aikaan mut ei... Taattua laatua.
Biodrogan Firming Effect Concentrate-ampulli. En nyt huomannut mitään ihmeitä, mut tulipahan kokeiltua.
Pois joutaa Mavalan Mavadry kynsilakanpikakuivattaja, joka ajoi asiansa loistavasti ennen kuin paksuuntui käyttökelvottomaksi. Toisena Yves Rocherin kauniin värinen Luminelle Rouge Glossy huulipuna sävyssä .. joku. Ei siinä lukenutkaan. Ja Maybellinen Cool Effect-luomiväri sävyssä Cold As Ice.
Huulipuna on ihanan vaaleanpunainen, mutta rupesi jo menemään vähän kökköiseksi eikä saanut enää levitettyä kauniisti huulille. Pois vaan, onhan noita huulimeikkejä. :)
Ja tässä vielä luomiväri. Hus pois!
Semmonen setti tälläkertaa. 7 loppunutta tuotetta ja 3 vanhentunutta tuotetta.
Mavadryn etiketti on uudistunut. Oikealla uusi versio.

maanantai 8. huhtikuuta 2013
Biodrogan kasvopuhdistus
Tällä hetkellä mulla on käytössä nassupesuna Biodrogan tuotteita. Kyseessä on hoitolasarja johon oon tutustunu koulun kautta. Esittelinki jo aijemmin tilaamani tuotteet, mut ajattelin kertoa niistä nyt vähän tarkemmin.
Puhdistusöljy, puhdistusvaahto ja kasvovesi.
Cleansing Oil For Very Dry Skin. Nimestään huolimatta tää sopii kaikille ihotyypeille. Öljyähän yleensä käytetään puhdistuksen ensimmäisenä vaiheena, meikinpoistajana, ja siihen oon tätä itsekkin käyttänyt. Öljyä levitetään kostutetulle iholle ja veden kanssa emulgoidaan. Sen huomaa heti jos ei oo tarpeeksi vettä mukana, siinä vaiheessa öljy niinkuin jämähtää iholle ja sitä on vaikea pyöritellä. Lisää vettä vaan ja homma toimii. Poistaa kyllä tehokkaasti mutta hellävaraisesti meikin. Melko tuoksuton tuote. Tätä käytän juurikin pelkästään meikinpoistoon. Riittoisa!
Cleansing Foam For Normal and Combination Skin. Tätä puhdistusvaahtoa käytän sitten puhdistuksen kakkosvaiheessa, eli varsinaisessa ihonpuhdistuksessa. Pari pumppausta riittää. Puhdistaa todella tehokkaasti, saattaa olla jopa liian tehokas omalle iholleni näin kylmillä keleillä. Tuoksu on raikas. Tätä käytän myös silloin jos en ole meikkiä käyttänyt enkä näin ollen tarvitse kaksoispuhdistusta. Ihoni on muutenkin todella herkkä, joten yritän välttää sen rasittamista liiallisella puhdistuksella.
Soothing Lotion. Alkoholiton rauhoittava kasvovesi. Lupaa rauhoittaa punoitukset ja ärsytykset ja suojata ihoa. Rakastan tän tuoksua, samanlainen raikas kun vaahdossa, mutta vahvempana. En oikein osaa selittää tarkemmin. :) On todellakin hellävarainen, ainakin jos vertaa Lumenen Radiant Touch kasvoveteen joka tällä hetkellä on liian vahva omalle iholle, ja jonka jälkeen voiteen laitto kirvelee.
Meillä on koulussa tutustuttu tähän Biodrogaan ja Phytomeriin, ja jotenki innostuin tästä sarjasta enemmän, vaikkei Phytiksessäkään mitään vikaa oo. Biodrogan jälleenmyyjät näet täältä.
Tähän loppuun vielä kuva kirjasta jonka sain tänään luettua loppuun.
Nick Hornby - Uskollinen äänentoisto. Sain tän tosiaan synttärilahjaksi Herr Saksalta. Hirveesti en osaa tästä kertoo, ei ehkä ihan mun tyylinen kirja, mutta ei tää huonokaan ollut. Sivuja oli alle 300, teksti oli helppoa ja nopealukuista.
Lukemattomien kirjojen pinosta seuraavaksi pääsi luettavaksi Stephenie Meyerin kirja Vieras, joka löytyy ylemmän kuvan alarivistä kolmantena vasemmalta.
Hetki menee ennen kun saan kaikki luettua. Osa kirjoista on ollut mulla jo monta vuotta, mutta aina tulee uusia ja mielenkiintosempia kirjoja. Seuraavaksi voisin ehkä lukee jonkun englanninkielisen...

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Kosmetiikka aikana
Luin viime kuussa Sonian blogista jutun siitä että kuinka kauan ihmisellä menee aikaa kosmetiikan käyttämiseen eri tilanteissa.
Laskin omat aikani. Ajat on kolmelta eri päivältä, koska kirjoitan tätä vielä anonyymisti, edes Herr Saksa ei tiedä tästä blogista. Se olisi herättänyt liikaa huomiota jos koko ajan olisin tehnyt kaikki pesut ja meikkaukset kännykkä kourassa.
No mut eniwei, tässä mun ajat:
Eka kellotus tapahtui perjantai-iltana iltapesun yhteydessä. Aikaa meni 11,5 minuuttia, meikinpoistoon, kasvojen kaksoispuhdistukseen, hoitovoiteisiin ja hampaiden pesuun.
Käytetyt tuotteet käyttöjärjestyksessä:
Lumene Eye Make Up Remover silmämeikin poistoon
Biodroga Cleansing Oil meikinpoistoon
Clarins Gentle Foaming Cleanser ihonpuhdistukseen
Lumene Radiant Touch Raikastava Kasvovesi
Clarins Face Treatment Oil tuomaan lisäkosteutusta
Sensodyne Hammastahna (hampaiden pesu öljyn imeytyessä)
Iseree Eye Contour Cream silmänympärysvoide
Lumene Soothing Moisture Cream kaulavoiteena
Lumene Arctic Aqua 24h Deep Hydration Moisturizer kosteusvoide
Seuraava kellotus oli seuraavana aamuna aamupesun yhteydessä. Aikaa kului 7,5 minuuttia, kasvojen pyyhkäisyyn kasvovedellä ja kosteutus sekä hampaiden pesuun.
Käytetyt tuotteet käyttöjärjestyksessä:
Lumene Radiant Touch Raikastava Kasvovesi poistamaan yön aikana kertyneet töhnät.
Lumene Time Freeze Instant Lift Serum Kiinteyttävä Pikakaunistaja lisäkosteutusta ja hehkua tuomaan
Sensodyne Hammastahna (hampaiden pesu seerumin imeytymisen ajan)

Melkolailla samat tuotteet kun iltapesussa
Viimeisimmät kellotukset tältä päivältä.
Aamulla aamupesu suihkun yhteydessä, sisältäen hiustenpesun ja haavojen suihkuttelun (johon menee n. 5 minuuttia) sekä hampaiden pesun ja koko kropan rasvaus, aikaa kului 30 minuuttia.
Käytetyt tuotteet, ei käyttöjärjestyksessä ja miinus rasvaukseen käytetyt jutut. Kasvoille samat ku aamupesun yhteydessä, kropan tuotteet unohtu.

Avonin Intiimipesuneste
Dentalux suihkuhammastahna (suihkun puolella luonnollisesti pitää olla oma hammastahna)
Head & Shoulders shampoo (sattu osuun käteen)
Lumene Arctic Aqua suihkugeeli
L'orealin väripaketin mukana tullut hoitoaine (joka sopivasti loppu)
Ja Nivean dödö
Muut ajat:
Hiusten kuivaamiseen meni 5 minuuttia
Käytetyt tuotteet
Gliss Hair Repair Hoitoainesuihke
Avon Advance Techniques Leave-In Treatment (moroccan argan oil)
Ja meikkiin aikaa meni 13 minuuttia
Tutut ja turvalliset tuotteet, ei järjestyksessä
Lumenen peitepuikko
Isadoran irtopuuteri
Oriflamen poskipuna
Wet & Wildin Luomiväriduo
Sensain silmämeikinpohjustaja
Maybellinen aurinkopuuteri
Avonin vaahtomeikkivoide
Maybellinen luomivärinappi
Lumenen kulmavaha
Max Factorin ripsari
Kynsien lakkaamiseen ja lakan poistoon en kerennyt aikaa saamaan, mut lisään ne johonki toiseen postaukseen.

Tunnisteet:
Avon,
Biodroga,
Blogit,
Hoitovoiteet,
IsaDora,
L'oreal,
Lumene,
Max Factor,
Maybelline,
Meikit,
Nivea,
Oriflame,
Puhdistus,
Seerumit,
Sensai
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Joukostamme poistuneet marras- ja joulukuu osa 2
Vuosi rupee oleen lopuillaan, joten esitelläämpäs tässä nää loputki loppuneet tuotteet. Enää tää ja huominen päivä jäljellä, enkä usko että mitään muuta kerkee vielä loppuun. Ens kuussa sitten :)
Hiuspuolelta loppui:
TRESemmé Heat Defence Styling Spray. Käytin tätä aina ennen föönausta, ja tykkäsin kovasti. Pitäs käydä ostaan uus lämpösuojasuihke, mutta onhan noita muita aineita.
Klippoteket Dry Shampoo. Erittäin toimiva kuivashampoo, antaa rakennetta ja tuuheutta, tuoksuu neutraalille ja on edullinen. Uuden voisin ostaa jossain vaiheessa, mut nyt on korvaava tuote jo korkattu.
Kynsipuolelta:
L'oreal Manicure Shine Wear & Shine Top Coat. Tää on joku ikivanha kynsilakka, jonka olin unohtanu kokonaan. Mutta edelleen oli hyvässä kunnossa, ei ollu paksuuntunu tai mitään. Ihan ok tuote, käytin sen loppuun aluslakkana.
Avon Nail Experts Conditioning Nail Enamel Remover. Hellävarainen kynsilakka, ei sisällä asetonia, tolueenia eikä formaldehydiä. Voisin ostaa uudelleenki.
Voidepuolelta:
Scholl Deep Moisturising Cream. Ostin tän erään blogin perusteella, mut en sit ollu ihan niin vakuuttunut. Ihan ok jalkavoide, mut ei niiiiin kosteuttava ja pehmentävä ku olisin luullut kehujen perusteella.
Escada Precious Body Moisturizer. Sain tän joskus lahjax Herr Saksalta. Tuoksuu ihanalta, mutta valitettavasti kosteusteholtaan ei ollu hyvä. Kesällä meni..
Kasvopuolelta:
Avon Solutions Hydra Radiance Energising Toner. Tästä oon tainnu jo aijemmin jotain kertoo.. Perus kasvovesi. Kokeilen kuitenkin muita tuotteita, enkä osta tätä enää.
Simple Kind To Skin Smoothing Facial Scrub. Sain tän loppuun vasta joku aika sitten, koska käytän samaan aikaan myös toista kuorintaa. Tykkäsin kyllä, sopivan rakeinen, mutta silti hellävarainen. Voisin ostaa uuden.
Biodroga Moisture Plus Concentrate- seerumi. Pieni 3 ml pullo riitti mulla 4 kertaan, koska vähän reilummalla kädellä käytin sitä. Muuten ois riitäny useempaan kertaan. Imeyty todella nopeesti ja kosteutti kivasti.
Muut:
PeclaSANUS Hand Lotion. Aika erikoinen tuoksu. Tykkäsin pumppupullosta, mutta ei kosteuttanut tarpeeksi. Varmaan kesäksi kiva tuote, mutta ei nyt oikein vakuuttanut.
The Body Shopin Tea Tree Oil. Tätä pitää saada lisää. Ostin tän aluksi halkeileville suupielille (B-vitamiinin puutosta..), mutta totesin tän toimivaksi myös pienten haavojen, finnien ja itikan pistojen desinfiointiin. Heti valmista käytettäväksi, ei siis tarvii lantrata veden kanssa. Arvosana 10!!
En tajunnu kuvata niitä edellisiä tuotteita tällein ryhmässä ja oon jo heittäny ne pois, mut paljon oon saanu kulutettua kosmetiikkaa. Ens kuussa loppuu ainaki pari hiustuotetta ja käsivoidetta. Hyvä minä! :)

Hiukset,
Kuorinta,
Kynnet,
Käsivoiteet,
L'oreal,
Puhdistus,
Seerumit,
Vartalo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)