Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vartalo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vartalo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. heinäkuuta 2026

Joukostamme poistuneet huhtikuu -26

 Moikka pitkästä aikaa!

*tuote saatu sata vuotta sitten blogin kautta.

Selityksiä olis vaikka muille jakaa miksi en ole kirjoitellut tänne. Nyt jälleen kerran yritän tehdä ryhtiliikkeen asian suhteen. Sain ystävältäni hänen vanhan työpöytänsä, joten nyt mulla on kunnon bloggauspöytä ettei tarvitse aina mennä keittiöön kirjoittelemaan.

Tänään sitten kävi niin että en saanut kuvia lisättyä kännykän kautta, vaan piti lähettää ne sähköpostilla itselle ja sieltä ladata ne tänne. En vain ole mikään tekniikan ihmelapsi.

Mutta nyt ollaan pahasti jälleen aikataulusta myöhässä loppuneiden suhteen, joten käydään kipin kapin asiaan. Eli huhtikuun loppuneet.



Tämmöinen kasa loppui huhtikuussa. Olen yrittänyt nyt tehokäyttää purkkeja jotta saan lisätilaa laatikkoon jossa vuoroaan odottavat purkit majailevat. Ja vaikka kuinka näitä käyttelen niin aina tuntuu siltä että sitä tilaa ei vain tule vaikka olen myös todella yrittänyt olla ostelematta mitään.


Kasvot:

Revolution Blemish Recovery Mask. Mulla oli tää jo itselläni ja sain sitten toisen samanmoisen Minnin joulukalenterista. Tämä oli se itse ostamani ja käytän nyt erään toisen naamion pois ennen kuin korkkaan sen toisen tämmöisen. Tykkäsin todella kovasti tästä talviaikaan. Rauhoitti ja kosteutti superhyvin eikä ärsyttänyt ihoa. Käytin sekä naamiona että yövoiteena. Aamulla oli kyllä hyvin kosteutettu iho. Jos sinua haittaa se tahmainen tunne iholla, niin en suosittelisi tätä yövoiteeksi. Itseä se ei häiritse koska ihoni vaatii kosteutusta. Mielelläni käytän myös sen toisen tuubin ensi talvena.

Smuuti Skin Peach Barrier Toner. Kultaa purkissa. Tätä olin kuullut kehuttavan niin paljon että pakko oli ostaa kokeiluun. Ja rakastuin. Niin kosteuttava ja rauhoittava ettei tosikaan. Kun olen saanut jemmat käytettyä, palaan tähän. Ellei jemmoista löydy jotain vielä parempaa. Luulen että nämä maitomaiset tonerit ovat mulle parhaimmat.

ACM Rosakalm Misellivesi. Ostin tämän Tallinnasta siitä Nauticassa olevasta kosmetiikkamyymälästä. Just nyt en muista sen nimeä... Ja koska tämä on nimenomaan ruusufinni-iholle. Oli kyllä hellävarainen ja poisti meikit, myös silmämeikin, mutta juuri muuta en osaa sanoa. Käytän misellivesiä harvoin koska yritän välttää liiallista hankaamista tuon ruusun takia. Voisin ostaa tätä lisää kun menen seuraavan kerran maihin risteilyllä. Mun nykyinen misellivesi jonka ostin Rustasta ärsyttää ihoa..

Beauty of Joseon Revive Eye Serum. Tästä olin myös kuullut ylistyksiä joten pakkohan se oli hankkia. Mun mittapuulla tämä menee kategoriaan ihan ok. Käytin tätä talvella toisen sy-voiteen alla, koska kosteutustehot eivät olleet mulle riittävät. Lisäksi en oikein välittänyt tuosta pakkauksesta ja annostelusta. Yhdellä pumppauksella tuli voidetta riittävästi koko suvulle. Ja sitten kun pumpusta ei enää tullut mitään, oli tuotetta kuitenkin vielä runsaasti tuubissa. Itse alussa kaivelin spaattelilla sen mitä sain ja lopulta leikkasin tuubin auki. Mutta sen jälkeen jäljellä oleva voide kuivui hyvin nopeasti.

Choosy Lip Treatment. Tämä tuli siitä Japaniboksista jota joskus tilasin. Koostumukselta tämä oli geelimäistä, mutta kuitenkin hyvin öljymäistä. Kosteutustehot olivat olemattomat. Mutta hei, kukapa ei rakastaisi Betty Boopia?

Pure & Care Vitamin C Serum. Tämän sain joskus Normalista kaupanpäälle kun osti toisen seerumin. Tätä c-vitamiiniseerumia en ollut vielä kokeillut, joten päädyin tähän kun sain valita minkä halusi. En ole vielä kokeillut yhtään huonoa seerumia tältä merkiltä. Tämä oli hieman öljymäistä, mutta ei niin että olisi ärsyttänyt ihoa. Ruusufinni ei aina pidä öljystä.

Beauty Host Tea Tree Oil Repair & Soothing Facial Mask. Tästä en nyt ihan hirveästi muista, mutta luulen että ihan tykkäsin tästä... Muistaakseni tämä tosiaan rauhoitti ihoa.. Muuten sitten varmaan jo tiedättekin mitä mieltä olen näistä kangasnaamioista.

Megan Beauty Hydro Cool Eye Gel Patch. Ei mitään sen ihmeempää sanottavaa näistä. Harvemmin huomaan näiden käytössä mitään eroa... Biolinella on ainoat tähän mennessä kokeilemani silmänalusnaamiot joista oikeasti huomaan eron käytön jälkeen.


Meikit ja tuoksut:

Profusion Bright Lights UV Neon Liner. Tämä löytyi vahingossa kun kaivelin jemmoja, ja oli kuivunut ihan totaalisesti. Mutta oli tätä kyllä käytettykin hartaudella. Esim. kerran ysäriristeilyllä laitettiin tällä rajaukset kaikille hyttiläisille ja eräs ystäväni halusi tätä myös hiuksiinsa ja partaansa. Ja todellakin loisti discon valoissa. 

Max Factor Clump Defy Falsh Lash Effect. Takavuosien lemppariripsivärini. Nyt on tullut jo parempia vastaan. Pidän kyllä tästäkin edelleen, mutta en enää tällä saanut niin paljon volyymiä kuin ennen. Ehkäpä mun ripset on tässä iän myötä harventunut.

Juicy Couture Hollywood Royal tuoksu.* Tuo Viva La Juicy puoli loppui joulukuussa. Sain tän joskus sata vuotta sitten muistaakseni blogimiitin goodiebagista. Tykkään enemmän suihkutettavista tuoksuista, mutta tämän käytön myötä opin tykkäämään myös näistä roll oneista. Käytin näitä yhdessä jonkun suihkutettavan tuoksun kanssa. Oli kyllä oikein miellyttävä tuoksu.



Vartalon pesu:

Palmolive Dreamy Delight Body Wash. Tässä oli ihanan kirpeän makea tuoksu. Pullo houkutteli jo ensinäkemältä ja tuoksu vain kruunasi kaiken. Ja sen kyllä huomasi, sillä mieheni käytti tästä suurimman osan... Onneksi sain itsekin jokusen kerran tätä käyttää. Mutta en usko että ostan tätä uudestaan, yritän olla ostamatta näitä perinteisiä suihkugeelejä koska ihoni on niin kuiva.

Sence Sleep Shower Foam. Tämä oli todella ihana. Vaahto oli erittäin kuohkeaa ja pysyi kasassa iholle hieroessa. Tuoksu oli sellainen pehmeä laventeli. Näitä voisin käyttää lisää kunhan saan jemmoja tyhjiksi.

Tree Hut Coco Colada Shea Sugar Scrub. Ah, vihdoinkin vartalokuorinta joka oikeasti kuorii. Rakastan näitä oikein rouheita kuorintoja. Tuoksu oli ihana. Pina Colada on mun lempidrinkki, siksi tämän tuoksun valitsin. Voisin käyttää lisää.


Vartalon hoito:

La Rive Queen of Life. Tämä tuli muistaakseni Normalin yllätyspussista. Käytin tämän töissä kun siirryin osastolta toiselle, ihan vain freesatakseni oloani. Siihen tämä sopi, mutta muuten nämä hajuvesien rinnalla olevat oheistuotteet ei ole mun mieleen. Tuoksu oli aika mummomainen...

LV Perusvoide Extra 40%. Ihan paras mun talvi-iholle. Mieskin tykkää tästä. Kosteuttaa hyvin mutta ei jää tahmaiseksi. Itsehän yleensä talvipakkasilla sekoitan tähän öljyä. Tulen aina ostamaan uudestaan.

Creightons Mango & Papaya Body Bliss Hand Cream. Mehukkaan tuoksuinen käsivoide. Oli ihan ok päiväkäyttöön vaikka jättikin kädet aluksi hieman tahmaiseksi. Kosteutusteho ei ollut tarpeeksi riittävä mulle. Varsinkin töissä mun kädet kuivuu todella paljon kun ensin siivoan ja sitten pyörittelen papereita ja näpyttelen koneella.

Lancome La vie est belle Body Lotion. En edes muista kuinka kauan siitä on kun tämän sain ystävältäni.. Siis ihan luvattoman kauan. Nyt olen ottanut tavoitteekseni käyttää pois sellaisia tuotteita jotka ovat vuosikausia lojuneet tuolla laatikossa. Joo, ei ehkä kannattaisi niitä enää käyttää... Nämä hajuvesien oheistuotteet eivät vain toimi mulla. Esim juuri nämä vartalovoiteet eivät vain kosteuta tarpeeksi. Tämäkin oli todella lirua ja lisäksi sisälsi järkyttävän määrän shimmeriä. Käytin sitten loppuun käsivarsissa.

Pure & Care Sensitive Crystal Deo Stick. En oikein tiedä mitä tästä sanoa... Tämä kyllä toimi ihan hyvin, mutta mistä sen tietää milloin tämä on loppu? Purkin pohjalle ei enää ollut suolakiteitä ja teho rupesi jo loppumaan. Kait se on sitten se merkki että nyt pitää vaihtaa. En aluksi edes osannut käyttää tätä oikein ennen kun luin että se kivi kannattaa kastella jotta se liukuisi kainalolla paremmin. Ja sehän toimi. Voisin käyttää lisääkin.


Hiukset:

John Frieda Deep Sea Hydration Moisturising Hair Mask. Muistaakseni Minnin joulukalenterista tullut. Raikas tuoksu, sopivan paksua ja kosteutti kivasti hiuksia. Voisin käyttää tätä enemmänkin.

L'oréal Stylista The Volume Dry Shampoo. Tämä oli hyvä kuivashampoo. Poisti oikeasti rasvaisuutta hiuksista ilman että jätti ne lähmäisen tuntuiseksi. Ainakin Batiste tekee nykyään mun hiuksille sen. Olen kuitenkin löytänyt vieläkin paremman kuivashampoon itselleni. Lisäksi olen yrittänyt vähentää sen käyttöä mikä onkin helpompaa nyt kun en ole enää blondi. Nyt pitäisi nähdä sen verran enemmän vaivaa sen valkoisuuden hävittämiseen että mieluummin menen sleek-kampauksella.

Cutrin Bio+ Original Active Shampoo Dandruff Control. Tässä oli ihana tervainen tuoksu. Ostin tämän Lumenen tehtaanmyymälästä testiin koska kärsin vieläkin ajoittain kutisevasta päänahasta. No, siihen tämä ei ainakaan auttanut. Mutta muuten ihan ok. Hilsettä mulla ei juurikan ole.. Tulipahan kokeiltua.

Huh, 22 loppunutta tuotetta joista 3 oli matkakokoista. Toukokuussa loppuikin vielä enemmän. Nyt ollaan hyvällä vauhdilla.


-T


tiistai 9. syyskuuta 2025

Putkiremppaa paossa osa 2

 Moikka!

Jatketaan vartalotuotteilla joita otin mukaan. Näitä jouduin hakemaan lisää käydessäni kotona, lisäksi olen myös ostanut yhden uuden tuotteen, mutta niistä lisää myöhemmin.


Näitä ei paljoa ole ja tajusin että esim. vartalovoiteita mulla kuluu paljon koska olen rutikuiva. Niitä nappasin siis lisää kotona käydessä ja ennen sitä ostin yhden uuden. Ne eivät ole tässä mukana.


Käsivoiteeksi BT21 sekä Olive Body Butter. Näiden lisäksi mulla on yksi toinen käsivoide joka unohtui kuvista. Ja ne tuotteet mitkä kulkevat käsilaukussa ei ole näissä postauksissa mukana.


Laponie All -Around Balm. Tämä on myös iäkäs tapaus, mutta menee hyvin kynsinauhavoiteena. Sikäli mikäli muistaisin sitä käyttää...


LV Kosteuttava Perusvoide, epämääräinen lotion bar sekä Frudia Soothing Gel. 
LV on uusi luottotuote, mun iho rakastaa sitä. Frudian otin mukaan kylmiä aikoja varten tuomaan lisäkosteutta. Tuo Lotion bar tuli joskus Normalin mysterybagista ja kokeilin sitä yhden kerran täällä ollessani ja totesin sen olevan maailman surkein tapaus. Heitin sen samantein roskiin ja menin ostamaan uuden vartalovoiteen koska tuo LV ei tule kauaa kestämään.


Suihkugeeliksi otin vain tämän 500ml pönikän Avalonin pesunestettä. En läträile suihkugeeleillä, joten en edes usko että tätä saan käytettyä tässä ajassa pois.


Maria Åkerberg jalkavoide, 2 Aco Miniderm Duoa sekä pieni Apobasen voide. Näistä nuo minituubit ovat sellaisia jokereita joita voin käyttää mihin itse haluan. Kasvoille, vartalolle, käsille...


Rexonan ja I Loven deodorantit. Tuo Reaxona on tosi hyvä, sitä käytän työpäivänä ja tuota toista lähinnä vapaapäivinä jos ei ole mitään ihmeempää menoa. Se ei niin hyvin pidä hajuja kurissa.

Näillä luulisin pärjääväni vielä nämä jäljellä olevat n. 2,5 kuukautta.

-T


sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kuiva ja kutiseva iho; kroppa

Tämä talvi on ollut poikkeuksellisen rasittava vartaloniholleni. Yleensä talvisin ihoni kutisee ja kuivuu, mutta säännöllisellä rasvaamisella olen saanut sen pysymään kurissa. Mutta ei tänä vuonna. Ehei. Kutina äityi niin pahaksi että raavin itseni vereslihalle, päästä varpaisiin. "Pieni" päänahan kutina oli oikein mukava lisä tähän. 

Kaapit pursuilee jos jonkinnäköistä purkkia ja purnukkaa, mutta vähän sama tilanne kuin vaatteiden kanssa... ei mitään sopivaa. Ei siinä auttanut muu kuin painua apteekkiin..


Mukaan tarttui Eucerinin pH5 Skin -Protection Washlotion joka on tarkoitettu erityisesti kuivalle ja herkälle iholle. Tuoksua rakastavalle henkilölle nämä apteekin tuotteet tuntuvat vähän tylsiltä, mutta kutisevalle henkilölle nämä ovat taivaan lahja. Tämä pesuneste soveltuu myös saippuayliherkille.
Sisältää mm. risiiniöljyä ja glyseriiniä.

Eucerin pH5 Skin -Protection Hand Wash Oil. Kädet mulla on aina ollut rutisevan kuivat ja kutisevat talvisin. Käsivoiteita kuluukin paljon. Nyt vasta kuulin tällaisesta käsienpesuöljystä ja sehän piti heti kiikuttaa kotiin. Ja mikä tunne kun tällä pesee kädet. Ai että. Tuntuu juuri siltä että on pessyt kädet, ilman sitä kiristävää tunnetta mikä jälkeen päin tulee. Mutta öljy ei jää iholle tahmaiseksi ja peseytyy helposti pois. Ihana tuote! 
Sisältää mm. soijaöljyä ja risiiniöljyä.

Decubal Original Clinic Cream. Luottotuote jo vuosien takaa. Erityisen hyvä käsivoiteena, mutta olen tänä talvena käyttänyt tätä myös kropalle. Tuhti koostumus, mutta imeytyy hyvin. Voidepohjana on erikoispuhdistettu lanoliini. Tätä voi käyttää ihan koko kropalle. Joitakin vuosia sitten kun nassuni iho oli talvisin kuiva kuin sahara, käytin tätä siihenkin. Nyt kun kutina alkoi, tiesin heti että Decubalia on saatava. 


Sain myös blogini kautta kokeiluun Natusanin vauvaöljyjä, jotka veivät sydämeni välittömästi. Olen monesti miettinyt Natusanin öljyn hankkimista, saamatta sitä kuitenkaan aikaiseksi.

Jokainen öljyistä imeytyy iholle jättämättä tahmaista tunnetta. 

First Touch on hajusteeton, Bedtime sisältää rauhoittavaa Natural Calm -tuoksua ja Intensive Care sisältää aloe veraa ja tuoksuu kukkasilta. 
Bedtime on näistä tuoksuvin ja myös mun suosikki. Tähän tulee tartuttua suihkun jälkeen, mutta vain iltaisin. Syy siihen on se että tämä auttaa myös minua nukkumaan paremmin. 
Jokainen näistä öljyistä on parafiiniöljypohjainen.

Näillä tuotteilla olen saanut kutisevan kropan kuriin. Myöhemmin tulossa vielä juttua päänahan kutinasta, testailen tällähetkellä tuotteita sitä varten. :)

Kärsitkö kutinasta? Käytätkö öljyjä?

-T

maanantai 28. tammikuuta 2013

Tämän päivän kosmetiikkatuotteet

Luin tossa Sonian blogia ja siellä oli kirjoitus päivän aikana käytetyistä kosmetiikkatuotteista. Ajattelin sitten naputella oman päivän saldon. :) Ja onhan näitä tänään kertynytkin. Tosin tuli täs nyt mieleen et unohin pari tuotetta kuvata, mut olkoon.

Aamu


En pese kasvoja aamuisin koska ihoni on näin talvisin niin herkkä ja kuiva, enkä näe että sille olisi tarvetta. Pyyhkäisen sen vain kasvovedellä ja laitan voidetta. Tänä aamuna ja muutenkin tällä hetkellä käytössä on:
Yves Rocherin Perfecting Toning Lotion, joka ei niinkään oo kasvovesi vaan kasvogeeli. Vaikka purkin takana lukee Viimeistelevä Kasvovesi.
Oriflame Seeing Is Believing Multi Benefits Eye Cream.
Lumene Time Freeze Kiinteyttävä Pikakaunistaja, jota käytän lähinnä tuomaan lisäkosteutusta.
Lumene 24H Syväkosteuttava Kasvovoide.
Oriflame Pure Nature Nourishing Face Cream, jota käytän kaulavoiteena koska voide ei oo talvella tarpeex kosteuttava ja purkki on ollu auki niin kauan et en viitti sitä enää kesään asti säästellä.
Phytomer Oligopur Blemish Target Gel, täsmävoide näpyille. Jostain kumman syystä mulle on nyt viime aikoina ilmestyny leukaan ja otsaan sellasia kipeitä ihonalaisia näppyjä. Tää auttaa niihin hyvin.





Sensodyne- hammastahna, ei mikään miellyttävä tahna, mut käytän sen sitkeesti pois.
Rexona Aloe Vera Fresh- dödö, hyvä perusdödö.
Pesen hiukseni yleensä joka toinen päivä, ja tänään oli se päivä, mutta ei aamulla. Siksi työpäivän ajaksi suihkaisin hiuksiini Biozell Professional Kuivashampoota.






Meikkituotteina Lumenen Kuultomeikkivoide.
Lumene Touch Of Radiance valopuuteri, molemmat sekä meikkivoide että puuteri on sävyssä Hunajamaito.
Peitepuikko Lumene sävyssä Natural Beige.
Aurinkopuuteri Maybelline Dream Sunglow sävy Golden. Tää on muuten tosi riittoisa, oon käyttäny tätä lähes päivittäin jo 2 vuotta, eikä pohja vieläkään näy...
Poskipuna Oriflame Pressed Bronzing Pearls.
Kulmavaha Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax, sävyssä Soft Brown.
Värillinen rajauskynä Lumene Natural Code sävyssä Aqua.
Ripsiväri Lumene Raspberry Miracle Mascara.
Huulirasva Piz Buin Sun Lipstick, tosi hyvä huulipunan ja kiillon alla.
Ja huulikiiltona Lumene Berryfun sävyssä Love Is Blind.
Tuoksuna Oriflamen kukkaistuoksu.

Illalla



Töiden jälkeen kutsui suihku, ja siinä samalla kaikki iltatoimet, niin sit sai olla loppuillan rauhassa.
Ennen suihkua silmämeikit pois Lumenen Waterproof Eye Makeup Remover, maailman paras silmämeikinpoistovesi.
Suihkussa hiustenpesu Cutrin Superism- shampoolla, hoitoaineena L'oréal Paris Préférence, kaikille tuttu hiusväreistä.
Kasvojen puhdistus Lumenen Elvyttävällä Puhdistusöljyllä ja Avonin Solutions Refreshing Gel Cleanser- jämillä.
Vartalonpesu Lumenen Arctic Aqua Virkistävällä Suihkugeelillä ja intiimialueet Avonin Feminine Washilla.
Kuvassa myös päivän aikana käytetty käsivoide Lumene Arctic Aqua 24H Deep Hydration Hand Cream.





Ja lopuksi suihkun jälkeen kasvovetenä sama Yvesin geeli, Oriflamen silmänympärysvoide, Lumenen kasvovoide, Oriflamen kasvovoide ja Phytomerin täsmähoito.
Ennen kasvovoiteita desinfioin näpyt The Body Shopin Tea Tree Oililla ja laitan  Clarinsin Face Treatment Oilia.
Kropan kosteutan Phytomerin Moisturizing Body Milkillä.
Jalat Silva Arctican Virkistävän Jalkavoiteen jämillä.
Kynsinauhat hoidan Sally Hansenin Healthy Cuticles Now!- voiteella.
Ja yöksi sit laitan vielä sitä Lumenen käsivoidetta.

Aika paljon tää täti tarvi tänään purkkia ja purnukkaa, kuvasta unohtu Tigin Split Ender- latvahoito.
Yhteensä 33 tuotetta. Wau!

Ei mulla sit muuta.

-T

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joukostamme poistuneet marras- ja joulukuu osa 2

Vuosi rupee oleen lopuillaan, joten esitelläämpäs tässä nää loputki loppuneet tuotteet. Enää tää ja huominen päivä jäljellä, enkä usko että mitään muuta kerkee vielä loppuun. Ens kuussa sitten :)

Hiuspuolelta loppui:


TRESemmé Heat Defence Styling Spray. Käytin tätä aina ennen föönausta, ja tykkäsin kovasti. Pitäs käydä ostaan uus lämpösuojasuihke, mutta onhan noita muita aineita.


Klippoteket Dry Shampoo. Erittäin toimiva kuivashampoo, antaa rakennetta ja tuuheutta, tuoksuu neutraalille ja on edullinen. Uuden voisin ostaa jossain vaiheessa, mut nyt on korvaava tuote jo korkattu.

Kynsipuolelta:


L'oreal Manicure Shine Wear & Shine Top Coat. Tää on joku ikivanha kynsilakka, jonka olin unohtanu kokonaan. Mutta edelleen oli hyvässä kunnossa, ei ollu paksuuntunu tai mitään. Ihan ok tuote, käytin sen loppuun aluslakkana.


Avon Nail Experts Conditioning Nail Enamel Remover. Hellävarainen kynsilakka, ei sisällä asetonia, tolueenia eikä formaldehydiä. Voisin ostaa uudelleenki.

Voidepuolelta:

Scholl Deep Moisturising Cream. Ostin tän erään blogin perusteella, mut en sit ollu ihan niin vakuuttunut. Ihan ok jalkavoide, mut ei niiiiin kosteuttava ja pehmentävä ku olisin luullut kehujen perusteella.


Escada Precious Body Moisturizer. Sain tän joskus lahjax Herr Saksalta. Tuoksuu ihanalta, mutta valitettavasti kosteusteholtaan ei ollu hyvä. Kesällä meni..

Kasvopuolelta:

Avon Solutions Hydra Radiance Energising Toner. Tästä oon tainnu jo aijemmin jotain kertoo.. Perus kasvovesi. Kokeilen kuitenkin muita tuotteita, enkä osta tätä enää.


Simple Kind To Skin Smoothing Facial Scrub. Sain tän loppuun vasta joku aika sitten, koska käytän samaan aikaan myös toista kuorintaa. Tykkäsin kyllä, sopivan rakeinen, mutta silti hellävarainen. Voisin ostaa uuden.


Biodroga Moisture Plus Concentrate- seerumi. Pieni 3 ml pullo riitti mulla 4 kertaan, koska vähän reilummalla kädellä käytin sitä. Muuten ois riitäny useempaan kertaan. Imeyty todella nopeesti ja kosteutti kivasti.

Muut:


PeclaSANUS Hand Lotion. Aika erikoinen tuoksu. Tykkäsin pumppupullosta, mutta ei kosteuttanut tarpeeksi. Varmaan kesäksi kiva tuote, mutta ei nyt oikein vakuuttanut.


The Body Shopin Tea Tree Oil. Tätä pitää saada lisää. Ostin tän aluksi halkeileville suupielille (B-vitamiinin puutosta..), mutta totesin tän toimivaksi myös pienten haavojen, finnien ja itikan pistojen desinfiointiin. Heti valmista käytettäväksi, ei siis tarvii lantrata veden kanssa. Arvosana 10!!


En tajunnu kuvata niitä edellisiä tuotteita tällein ryhmässä ja oon jo heittäny ne pois, mut paljon oon saanu kulutettua kosmetiikkaa. Ens kuussa loppuu ainaki pari hiustuotetta ja käsivoidetta. Hyvä minä! :)

-T

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Saldo

Kahden viikon ajalta loppuneiden tuotteiden saldo on ihan mukava.


Vihdoinkin loppu Frank Provostin Expert Shine Shampoo. Tuote oli jotenkin todella litkumaista, ja sillä  joutui pesemään kahteen kertaan ennen kun sai tukasta puhtaan. En huomannu ees mitään suurempaa kiiltoa pesun jälkeen. Plussaa oli se et koska tuote oli litkua, sen sai helposti pullosta ulos sen ollessa lopuillaan.

Aco Intimate Care Cleansing Oil oli erittäin mukava tuttavuus. Tätä pitää ostaa lisää. Intiimialueiden pesuöljy, jätti ihon samettisen pehmeäksi, ja jätti siihen sellaisen suojaavan kalvon. Loistava tuote silloin kun iho joutuu koville (esim. mahatauti). Me like!!

Myös Lumenen Basic Blue Hand Cream loppui. Ihan ok käsivoide, neutraali tuoksu, kosteutti ihan kivasti, mutta jotenki ei ollu niin kiva et ostaisin uudestaan... Ja en tiiä osuko mulle joku ns. sunnuntaikappale, koska tosi nopeesti tuote lopetti tulemasta putelista. Sit ku leikkas tuubin kahtia niin huomas et se oli vielä puolillaan. Mut mitään en saanu ulos vaikka kuinka puristelin ja vääntelin.

Rainbow Kynsilakanpoistoaine. Anoppi jätti sen meille ku oli kesällä kissavahtina, joten käytin sen sit loppuun. Melko tujua tavaraa, mutta en käyttäny sitä niin usein että ois haitannu. Sisältää asetonia, ei oikein sovi rakennekynsille.


Tänään loppui Avon Naturals sarjan Juicy Watermelon Shower Gel. Aivan ihana vesimelonin tuoksu! Tätäkin pitää saada lisää.


Myös Avonilta Foot Works Cherry Ice Exfoliating Scrub. Ihana kirsikan tuoksu, toi mieleen lapsuuden jonkun karkin. Mut koska kyse oli jalkakuorinnasta, tuote oli pieni pettymys. Ei siis tarpeeksi rakeinen. Käytin välillä myös kasvokuorintana.


Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä loppui Lumenen Vitamin C+ Age Defying Arctic Cloudberry Kirkastava Vartalokuorinta. Tässä oli juuri sitä kuorivuutta, jota tolta Avonilta olisin kaivannut. Oikein mukava tuote, mutta koska haluun koko ajan kokeilla jotain uutta, en ainakaan ihan heti osta uutta tällaista, vaan kokeilen jotain muuta.

-T

maanantai 1. lokakuuta 2012

Uutuuksia

Tai siis sellasia tuotteita joita mulla ei oo ennen ollu. :)

Ihan ekax on pakko sanoo, et mä rakastan tota koulua!! Siellä on ollu niin kivaa, meijän luokka on ihan ykkönen ja oon oppinu niin paljon uutta. Ja sitä kauttahan on tullu hankittua ja saatua vaikka ja mitä kivaa kosmetiikkaa ja siihen liittyvää.
Tässä näin köntässä kaikki uus mitä on kotiin ilmestynyt.


Eli ihan kivasti kamaa..
Käytiin läpi meijän jalkahoitotuotteita (Gehwol) ja saatiin siitä pieniä näytteitä ja yhet jalkavoiteet. Niistä enemmän myöhemmin.
Sit käytiin tutustumassa Bernerin tukkuun, josta saatiin ostaa kaikkee ihanaa edullisesti.
Sit myöskin osa meistä pääs Lumenen tilaisuuteen tekeen meikkejä ja käsihierontaa, josta saatiin palkax tuotekassi + ne tuotteet joita käytettiin siellä. Nyt sit huomasinki et yx käsivoide jäi puuttumaan tosta kuvasta.
Ja kerran saatiin kasa Lumenen huulipunia jotka oli menossa vanhaksi.
Ja lisäksi oon käyny Millsilltä ostamassa koulua varten tarvikkeita ja siinä samalla myös itselleni. :)



Ihan ekana haluisin esitellä Sally Hansenin Gem Crush kynsilakan sävyssä 04 Blingtastic. Tätä en kertakaikkiaan voinu jättää hyllylle töröttään. Ihana sininen blingbling lakka. Joutuu vaan laittaan monta kerrosta et saa tarpeex peittävyyttä.



Ostin myös Sally Hansenin Diamond Shine Base & Top Coatin. Pientä miinusta siitä että siveltimen "tikku" on niin pitkä, kun on tottunu sellasiin sopivan pitusiin. Ja tuote on todella nestemäistä et joutuu oleen varovainen et ei tiputtele siitä matkalla muualle ku siihen kynnelle.
Nää on siis sieltä Berneriltä.


 Sit vielä pari loppunutta tuotetta.
Orifalmen Milk & Honey Nourishing Hand & Body Cream.
Aijemmin jo mainitsinkin et tää ei ollu tarpeex kosteuttava talviaikaan, mut tossa kesällä se meni hyvin. Käytin sitä myös käsi ja jalkavoiteena. Ihan ok.


Sit töistä sain joskus pienen näytekoon käsivoidetta. Näitä Berry Therapyn pikkuputeleita on tietyissä huoneissa, mm. shampoota ja hoitoainetta. Tääki oli ihan kiva puolukan tuoksuinen voide, just sopivan kokonen iltalaukkuun. Imeyty nopeesti, mistä syystä hyvä päiväkäyttöön, mut muuten tarviin jotain tuhdimpaa.

Ja viimeisenä I Love... Mango & Papaya body-butter. Ei myöskään tarpeeksi kosteuttava talvi-iholle, mutta kesällä toimi. Ja ihana tuoksu.

Torstaina mennään sitten tutustumaan Duroylle, saa nähä mitä kaikkee sieltä lähtee mukaan. Aijon ostaa ainaki siveltimiä ja sellaisen meikinpoistoliinan. :)

-T



tiistai 4. syyskuuta 2012

Nenäkannu...


 on nöhäisen paras kaveri. Seurakseen se vaatii kädenlämpöistä vettä ja mitallisen (joka tulee kannun mukana) hienoa merisuolaa. Ja ei kun huuhtomaan!!
Ihana Herr Saksa oli ostanu mulle c-vitamiinia. <3


Sain aamulla käytettyä loppuun Garnierin Invisi Mineral Deodorantin näytekoon jonka sain joskus sokkarilta kaupan päälle meikkiostoksista. Mulla on ollu tää myös normaalikokosena sekä roll on. Roll on oli jotenki huomattavasti parempi, ja pito oli siinä parempi kuin suihkeessa. Ihan ok.


Jaksoin tässä nöhistessä lakata kynnetkin vähän pirteemmällä värillä. (tosin vähän sottasin reunoilta) Värinä Max Factorin Glossfinity sävy 80 Sunset Orange.

-T

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Taas loppu

Ihanaa kun kosmetiikkapurkit välillä tyhjenevät kokonaan, ja saa taas suunnitella uusien ostoa. Vaikka kaapit vielä pursuavat purkkia ja purnukkaa, on muutaman purkin loppuminen iloinen asia. :)
Ja mikä parasta, ensi viikolla on hyvä syy ostaa lisää kosmetiikkaa!! Mennään torstaina luokan kanssa tutustumaan Bernerille, ja sieltä ois sit tarkotus (ehkä) ostaa jotain kivaa tukkuhintaan. :)
Mut nyt niihin loppuneisiin:


 Ensinnäkin, vihdoinkin loppui tää tylsä Rexonan suihkusaippua. Perus Rexonaa, ei mitään ihmeellistä. Tuoksuna sitruunaruoho ja neidonhiuspuu. Alussa kun käytin tätä, tuoksu toi jotenki mieleen joulun.. No, eipä tarvii ostaa uutta.


 Toisena sain vihdoinkin loppumaan Matrixin Biolage Full-Lift Volumizing Conditionerin. Sarjan shampoo loppui jo viime vuoden puolella, joten tää jäi sit vähän pyörimään yksinään suihkun lattialle. Nyt kuitenkin yritän saada purkkivarastoa tyhjenemään, otin tämän kunnolla käyttöön että saan sen pois. Ihan ok, ei mitään ihmeellistä tässäkään, varsinaista voluumia en huomannut saavani, voi johtua myös siitä että omat hiukseni ovat todella raskaat, ettei pelkkä shampoo ja hoitoaine saa niitä "tuuheiksi". Empä taida tätäkään ostaa enää.


Dödö puolelta kului loppuun Rexonan Biorythm Ultra Dry, joka oli ihan hyvä tuttavuus. Piti hien hajun loitolla kivasti, paitsi todella helteisenä päivänä tuli tuoksu vähän läpi. Mutta arkidödönä oikein kiva. Varastoissa on vielä 2 Rexonan Aloe Vera dödöö, toivottavasti toimii yhtä hyvin. Näiden jälkeen ois sit jotain muuta hankittava.


Ja viimeisenä muttei vähäisenä, loppuin Avonin Anew Rejuvenate Night Revitalising Cream 15 ml matkakoko. Muuten olisi varmasti ollu ihan hyvä tuote, mutta ei riittänyt kosteuttamaan kuivaa ihoani, edes näin kesällä!! Onneksi toi matkakoko ei maksanu ku 5,90€. Elvyttävä yövoide 30+ ikäisille. Tiiä sit onko mun ikäisillä yleensä minkälainen iho, mutta omani on ollu kuiva niin kauan ku muistan. Ja tuntuu et se kuivuu vaan entisestään, sillä vielä viime kesänä pystyin käyttämään tyyliin kevyitä geelivoiteita ilman ongelmia kuivuudesta, mutta tänä kesänän oon joutunu käyttämään välillä jopa kosteuttavaa seerumia, jota oon talvella käyttäny saunan jälkeen...

-T

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Reissuun mars!

Enää pari päivää töitä ja sit alkaa kauan odotettu loma!!
Mies otti jo varaslähdön ja lähti tänään Kotkaan, jonne menemme juhannuksen viettoon, ja otti kissan mukaansa. Itse seuraan perässä sitten perjantaina.
Rupesin tässä jo miettimään minkäs sorttista kosmetiikkavarastoa ottaisin mukaan, ja päädyin seuraavaan:


Iki-ihanaan lahjaksi saatuun Hello Kitty kosmetiikkabägiin mahtuu pakollisen hammasharjan ja tahnan kanssa nämä tuotteet.


 Avonin Anew Rejuvenate matkakokoiset yö- ja päivävoiteet sekä Oriflamen normaalikokoinen Seeing Is Believing silmänympärysvoide (todella ihana hieman geelimäisen tuntuinen kevyt voide, juurikin kesäkäyttöön).


 Vartalovoiteen tilalle näin kesällä käy Hawaiian Tropic Protective Sun Lotion, suojakerroin 30 luonnollisesti.


 Rexonan Biorythm Ultra Dry-dödö ja uskollinen Venus-höylä.


 Tukkapuolelta Avon Naturals Cleansing & Balancing 2-in-1 Shampoo & Conditioner (ainoa 2-in-1 shampoo joka oikeasti toimii ilman hoitoainetta, ja tuoksuu syötävän hyvälle), sekä Wellaflexin minilakka.


Pieniin matkaputeleihin pistän sitten Avonin Solutions-sarjan raikastavaa puhdistusgeeliä ja kasvovettä.
Suihkugeeliä lainaan sitten anopilta. :)

Näillä siis mennään ensi viikonloppu, osan tuotteista otan varmasti mukaan myös ensi viikon Saksan matkalle. Ja meikkejä tietysti myös, mutta ne menevät eri bägiin.

-T