Näytetään tekstit, joissa on tunniste E. Funkhouser. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste E. Funkhouser. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. toukokuuta 2016

Uudet vanhat tavoitteet

Kun sain luomivärinelikon kulutettua loppuun asti, päätin vähän kaivella mitä kaikkea muuta voisi tehokäyttää loppuun. Mukana on myös aijemmin nähtyjä juttuja. Hiljaa hyvä tulee.


Tämmöisellä setillä lähdetään liikkeelle. Kyseessä siis meikkituotteita ja yksi hajuvesi.


Max Factor Xperience Weightless Foundationia mietin pitkään otanko tähän mukaan, koska ideana on yrittää käyttää pois tuotteita jotka saattaisivat muuten jäädä unholaan tms. En osaa nyt selittää oikein. Tämä meikkivoide on ollut lähes päivittäin käytössä ja olen pitänyt siitä todella paljon. En ole sen kummemmin esitellyt tätä täällä koska olen tuotteen ostanut poistomyynnistä eikä sitä enää saa. Sääli, tämä on yksi parhaista. Vielä hetken saan tästä nauttia, meikkivoidetta on jäljellä tuohon kurkistusaukkoon asti.

Lumenen Valopuuterikin on hyvää vauhtia loppumassa, nyt vaan äkkiä tehokäyttöön ja hus pois. Hyvä puuteri, ei siinä mitään.


Luomiväreistä uutena nappasin tämän L'oréalin trion josta olen jo aikaa sitten ylimmän sävyn kuluttanut pois. Vielä olisi jäljellä keskimmäinen ruskea (taas ruskea) ja alimmainen punertavan ruskea. 

Wet n Wildin paletti pääsi mukaan jo vähän aijemmin, mutta on silti jäänyt harmittavan vähälle käytölle. Vaaleanpunaisesta paistaa jo pannu läpi ja rusehtavan harmaakin on jo kuopalla.

Maybellinen valkoinen sinkkunappikin oli jo mukana, mutta myös sitä ei ole tullut käytettyä.


E. Funkhouserin huulikiilto on edelleen mukana. Tätä on tullut lähes joka aamu sipaistua huulille ennen töihin menoa. Purkkipakkauksen takia kiilto majailee kylppärissä josta hampaiden pesun jälkeen sitä huulille laitan.

Rimmelin huulipuna loppuu ihan kohta. Ja mulle se on loppu siinä vaiheessa kun en voi puikosta sitä huulille levittää. Tämä on koko elämänsä ollut sellainen huulipuna että se aina katoaa ja sitten jostain taas löytyy. Niin myös tämän tehokäytön aikana. Nyt se on taas löytynyt ja voin jatkaa sen kulutusta.


Poskipunia mulla ei oo loppumassa yhtään, mutta tämä Lumenen poskipuna on ollu kauiten käytössä. Jospa sen yrittäisin käyttää...

Lady Gagan Fame hajuvesi on lopuillaan joten sen suihkin seuraavaksi loppuun. Ihana tuoksu, tämä oli mulla myös häätuoksuna.

Näissähän sitä riittää taas kulutettavaa. Ja tosiaan ideanahan mulla näissä tuotteissa on se että pyrin käyttämään päivittäin ainakin yhtä näistä tuotteista. Mitä useampaa tulee käytettyä, sen parempi. Mutta ainakin yhtä.

Miten kulutus muilla sujuu?

-T

tiistai 8. heinäkuuta 2014

E.Funkhouser -meikki

RVB- meikistä innostuneena tein uusinta meikin myös tällä E.Funkhouserin luomivärillä. Ja myös sen vei hieman pidemmälle. Halusin testailla rajauksia eri värillä ja kyllähän tästä ihan hauska tuli.


Vihreää väriä silmän sisäpuolikkaalla, sekä ylhäällä että alhaalla ja pinkimpää ulkopuolikkaalla.


Rajaukset sitten tein päinvastoin. Rajaukset vain yläluomella.


Huulilla Lumenen puna... tästä meikistä on jo sen verran aikaa, että en enää muista mikä sävy se oli...



Meikkipohja Jane Iredale
Aurinkopuuteri Lumene
Poskipuna Oriflame
Luomivärit E.Funkhouser ja Maybelline
Rajauset E.Funkhouser ja Stagecolor
Ripsiväri Max Factor
Kulmat Clarins
Huulipuna Lumene

-T

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Lisää väriä ankeuteen

Tässähän siis oli ne pari päivää kun oli aurinkoista ja ihana ilma. Mutta nyt taas ollaan palattu arkeen ja harmaaseen sateeseen. Eilinen oli jotain niin hirveetä, kun heräsi oli pimeetä ja kun meni nukkumaan oli pimeetä. Ei se tämäkään päivä mitään herkkua oo, mut on sentään vähän kirkkaampaa kun eilen.

Aamuinen pilates tunti ei hirveesti mieltä piristänyt, joten jälleen on luotettava meikin piristävään voimaan. Ihoni on nyt luultavasti ilman viileyden takia ärtynyt, hilseilevä ja punoittava, minkä takia pidin meikkauksesta pari päivää taukoa. Koska oon nyt käyny pari päivää koulussa näyttäen kuolemalta, oli tänään pakko palata siinä arkeen ja tehä joku kiva meikki.

Astuin hieman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja valitsin luomille vihreän lisäksi sinistä. Sininen on kaunis väri, mutta jotenkin en vaan koe sitä omakseni, en vaatteissa, sisustuksessa kuin meikeissäkään.

Tällanen siitä sit tuli.



Vähän tulee väreistä mieleen merenneito. Sinistä sävyä ulkonurkassa ja luomivaossa, vihreää sisäpuolikkaalla. Se on tässä kuvassa nyt hävinny ton sinisen sekaan, mut livenä näkyy kyllä. Laitoin pohjustukseksi Sensain Eyelid Basen lisäksi Calvin Kleinin creme luomiväriä sävyssä Baby Blue. Mulla ei cremet, voiteet tai nestemäiset luomivärit pysy yksinään luomilla, joten joudun käyttämään niitä puuteristen värien alla.Yläluomi rajattu vihreällä ja alas laitoin vaaleansinistä.


Huulille hieman sävyä antamaan Oriflamen Nourishin Lip Balm. Tässä on ihana tuoksu. Tää oli hukkunut jonnekki meikkipöydän uumeniin ja löytyikin pienen penkomisen jälkeen.


Tässä vielä kokonaisuudessaan.

Meikkiin käytetyt tuotteet:


Meikkipohja: Avon Anew Vitale BB+ voide ja bareMinerals Mineral Veil- irtopuuteri.
Aurinkopuuteri: Lumene Arctic Sun sävyssä 2 Auringon Kultaa.
Poskipuna: Fresh.


Luomivärin pohjustaja: Sensai Eyelid Base ja Calvin Kline Creme sävyssä Baby Blue.
Luomiväri: Isadora Light & Shade, sävyssä Lime & Turquoise ja Maybelline Shiny White.
Ripsiväri: L'oréal Miss Manga.
Kulmageeli: Ardell.
Unohdin sitten ottaa rajauskynät mukaan kuvaan. Ne oli yläluomella E.Funkhouser sävyssä Fame ja alaluomella Lumene Natural Code sävyssä 13 Aqua.


Huulilla siis Oriflamen huulirasva.

Muita keinoja piristää ankeeta harmaata päivää kuin meikki?

-T

torstai 17. lokakuuta 2013

Kaaren avajaiset

Tänään avattiin Kannelmäen kauppakeskus Kaari meille tavallisille tallaajille. Ja pitihän sinne heti mennä ihmettelemään.
Ruuhkan takia linkit oli myöhässä ja meinasin paleltua pystyyn pysäkille.


Mutta perille pääsin. Ennenkaikkea mua kiinnosti Kaaren Sokos. Kuulin eräältä henkilöltä, että tää Kaaren Sokos on jotain ihan muuta kun esim. keskustan Sokos tai mikään muukaan. Pääpaino Sokkarin haahuilussa mulla oli luonnollisesti kosmetiikkaosasto. Ja vaikka ostolakko on päällä, sain rahaakin palamaan. :( Mutta en Sokkarilla, vaan vierestä löytyvästä The Body Shopista jossa oli avajaistarjouksena kaikki normaalihintaiset tuottee -20%, kuten myös Sokoksella ja varmaan monessa muussakin liikkeessä. Mutta en siis asioinut muualla kun noissa kahdessa. Kerkeehän sitä vielä ku tässä melkein naapurissa asuu.


Matkanvarrella oli pakko nappasta kuva BR-Lelujen maskotista.


Kierreportaat.


Ja vihdoin Sokos!! Jo sisäänkäynti luo sellasen hienostuneemman tunteen jos vertaa esim. keskustan Sokokseen.

Sit nappailin vähän kuvia siellä kosmetiikkaosastolla. Kivasti oli rajattu omille "osastoilleen" tuotteita.







Täältä Sokokseltahan löytyy myös oma hoitola, mutta sieltä en uskaltanu mennä ottamaan kuvia, ku siellä päin ei ollu asiakkaita, vaan 2 tyttöö päivysti siinä ovella. Oon vähän pupupöksy.

Kaikenkaikkiaan tykkäsin tästä kovasti. Tilat oli valoisat ja avarat, tuotteet selkeästi esillä ja just noi omat loosit esim. luonnonkosmetiikalle jne. Täällä tuun varmasti tekemään ostoksia myöhemminkin.

Mut mikä sen sijaan oli pettymys Kaaressa, oli eläinkaupat.


Mustiin ja Mirriin mulla on kantiskortti. Oon käyny aina siinä Kampin liikkeesä, joka on todella iso. Tää Kaaren liike on ehkä 1/4 siitä Kampin liikkeestä. Ja tietenkään täällä ei myydä juuri sitä kissanruokaa jota Myssy syö. Eli joudun jatkossakin käymään Kampissa ruokaostoksilla.


Toisellapuolella olevasta Faunattarestakaan ei löytynyt sitä ruokaa. Mutta tää oli sit vähän isompi ja väljempi ku toi Musti ja Mirri.

Aluksi ajattelin et lähen liikkeelle ihan au naturel, mut en sit viittinykkään, koska meikkaaminen on kivaa. :) Lähin liikkeelle tälläsellä naamalla:



Hillitysti harmaata ja violettia. Ja mulla on meikkipuuteria kans, mut koska kamerani on paska, näyttää siltä kuin naama kiiltäisi. Onneks kohta pitäis tulla uus kamera.


Huulipunasta en tainnu muistaa ottaa kuvaa, mut tää puna on mallia vanha ku taivas, mut yks mun suosikeista. Vanha Rimmelin Lasting Finish ja sävystä en saa selvää muuta ku Carna ja Crus. Mut tätä siis ei enää oo. Sääli.


Ja vielä meikkiin käytetyt tuotteet. Tuttuja ja turvallisia löytyy joukosta.
Luomivärit Avonin Cosmic sävyssä Purple Haze ja E. Funkhouserin luomari sävyssä Demure.
Ja kulmaluulla Maybellinen Shiny White.
Rajauksena Stagecolorin Shadow & Liner mustana. En löytäny sävynimee..
Ripsissä vielä pihisevä Volume Million Lashes.
Kulmissa väritön Ardellin Brow Sculpting Gel, joka on ihan susi.


Täähän oli siis kirkas ja väritön ku sain tän, mut jos laitan kulmiin väriä ja sit tätä, niin väri muuttuu likaiseksi. Tokihan se tekee saman muissakin värittömissä kulmavahoissa/geeleissä, mutta ku tän koostumus on tosiaan se geelimäinen, niin tää näyttää siltä ku tää sisältäis räkää... Yök. Voi olla että luovun tästä aika pian...



Ostokset esittelen sit erillisessä postauksessa, ettei tästä tuu kauheen pitkää. :)

-T

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Taas näitä päiviä..

Välillä vaan on niitä päiviä ku mikään ei onnistu. Ideoita ja virtaa olis vaikka muille jakaa, mut ei... Tänään halusin vääntää itelleni ranskalaisen manikyyrin tummanvioletilla lakalla. Ensin kokeilin silleen töpöttelemällä siveltimellä kynnen kärkeen väriä ja sitten pyyhkäistä puhtaalla siveltimellä viiva tasaiseksi.. no ei onnistunut. Väri tuhriintu. Sitten kokeilin vapaalla kädellä, ohkaisella siveltimellä piirtää viivan. No, ei onnistunu sekään. Tässä vaiheessa päätin luovuttaa ranskiksen suhteen ja kokeilla jotain muuta. Ja vieläkään en oo tyytyväinen, mut näillä mennään. Oon saanu siskoltani muutamia erivärisiä E. Funkhouserin glittereitä. Välillä oon käyttäny niitä meikeissä ja välillä kynsillä. Nyt siis laitoin kynsille. Mut rumathan niistä tuli.


Lakaksi päätyi aijemminkin nähty Mavalan Mystic.


Glitteriä kaadoin taskupeilin päälle ja pyöräytin lakattua kynttä siinä. Ei siis kovin tasainen tulos.


Ulkonakin sataa ja on pimeetä, et kuviakaan ei oikein saanu hyvin otettua.

Mutta kuten sanoin, näillä mennään, jos huomenna kokeilis sit jotain muuta paremmalla lopputuloksella.

-T

maanantai 19. marraskuuta 2012

Meikkipussin sisältö

Suurella osalla meistä naisista kulkee meikkipussi laukussa mukana. Aattelin tässä nyt esitellä oman meikkipussini sisällön:


Meikkipohja-tuotteista mukana kulkee bareMineralsin meikkipohja sävysssä Fairly Light, puuterina Lórealin True Match Super-blendable Powder sävyssä Rose Vanilla, näihin molempiin käytän bareMineralsin Full Flawless Face - sivellintä, peitepuikkona Lumene sävyssä Luonnonbeigeja siihen bareMineralsin Max Coverage Concealer - sivellin.


Poskipunana käytän Oriflamen Giordani Gold Pressed Bronzing Pearls ja Duroyn poskipunasivellin (pesua vailla), aurinkopuuterina Maybelline Dream Sunglow sävyssä Golden ja We Care Icon - kabuki.


Kulmiin Lumenen Blueberry Eyebrow Shaping Wax sävy Soft Brown ja Rimmelin kulmakynä sävyssä Hazel.


Luomivärit vaihtelee melko usein, joskus päivittäin, joskus viikottain. Tällähetkellä pussista löytyi Lumenen Duo luomiväri sävyssä Pimenevä ilta ( tällä saa tehtyä kivan hillityn smokey eye - meikin), Dior Ready-To-Wear Smoky Eyes Palette sävyssä Smoky Pink ja H&M valkoinen luomiväri. Luomiväri siveltimet näköjään unohtu kuvata...


Ripsarina Lumene Natural Coden Eye Dramatizer Dual Booster Mascara, ripsiharja, ja pari rajauskynää, Avonin nysä sävyssä Onyx ja E.Funkhouser Shimmer Eye Pencil sävyssä Fame.


Huulipuniaki on näköjään kertyny tohon pussiin. Rajauskynä IsaDora Perfect LipLiner sävyssä Prime Red.


Lumene Wild Rose Lipstick sävyssä Villi Rakkaus.


Lumene Wild Rose Lipstick sävyssä Lumottu Puna.


E.Funkhouser Lip Color sävyssä Majestic.


Yves Rocher Luminelle Lipstick sävyssä Orange Pépite.


Avon ColorTrend sävyssä Valentine.


Ja kaikki nämä matkustavat ihanassa Hello Kitty - meikkipussissa, jonka paras ystäväni toi minulle tuliaisiksi Vegasista. :)

-T