Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hoitovoiteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hoitovoiteet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. toukokuuta 2014

Lavera Basis Sensitiv Protection Cream

Ostin jo joskus syksymmällä Laveralla käydessäni Basis Sensitiv- kosteusvoiteen. Hakusessa oli talveksi joku todella kosteuttava voide, silloin kun iho tuppaa kuoriutumaan irti kuivuuden takia. Minulle suositeltiin tätä.



Basis Sensitiv- sarja on kehitetty kokoperheen sarjaksi, josta löytyy tuotteet lapsista aikuisiin ja päästä varpaisiin. Tuotteet sisältävät mm. luomujojobaa, joka on ihoa hoitava kasviöljy, sekä sheavoita, joka pitää ihon kimmoisana.

Protection Cream on erityisesti kuivalle iholle ja talviaikaan tarkoitettu voide, jota suositellaan käytettävän tehohoitona. Voiteella on todella vahva tuoksu, joka oli alkuun melkoinen shokki. Mutta siihen tottui nopeasti, eikä tuoksu jäänyt iholle pitkäksi aikaa. Itse tuoksusta en oikein osaa sanoa että miltä se tuoksuu, mutta ei kuitenkaan luonnonkosmetiikalle tyypillisestä yrttiseltä.


Ikäväkseni minun piti todeta että tämä(kään) voide ei ollut tarpeeksi kuivalle talvi-iholleni. Nyt keväällä on jo parempi käyttää. Yritin käyttää tätä myös öljyn tai seerumin kanssa, mutta siinä kävi sitten niin että voide rullautui ikävästi ja murustui pois. En voi sietää sitä tunnetta. Käytin tätä yövoiteena. Kohta voisin ottaa tämän uudestaan käyttöön, ennen kuin tämä menee pilalle. Iho rupee pikkuhiljaa olemaan paremmassa kunnossa, eikä tarvitse enää niin tehokkaita kosteusvoiteita.

Tämä on myös hyvä voide vaikkapa reissuun mukaan, tätä kun voi käyttää sekä aamulla että illalla. Siinä säästää yhden tuotteen verran tilaa matkalaukussa. :)

Hintaa tällä on n. 15€:n  molemmin puolin.

-T

maanantai 9. syyskuuta 2013

Liika on liikaa

Kerroin jo että aloitin ostolakon, joka kattaa kaiken muun paitsi messut ja sen jos joku loppuu. Tässä postauksessa vilautan vähän putsari ja voideosastoa. Ihan heti en tule uusia juttuja tarviimaan.


Käsivoiteet, 7 kpl. Kuvasta unohtu Madeiralta ostamani käsivoide joka on sitten alempana. Ihan heti nää ei lopu, vaikka syksyn tehdessä tuloaan käsivoiteen tarve kasvaa.


Kasvoputsarit, 7 kpl. Alemmassa kuvassa tästä kuvasta unohtunut tuote. Pienessä pumppupullossa on Madeiralla mukana ollutta Nivean putsaria. Ihan heti en näitäkään tuu tarviimaan.


Aina unohtuu joku kuvasta. :)


Tässä käsivoidekuvasta unohtunut Verbena-voide ja kasvovoidekuvasta unohtunut Lancaster.


Kasvovoiteitakin on kertynyt 11 kpl. Nää on vielä sellasia jotka mulla kestää todella kauan, siis kasvovoiteet yleensäkin.


Kasvovesiä on sentään vaan 3 kpl, että tämmösen joudun ehkä ens vuoden alussa hankkimaan uuden. Pikkuputelissa on matkalla mukana ollutta Phytomeria.

Että tällä osastolla uusia juttuja ei tuu ihan heti tarviimaan. :) Nyt ei ku ahkerasti kuluttamaan.

-T

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kosmetiikka aikana

Luin viime kuussa Sonian blogista jutun siitä että kuinka kauan ihmisellä menee aikaa kosmetiikan käyttämiseen eri tilanteissa.
Laskin omat aikani. Ajat on kolmelta eri päivältä, koska kirjoitan tätä vielä anonyymisti, edes Herr Saksa ei tiedä tästä blogista. Se olisi herättänyt liikaa huomiota jos koko ajan olisin tehnyt kaikki pesut ja meikkaukset kännykkä kourassa.
No mut eniwei, tässä mun ajat:

Eka kellotus tapahtui perjantai-iltana iltapesun yhteydessä. Aikaa meni 11,5 minuuttia, meikinpoistoon, kasvojen kaksoispuhdistukseen, hoitovoiteisiin ja hampaiden pesuun.


Käytetyt tuotteet käyttöjärjestyksessä:

Lumene Eye Make Up Remover silmämeikin poistoon
Biodroga Cleansing Oil meikinpoistoon
Clarins Gentle Foaming Cleanser ihonpuhdistukseen
Lumene Radiant Touch Raikastava Kasvovesi
Clarins Face Treatment Oil tuomaan lisäkosteutusta
Sensodyne Hammastahna (hampaiden pesu öljyn imeytyessä)
Iseree Eye Contour Cream silmänympärysvoide
Lumene Soothing Moisture Cream kaulavoiteena
Lumene Arctic Aqua 24h Deep Hydration Moisturizer kosteusvoide

Seuraava kellotus oli seuraavana aamuna aamupesun yhteydessä. Aikaa kului 7,5 minuuttia, kasvojen pyyhkäisyyn kasvovedellä ja kosteutus sekä hampaiden pesuun.


Käytetyt tuotteet käyttöjärjestyksessä:

Lumene Radiant Touch Raikastava Kasvovesi poistamaan yön aikana kertyneet töhnät.
Lumene Time Freeze Instant Lift Serum Kiinteyttävä Pikakaunistaja lisäkosteutusta ja hehkua tuomaan
Sensodyne Hammastahna (hampaiden pesu seerumin imeytymisen ajan)
Iseree Eye Contour Cream silmänympärysvoide
Lumene Soothing Moisture Cream kaulavoiteena
Lumene Arctic Aqua 24h Deep Hydration Moisturizer kosteusvoide
Melkolailla samat tuotteet kun iltapesussa

Viimeisimmät kellotukset tältä päivältä.

Aamulla aamupesu suihkun yhteydessä, sisältäen hiustenpesun ja haavojen suihkuttelun (johon menee n. 5 minuuttia) sekä hampaiden pesun ja koko kropan rasvaus, aikaa kului 30 minuuttia.


Käytetyt tuotteet, ei käyttöjärjestyksessä ja miinus rasvaukseen käytetyt jutut. Kasvoille samat ku aamupesun yhteydessä, kropan tuotteet unohtu.

Clarins Gentle Foaming Cleanser ihonpuhdistukseen
Avonin Intiimipesuneste
Dentalux suihkuhammastahna (suihkun puolella luonnollisesti pitää olla oma hammastahna)
Head & Shoulders shampoo (sattu osuun käteen)
Lumene Arctic Aqua suihkugeeli
L'orealin väripaketin mukana tullut hoitoaine (joka sopivasti loppu)
Ja Nivean dödö

Muut ajat:

Hiusten kuivaamiseen meni 5 minuuttia


Käytetyt tuotteet

Gliss Hair Repair Hoitoainesuihke
Avon Advance Techniques Leave-In Treatment (moroccan argan oil)

Ja meikkiin aikaa meni 13 minuuttia


Tutut ja turvalliset tuotteet, ei järjestyksessä

Lumenen peitepuikko
Isadoran irtopuuteri
Oriflamen poskipuna
Wet & Wildin Luomiväriduo
Sensain silmämeikinpohjustaja
Maybellinen aurinkopuuteri
Avonin vaahtomeikkivoide
Maybellinen luomivärinappi
Lumenen kulmavaha
Max Factorin ripsari

Kynsien lakkaamiseen ja lakan poistoon en kerennyt aikaa saamaan, mut lisään ne johonki toiseen postaukseen.

-T

maanantai 28. tammikuuta 2013

Tämän päivän kosmetiikkatuotteet

Luin tossa Sonian blogia ja siellä oli kirjoitus päivän aikana käytetyistä kosmetiikkatuotteista. Ajattelin sitten naputella oman päivän saldon. :) Ja onhan näitä tänään kertynytkin. Tosin tuli täs nyt mieleen et unohin pari tuotetta kuvata, mut olkoon.

Aamu


En pese kasvoja aamuisin koska ihoni on näin talvisin niin herkkä ja kuiva, enkä näe että sille olisi tarvetta. Pyyhkäisen sen vain kasvovedellä ja laitan voidetta. Tänä aamuna ja muutenkin tällä hetkellä käytössä on:
Yves Rocherin Perfecting Toning Lotion, joka ei niinkään oo kasvovesi vaan kasvogeeli. Vaikka purkin takana lukee Viimeistelevä Kasvovesi.
Oriflame Seeing Is Believing Multi Benefits Eye Cream.
Lumene Time Freeze Kiinteyttävä Pikakaunistaja, jota käytän lähinnä tuomaan lisäkosteutusta.
Lumene 24H Syväkosteuttava Kasvovoide.
Oriflame Pure Nature Nourishing Face Cream, jota käytän kaulavoiteena koska voide ei oo talvella tarpeex kosteuttava ja purkki on ollu auki niin kauan et en viitti sitä enää kesään asti säästellä.
Phytomer Oligopur Blemish Target Gel, täsmävoide näpyille. Jostain kumman syystä mulle on nyt viime aikoina ilmestyny leukaan ja otsaan sellasia kipeitä ihonalaisia näppyjä. Tää auttaa niihin hyvin.





Sensodyne- hammastahna, ei mikään miellyttävä tahna, mut käytän sen sitkeesti pois.
Rexona Aloe Vera Fresh- dödö, hyvä perusdödö.
Pesen hiukseni yleensä joka toinen päivä, ja tänään oli se päivä, mutta ei aamulla. Siksi työpäivän ajaksi suihkaisin hiuksiini Biozell Professional Kuivashampoota.






Meikkituotteina Lumenen Kuultomeikkivoide.
Lumene Touch Of Radiance valopuuteri, molemmat sekä meikkivoide että puuteri on sävyssä Hunajamaito.
Peitepuikko Lumene sävyssä Natural Beige.
Aurinkopuuteri Maybelline Dream Sunglow sävy Golden. Tää on muuten tosi riittoisa, oon käyttäny tätä lähes päivittäin jo 2 vuotta, eikä pohja vieläkään näy...
Poskipuna Oriflame Pressed Bronzing Pearls.
Kulmavaha Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax, sävyssä Soft Brown.
Värillinen rajauskynä Lumene Natural Code sävyssä Aqua.
Ripsiväri Lumene Raspberry Miracle Mascara.
Huulirasva Piz Buin Sun Lipstick, tosi hyvä huulipunan ja kiillon alla.
Ja huulikiiltona Lumene Berryfun sävyssä Love Is Blind.
Tuoksuna Oriflamen kukkaistuoksu.

Illalla



Töiden jälkeen kutsui suihku, ja siinä samalla kaikki iltatoimet, niin sit sai olla loppuillan rauhassa.
Ennen suihkua silmämeikit pois Lumenen Waterproof Eye Makeup Remover, maailman paras silmämeikinpoistovesi.
Suihkussa hiustenpesu Cutrin Superism- shampoolla, hoitoaineena L'oréal Paris Préférence, kaikille tuttu hiusväreistä.
Kasvojen puhdistus Lumenen Elvyttävällä Puhdistusöljyllä ja Avonin Solutions Refreshing Gel Cleanser- jämillä.
Vartalonpesu Lumenen Arctic Aqua Virkistävällä Suihkugeelillä ja intiimialueet Avonin Feminine Washilla.
Kuvassa myös päivän aikana käytetty käsivoide Lumene Arctic Aqua 24H Deep Hydration Hand Cream.





Ja lopuksi suihkun jälkeen kasvovetenä sama Yvesin geeli, Oriflamen silmänympärysvoide, Lumenen kasvovoide, Oriflamen kasvovoide ja Phytomerin täsmähoito.
Ennen kasvovoiteita desinfioin näpyt The Body Shopin Tea Tree Oililla ja laitan  Clarinsin Face Treatment Oilia.
Kropan kosteutan Phytomerin Moisturizing Body Milkillä.
Jalat Silva Arctican Virkistävän Jalkavoiteen jämillä.
Kynsinauhat hoidan Sally Hansenin Healthy Cuticles Now!- voiteella.
Ja yöksi sit laitan vielä sitä Lumenen käsivoidetta.

Aika paljon tää täti tarvi tänään purkkia ja purnukkaa, kuvasta unohtu Tigin Split Ender- latvahoito.
Yhteensä 33 tuotetta. Wau!

Ei mulla sit muuta.

-T

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joukostamme poistuneet marras- ja joulukuu osa 1

Meinasin ensin tehdä kimppa postauksen marras- ja joulukuussa loppuneista tuotteista, mutta se uhkasi sitten venyä vähän liian pitkäksi, joten päätin sit tehä tästä kaksiosasen. Nappasin vaan jotkut tuotteet kätköistä, ja sinne jäi vielä jokunen puteli, mut vielä saan tän kuun aikana jotain muutakin loppumaan.

Mutta pitemmittä puheitta:


Lumene Eye Makeup Remover vedenkestävälle meikille kahdessa eri koossa. Oon tainnu tästä aijemminki kertoo, eli yksi maailman parhaimmista silmämeikinpoistoaineista. Onnex on 2 putelia vielä jemmassa :)


En oo ostanu itelleni uutta hoitoainetta, koska mulla on näitä hiusväripurkeista saatuja tuubeja niin paljon, samoin kuin matkakokoja ja hiusnaamioita, niin aattelin käyttää nää ensin pois. Nyt sit loppu 2 L'oreal Préference hoitoainetta. Tekee hiukset ihanan pehmeiksi ja sileiksi, mutta senhän tietävät kaikki jotka näitä ovat käyttäneet.


Avon Solutions Plus+ Maximum Moisture Hydrating Booster, eli kosteuttava seerumi. (huh) Oli ihan törkeen hyvä, siis todellakin kosteutti. Tuotteesta kertoi jotain jo se, että näin talviaikaan, kun iho rutisee kuivuuttaan, käytin tätä saunan jälkeen (jolloin iho rupee jo lähes rapisemaan irti) ja unohdin laittaa sen jälkeen kosteusvoidetta. Koska tää kosteutti itsessään jo niin hyvin, niin sit sen vaan unohti. Love it!!


Avon Energising Peach & Almond Milk Face Cream. Tää oli aika kevyt tuote, enemmän ehkä kesäkäyttöön. Toimi tietysti äskeisen seerumin kanssa todella hyvin. Mutta  en kyl tuu ostaan tätä enää uuestaan...


Meikkipuolelta ei nyt varsinaiseti täysin loppunut, mutta päätin luovuttaa jo koska kaksi muutakin puuteria odottaa vuoroaan. Eli L'oreal True Match Super-Blendable Powder. Yksi luottopuutereistani, näitä on menny jo monta rasiaa. Ainoo miinus siitä et joka kerta on tuotteesta kansi katkennut. Myöskin puuterin meikkisieni on erinomainen, vaikka yleensä käytänkin isoa sivellintä. Mutta joissain puutereissa sieni on ollu todella karhea ja raapinut ikävästi kasvoja. Tuun varmaan ostaan joskus uudestaankin, sit kun on tarvetta. :)

-T

maanantai 3. syyskuuta 2012

Nöhä..

Eli siis nuha ja röhä.
Todella harmi koska ulkona on niin kaunis aurinkoinen ilma ja ite nöhisee kotona..
Näillä mennään tää päivä:


 Finrexinin ansiosta olo on jo sen verran kohentunut, että olen jaksanut pestä pyykkiä ja hieman järjestellä kotia. Strepsilsit taas auttaa kurkkukipuun (daa). Yleensä oon aina ostanu sitä hunaja-sitruunaa, mut nyt vaaleanpunafanina oli pakko kokeilla mansikkaa. On muuten hyvän makusia, pelkäsin et ne on liian ällömakeita, mut ei. Ja nenäliinoja kuluu pakettikaupalla.
Onnex töistä on nyt tänään ja huomenna vapaata, mut koulua on molempina iltoina ja sinne aattelin kyl raahautua.


 Mut mikäs sen mukavampaa ku maata kotona sohvalla, poltella suitsukkeita joita ei saa Herr Saksan läsnäollessa polttaa (koska ne haisee niin kauheelle) ja lukee kirjaa.


Sain aamulla luettua loppuun Jane Austenin Järki ja Tunteet, ja täytyy kyllä sanoa että loppu oli pettymys... Mutta muuten oli todella hyvä.


Nyt aloitan lukemaan Jane Greenin Kirjaflirttiä. Lainasin sen kaveriltani, jonka kanssa meillä on pieni "kirjakerho" :) Siis sellanen et lainataan kirjoja puolin ja toisin, mut sanotaan sitä vaan kirjakerhox.



En nyt saa kuvia tottelemaan itseäni.
Mutta siis kaiken tän potemisen ja lukemisen keskellä yritän myös opiskella jalkahoitoa, joten koulukirjakin on lukupiirissä mukana.

Ja vielä lopuksi, sain tänään aamulla vielä pari purkkia loppumaankin.

Avonin Anew Rejuvenate Day Revitalising Cream.
 Sama homma kuin saman sarjan yövoiteessa, ei ollut tarpeeksi kosteuttava. Seerumin kanssa joutui tämänkin käyttämään. Mutta onneksi tämäkin oli matkakokoa. Iso plussa suojakertoimesta 25!

Ja myöskin loppui Avonin Glycerine Hand & Nail Rich Moisture Hand Cream.
Nätti purkki ja loistava tuote. Tätä voisin ostaa lisääkin. Kosteuttaa hyvin ja imeytyy nopeasti. Neutraali tuoksu.

Lopuksi vielä pakko sanoa että eräs työkaverini myy Avonin tuotteita, siksi niitä täällä näkyy niin paljon. Nyt pysyin kuitenkin tiukkana enkä tilannut eilen lähteneestä tilauksesta mitään, mut saa nähä mitä ens kerralla käy. :)

-T


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Taas loppu

Ihanaa kun kosmetiikkapurkit välillä tyhjenevät kokonaan, ja saa taas suunnitella uusien ostoa. Vaikka kaapit vielä pursuavat purkkia ja purnukkaa, on muutaman purkin loppuminen iloinen asia. :)
Ja mikä parasta, ensi viikolla on hyvä syy ostaa lisää kosmetiikkaa!! Mennään torstaina luokan kanssa tutustumaan Bernerille, ja sieltä ois sit tarkotus (ehkä) ostaa jotain kivaa tukkuhintaan. :)
Mut nyt niihin loppuneisiin:


 Ensinnäkin, vihdoinkin loppui tää tylsä Rexonan suihkusaippua. Perus Rexonaa, ei mitään ihmeellistä. Tuoksuna sitruunaruoho ja neidonhiuspuu. Alussa kun käytin tätä, tuoksu toi jotenki mieleen joulun.. No, eipä tarvii ostaa uutta.


 Toisena sain vihdoinkin loppumaan Matrixin Biolage Full-Lift Volumizing Conditionerin. Sarjan shampoo loppui jo viime vuoden puolella, joten tää jäi sit vähän pyörimään yksinään suihkun lattialle. Nyt kuitenkin yritän saada purkkivarastoa tyhjenemään, otin tämän kunnolla käyttöön että saan sen pois. Ihan ok, ei mitään ihmeellistä tässäkään, varsinaista voluumia en huomannut saavani, voi johtua myös siitä että omat hiukseni ovat todella raskaat, ettei pelkkä shampoo ja hoitoaine saa niitä "tuuheiksi". Empä taida tätäkään ostaa enää.


Dödö puolelta kului loppuun Rexonan Biorythm Ultra Dry, joka oli ihan hyvä tuttavuus. Piti hien hajun loitolla kivasti, paitsi todella helteisenä päivänä tuli tuoksu vähän läpi. Mutta arkidödönä oikein kiva. Varastoissa on vielä 2 Rexonan Aloe Vera dödöö, toivottavasti toimii yhtä hyvin. Näiden jälkeen ois sit jotain muuta hankittava.


Ja viimeisenä muttei vähäisenä, loppuin Avonin Anew Rejuvenate Night Revitalising Cream 15 ml matkakoko. Muuten olisi varmasti ollu ihan hyvä tuote, mutta ei riittänyt kosteuttamaan kuivaa ihoani, edes näin kesällä!! Onneksi toi matkakoko ei maksanu ku 5,90€. Elvyttävä yövoide 30+ ikäisille. Tiiä sit onko mun ikäisillä yleensä minkälainen iho, mutta omani on ollu kuiva niin kauan ku muistan. Ja tuntuu et se kuivuu vaan entisestään, sillä vielä viime kesänä pystyin käyttämään tyyliin kevyitä geelivoiteita ilman ongelmia kuivuudesta, mutta tänä kesänän oon joutunu käyttämään välillä jopa kosteuttavaa seerumia, jota oon talvella käyttäny saunan jälkeen...

-T

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Reissuun mars!

Enää pari päivää töitä ja sit alkaa kauan odotettu loma!!
Mies otti jo varaslähdön ja lähti tänään Kotkaan, jonne menemme juhannuksen viettoon, ja otti kissan mukaansa. Itse seuraan perässä sitten perjantaina.
Rupesin tässä jo miettimään minkäs sorttista kosmetiikkavarastoa ottaisin mukaan, ja päädyin seuraavaan:


Iki-ihanaan lahjaksi saatuun Hello Kitty kosmetiikkabägiin mahtuu pakollisen hammasharjan ja tahnan kanssa nämä tuotteet.


 Avonin Anew Rejuvenate matkakokoiset yö- ja päivävoiteet sekä Oriflamen normaalikokoinen Seeing Is Believing silmänympärysvoide (todella ihana hieman geelimäisen tuntuinen kevyt voide, juurikin kesäkäyttöön).


 Vartalovoiteen tilalle näin kesällä käy Hawaiian Tropic Protective Sun Lotion, suojakerroin 30 luonnollisesti.


 Rexonan Biorythm Ultra Dry-dödö ja uskollinen Venus-höylä.


 Tukkapuolelta Avon Naturals Cleansing & Balancing 2-in-1 Shampoo & Conditioner (ainoa 2-in-1 shampoo joka oikeasti toimii ilman hoitoainetta, ja tuoksuu syötävän hyvälle), sekä Wellaflexin minilakka.


Pieniin matkaputeleihin pistän sitten Avonin Solutions-sarjan raikastavaa puhdistusgeeliä ja kasvovettä.
Suihkugeeliä lainaan sitten anopilta. :)

Näillä siis mennään ensi viikonloppu, osan tuotteista otan varmasti mukaan myös ensi viikon Saksan matkalle. Ja meikkejä tietysti myös, mutta ne menevät eri bägiin.

-T

torstai 7. kesäkuuta 2012

Loppuneet tuotteet

Oon täs saanu jo muutaman purnukan käytettyä loppuun, mut vielä en uskalla innostua ostamaan uutta, koska varastoissa on ihan tarpeex kosmetiikkaa.
Tässäpä ois muutama arvio:

Nivea Angel Star-suihkugeeli
Hmm.. ainoo hyvä asia tässä oli söpö puteli ja tuotteen koostumus. Vaikka yleensä Nivean tuotteet ovat juuri sopivia omalle iholleni, tää oli vaan jotain aika kauheeta. Tuotteen sanotaan tuoksuvan ihanalle vadelmalle, mutta omasta mielestäni tuoksu oli niin keinotekoinen että siitä tuli ihan huono olo. Eipähän tarvii tätä enää ostaa, tai muitakaan Angel Star-tuotteita.

Toinen arvio on  Herbinan Hellävarainen silmänympärysvoide
Hellävarainen silmänympärysvoide sisältää helmiäispigmenttiä, joka heijastaa valoa ja häivyttää tummia silmänalusia ja juonteita.

Kosteuttava ja helposti imeytyvä samettinen voide sisältää valkoista teetä, jojobaöljyä, allantoiinia sekä E- ja B5-vitamiineja, jotka suojaavat ja rauhoittavat silmänympärysten herkkää ihoa. Voide on hajusteeton, väriaineeton, mineraaliöljytön ja dermatologisesti testattu. 
Itse en huomannut mitään tummien silmänalusien haihtumista, mutta muuten tuote oli todella hyvä. Itse käytän silmänympärysvoiteita lähinnä sen takia että iho on niin kuiva, ja jos en käytä niin meikatessa silmänympäryksistä irtoaa nahkaa suikaleina. Todellakin kosteuttava tuote, joka ei kirvelly yhtään, edes talven vaurioittamalla iholla. Tulen varmasti ostamaan tuotteen uudelleenkin, kunhan ensin saan pari muuta voidetta käytettyä.
Ja viimeisenä Biotherm Aquasource-kosteusvoide
 Myöskin talvi-iholle loistotuote, mutta näin alkukesästä huomasi että voide rupesi rullautumaan kasvoilta meikatessa, vaikka annan tuotteen imeytyä aamuisin 0.5-1 h. Ensi talveksi voisi sitten ostaa taas uuden, mutta nyt pitää käyttää noita muita voiteita pois.

-T