Näytetään tekstit, joissa on tunniste Minnin joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Minnin joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. joulukuuta 2024

Joulukalenterien luukut 19-24

 Moikka!

Vielä olisi viimeiset 6 luukkua joulukalentereista esiteltävänä ja sitten voidaan siirtyä joulusta odottelemaan uutta vuotta. Kohtahan sekin jo koittaa.

Minnin joulukalenteri:


19. Sinsay Hand Cream ja Mascara. Sinsay on ihana kauppa! Mulla on ollut heidän käsivoiteita ennenkin ja ne ovat ihan toimivia ja herkullisen tuoksuisia. Muista meikeistä ei ole kokemusta, joten tätä ripsiväriä testaan kyllä ilolla.
20. Revuele Nourishing Body Jelly. Mango on yksi lempituoksuistani kosmetiikassa. Saa nähdä miltä se tässä tuoksuu. Tämä jää odottamaan lämpimämpiä kelejä.

21. Hawaiian Tropic Sun Protection Powder. Ihana päästä testailemaan tämmöistä. Ruusufinnin takia täytyy pitää huoli aurinkosuojasta, mutta jos on meikkiä niin sen päälle ei oikein voi voiteita ruveta levittelemään. Otan tämän Lanzarotelle mukaan. Vähän jännittää että tuoksuuko tämä miltään. Mulla on ollut joskus tämän merkin aurinkosuojavoidetta joka haisi mun nenään ihan hyttysmyrkyn ja kynsilakanpoistoaineen yhdistelmältä. Yrjö.

22. Himalaja-setti. Tämä olikin iso luukku. Siinä oli jalkavoidetta, savinaamio, suihkugeeli, suolakuorinta ja vartalovoide. Olen usein näitä hypistellyt Lidlissä, mutta en sitten ole ostanut. Kiva päästä testailemaan ihan kunnolla. Himalajan suolasaippuaa mulla on kyllä ollut mutta siitä sain todella pahan reaktion...

23. Rituals... The Ritual of Jing Calming Foaming Shower Gel. Rakastan näitä Ritualsin suihkuvaahtoja. Ihana oli vielä kun kerroin Minnille että aiempi suihkuvaahtoni oli tyhjä kun sitä olisin käyttäny koska poikaystäväni oli käyttänyt sen, Minni oli juuri samana päivänä ostanut tämän :) Ihana Minni.

24. Max Factor Creme Puff Pressed Powder ja L'oréal True Match Foundation. L'oréalin meikkivoidetta olen käyttänyt aiemmin ja tykännyt todella paljon. Tuota Max Factorin puuteria en ole kokeillut, mutta klassikkohan se on. Toiveena oli meikkejä viimeiseen luukkuun.

MiNy:


19. Saippua? Jos oikein tulkitsin kalenterin takaa, niin tämä on siis kukkasaippua. Jotenkin aika hauraan oloinen, mutta otan testiin kunhan saan kylppärin ensin siivottua. En usko että tämä kauaa kestää.

20. IDCinstitute Cotton Candy Hand Cream. Nyt on kyllä tässä kuussa tullut monta käsivoidetta, jos ottaa mukaan ne jotka ostin Berliinistä. Ei tarvitse heti ostaa lisää. 

21. IDCinstitute Marshmallow Body Scrub. Tämän varmaan käytän ihan vain kotona, sillä en yleensä tee kummempia ihonhoitoja reissuissa.

22. Pesukukka. Sitten loppukalenteri mentiinkin alamäkeä. Onhan tämä söpö, mutta niin kovin pieni. Lupasin lähettää tämän Minnin tyttärelle.

23. Varpaiden erottelija. Ja kokonaista 1 kappale. Ei kait siinä. En yleensä käytä näitä sillä saan todella helposti suonenvedon jos mun varpaisiin kosketaan...

24. Kylpypommi. Onhan tuo kivan kultainen jne mutta viimeisestä luukusta olisi odottanut jotain vähän parempaa. Myös tämä lähtee Minnin tyttärelle.

Lyko:


19. By Lyko Grip That Base Primer. Primereita on aina kiva testailla. Harmi vain että niitä on jo vissiin 4 jonossa ennen tätä... Mutta toisaalta, mitäpä ei olisi. Pystyisin pärjäämään tällä kosmetiikkamäärällä jo muutaman vuoden.

20. The Inkeylist Hyaluronic Acid Serum. Jee, seerumi ja vielä mulle uudelta merkiltä. Olen siis kuullut ja nähnyt näitä tuotteita, mutta en ole kokeillut. Talvella varsinkin tarvii kaiken mahdollisen kosteutuksen.

21. Maybelline Sky High Mascara. Yksi mun lemppareista. Tällä saa todella kauniit ja näyttävät ripset. Ainoa miinus siitä että ainakin ne pari kappaletta jotka olen itse ostanut kuivuivat melko nopeasti ja rupesivat varisemaan.

22. Hickap Honey Glow Priming Moisturizer. Luulin ensin että tämä on myös primeri, mutta kun luin tarkemmin niin tässä sanotaankin: huokosia supistava meikki/päivävoide. No, pitää testata. Yleensä tämmöiset eivät riitä peittämään kasvojeni punoitusta.

23. Starskin Vip The Gold Mask. Uh, kangasnaamio... En ole fani, mutta kyllä tämä tulee käytettyä.

24. Dr. Ankerstjerne Anti-age Night Cream. Jonoon menee tämäkin. Voiteita on vain niin paljon siihen nähden kuinka nopeasti saan niitä kulumaan. 

Huh. Nyt on kaikki luukut esitelty ja sitten voikin keskittyä tekemään tilaa näille. Sain kuin sainkin kaikki mahtumaan kosmetiikkalaatikkoon, mutta helppoa se ei ollut. Jotkut pääsivät jo suihkuun odottelemaan vuoroaan ja meikit meni meikkipöydälle.

Onko teillä jotain uudenvuoden suunnitelmia? Itse en vielä oikein tiedä mitä tekisin. Pari ystävää otti hotellihuoneen ja pyysivät sinne kilistelemään, mutta saa nyt nähdä.

-T


perjantai 27. joulukuuta 2024

Joulukalenterien luukut 13-18

 Moikka taas!

Käydään sitten läpi joulukalenterien luukut 13-18. Eilen yritin järjestellä kosmetiikkalaatikkoani ja totesin sen olevan jo niin täynnä etten tiedä minne kaikki nämä purkit laitan. Meikit mahtuu kyllä meikkipöydälle, mutta ihonhoito ja hiustenhoito tulee olemaan hankalaa... Nooh. Eiköhän niille joku paikka löydy. Paljon taas tuli kivoja juttuja.

Minnin joulukalenteri:


13. Revolution Banana Brighten Baking Powder. En ole muistaakseni käyttänyt Revolutionilta puuteria, tai ainakaan irtopuuteria, mutta olen kuullut tästä versiosta hyvää.
14. Sence Plump Up Your Day Hand Cream. Käsivoiteita tarvii aina ja etenkin talviaikaan. Tuntuu että koko ajan on kädet kuivat kun pesen niitä niin usein.

15. Sentio Be Your Own Sunshine Eau de Parfum. Tässä kuussa olen saanut jo 4 uutta tuoksua. Ne kuluvat harmittavan hitaasti, vaikka yritän käyttää niitä vähän joka paikassa. Mulla on kyllä erikseen töihin, juhliin, vapaapäiville ja iltaisin käytettävät tuoksut. Tätä oli kyllä pakko suihkauttaa ja on kyllä kivan tuoksuinen. Varmaan kuitenkin arkikäyttöön menee.

16. B.Fresh Don't Hate, Exfoliate Body Scrub. Uuh, melonin tuoksuinen. Rakastan melonintuoksua kosmetiikassa. En vielä korkannut tätä kun käytän ensin toisen kuorinnan pois, joten en tiedä miten hyvältä tämä tuoksuu.

17. Hth Intimate Wash ja Deodorant. Intiimipesu tulee kyllä käyttöön, dödö varmaan menee vapaapäiväkäyttöön, sillä mulla ei useimmat deot pidä hajuja kurissa ja en oikein jaksa uskoa että tämäkään pitäisi. Mutta testaamallahan se selviää.

18. L'oréal Elvital Dream Length Dry Shampoo. Kuivashampoita myös menee säännöllisesti ja viime vuosina mikään ei ole oikein toiminut mulla. Tykkäsin tän sarjan shampoosta ja hoitoaineesta, joten toivottavasti tämäkin on hyvää.

MiNy:


13. IDCinstitute Apple Body Butter. Yleensä mulla on näiden buttereiden kanssa se ongelma että ne eivät imeydy kunnolla. Eli eivät myöskään kosteuta koska jäävät vain ihon pinnalle hillumaan. Mutta purkki on sen verran pieni että käytän tämän vaikka jalkavoiteena jos ei muualle sovi.

14. IDCinstitute Aloe Vera Face Mask. Tämän varmaan otan Lanzarotelle mukaan. Toiveena olisi saada aurinkoa ja tämä varmasti olisi ihana allaspäivän jälkeen. Mutta koskaan ei voi keleistä tietää onko siellä edes lämmin silloin kun menemme sinne. Onneksi tämä on niin pieni tuubi että ei vie paljoa tilaa.

15. Hiuspompula... Huoh. Siis joo, hiuspompuloita menee ja paljon, mutta VIHAAN näitä puhelinjohtoponnareita!!! Anteeksi nyt vaan, mutta mun kohdalla se ainakin on ihan p*skapuhetta että nämä eivät repisi hiuksia tai aiheuttaisi painaumia. Onneksi poikaystäväni sanoi ottavansa tämän käyttöönsä.

16. IDCinstitute Mashmallow Shower Gel. Myös tämä lähtee reissuun, sillä pientä suihkugeeliä mulla ei taida olla...

17. IDCinstitute Coconut Bath Salt. Jalkakylpyyn tämäkin menee. Kiva että tästä kalenterista on tullut eri tuoksuisia juttuja.

18. IDCinstitute Vanilla Conditioner. Tavallaan harmi kun nämä on sinetöity niin ei voi tuoksutella kun en halua vielä avata näitä.

Lyko:


13. I'm From Rice Toner. Ah, kasvovettä. Rakastan kasvovesiä. Ja olen kovasti tutustumassa Korealaiseen kosmetiikkaan, joten ilolla otan tämän käyttöön.

14. Gosh Soft'n Tinted Lip Balm sävyssä 005 pink rose. Luulin ensin että tämä olisi ollut samanlainen kuin Clarinsin huulikiillot joissa on se sellainen sienipää, mutta ei ollutkaan. Tavallinen tuubimallinen joista en niin välitä. Niitä on hankala käyttää hygieenisesti, joten käytän niitä yleensä vain kotona ennen kuin lähden ulos. Ja toinen tuubimallinen on töissä siellä aulapalvelussa jossa mulla on oma vessa takatilassa niin pystyy pesemään kädet ennen kiillon laittamista.

15. Purito Wonder Releaf Centella Serum Unscented. Jess, lisää seerumeita. Sen lisäksi vielä korealaista JA rauhoittavaa. Herkkä nassuni (toivottavasti) kiittää.

16. Maria Åkerberg Foot Cream. Tämä varmaan jää odottelemaan kevättä. Eucalyptus ja piparminttu kun kuulostavat viilentäviltä ja mun varpaita palelee aina. Mutta ihanaa saada lisää jalkavoiteita.

17. Essie Gel Couture kynsilakka sävyssä 542 all checked out. Vaikka olenkin ruvennut lakkailemaan kynsiäni, oli tämä ainakin sävynsä puolesta vähän blaah. Toisaalta en tiedä mistä sävystä olisin jaksanut innostua sillä omistan niin paljon lakkoja. Mutta ruskeat eivät ole se omin juttuni. Tulen kyllä tätäkin käyttämään jossain vaiheessa. 

18. Hjärtligt Vårdande Leave-in. Ruotsinkieli ei ole se oma vahvuuteni, mutta jonkinsortin hiuksiin jätettävä hoito tämä on ja niille on aina käyttöä. Juuri sain yhden ihanan tuotteen loppumaan ja nyt tehokäytössä on 2 vähän vanhempaa tuotetta. Huomaa että tänä vuonna ei ole paljoa hiustuotteita mennyt kun tammikuussa leikkautin lyhyen tukan ja olen sitä nyt ahkerasti kasvattanut.

Sellaiset luukut. Vielä olisi viimeiset 6 esiteltävänä, yritän nyt viikonlopun aikana nakutella sen.

Ihanaa viikonloppua!

-T


torstai 26. joulukuuta 2024

Joulukalenterien luukut 7-12

 Moikka!

Joulu se tuli ja meni, toivottavasti teillä oli mukavaa. Itse olin aattona poikaystäväni kanssa hänen ystävien luona ja joulupäivänä menin sitten omien ystävien luo iltaa istumaan. Oli oikein mukavaa. Nyt on sitten valmis ottamaan uuden vuoden vastaan.

Käydäänpä sitten pikaisesti läpi seuraavat 6 luukkua joulukalentereista.

Minnin joulukalenteri:


7. Pure Crème Visage. Itselle tuntematon merkki, mutta varmasti sopiva tuote hajusteettomuuden takia. Menee voide jonoon, sillä vielä on paljon käytettävänä edellisistä kalentereista.
8. John Frieda Vibrant Shine Shampoo. Shampoita on aina kiva testata. Myös tämä menee hetkeksi jonoon jotta saan edellisiä käytettyä loppuun.

9. Catrice Pro Slim Eyeshadow Palette. Jee, rakastan luomivärejä!! Ja Catricelta mulla ei olekaan yhtään luomiväriä ennestään. Menee heti huomenna testiin.

10. Carmex Classic. Yksi luottotuotteistani. Mulla on tällä hetkellä 2 eri carmexia avattuna, joten tämäkin joutuu hetken odottelemaan korkkaamista.

11. Superfluid In The Clear Blemish Aid Face Serum. Olen seerumeiden suurkuluttaja, joten käyttöön tulee. Merkki on itselleni tuntematon, joten kiva päästä testailemaan jotain uutta.

12. Superfluid Square One Gentle Foam Cleanser. Saman sarjan putsari. Myös tämän otan ilolla käyttöön.

MiNy:


7. IDCinstitute Almond Body Lotion. Lisää tavaraa reissupussiin. Ei ole enää montaa viikkoa kun Lanzarote kutsuu!

8. IDCinstitute Berrys Bath Confetti. Nyt kun on tullut kaikenlaisia kylpyjuttuja, niin voisi ruveta tekemään enemmän vaikka jalkakylpyjä kun ei tuota ammetta ole. Nää vois olla hauskoja vaikka ystävänpäivänä jos tekisi miehelle jalkakylvyn ja hieronnan.

9. IDCinstitute Pomegranate Lip Balm. Lisää huulirasvoja, mutta näitä kyllä meneekin. 

10. Kylpypommi vai mikä lie. Ystäväni tytär rakastaa kaikkea tällaista kylpyjuttua, joten varmaan osan näistä laitan erilleen ja lähetän hänelle.

11. IDCinstitute Apple Face Cream. Näitä pieniä voiteita mulla on jonkun verran, mutta kyllä tämäkin jossain vaiheessa pääsee reissupussiin.

12. IDCinstitute Almond Shampoo. Pitää ehkä kerran testata tätä ennen kuin laittaa reissupussiin. Se shampoo joka mulla nyt on siellä ei ole kauhean hyvä. Olen jonkun verran tarkka siitä millä hiukseni pesen sillä vaadin shampoolta ennen kaikkea pesevyyttä.

Lyko:


7. Klairs Rich Moist Soothing Cream. Lisää voiteita jonoon. Mutta käyttöön tulee. Siinä vaan on jotain kun saat edellisen loppuessa valita uuden voiteen.

8. XBROW Eyebrow Conditioner. Mulla on vielä viime vuodelta saman sarjan ripsiseerumi korkkaamatta. Ehkä voisin yrittää käyttää näitä samaan aikaan... Olen vain tässä kärsinyt muutamaan otteeseen luomirakkulasta oikeassa silmässäni, mikä on saanut silmäluomeni turpoamaan lähes umpeen. Silloin ei kyllä viitsi tai edes halua laittaa siihen mitään ylimääräistä. Kulmani kyllä tarvitsisivat vahvistusta. Ne eivät vieläkään ole toipuneet 2000-luvun alun suuresta nyppimisbuumista.

9. Essence Lash Without Limits Mascara ja Metaglow Multi-reflective Lip Gloss. Täältä tulikin 2 tuotetta. Olen aktivoitunut käyttämään huulikiiltoja joten olen tuosta kiillosta iloinen. Vaikka yritän nyt epätoivoisesti käyttää jotain supervanhoja pois jotka eivät ole vielä menneet pilalle. Jotkut kiillot kestää kyllä todella kauan hyvänä. Ja Essencen ripsarit ovat olleen oikein toimivia.

10. Waterclouds Dry Clean Hairspray. Tämä on vissiin jonkinlainen kuivashampoon ja hiuslakan yhdistelmä? En oikein ottanut selvää... Mielenkiinnolla testaan.

11. Dermaceutic K Ceutic Post-treatment Cream. Mielenkiintoisen oloinen tuote. Pitäisi olla sopiva juuri punoittavalle iholle ja sisältää suojakertoimen 50. Tulee käyttöön.

12. 3ina 503 The Longwear Lipstick. Kerrankin sopiva neutraali sävy. En vain osaa pienten huulieni kanssa käyttää kirkkaita punia. Aaton aattona laitoin töihin punaista huulipunaa ja vaikka olin töissä vain 3 tuntia, tunsin oloni erittäin epämukavaksi ja koko ajan piti käydä tarkistamassa että huulipuna ei ole levinnyt...

Siinäpä oli ne luukut. Nyt saan nämä tuotteet laitettua paikoilleen ja otettua tarvittaessa käyttöön. Kosmetiikkalaatikkoni jossa säilytän vuoroaan odottavia tuotteita rupeaa olemaan jo aika täynnä. Mutta onneksi tässä kuussa on jo loppunut kivasti tuotteita.

Ihanaa loppuvuotta!

-T


tiistai 17. joulukuuta 2024

Joulukalenterien luukut 1-6

 Moikka!

Joulu lähestyy uhkaavasti, mutta vielä on onneksi luukkuja avattavana. Mulla on tänä vuonna 3 kalenteria; perinteinen Minnin joulukalenteri, Lykon kalenteri sekä MiNyn kalenteri jonka poikaystäväni osti minulle.

Pidemmittä puheitta, katsotaan mitä ensimmäiset 6 luukkua sisälsivät per kalenteri.

Minnin joulukalenteri:


1. The foot factory coconut soak. Olen aina ihastellut näitä hauskoja pulloja, mutta kokemusta näistä tuotteista ei ole.
2. Linea nordic the berries eye cream. Mulle tuntematon merkki, mutta rakastan silmänympärysvoiteita, joten ilolla otan käyttöön.

3. Make up store smoke matt kajalkynä. Kajaleita löytyy yllinkyllin, mutta kyllä niitä myös käytän. Menee jonoon odottelemaan vuoroaan.

4. Frank body original coffee scrub. Tätä testailen kyllä mielenkiinnolla. Onneksi pidän kahvin tuoksusta vaikka mausta en pidäkään.

5. John Frieda deep sea hydration moisturising hair mask. Hiusnaamiot ovat aina tervetulleita. En ole John Friedan tuotteita käyttänyt varmaan 20 vuoteen.

6. John Frieda frizz ease deep conditioner. Lisää Friedaa kehiin. Tän hoitoaineen voisi melkein laittaa reissupussiin tulevalle Lanzaroten matkalle. 

MiNy:


1. IDCinstitute aloe vera face scrub. Tästä kalenterista on tullut kivoja pikkukokoja, joten ei ihan heti tarvitse ostaa reissupussiin täytettä. Tosin harvemmin esim. kuorintoja otan reissuihin mukaan.

2. IDCinstitute coconut foot cream. Tämän voisin kyllä laittaa reissupussiin, sillä mulla ei ole pientä jalkavoidetta. Käytän yleensä tavallista vartalovoidetta.

3. Vanilja palasaippua. Tykkään palasaippuoista, joten käyttöön tulee.

4. Jalkakylpypommi. Pitänee ruveta tekemään jalkakylpyjä kun niihin tulee aineksia.

5. Kynsiviila. Huoh. Voiko tylsempää olla? Toisaalta, tämäkin kokonsa puolesta menisi reissussa hyvin. Yleensä silloin tulee tarve viilalle kun sitä ei ole mukana.

6. IDCinstitute pomegranate face wash. Tämä kalenteri oli kyllä edullinen, siksi tuotteet ovat pieniä. Mutta ei se mua haittaa.

Lyko:


1. Haruharu wonder black rice bakuchiol eye cream. Jee, lisää silmänympärysvoiteita!! Ja vielä korealaista. Mutta hetki menee ennen kuin pääsee käyttöön.

2. Lumene dewy glow setting spray. Näitäkin menee tasaiseen tahtiin. Juuri viime kuussa ostin uuden jonon jatkeeksi, joten hetki menee ennen kuin tähän tartun.

3. Torriden dive in serum. Olen seerumeiden suurkuluttaja, joten tulee todellakin käyttöön. Mulle uusi merkki. 

4. Sophie Elise Glöd face palette. Tästä ilahduin todella paljon. Niin kaunis kasvopaletti josta löytyy contour, bronzer, highlighter ja poskipuna. 

5. Ida Warg repair hair mask. Viime vuonna sain poikaystävältäni lahjaksi lahjakortin Kicksiin josta ostin mm. Ida Wargin shampoon ja hoitoaineen. Ne ovat vieläkin korkkaamatta, sillä jonossa on niin paljon muita shampoita. Pitää ne kohta ottaa käyttöön ja käyttää tätä maskia siinä jatkona.

6. By Lyko flat foundation brush. Tämä oli vähän blaah, sillä olen niin meikkisieni -ihminen. Mutta pakkohan tämä on testata.


Tässä vielä kuva tuosta ihanasta kasvopaletista. Nyt saan sen vihdoinkin korkattua käyttöön koska sain esiteltyä sen täällä. Säilytän kaikkia kalenterituotteita yhdessä korissa kunnes saan niistä kirjoitettua tänne, sillä muuten ne katoaa johonkin asunnon uumeniin. Olen myös pitänyt kirjaa mitä tuli mistäkin kalenterista ja mistä luukusta, jotta saan ne esiteltyä järjestyksessä. 

Onko teillä kalenteria? Oletteko olleet tyytyväisiä?

-T


tiistai 26. joulukuuta 2023

Minnin joulukalenteri luukut 17-24

 Moikka kaikille!

Nyt olisi aika käydä läpi viimeiset luukut Minnin joulukalenterista.


Luukku 17.
Ziaja  nourishing foot cream. Ziajan tuotteet on ihania ja olenkin siltä merkiltä yhden jalkavoiteen käyttänyt josta tykkäsin todella paljon. Tämäkin siis tulee käyttöön.


Luukku 18.
Favora hellävarainen misellivesi. Tällä hetkellä käytössä oleva misellivesi onkin jo ihan loppusuoralla, joten kohta tämänkin saa käyttöön.


Luukku 19.
Dermosil panthenol body lotion. Talvi on vartalovoiteiden kulta-aikaa ja niitä kyllä menee. Eiköhän tämäkin tämän talven aikana tule käyttöön.


Luukku 20.
Revolution glow sunset shadow palette. Ah, meikkejä. Niitä joita sielu haluaa mutta joita on aivan liikaa. Ihanat sävyt, pitää ottaa pian kokeiluun. Ja revolutionilla on hyviä luomivärejä.


Luukku 21.
Osmia puolukkashampoo. Tätä oli pakko tuoksutella heti ja en ihan saanut päähäni mikä tuoksu on. Omaan nenääni ei ehkä ihan puolukka, mutta jotenkin tuoksu vei mut lapsuuteen. Kiva päästä tätäkin kokeilemaan. En ole merkiltä vielä käyttänyt mitään.


Luukku 22.
Biovène boobies + butt hydrating butter. Kirjoitan tätä postausta suihkun jälkeen kylpytakissa ja rasvaaminen on vielä edessä. Voisin kokeilla tätä jo nyt 😁Tämä taisi olla kalenterin hassuin tuote.


Luukku 23.
Revolution conditioning & fine line serum. Rakastan seerumeita ja haluan aina kokeilla kaikkea uutta. Olen vasta nyt uskaltautunut kokeilemaan retinolia ja ainakaan tämän hetkinen seerumi ei ärsytä tai kuivata ihoa, joten varmasti uskallan tätäkin kokeilla.


Luukku 24.
Dermosil puhdistusvaahto, kasvovesi, kasvovoide, seerumi ja silmänympärysvoide. Luukku 24 on sellainen johon voi toivoa jotain tiettyä, ja itse toivoin herkän ihon tuotteita. Ja koko kalenterin ajan pohdin saisinkohan silmänympärysvoiteen koska sellaiselle tulee kohta tarve, ja sieltähän se tuli.

Erittäin hyvä kalenteri etten sanoisi. Tulevalle vuodelle paljon uutta testattavaa ja mukavaa käyttötavaraa. Itsellä onkin mielessä jo juttuja joita laitan ensi vuoden kalenteriin.

Vielä olisi viimeiset luukut Lykon kalenterista ja sitten onkin kalenterit käyty läpi. Tulee vähän tyhjä olo kun ei saakaan päivittäistä kosmetiikkayllätystä 😔

-T


sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Minnin joulukalenteri luukut 9-16

 Moikka kaikille ja hyvää joulua!

Itsehän en joulua vietä, joten voin silloin rauhassa kirjoittaa blogia. Tosin maanantaiksi lupasin mennä töihin tuuraamaan, mutta sekin on vain muutaman tunni.

Käydäänpäs sitten läpi seuraavat 8 luukkua Minnin joulukalenterista.


Luukku 9.
Dermosil vitalizing shampoo ja hoitoaine. Onkohan nämä jotain täyttöpusseja, vai kuuluuko näiden olla tämmöisenä? Hauska idea joka tapauksessa. Katsotaan miten käteviä nämä sitten ovat käytössä. Mielenkiinnolla testailen.


Luukku 10.
Purederm collagen eye zone mask. Näitä mulla on jäljellä vielä edellisestä kalenterista, pitäisi varmasti ruveta säännöllisesti käyttämään. Nämä jäävät siis odottamaan vuoroaan.


Luukku 11.
Biozell volumizing dry shampoo. Tätä sainkin matkakokoisena ensimmäisestä luukusta ja nyt vielä täysikokoisena. Tulee kyllä käytettyä.


Luukku 12.
Revolution blemish recovery mask. Tätä mulla oli itselläni jemmassa avaamaton paketti, joten laitan sen eteenpäin ja käytän itse tämän kalenterista saadun. Olenkin jo korkannut sen, mutta en osaa vielä oikein sanoa mitään kummempaa siitä.
 

Luukku 13.
Sasco eco aloe vera scrub. Ruusufinnin takia käytän nykyään harvemmin rakeellisia kuorintoja, mutta aion silti käyttää niitä jatkossakin. En tosin kerran viikkoon vaan ehkä pari kertaa kuukaudessa. Nyt yritän käyttää ammattikoon kuorintaa loppuun, joten tämäkin jää odottelemaan vuoroaan.


Luukku 14.
We care icon shadow perfecting eye primer ja hide n care concealer. Luomivärinpohjustajia joudun käyttämään joka kerta kun meikkaan ja jotenkin on aina kiva testata eri merkkien pohjustajia. Tämä merkkiä en ole vielä kokeillut. Peitepuikkoa en muista milloin olen viimeksi käyttänyt, suosin mieluummin nestemäisiä, mutta pitäähän tätä testata.


Luukku 15.
Icon beauty nourishing lip oil. Hauskan näköinen pakkaus. Huulirasvoja ym menee talviaikaan paljon ja niitä pitääkin olla joka paikassa jemmassa että on heti käden ulottuvilla kun sitä tarvitsee. Laitan tämän varmaan kylppäriin ja käytän iltaisin ennen nukkumaanmenoa.


Luukku 16.
CCS käsivoide ja Miss magic käsivoide. Myös näitä menee talvisin paljon. Vaikka käytössä on nyt viime kalenterista tulleita käsivoiteita, pitää näitäkin olla valmiina jemmassa. CCS on jo testattu ja hyvältä tuntui.

Jokainen luukku tulee käyttöön jossain vaiheessa. Olen todella tyytyväinen. 

Toivon vielä kaikille ihanaa joulua! 🌲🎄

-T


torstai 21. joulukuuta 2023

Minnin joulukalenteri luukut 1-8

 Moikka kaikille!

En nyt ihan tarkalleen muista onko tämä neljäs vai viides vuosi kun ystäväni Minnin kanssa teemme toisillemme joulukalenterit. Kalenteria on aina kiva kasata pitkin vuotta ja joulun aikaan sitten olo on kuin pienellä lapsella kun oma kalenteri saapuu ja sitä pääsee availemaan. 

Tässä postauksessa käydään pikaisesti läpi ensimmäiset 8 luukkua tämän vuoden kalenterista. Luukut on esitelty siinä järjestyksessä kun ne olen avannut.


Luukku 1. 
Minni tykkää aina aloittaa vahvasti ja niin kävi myös tänä vuonna. 
Biozell volumizing dry shampoo matkakokoisena. Tätä olen käyttänyt aiemminkin ja on ihan hyvä tuote omasta mielestäni. Ja kuivashampoita menee tasaiseen tahtiin koska hiukseni rasvoittuvat nopeasti.
Pure & Care repair perfect match ja glow perfect match. Olen käyttänyt lähes kaikkia Pure & caren seerumeista ja pitänyt jokaisesta, joten luulenpa pitäväni myös näistä ampulleista. 


Luukku 2.
Love beauty and planet oceans edition hydrating shampoo.
Tätä oli pakko jo testata, koska hiukseni tarvitsevat kaiken kosteutuksen mitä saavat (kunhan se ei tulisi päänahan rasvoittumisesta 😤) ja ensikosketus oli kyllä hyvä. Pitää vielä tarkkailla kun havaitsin aavistuksen päänahan kutinaa käytön jälkeen, että johtuiko se juuri tästä shampoosta vai jostain muusta.


Luukku 3.
Essence pretty natural hydrating foundation.
Tästä olin jo hieman innoissani, sillä olen pohtinut kosteuttavan meikkivoiteen ostoa ruusufinnin riehaantumisen takia. Nyt se on onneksi taas hieman rauhoittunut. Testasin tätäkin heti olisiko ollut seuraavana aamuna ja vaikutti myös hyvältä. Käytän nyt ensin loppumaisillaan olevan meikkivoiteen pois ja otan sitten tämän talvikäyttöön.


Luukku 4.
Nivea face cleansing magic bar.
En ole edes tiennyt että Nivealla on tällaisia palamuodossa olevia putsareita. Mielenkiinnolla testaan kunhan saan ainakin yhden käytössä olevan putsarin kulutettua loppuun. Viime loppuneet postauksessa kun kerroin että hetki kesti käyttää se 500ml putsari loppuun niin vasta äskettäin olen korkannut uudet putsarit käyttöön.


Luukku 5.
Erisan alkoholiton kasvovesi.
Laitoin toiveeksi saada herkän ihon tuotteita juurikin tuon ruusufinnin ja allergian takia. Tämä tulee käyttöön kun saan yhden kasvoveden käytettyä alta pois.


Luukku 6.
Formula 10.0.6 step by step renewing foot balm.
Rasvaan jalkojani orjallisesti ja edellisestä kalenterista tullut jalkavoide onki ihan juuri loppu. Mielenkiinnolla kokeilen tätä kun sen aika koittaa. Luultavasti jo viikonloppuna. 


Luukku 7.
IsaDora gel nail lacquer sävyssä 243 hot chili.
IsaDoralla on kyllä hyvät kynsilakat, se täytyy myöntää. Tämäkin on jo kerran päätynyt kynsille asti. Lakkaan vain harmittavan harvoin kynteni, koska koen sen olevan muka niiiiiiin raskasta...


Luukku 8.
Avon senses raspberry delight shower gel.
Avonilla on herkullisen tuoksuisia suihkugeelejä. Niin varmasti on myös tämäkin, mutta tämä saa jäädä odottelemaan kevättä ja kesää. Nyt tarvitsen superkosteuttavia suihkutuotteita.

Siinäpä oli ensimmäiset kahdeksan luukkua Minnin joulukalenterista. Miltä vaikutti? Itse olen, kuten joka vuosi, erittäin tyytyväinen. 

Seuraavaksi esittelen Lykon joulukalenterin ensimmäiset 8 luukkua. 

-T


sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Minnin joulukalenteri 2022

 Moikka kaikille.

Vihdoinkin sain aikaiseksi alkaa kirjoittamaan tätä postausta Minnin joulukalenterista. Tuotteet ovat odottaneet paperikassissa tätä hetkeä ja tämän postauksen myötä saan ne myös käyttööni. Tuotteet eivät ole kalenteriluukkujärjestyksessä koska en vain muista mitä sain mistäkin luukusta. Paitsi jouluaaton luukusta sain useamman tuotteen.


Sellainen setti.


Naamioita tuli kolme. Tai no, laskin noi silmänaluslaput samaan kategoriaan.

Pure & Care Hydrogel Eye Mask. Näitä on jo testattu ja kivalta tuntuu.
Holika Holika Watermelon Mask Sheet. Kerroin mieltymyksestäni vesimelonin tuoksuisiin tuotteisiin ja tämä ihanuus sieltä tuli. Vaikka kauhulla odotan sen käyttöä koska sheet mask...
Sence Peel -off Mask. Kuoriva ja puhdistava peel -off naamio jää odottelemaan sitä hetkeä kun ihoni on rauhoittuneempi.


Hiustuotteita tuli 3.

Biozell Deep Cleansing Shampoo. Uusi tuttavuus mulle. Tällä hetkellä käytössä Herbinan syväpuhdistava ja en tiedä miksi ostin sitä uudestaan kun en edes tykkää siitä..
XZ Tehokosteuttava Seerumi. Tätä pitää kokeilla varoen latvoihin. Sarjan shampoosta ja hoitoaineesta sain aika pahan allergisen reaktion. Eli täytyy pitää huoli että tätä ei mene iholle asti.
Garnier Respons Solid Shampoo. Mielenkiinnolla kokeilen tätä shampoota. Kokemusta on vain LUSHin palashampoista sekä yhdestä toisesta joka ei sopinut mulle yhtään.


Kasvovoiteita tuli kaikkein eniten, kaikkiaan 5 kpl. Ei tarvitse siis heti mennä voideostoksille. Omista jemmoistakin löytyy niitä vielä.

Cannabi Hemp Facecream. Tämä on jo epäsäännöllisessä käytössä ja ihan mukavalta tuntuu.
The Ordinary Natural Moisturizing. Tätä on kiva kokeilla, kokemusta löytyy vain yhdestä seerumista joka oli kyllä hyvä.
Avon Ageless Restoring Overnight Gel. Jos kyseessä on geelimäinen tuote niin varmaan otan sen kesäksi käyttöön.
Face Facts Overnight Face Mist. Tämä on jo käytössä iltapuhdistuksessa. 
Revolution Makeup Remover Spray. Tätä oli pakko jo kokeilla kerran koska oli niin hauskan oloinen tuote. Teen tästä myöhemmin oman postauksen.
Nectar of Bio. Ei mitään tietoa tästä merkistä, mielenkiinnolla kokeilen.
Creightons Hydrating Serum. Rakastan seerumeita ja niitä meneekin paljon.
Essence Hello Good Stuff Cica Face Cream. Tää vaikuttaa sellasesta jota nyt tarttisin, mutta koska mulla on auki varmaan 4-5 kasvovoidetta, annan tämän odottaa vuoroaan.


Kroppajuttuja tuli 4.

Dove Body Lotion. Varsinkin talvella kroppavoidetta kuluu todella paljon.
Sence Hair Removal Cream. Tätä kokeilin kerran. Ei ihan jaksanut kaikkia säärikarvoja poistaa, mutta eiköhän tää oo tähän talvikauteen ihan ok.
Avon Foot Works Intense Moisture Cream. Varmaan viikko ennen tätä luukkua ostin itselleni ison lekan jalkavoidetta, joten tämä jää nyt odottelemaan vuoroaan. Mutta käytän jalkavoidetta joka pesun jälkeen, joten tämäkin iso tuubi tulee käytettyä.
EOS huulivoide. Näitä munahuulirasvoja oli jossain vaiheessa jokaisella. Myös itselläni. Omieni kanssa taisi käydä niin että toisen pesin vahingossa pesukoneessa ja toinen tippui kissan kakkalaatikkoon.. Nää on hyvä hätävarahuulirasvoja ja vaikka käsilaukussa pidettävänä, mutta kosteutustehot ei ole itselle ainakaan tarpeeksi.


Käsivoiteita menee paljon ja niitä tulikin 4 kpl.

Neutral Hand Cream. Olen yrittänyt nyt itsekin siirtyä allergiani takia hajusteettomaan kosmetiikkaan ja mulla onkin tätä saman sarjan suihkugeeliä ja shampoota. Niissä en huomaa tuoksua, mutta tämä voide haisee kyllä pahalle. Mutta muuten oikein hyvä voide. On jo käytössä.
Dermosil Hand Cream punajuuri ja porkkana. Ihanat käsilaukkukoot. Porkkanaa olen jo testannut, punajuuri vähän jännittää, koska punajuuri.
Essence Villains Hand Cream. Siis Ursula on mun ehdoton lempparipahis. En tiedä miten raaskisin käyttää tämän.


Loppuun vähän enemmän meikkiin ym painottuneita tuotteita.

H&M magneettipaletti. Tänne olen jo laittanut sinkkuluomivärejä ja yritän koota siitä sellaista matkapalettia.

Lash & Brow Boost Elixir. Tätäkin olen varovasti testaillut, mutta tämä vähän kirvelee joten pitää olla varovainen.

Revolution Pro Goddess Glow Fixing Spray. Kohtapuoliin loppunee käytössä oleva Essencen tuote, joten pääsee sitten tätä kokeilemaan.

Revolution Retinol Rescue Primer. Pitää käyttää ensin pari vanhempaa primeria alta pois ennen kuin voi korkata tämän.

NG Predator Eau De Parfum. Kivan tuoksuinen hajuvesi, vähän erilainen kun mihin olen tottunut.

I ❤ Revolution Tasty Watermelon Lip Gloss. Ahhhh... vesimelonia.

Revolution Matte Bomb Liquid Lip sävyssä Fancy Pink. Pitäis oikeesti opetella käyttämään muitakin huulituotteita kuin kiiltoja. 

Siinäpä ne sitten oli. Kiva setti kaikenlaista. Enimmäkseen ihonhoitoa, mutta meikkejähän mulla on ihan liikaakin. Muutama viikko sitten kävin niitä vähän läpi ja lahjoitin luomiväripaletteja kavereiden lapsille jotka haluavat opetella meikkaamaan. (En tiedä miksi tähän viimeiseen osioon tuli välit vaikka en mitään asetuksista muuttanut..)

Kivaa sunnuntaita kaikille!

-T

maanantai 28. maaliskuuta 2022

Pink monday; H&M Illumination Lustre Powder

Moikka.

Pinkissä maanantaissa tänään esittelyssä H&M Aurora Blush highlighter. Sain tämän ihanuuden Minnin joulukalenterista ja se onkin ollut ahkerassa käytössä. Ikäväkseni kun rupesin tätä kirjoittamaan, huomasin että tuotetta oli vain rajoitettu erä ja näyttäisi siltä että sitä ei ole enää saatavilla.


Itsehän pidän todella paljon tämmöisistä vaaleanpunaisista highlightereista ja niihin huomaan tarttuvani useammin kuin muihin sävyihin. Toki se riippuu myös muusta meikistä, poskipunasta ja luomiväristä että mitä laitan, mutta useimmiten se tämä sävy on .
Tuotteen pakkaus on pelkistetty ja itse en koe tätä millään tavalla sellaisena ns. "halpistuotteena", vaan jotenkin tästä tulee vähän retro mieleen. Pidän tuosta neliön muotoisesta pakkauksesta.


Pakkauksessa on mukana myös peili. Itse en näitä pakkauksien mukana olevia peilejä käytä ellen laita esim. huulikiiltoa ym. Mulla on sen verran huono näkö että meikatessa pitää olla naama kiinni peilissä ja näitä ei välttämättä saa taitettua niin että tuo itse tuoteosa ei olisi tiellä.
Pakkauksessa on tuotetta 8g. Vielä en ole saanut edes pannua näkyviin yhteenkään korostuspuuteriin, mutta ehkä pitäisi ottaa joku näistä ihan tehokäyttöön. Yhden valkoisen luomivärin sain käytettyä highlighterina, mutta se oli tosiaan pieni sinkkunappi.


Kuvassa tuotetta on levitetty sormella puhtaalle iholle. Sormella levitettynä korostuspuuteri on kauniin hehkuva ja pigmenttinen, mutta siveltimellä levitettynä puuteri on paljon maltillisempi. Itse tykkäänkin laittaa kaksi kerrosta tuotetta poskille.



Harmikseni en jälleen saanut hehkua vangittua kameraan... Ehkä vähän tuossa alemmassa kuvassa näkyy posken yläosassa.

No mutta. Tämä on ollut todella ihana highlighter ja tulen jatkossakin käyttämään sitä ahkerasti. Kiitos taas ihanalle Minnille. Harmi että tätä ei tosiaan enää saa, ellei käy hyvä tuuri ja jossain ole vaikka poistomyynnissä. Mulla ei ihan hirveesti ole kokemusta Hennesin kosmetiikasta, mutta niistä mistä on olen tykännyt todella paljon.

Tässäpä oli tämän maanantain postaus, yritys on jälleen kova että saisin päivitettyä ahkerammin tätä blogia, mutta mitään en uskalla luvata. Luulin jo että kevätkin olisi koittanut, mutta ei, eilen tuli taas lisää lunta. En vain ole yhtään talvi-ihminen... 

-T



perjantai 15. tammikuuta 2021

Joulukalenterien luukut 19-25

Sitten vielä viimeiset luukut. Minnin kalenterissa oli 24 luukkua, mutta Makeup Obsessionin kalenterissa oli 25 luukkua.



Makeup Obsession:
19. Highlighter (tummempi kun aiemmin tullut highlighter)
20. Liquid Eyeshadow (kultainen)
21. Peili
22. Huulipuna
23. Kulmasivellin
24. Luomivärisivellin (sopiva ehkä voidemaiselle luomivärille)
25. Under Cover luomiväripaletti


Minnin kalenteri:

19. Face Facts Hydrating Eye Cream
20. I love... Raspberry Ripple Body Butter
21. Lumene Karpalo -suihkugeeli
22. Urban Decay Perversion -ripsiväri
23. Avon Anew Oil-in-Gel -seerumi
24. Smashit Eyeshadow Palette Mix 5


Swatchit Makeup Obsessionin highlighteristä, nestemäisestä luomiväristä ja huulipunasta. Tuo huulipuna on tosi kiva arkikäyttöön. Harmi vain että maskin takia ei kauheasti viitti huulituotteita käyttää. Ihan kun niitä muutenkaan käyttäisin (ja tähän sellainen silmiä pyörittelevä emoji).


Tässä swatchit Makeup Obessionin Under Cover -paletista. Toimiva paletti sävymaailmaltaan ja nuo shimmerit on ihania. Neljäs sävy ei oikein näy tässä. Pitää tutustua tähän palettiin tarkemmin että miten kaikki sävyt toimivat luomilla. Näissä on myös sävynimet ja ne ovat järjestyksessä: top secret, nood, the covers, lowkey, m.i.a, discreet, disguise, a cover up ja big reveal. Postaan myöhemmin blogiin meikkikuvia tästä paletista ja muistakin tämän kalenterin meikeistä.

Alla swatchit Smashitin paletista. 


Tässä ensimmäisessä kuvassa on oikeasti 7 swatchia, mutta viimeinen on vain niin heikko pigmentiltään ja muutenkin vaalea että se ei vain näy. En sitä oikein livenäkään nähnyt.





Tässä paletissa on valtavasti potentiaalia, vaikka joukossa oli myös niitä heikoimpia lenkkejä. Eniten ihmettelen sävyjen erikoista asettelua. Samaa sävymaailmaa olevia nappeja on sijoiteltu eri puolille palettia. Esim vihreitä nappeja on kolmella eri rivillä eri kohdissa, samoin liloja löytyy kolmelta eri riviltä jne. Vasta nyt kun swatchasin paletin tätä postausta varten sain kunnolla käsityksen mitä tässä paletissa oikein on. Meikin teko on jotenkin hankala kun pitää kunnolla miettiä mitkä sävyt sopisivat yhteen. Onnistuin jo kerran tällä paletilla tekemään (omasta mielestäni) niin jäätävän ruman meikin että en tiennyt miten päin olla. :D

Mutta pidän paletista silti paljon koska siinä on sekä värikkäitä sävyjä että neutraaleja sävyjä. Ja onhan noi shimmerit tässäkin aivan ihania.

Kiitos Minnille jälleen ihanasta kalenterista. Kohta voi alkaa jo pohtimaan tämän vuoden kalenteria.

Näistä luukuista heti käyttöön tuli Perversion -ripsiväri, I love... vartalovoide ja tietenkin molemmat luomiväripaletit.

-T