Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kynsilakat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kynsilakat. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. kesäkuuta 2025

Joukostamme poistuneet toukokuu -25

 Moikka!

Olis taas aika roskakatsauksen. Toukokuussa loppui ihan kivasti juttuja ja joukossa oli taas yksi ikivanha tuote.

Adopt tuoksu saatu sata vuotta sitten blogin kautta. *


Sekalainen seurakunta tuotteita.


Låve hoitoaine.
Sain tän mun kampaajalta kun tässä oli ruvennut päiväykset paukkumaan, mutta sitä ei huomannut millään lailla. Tykkäsin todella paljon. Tässä oli omaan nenääni vähän toffeemainen tuoksu. Hiuksista tuli ihanan pehmeät ja mikä parasta, ei aiheuttanut kutinaa tai ärsytystä. Mulla on saman sarjan shampoo vielä käytössä ja toivon että saan sen loppumaan tämän kuun aikana. Ei sillä että siinä olisi mitään vikaa, mutta saisi taas tuotteen loppumaan.


Schwarzkopf Hair Gloss sävyssä intense red.
Tästä kirjoittelinkin aiemmin. Oli ihan kiva tuote, todella punaista ja ihan hoitoaineena/naamionakin toimiva. Hiuksista tuli pehmeät. Jos on kuivat kädet tai kynsinauhat, tämä kyllä tarttuu... Mutta lähti ihan suihkugeelillä pois käsistä. En kuitenkaan usko että tulen ostamaan tätä lisää.


K18 Leave -in Molecular Repair Hair Mask.
Sain tämän pikku näytteen myös kampaajaltani. En ole oikein päässyt tähän hypeen mukaan vaikka olen käyttänyt tätä myös täysikokoisen pullon. Pelkiltään tämä ei toiminut mulla vaan hiukset jäi pörröisiksi ja takkuisiksi. Ei ollut mitään väliä kuinka paljon tai vähän tätä laittoi. Mutta! Jos laitoin ensin ihan normaalin poishuuhdeltavan hoitoaineen ja sen jälkeen tätä pyyhekuivaan tukkaan niin wau. Se pehmeys... Mutta joo, en osta uudelleen.


Avon Senses Raspberry Delight Shower Gel.
Minnin joulukalenterista tullut suihkugeeli. Avonia on kyllä ikävä, niillä oli niin kivoja tuotteita. Tämä suihkugeeli oli ihanan ärhäkän pinkkiä. Tuoksu muistutti jotain esanssista alkoholijuomaa, ehkä karpalolonkeroa... Muuten tämä oli ihan perussuihkugeeliä, ei mitään ihmeellistä. Mutta ei aiheuttanut kutinaa.


HTH Body Lotion.
Kuivalle tai extrakuivalle iholle tarkoitettu vartalovoide oli suuuuuuuri pettymys. Korkkasin tämän jo talvella, mutta jouduin vaihtamaan johonkin toiseen ja käyttämään tämän sitten keväämmällä pois. Tuote on to-del-la lirua. Siis niin lirua että annostelu oli vaikeaa kun sitä vain lorisi pullosta. Tämä imeytyi kyllä sekunnissa, mutta mun iho jäi huutamaan kosteutta heti levittämisen jälkeen. Öljyn kanssa tämä meni sitten lämpimimmillä keleillä. Ei todellakaan jatkoon.


Vollare Foot Cream.
Rasvaan jalkojani säännöllisesti enkä pystyisi elämään ilman jalkavoidetta. Tämän ostin Saiturinpörssistä koska tuubi oli ihanan värinen. Itse voide oli oikein toimivaa. Kosteutti ja imeytyi hvyin. Toki rasvaan jalkani aina suihkun jälkeen ja laitan yleensä heti sukat jalkaan. Kuitenkin jalat pysyi hyvässä kunnossa. Tämä myös tuoksui hyvältä. Tätä on jo ikävä koska tällä hetkellä käyttämäni jalkavoide on aikamoista kuraa....


Ziaja Marshmallow Hand Cream.
Jos oikein muistan, tämä tuli ystävänpäivänä viime vuonna... Ostin tämän setin jossa oli tämä käsivoide sekä vartalonkuorinta jonka laitoin Minnille. Ihan ok käsivoide, tuoksui makean marjaisille, mutta ei kosteuttanut kovin hyvin. Tämä oli mulla töissä toimistossa ja siinä meni ihan hyvin kun en halunnut tahmakäsiä koneella työskennellessä. Ziaja on merkkinä ihana ja heillä on hyviä tuotteita, mutta tätä en osta uudelleen.


Dermosil Sensitive Cleansing Mousse.
Minnin joulukalenterista tullut puhdistusvaahto. Tai no. vaahto ja vaahto. Tässä oli ehkä maailman surullisin vaahto. Ei siis ollut vaahtoa nähnytkään. Mutta putsarina oikein hyvä. Tykkäsin siitä tuntumasta joka tässä oli, sellainen silkkinen ja pehmeä. Käytin tätä toisen vaiheen putsarina tai meikittöminä päivinä.


Garnier Mineral InvisiCool Anti -persiprantti.
Ihan toimiva dödö. Olin unohtanut tämän olemassaolon sillä tämä oli mulla töissä toimistossa viime kesänä sitä varten jos oli hikoillut ja halusi pestä kainalot ennen töistä lähtöä. Otin tämän sitten kotiin aktiivikäyttöön. Piti hajut kurissa eikä aiheuttanut kutinaa. Voisin ostaa lisää.


Ever Organics Icy Jeju Aloe Serum Sheet Mask.
Mieheni toi tämän tuliaisiksi kun oli reissussa. Tiedätte mielipiteeni kangasnaamioista, mutta yritän nyt aktivoitua käyttämään näitä. Uskon että se on vain tottumuskysymys. Uskon myös että näistä on hyötyä kosteuttamaan kuivaa ruusuihoani. Harvemmin osaan näistä sanoa mitään ihmeellistä, mutta tämä aiheutti pientä kihelmöintiä poskilla. Käytön jälkeen en kuitenkaan havainnut mitään ärsytystä iholla.


Bioline Pura+ ja Dolce+ ammattiseerumi.
Nyt mulla taitaa olla enää tuota Puraa jäljellä ja yritän käytellä ne tässä kesän aikana pois. Rakastan tuota Dolce seerumia sillä se on niin kosteuttava ja rauhoittava.


Adopt Marshmallow parfyymi. *
Tämä tuli myös Nonnulan blogimiitin goodiebagista. Tätä oli jäljellä ehkä noin sentin verran ja tuoksu oli aavistuksen muuttunut, joten käytin ne rippeet pois vessatuoksuna. Tässä oli todella överimakea tuoksu joka runsaasti käytettynä saattoi aiheuttaa mulle pahoinvointia. Tykkään näiden tuoksujen pulloista koska ne sujahtaa pieneenkin käsilaukkuun.


W7 The Dewy Fixer Setting Spray.
Tämä oli myös ihan ok tuote. En huomannut suurta dewy -efektiä ja lisäksi mun mielestä tää haisi pahalta. Tulipahan kuitenkin käytettyä. Mutta ei jatkoon.


L'oréal Telescopic Lift Mascara.
Tästä en tykännyt yhtään. Harja oli todella omituisen mallinen. Kahdella vastakkaisella sivulla pitkät harjat ja toisilla vastakkaisilla puolilla toisella lyhyet harjat ja toisella ei mitään. En oikein tiennyt miten päin tätä olisi pitänyt käyttää. Tuotetta tuli harjaan todella paljon ja sitä piti pyyhkiä annostelijan reunaan. Silti onnistuin aina saamaan klimppiset ripset aikaiseksi. Never again.


Essence Thick & Wow Fixing Brow Mascara.
Myöskään tästä en pitänyt. Onneksi on se Essence -haaste käynnissä ja sain tän pannutettua siinä pois. Harja oli aivan liian suuri mun kapeille kulmille ja sainkin tällä vain sotkua aikaiseksi. Tämä toimi parhaiten silloin kun olin värjännyt kulmani ja sipaisin tätä siihen päälle. En osta uudestaan.


ProNails Nail Care Active Hardener.
Tämäkin on tosi vanha tuote ja olen muistaakseni joskus käyttänyt tätä toisenkin pullon. Nyt pannutin tämän aluslakkana, mutta en huomannut enää mitään kovettavaa vaikutusta. Ennen tykkäsin tästä todella paljon, mutta luulen että tämä ei toiminut enää samalla tavalla koska oli jo monta vuotta vanhaa.


Katy Perry Royal Revolution tuoksunäyte.
Yritän pannutella näitä minituoksujakin ja olen nyt keskittynyt näihin joissa ei ole suihketta vaan sormella pitää laittaa. Tykkään Katy Perryn tuoksuista eikä tämäkään ollut poikkeus. Tuoksu ei vain tästä laitettuna kestänyt kauaa. En varmaan ostaisi täysikokoista pulloa enkä ole edes varma myydäänkö tätä enää. Blogin kautta olen saanut paljon tuoksuja aikanaan ja yritän nyt niitä käytellä pois. Lisäksi olen saanut tuoksuja mieheltäni sekä joulukalentereista, joten moneen vuoteen ei tarvitse ostella niitä.

18 kpl joista 2 oli näytekokoja. Ihan hyvin. Tässä kuussa olisi tavoitteena saada loppumaan yksi tuoksu sekä tuoksunäyte, shampoo, meikkivoide ja öljy ainakin. Uskon että saan myös sen Natural Coden huulikiillon pois jemmoista.

Ihanaa sateista torstaita! Onneksi viikonlopuksi on luvattu aurinkoista, sillä olen menossa Helsinki City Festareille!

-T


maanantai 6. marraskuuta 2017

Pink monday: Essenceä kynsillä

Tämän viikon Pink monday ilmestyy poikkeuksellisesti vasta illalla. Syy siihen on viime viikon järjetön kiire joka päivä. Edellinen kokonainen vapaapäivä mulla oli 2 viikkoa sitten maanantaina. Eilen oli sitten vapaapäivä ja se meni melkein kokonaan nukkuessa univelkoja pois.


Päätin piristää itseäni lakkaamalla kynnet näillä ihanilla Essencen lakoilla.


Ensin lakkasin kaksi kerrosta Essencen lakkaa sävyssä 09 #lucky, joka on todella kaunis pinkki.



Päälle vielä Essencen lakkaa sävyssä 07 party princess tuomaan bling blingiä. En jaksanut ruveta siistimään lakkoja koska lakkasin kynnet sunnuntai -iltana puoliunessa... 

Party princess oli lähinnä heräteostos, yhtään uutta lakkaa kun en tarvitse. Ja jotenkin halusin uskoa että se on peittävä glitterlakka, mutta eihän se ollut. Yksinään lakka on pliisu, mutta toisen lakan päällä siitä saa uskomatonta kimallusta. Tänään olen koko päivän ihastellut näitä pinkkejä glitterkynsiä.

Essencen lakat ovat kyllä huippulaatua, helposti levittyviä, peittäviä ja näissä on vieläpä leveät siveltimet!

Nyt onkin kello jo sen verran paljon että täytyy hipsiä nukkumaan, kello herättää taas neljältä aamulla ja kotiin pääsen huomenna siinä klo 21 pintaan...

09# lucky saatu pr -näytteenä ja 07 party princess on itse ostamani.

-T

tiistai 19. syyskuuta 2017

Essence Do You Speak Love ja arvonnan voittaja

Essencen kynsilakat ovat olleet kovasti mieleeni. Sävyjä on paljon, ainakin omat käyttämäni ovat levittyneet helposti, leveä suti on hyvä ja toki edullinen hintakin on miellyttävä.


En ole koskaan ollut sellainen lakkailija että syksyllä pitää olla tummia sävyjä ja keväällä pastellisia vaan olen lakannut milloin milläkin ja vain sen perusteella mikä lakka inspiroi juuri silloin. Mutta nyt jotenkin teki mieli sellaista syksyisempää lakkaa ja kynsille päätyi tämä Essencen Do You Speak Love?


Sävystä tulee mieleen kypsä kirsikka tai työkaverin sanoja lainatakseni : vamppilakka. Lakka peittää tämän pituiset kynnet jo yhdellä kerroksella, mutta laitoin niitä kuitenkin kaksi.


Pysyvyys lakalla on se perus, omani rapisivat työpäivän aikana pois. Mutta se johtuu vain työstä, sillä veden kanssa läträtessä en ole saanut mitään lakkaa pysymään edes yhtä työpäivää.


Molempiin nimettömiin laitoin vielä päälle CR lakkaa ilmeisesti sävyssä Princess Fanny. Pullosta oli hankala kytätä mustaa tekstiä ja netistä en löytänyt niin mitään tuolla sävyllä. Pullon pohjassa on numero 41. Mutta eniwei lakka sisältää mustia ja valkoisia kuusikulmaisia pyörylöitä, isompia ja pienempiä sekä pieniä "tikkuja". Hauska lakka joka sopi mielestäni kivasti tämän "kirsikkalakan" kanssa.


Lakkasin samaan aikaan tällä lakalla myös varpaankynnet ja voi itku kun se sopii siihen kuin nenä päähän. Olisi pitänyt tajuta se jo kesällä, vaikken tainnut olla ilman umpinaisia kenkiä kuin pari kertaa. 

Ja sitten se arvonnan voittaja. Palkintonahan oli Makeup Revolutionin luomiväripaletti ja random.org valikoi voittajaksi:

Yue

Onneksi olkoon. 

Oli ihana lukea teidän kommentteja kissoista ja koirista. Molemman ovat ihania ja koira olisi kiva olla, mutta en uskalla pienen allergian vuoksi ottaa hauvaa itselleni. Pelko olisi suuri että allergiani pahenisi ja sitten pitäisi koira luovuttaa pois ja sitä en kestäisi.

No mutta, Yue, laitan sinulle sähköpostia :)

-T

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Essence The Gel Nailpolish - 82 my hula hoop

Taas on mennyt kuukausi siitä kun oon blogia päivittänyt.. Huoh. Ensin oli hirveä kiire, sitten kuun vaihteessa alkoi talviloma jolloin olin jyväskylässä ja kun palasin takaisin töihin olikin työpäivät taas sellaisia 14 tuntisia. Ja sen jälkeen ei vain yksinkertaisesti enää jaksanut avata konetta.

Mutta palataampa hetkeksi Essencen maailmaan. Kerroinhan saaneeni kasan tuotteita testiin ja niitä olen tässä ihmetellyt ja testaillut. Esittelyssä tällä kertaa siis my hula hoop -kynsilakka.


Sain siis testiini yhden hoitolakan ja 5 värilakkaa. My hula hoop on kuvassa kolmas vasemmalta.
Kynteni olivat ennen lomaa todella kärsineet, ne vain repeilivät päivittäin, jopa siinä vaiheessa kun ei enää ollut mitään mistä revetä. Molemmat työni kuivattavat käsiä ja kynsiä todella paljon, joten kuivuus on yksi suurimmista ongelmistani. Tämä Sos power repair tuli kuin tilauksesta käsiini. Olen käyttänyt nyt sitä pelkästään tai aluslakkana säännöllisesti. Lisäksi aloitin reilu kuukausi sitten Helein kauneusravintolisäkuurin joilla yritän saada kynteni kuntoon. Nämä kaksi yhdessä ovat tehonneet sen verran, että kerkesin olla yli viikon töissä pidemmillä kynsillä, ilman että yksikään niistä repesi! Tätä ei ole koskaan tapahtunut 12 hotellityövuoden aikana. 

Ja tästä päästäänkin sitten my hula hoopiin.


Väri on kaunis haalean vaaleanpunainen jonka yleensä koen hyvin hankalaksi väriksi. 
Mutta tämä lakka levittyi kauniisti ja ilman raitoja, eikä ollut koostumukseltaan paksua. Muutenkin nämä Essencen lakat ovat yllättäneet positiivisesti. Joulukalenteristahan sain jo jokusen lakan.


Kynsillä on lakkaa 2 kerrosta, eli peittävää on. Itse en aina jaksa montaa kerrosta laittaa. Sivellin on suht leveä, mikä on hyvä asia. En pidä ohuista siveltimistä joilla joutuu lakkaamaan tuhat kertaa että saa lakan koko kynnelle, mutta myöskään todella leveät siveltimet eivät minulle sovi koska esim. pikkurillin kynteni ovat niin kapeat että onnistun vain sottaamaan. Pysyvyys on samanlainen kuin muilla lakoilla, omilla kynsilläni sen 1-2 päivää.

Kaiken kaikkiaan Essencen lakat ovat oikein toimivia ja niistä löytyy kivoja sävyjä. Merkillä on suuri vaihtuvuus tuotteilla, joten uusia sävyjäkin tulee usein. Hintaa näillä lakoilla on n. 2€.

Essenceähän myy mm. jotkut Tokmannit ja Citymarketit, sekä netistä esim. Pretty.fi.

Nyt on pakko lopettaa tämä sekava selostus sillä silmät ei meinaa millään pysyä auki ja herätyskello soi taas vajaan 8 tunnin päästä.

-T

tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivän kynnet

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Tänään töistä tullessa tuli sellanen tunne et haluaisin tehdä sellaset suomenlippukynnet. Ja näin tapahtui. Ja totesin jälleen kerran että kynsien koristelu ei oo mun juttu... ainakaan itselle tehtynä.



Jotenkin aina kynsiä lakatessa tuntuu siltä että en taivu käsistä niin paljoa että saisin lakattua kynnet "suoraan". Ja mulla on sentään yliliikkuvat nivelet! Mut ne kääntyy sit just väärään suuntaan. Ja tuo karvakin tuossa pikkurillissä...


Oikeaan käteen en lähtenyt edes yrittämään mitään kuvioita, vaan lakkasin sen samalla sinisellä jolla tein ristin vasempaan käteen.

Kuvaus alustana toimii päivä päivältä rakkaampi eläimeni Mosse 💓


Lakoiksi valikoitui blogin kautta testiin saamani Avonin Gel Shine -lakka sävyssä Sapphired Up ja OPI -lakka My Boyfriend Scales Walls (itseostettu).

Avonin lakka peitti kynnet yhdellä kerroksella, mutta OPIa tarvitsi 2 kerrosta muihin kynsiin paitsi peukaloon, joka tarvitsi 3 kerrosta että sai tasaiseksi levitettyä.


Aluslakkana ProNailsin Active Hardener, joka on ollut suuri pelastus aina kun kynnet ovat olleet huonossa kunnossa. Vielä kun muistaisi säännöllisesti käyttää tätä :) 

Päällyslakkana oon nyt lakkauksissa käyttänyt Zoyan Topcoatia joka on vakuuttanut mut erinomaisuudellaan. Ennen tätä päällyslakkaa olin vannonut että en ikinä lakkaa kynsiä ilman pikakuivattajaa, mutta tämän kanssa ei sitä tarvitse! Lakkaa kuivuu nopeasti, luo huikean kiillon ja pysyykin ihan kivasti.

Mitäs teidän itsenäisyyspäivään? Itse olin tosissaan aamun töissä ja tän loppupäivän sit oonki maannu sohvalla lukien blogeja ja katsoen telkkaria. Kohta alkaakin linnan juhlat ja sen kättelyn vois taas seurata. 

-T

torstai 24. syyskuuta 2015

Avon Grey Cement + Delicate Pink

Jäkemiitin goodiebagin kynsilakoista ensimmäisenä kynsille päätyivät Avonin lakat. En ole itse mattalakkojen suurin ystävä, mutta muistaakseni se oli Hanna joka mulle vinkkasi että nää lakat sopis hyvin yhdessä käytettynä. Kun harmaa ei muutenkaan oo mun väri, paitsi vaatteissa. Ja voi itku et tää Avonin mattaharmaa vaan vahvisti mun nihkeyttä mattalakkoja kohtaan. Tai sit mää en vaan osaa. 


Tässä kuvassa lakkaa on yksi kerros. Aloitin ensin ohuella kerroksella, mutta eihän siitä tullu ku sotkua, joten jatkoin paksulla kerroksella. Lakka jätti ihmeellisiä vekkejä ja levittyi muutenkin epätasaisesti.


Lakkaa 2 kerrosta. Vekit eivät hävinneet mihinkään. Tästä ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa että kaunista. Aivan karseeta. Yök.


Delicate Pink kuitenkin pelasti tilanteen. Mun mielestä näistä tuli tosi kivat, vähän sellanen pinkihtävä rappukäytävämateriaali, mikä ikinä lieneekään nimeltään, mutta ehkä te tiiätte mitä tarkotan. :)


Lakassa on eri värisiä, kokoisia ja muotoisia hileitä, jotka sai ihan hyvin kalasteltua pullosta. Jos haluaisi kokonaan tollaset kynnet, joutuisi lakkaamaan useita kerroksia. Näihin kynsiin laitoin 2 kerrosta.


Perinteisesti lakat pysyivät mun kynsillä sen yhden, tai siis puolikkaan työpäivän..

Muilla kokemusta Avonin mattalakoista? Onko hankalia vai enkö mää vaan tajuu?

-T

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Avon Nailwear Pro+ Lemon Sugar

Pikaesittely Avonin ihanasta keltaisesta kynsilakasta, Lemon Sugarista. Ihastuin keltaiseen väriin jo aijemmin kun näin Kure Bazaarin vastaavanlaisen lakan. Päädyin kuitenkin tilaamaan tämän Avonin version. 


.

Kynsillä muistaakseni 3 kerrosta. Kaksikin olisi juuri ja juuri riittänyt, mutta laitoin varulta kolme. Pysyvyys on samaa luokkaa kuin muillakin, omilla kynsilläni. Heti seuraavana päivänä lakkauksesta olin töissä tiskivuorossa, ja vuoron päätyttyä oli puolet lakoista hävinnyt. Että näin. Mutta ihana kevät/kesälakka.


Tässä vielä hieman rakeinen kännykällä otettu kuva Kure Bazaarin keltaisesta lakasta. Melkein identtiset. Sävy taitaa olla Kerria.

Pahoittelen vähän kökköä tekstiä, sain itelleni jonkun kevätnöhän ja olotila vastaa lähinnä kuolemaa. Tämän päivän Luonnonkosmetiikan messut otti todella pahasti voimille. Nyt ei muuta kun lepäämään.

-T

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Sini-pinkit kynnet

Sunnuntain iloksi pikapostaus tämän hetkisistä kynsistä. Lopun päivää vietänkin sitten vaalien ääniä laskiessa. Ja huomenna sama homma. Mutta kyllä näillä kynsillä kelpaa lappuja lajitella. :)



No mikäs muru se mukaan on tullu... Kynnet on saanut ihan kivasti pituutta, varmaan kun aloitin säännöllisen sinkin syönnin. Ja osasyy on myös se että en ole niin paljoa hotellissa enää töissä.. kerroksilla siis. 


Pohjalla ihana Orlyn Pink Lemonade ja päällä Sally Hansenin Gem Crush sävyssä Blingtastic. Tähänpä sitten melkeinpä rajoittuukin mun taidot kynsien "koristelussa". Mutta tykkään näistä kynsistä tosi paljon. :)

Leppoisaa sunnuntaita, ja muistakaa äänestää!

-T

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kure Bazaar - Juicy

Sain toissapäivänä käsiini pienen paketin Tarjalta, joka on joulusta asti odotellut mua Heidin hoitolassa. Paketissa oli jokunen pieni The Body Shopin tuote, tämä ihana kynsilakka ja PINKKIÄ HUBBA BUBBAA!!! En kestä!

No eniwei, ilahduin tästä lakasta kovasti ja sopivasti olinkin juuri ajatellut illalla tehdä pienen manikyyrin. Älkää kuitenkaan kiinnittäkö huomiota rumiin kynsinauhoihin...

Kure Bazaarin lakat ovat niin lähellä luonnonkosmetiikkaa kun lakat voivat olla. Ainakin tällä hetkellä. Raaka-aineista jopa 85% on peräisin luonnosta. Värejä löytyy tummasta vaaleaan, ja pastellisiin. Kynsilakat sisältävät mm. puuvillaa, maissia, perunaa, vehnää ja selluloosaa.


Juicy -sävy on kovin raikas ja hedelmäinen. Tietystä valosta riippuen sävy näyttää omasta mielestäni joko vesimeloniselta tai tomaatinpunaiselta. Kynsillä on 2 kerrosta lakkaa, joka ei ihan täysin peitä kynnen rajaa. Mutta ei se mua haittaa tässä sävyssä, sen kun näkee vain läheltä katsottuna. 


Pysyvyys on normiluokkaa, nyt kun en ole niin paljoa hotellihommissa, lakatkin pysyvät kynsilläni kauemmin kuin puoli päivää. 

Lakka levittyy hyvin ja suti on sellaista omasta mielestäni normiluokkaa, ei kauhean liru eikä sellanen leveä. Huh, kynsilakoista on niin hankala kirjoittaa :D No mut, tykkään tästä tosi paljon. Sävy on ehkä enemmän kesäinen. Tänään kun katselin kynsiäni ulkona lunta vasten, niin ei se jotenkin sopinut. Mut kesällä sitten tästä tulee mun ykköslakka. :)

-T

maanantai 1. syyskuuta 2014

No ne uutuudet

Pakko myöntää nyt että oon menny ihan sekasin näissä viime kuukausien uusissa tulokkaissa, joten lopetan niiden ylös kirjaamisen tältä vuodelta ja yritän joskus ensi vuonna uudestaan. En edes muista mitä kaikkea heinäkuun jälkeen on tullut, mutta tässä nyt joitain uusia juttuja.


Töissä löin vetoa erään miehen kanssa, mikä maa voittaa jalkapallon MM-kisat. Voitin. Kyseinen mies on Lumenen edustaja ja hän toi minulle palkinnoksi nämä Lumenen tuotteet.

Syväkorjaava Päivävoide. Uskon että talvella tämä on loistotuote.
Angry Birds Lakka Suihkugeeli. Tämä meni miehen käyttöön, mutta kokeilen sitä myös itse.
Uudistava Silmänympärysvoide. Tätä olen jo ihan pikkusen testaillut. Vaikuttaa hyvältä.
Raspberry Lash Volumizer -ripsiväri. Tämmösen oon jo kerran käyttänyt, voipi olla että menee eteenpäin.


Kävin Heidin kanssa heinäkuussa Tallinnassa ja sieltä mukaan tarttui nämä tuotteet.

Strawberry Nourishing Body Lotion. Ihana mansikan tuoksu.
Bys Blusher, hurmaava pinkki poskipuna.
MIYO -luomivärit. Nää oli kaikki alennuksessa ja maksoi yhteensä n. 10€.


Kissikseltä sain Laveran Butterfly Effect- ripsivärin. Postausta tulossa.


Työpaikalle tuli kasa Moroccanoilin tuotteita testiin. Kampaajamme valitsi minulle testiin; Korjaava hiusnaamio, Kosteuttava ja korjaava shampoo, Kosteuttava ja korjaava hoitoaine sekä Intensiivinen kiharavoide. Olen rakastunut!


Tänään olin Kauneushoitola Kuiskauksen virallisissa avajaisissa, joihin Tarja taas roudasi mulle kynsilakkoja.

Zoya Topcoat, Zoya Basecoat, Rolf Stehr kynsilakka sävyssä Sandalwood, joku ihmemerkin kynsilakka ( okei, tiiän että näitä myydään eräässä tukussa, mutta en ymmärrä mikä sen merkki on... T? ) sekä Rolf Stehr ( myös minulle tuntematon merkki) musta rajauskynä.
Sarinalta sain Lumenen uutuus huulipunan, Raspberry miracle shine lipstick sävyssä Kesäinen.



Huonosta valosta johtuen kuva ei näytä punan oikeaa sävyä, joka on ihana vaaleanpunainen. Testasin tätä heti kun sen käsiini sain, ja totesin että tässä olisi uusi arkipuna!!

Tämmöisiä juttuja tässä on kertynyt parin kuukauden ajalta. Myöhemmin sitten taas niitä loppuneita. :)

-T