Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sally Hansen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sally Hansen. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. huhtikuuta 2020

Tämän hetkisiä lemppareita

Osa tuotteista saatu blogin kautta. Tuotteet merkitty *merkillä.

Halusin pitkästä aikaa tehdä postauksen jossa esittelen tämän hetken lempparituotteita. Osa tuotteista on jo iäkkäämpiä, mutta olen nyt "löytänyt" ne uudelleen. Ihan joka kategoriasta ei ole tuotetta mukana, mutta valitsin ne tähän joihin olen tarttunut viime aikoina useammin.


Tällaisia tuotteita valitsin mukaan. Siveltimiä, kynsilakkoja, tuoksu, ihonhoitoa ja hiustenhoitoa.


Nyt lomautuksen aikana on ollut aikaa ja intoakin lakkailla kynsiä, koska ne eivät ole heti menneet pilalle töiden takia. 
Kynsilakka -kokoelmaa selatessani löysin tämän Avonin Nailwear pro+ *-lakan sävyssä perfectly flesh. Nimi tällä lakalla on mielestäni ällöttävä, flesh kuitenkin tarkoittaa lihaa, pehmytkudosta, ruumista yms. Mutta sävy on kaunis ja sopii omille kynsilleni näyttäen luonnolliselta. 
Sally Hansen Diamond Strenght sävyssä 120 Diamonds*on taas tuonnut lisäpirteyttä yksivärisiin lakkoihin. Kuvassa on kynnet lakattu molemmilla sävyillä ja tuota Sally Hansenia olen laittanut myös varpaankynsiin keltaisen lakan kanssa. Tällä kombolla olen lakkaillut jo pari kertaa ja lakkaan vielä uudestaankin. 


Tilasin La la lipstickiltä nämä kaksi meikkivoidesivellintä, L.O.V ja Essence merkeiltä. 
L.O.V on merkkinä mulle uusi, mutta sivellin näytti niin kivalta että halusin sen ostaa. Essencessä on lyhyemmät ja tiiviimmät karvat kuin L.O.V:n siveltimessä. Kuten kuvasta näkyy, on Essencen sivellin hankala saada puhtaaksi... 
Molemmissa on todella pehmeät karvat ja näillä saa meikkivoiteen levitettyä helposti ja siististi. Olen tavallisten meikkisienten suosija, mutta nyt viime aikoina olen huomannut tarttuvani näihin enemmän.


Nämä siveltimet ovat olleet paljon käytössä jo pidempään. 
We Care Iconin sivellin on ihan täydellinen luomivärin laittamisessa luomivakoon ja käytänkin tätä sivellintä lähes joka meikissä. Niin pehmeä 💜
Real Techniques sivellin on ehdoton highlightin laittamisessa. Käytössä myös lähes jokaisessa meikissä.


Kicksin Konjac-sieni on nyt käytössä taistelussani rintakehän hormooniacnea vastaan. En ole vielä kovin montaa päivää tätä käyttänyt, ehkä viikon verran mutta pienoista parantumista ihon kunnossa on jo havaittavissa. Toivotaan että kesään mennessä olisi näpyt kurissa!


Cutrin Arctic Berry Drops Strenght Serum*. Vahvistava hoitoseerumi on ollut ihana nyt kun olen taas vaalentanut hiuksiani, ja niiden kunnosta sen myös huomaa. Pesun jälkeen takkuiset ja pörröiset hiukset tarvitsevat nyt kaiken avun mitä on saatavilla. 
Laitan tätä pyyhekuiviin hiuksiin, latvoihin ja pituuksiin ja lopuksi pyyhkäisen kämmenillä vielä päältä asti niin saa kivasti kiiltoa koko hiuksiin. 1-2 pumppausta riittää sillä tällä saa helposti myös rasvaisen lookin aikaiseksi.
En tiedä saako tätä enää mistään, ainakin Sokokselta tämä on näköjään poistunut valikoimista.


Lumene Lähde kasvosuihke tuli Minnin joulukalenterista luukusta 15. Lumenen kanssa mulla on ollut hieman ongelmia sillä useimmat sen ihonhoitotuotteista ärsyttävät ihoani. Olen tämän Lähde -linjan kosteuttavaa kasvonaamiota ainakin kokeillut ja se oli kuin olisi happoa iholle levittänyt.
Vähän jännitti ottaa tämä kokeiluun mutta kyllä se kannatti. Iltapesun jälkeen tätä on ihana suihkia iholle. Kaksoispuhdistuksen jälkeen tykkään käyttää tällaisia suihkeita, sillä ihoni ärtyy helposti ja joskus tuntuu siltä että pesun jälkeen pelkästään ajatus siitä että pitäisi vielä vanulapulla pyyhkäistä iho saa ihon kirvelemään.
Suihke on todella hienojakoinen ja tuote hellävarainen. Tätä varmasti tulee ostettua kun tämä loppuu.


Lush Whipstick Lip Balm*. Tässä on aivan ihastuttava appelsiinisuklaan tuoksu. Tämä on nyt ollut aktiivisessa päiväkäytössä, kotona kun suurimmaksi osaksi aikaani vietän. Aavistuksen rouheinen koostumus joka kuitenkin sulaa huulille. En löytänyt tätäkään enää Lushin valikoimista, ja tässä on jo päiväys mennyt, mutta koska tuoksu ja koostumus eivät ole muuttuneet mihinkään olen uskaltanut tätä käyttää huoletta.


Minnin joulukalenterin luukusta 16 tuli tämä Dermosilin In Bloom eau de toilette tuoksu roll -on. En yleensä ole tuoksuissa tällaisten roll -onien ystävä, mutta nyt kotona ollessa olen huomannut rullailevani tällä tuoksua korvien taakse ja ranteisiin. Raikas ja pehmeä kukkaistuoksu sopii erinomaisesti arki käyttöön.

Näillä tuotteilla olen nyt ilahduttanut omaa arkeani. Oliko joukossa tuttuja juttuja?

-T

maanantai 8. helmikuuta 2016

Joukostamme poistuneet tammikuu -16

Vihdoinkin ajoissa tän postauksen kanssa :)


Tammikuussa loppui paljon isoja kokoja. Jee! Kaikki ei ees mahtunu koppaan.


Kroppa:

Avon Planet Spa Perfectly Purifying Body Butter. Purkki on söpö kuin mikä, tämän voisi pestä ja ottaa käyttöön säilytyspurkkina. No mutta. Vartalovoi oli ihanan paksua, mutta ei kuitenkaan sellaista lohkeavaa kuten Body Shopin vartalovoit. Tämä myös imeytyi hyvin. Tuli todellakin tarpeeseen pakkasten alettua. Tuoksu on sama kuin sarjan muissa tuotteissa, sellainen miehekäs, mutta ei liian. Tykkäsin todella paljon ja voisin taas ensi talveksi ostaa lisää. *

Nivea In -Shower Firming Body Lotion. Nää in -showerit ei vaan oo mun juttu. Ei kosteuta pätkääkään vaikka mitä tekisin. Yritin käyttää tätä sillein että levitin iholle ja huuhtelin pois, levitin iholle, annoin vaikuttaa ja huuhtelin pois tai levitin iholle, hieroin, annoin vaikuttaa ja huuhtelin pois. Ei mitään tehoa missään vaiheessa. En myöskään huomannut mitään kiinteyttävää vaikutusta. Enkä edes usko sellaiseen poispestävissä tuotteissa. Huuhtelun jälkeen tuli pieni viilentävä olo, mutta ei pahasti. Ei ruvennut palelemaan. Ja lattia jäi tappoliukkaaksi. Ei jatkoon. *

Avon Sensen Garden of Eden -suihkugeeli. Jättipönikkää tulikin käytettyä tovi. Mutta en kyllästynyt tuoksuun joka tässä oli ihana! Enemmänkin makea kuin kukkainen. Avonin suihkugeelit ovat kyllä olleet hyviä. Ei silleen mitenkään ihmeellisiä, mutta hyvän tuoksuisia ja edullisia. :) *

Nafha Silky Body Milk. Rakastan Nafhan tuotteita. Näissä on vaan sitä jotain. Vartalomaito teki ihosta erittäin silkkisen tuntuisen ja tuoksui ihanalta. Pahimmilla pakkasilla tämä ei vain riittänyt kosteuttamaan tarpeeksi. Mutta keväästä syksyyn toimii ihanasti. Imeytyy nopeasti eikä jätä tahmaista tunnetta. Rakastan! 


Tukka ja nassu:

Born to Bio Dry Oil. Pitkään tätä käyttelin kun tuntui että ei tää oikein toimi mihinkään osaa kropasta. Ihoon ei imeytynyt ja näin ollen ei myöskään kosteuttanut ja hiuksiin laitettaessa sai olla tarkkana annostelussa että ei tehnyt likaisen näköistä. Välillä suihkin tätä käsi - ja jalkavoiteen joukkoon mutta iho jäi niin öljyiseksi ettei oikein siinäkään toiminut. Nyt pahimmilla pakkasilla kun päänahka rupesi kuivumaan ja kutisemaan, käytin tämän öljyhoitona pois. Pullosta oli n. puolet jäljellä ja se riitti juuri ja juuri yhteen kertaan päänahassa. Jotenkin outo tuote. *

Pantene Pro -V Repair & Protect Conditioner. Perus markettihoitoaine. Selvitti hiukset hyvin mutta jätti ne jotenkin raskaiksi. Mieheni käytti tämän pois partahoitona. Ihan ok.

Garnier Micellar Cleansing Water. Tämä jättipönikkä loppui hetki ennen kuin kohu PHMB:stä alkoi. Oh well, eihän sille enää voinut mitään. En oikein vieläkään osaa ottaa kantaa tuohon aiheeseen, paitsi että aijon käyttää jäljellä olevat tuotteet pois jotka tuota ainetta sisältävät, mutta vältän ostamasta uusia samanlaisia kunnes tulee jotain uutta tietoa. Mut eniwei, hehkutukseensa nähden tää oli kyllä pienoinen pettymys. Ei poistanut meikkejä niin tehokkaasti kuin toivoin. Usein meni enemmän vanulappuja jos koko kasvot putsasi tällä, mutta aamuputsarina toimi ihan hyvin. Oli hellävarainen.


Kädet:

Käsivoiteita kului paljon pakkasten aikaan.

Lemon Juice & Glycerine toimi yökäsivoiteena. Tuhti koostumus iltaisin helli rutikuivia käsiä. Kädet olivat niin kuivat että imivät tämän samantein eikä jäänyt tahmeaa tuntua. Tämä kyllä toimii. 

Sally Hansen Healthy Cuticles Now. Yritän aina tsempata kynsinauhavoiteiden kanssa, mutta välillä ne vaan tuppaa unohtumaan. Tää rupes oleen jo sen verran vanhaa että tehokäytin sen pois. En nyt oikein osaa sanoa tästä mitään. Koostumus oli samanlaista kuin käsivoiteissa ja tehokin oli samanlainen. Oon käyttäny parempiakin.

Ahava Mineral Hand Cream. Tuoksui todella vahvasi parfyymimaiselle. Siis sellaiselle joita "turkkirouvat" käyttää. Pienen kokonsa vuoksi kuskasin tätä laukussa mukana, mutta piti kuitenkin varoa missä tätä laittaa, sillä osa ystävistäni on tuoksuyliherkkiä ja itselläkin välillä meinasi tulla päänsärkyä tuoksun takia. Mutta itse käsivoiteena tykkäsin kyllä. Kosteutti hyvin, imeytyi nopeasti ja jätti kädet pehmeiksi. *

Oriflame Silk Beauty Hand Cream. Vaihtoläjästä nappastu käsivoide oli ihan ok päiväkäyttöön silloin kun ei ollut pakkasta. Kosteutustehot olivat aika onnettomat ja tuoksukin melko tunkkainen. Ei tää kuitenkaan huonoin käyttämäni käsivoide ollut. Käteni ovat molempien töideni takia kovilla ja vaativat syväkosteutusta talviaikaan. *

O Way Remedy Hand Balm. Tuubista tulee mieleen lähinnä hiusväri. Tämäkään ei kosteuttanut niin hyvin kuin olisin toivonut. Tuoksukin oli erikoinen. Ystäväni yökkivät sille, mutta ei se nyt niin paha ollut. Koko käytön ajan mietin että mille se oikein tuoksuu, mutta en saanut siitä kiinni. En vaan löydä sanoja tuoksulle. Metkki on mulle ihan outo.


Meikit:

Avon Big & Daring. Oon käyttäny tämmösen jo ja vielä taitaa ainakin yksi samanlainen olla jemmassa. Harja on todella iso mun pienille silmille, mutta kyllä tällä ihan siistiä jälkeä saa aikaan jos jaksaa panostaa. Myös tuuheat ripset tällä sai. Ainoa haastavuus oli poisto. Tuntu että millä tahansa poistoaineella sai hinkuttaa vaikka kuinka kauan. *

Oriflame The One Eyes Wide Open. Kun nämä tulivat markkinoille, luin vain pelkkiä hehkutuksia. Siksi olinkin innoissani kun tämän goodiebagista sain. Mutta en sit kuitenkaan päässyt sinuiksi tämän kanssa. Harja oli hassun mallinen ja useimmiten sain tällä vain suttua aikaiseksi. Ilmeisesti en osannut käyttää tätä oikein, vaan tällä on joku tekniikka. Hyvänä ripsipäivänä sain kyllä kivat ripset aikaiseksi. Mutta olen käyttäny paaaaaljon parempiakin ripsareita.

Avon Luxe Extravagance Mascara. Loppuun asti huipputuote! *postaus* *

L'oreal Miss Manga. Sininen ripsari oli kyllä hauska. Se ei näyttänyt siniseltä kuin tietyssä valossa ja heti laitettua. Täältä löytyy postaus mustasta Miss Mangasta. Ei huono, mutta ei paraskaan. *


Näytteet:

Bernard Cassiere Pomegranate and AHA Radiance Care Cleanser. Nyt taas täytyy tunnustaa et muisti ei toimi näiden näytteiden kanssa... Pitäis taas ottaa käyttöön se vihko johon kirjaa tuntemuksia heti käytön jälkeen. Tää puhdistus oli hauskan punaista ja tehokkaan tuntuista. 

Daily Cleanser. Päivittäinen putsari ei herättänyt mitään mielikuvia... Mukava tuoksu.

Hemp Bamboo Hydrating Care. Ihana Hamppu -Bambuvoide kosteutti hyvin ja tuntui ihanalta. Jotenkin oletin tän olevan väriltään vihreää, mutta tää olikin vaaleansinistä. Tätä voisin hankkia talvivoiteeksi.

Delicate Skin Bilberry Soothing Mousse. Moussemainen voide herkälle iholle ei ollut mun iholle sopiva. Ei kosteuttanut tarpeeksi. Tuoksu oli kyllä ihana ja varmasti jollekin toiselle oikein hyvä tuote.

Eye Contour Cornflower Tensing and Reviving Eye Care. Kosteuttava silmänympärysvoide oli miellyttävä ja tuoksu pehmeä. Tätä voisin käyttää enemmänkin.


Muut:

Dermalogica Solar Defence Wipes. Nää oli vanhentuneita, joten käytin nää pois meikatessa silleen että pyyhin ylimääräiset värit siveltimestä liinaan. Siinä tarkoituksessa toimi ihan hyvin.

Duroy meikinpoistoliina rupesi olemaan jo niin vanha että pitihän siitä luopua. Pehmeä liina oli omiaan poistamaan naamiot ym. Mutta en kuitenkaan jaksanut tätä kovin usein käyttää. Voisin kyllä hankkia uuden liinan.

23 tuotetta, joista 5 näytettä ja 1 matkakokoinen. Paremmin kuin luulin. Ja onneksi sain noita isoja purkkeja pois tilaa viemästä. :)

*Saatu blogin kautta

-T

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Sini-pinkit kynnet

Sunnuntain iloksi pikapostaus tämän hetkisistä kynsistä. Lopun päivää vietänkin sitten vaalien ääniä laskiessa. Ja huomenna sama homma. Mutta kyllä näillä kynsillä kelpaa lappuja lajitella. :)



No mikäs muru se mukaan on tullu... Kynnet on saanut ihan kivasti pituutta, varmaan kun aloitin säännöllisen sinkin syönnin. Ja osasyy on myös se että en ole niin paljoa hotellissa enää töissä.. kerroksilla siis. 


Pohjalla ihana Orlyn Pink Lemonade ja päällä Sally Hansenin Gem Crush sävyssä Blingtastic. Tähänpä sitten melkeinpä rajoittuukin mun taidot kynsien "koristelussa". Mutta tykkään näistä kynsistä tosi paljon. :)

Leppoisaa sunnuntaita, ja muistakaa äänestää!

-T

maanantai 9. joulukuuta 2013

IsaDora Pell Off Base meets Sally Hansen Wool Lite

Ihan ensiksi pyydän anteeksi kaikilta kynsieni  nykyistä kuntoa. Mullahan oli siis jonkun aikaa geelikynnet, ja nyt ihan kustannussyistä otin ne pois. Vielä ei oo kynnet kasvanu geeleistä ulos, ei sillä et ne muutenkaan olisi kauheen hyvännäköiset. Nyt siis pyydänkin että älkää huomioika niitä. :)

Ja lakkauskin on mitä on, tein tämän vaan testimielessä kun halusin testata IsaDoran Peel Off- aluslakkaa ja miten sen poisto toimii. Sally Hansenin tekstuurilakka Fuzzy Coat sävyssä Wool Lite on myös aika hankala.


Peel Off on väriltään valkoista. Ja tosissaan aluslakka jonka saa kokonaisena luiskana pois. Ihanteellinen siis glitterlakkojen kanssa, jotka on toisinaan erittäin raivostuttavaa poistaa. Sivellin tässä on samanlainen kuin muissakin, eli lyhyt ja leveä. Tietyissä sävyissä se on tosi hyvä, mut esimerkiksi mun on hankala todella tummia lakkoja sellasella levittää siististi. Levitin aluslakkaa vain yhden kerroksen, ja sekin jäi tosi raitaiseksi. Ei haittaa mitään jos päälle levittää peittävän värilakan, mutta esim. tän Wool Liten kanssa se paistoi rumasti alta. Wool Lite olisi vaatinut alleen vielä vaaleanpunaisen värilakan.


Lopputulos on ruma, mutta kyseessä olikin vain testi, enkä ollut lähdössä näissä kynsissä mihinkään. Seuraavana päivänä lakkauksesta lähti lakkaus jo tosta etusormesta. Muut kesti suihkussa käynnin hyvin. Kynsillä siis kerros Peel Offia ja 3 kerrosta Wool Litea. Päällä vielä Mavalan Mavadry.


Tästä näkee vähän sitä miten aluslakka näkyy alta joissain kohtaa. Sekä ihana keltainen kynnenreuna, mistä lie tullut...



Pikkusen rapsuttelemalla reunasta, lakka lähtee suikaleena irti. Osasta kynsiä kokonaisena, toisista muutamassa osassa.

Tosi kiva idea, jäin kuitenkin tässä kaipaamaan väritöntä versiota aluslakasta. Pitää vielä kokeilla tota Wool Litea vaaleanpunaisen lakan kanssa. Yksinään se ei oikein toimi. Pullossa näyttää ihanalta, mutta kynsillä ei enää niin paljoo..


Tässä vielä kaikista kynsistä lakanjämät, miinus se yksi kynsi joka irtosi jo aijemmin.

Peel Off- aluslakka on hyvä myös niinä hetkinä kun lakka pitää saada mahdollisimman nopeasti pois. Itse en ainakaan huomannut että lakka olisi jäänyt kynteen kiinni tai vastaavasti nappassut omaa kynttä mukana.

Kiehtooko idea kuoriutuvasta aluslakasta?

-T

perjantai 6. joulukuuta 2013

Syytän tästä kosmetiikkabolgeja

Eilen taas repesi... Olin menossa ystävieni kanssa syömään ja elokuviin. Treffit oli sovittu klo 12. Herätyskello soi klo 9. Kun nousin ylös, se iski. Hitto, määhän kerkeen vielä Bernerille ennen treffejä. Ja sinne menikin sit taas 100€. Luen monia kosmetiikkablogeja, ja kaikissa on aina kaikkee kivaa ja sit tulee sellanen et määki haluun. Joissakin asioissa olen heikko, hyvin heikko.

Mutta ostin myös jotain järkevää, tosin en itselleni. :p  Ystäväni saa vauvan tässä kuussa, joten ostin hänelle tuttipulloja ja tutteja, mutta ei niistä sen enempää.

Sit niihin ostoksiin.


Beyoncen Pulece NYC hajuvesi ja vartalovoide vaan kympillä? Myyty. Mulla ei oo enää kun 2 hajuvettä, joten ei tää nyt niin turha oo. Ja vartalovoiteita menee aina.


Rimmelin Glam Eyes Day 2 Night mascara. Mulla on ollu joskus Natural Coden ripsari joka oli kanssa tämmönen 2 harjanen ja tykkäsin siitä tosi paljon. Ja uusia ripsareita on aina kiva kokeilla. :)


IsaDora Inliner Kajaleista oon lukenu monesta blogista. Mulla ei pysy sisäkajalin muutamaa minuuttia kauempaa, joten pakkohan nää oli nyt vihdoin ostaa kokeiluun. Sävyt Blonde ja Indian Black.


IsaDoran Peel Off Base on ilmeisesti uutuus. Aluslakka joka lähtee kokonaisena suikaleena pois. Ihanteellinen glitterlakkojen kanssa jotka on ärsyttävä poistaa. Täytyy testata pian.
Myös muissa blogeissa on pyöriny Sally Hansenin tekstuurilakat. Nää näyttää niin kivoilta et halusin saada itsellenikin tämmösen, vaaleanpunaisena tietysti.


Blogipiireissä lähes kulttimainetta nauttiva Clarinsin deodorantti. Oon miettiny tän ostamista jo pitkään, mutta nyt vasta sain aikaseksi tehtyä sen. Mielenkiinnolla kokeilen tätä. Mulla on nyt sellanen ongelma, et sen jälkeen kun rupesin epiloimaan/sokeroimaan kainaloni, ei mikään dödö oo pitäny. Tai ehkä vaan kuvittelen. Mutta ärsyttää ku tuntuu et koko ajan tuoksuu epämiellyttävälle. Ja yleensä sokerointi poistaa sen ongelman. Mut mää oonki aina ollu tämmönen omituinen.



Tästä syytän yksin muita bloggaajia. IsaDoran Highlands- paletti. En tarvii yhtään ainoota luomiväriä enää. Ja tän värisiä mulla on ennestäänkin. Mutta kun näin tän paletin, totesin että mitkään kuvat ei oo tehny oikeutta näille väreille. Ja pakko se oli ostaa. Silti vielä vähän mietityttää.. Jätän tän paletin vähäksi aikaa hautumaan ja ihmettelen myöhemmin lisää.

Nyt alkaa ostolakko ihan oikeesti. Näiden ostosten jälkeen iski pieni morkkis. Miksi ihmisen pitää olla niin heikko??? Tässä olisi hyvä uudenvuoden lupaus... Ensi vuonna keskityn vain jäljellä olevien tuotteiden kuluttamiseen!! ( joopa joo )

-T

maanantai 28. tammikuuta 2013

Tämän päivän kosmetiikkatuotteet

Luin tossa Sonian blogia ja siellä oli kirjoitus päivän aikana käytetyistä kosmetiikkatuotteista. Ajattelin sitten naputella oman päivän saldon. :) Ja onhan näitä tänään kertynytkin. Tosin tuli täs nyt mieleen et unohin pari tuotetta kuvata, mut olkoon.

Aamu


En pese kasvoja aamuisin koska ihoni on näin talvisin niin herkkä ja kuiva, enkä näe että sille olisi tarvetta. Pyyhkäisen sen vain kasvovedellä ja laitan voidetta. Tänä aamuna ja muutenkin tällä hetkellä käytössä on:
Yves Rocherin Perfecting Toning Lotion, joka ei niinkään oo kasvovesi vaan kasvogeeli. Vaikka purkin takana lukee Viimeistelevä Kasvovesi.
Oriflame Seeing Is Believing Multi Benefits Eye Cream.
Lumene Time Freeze Kiinteyttävä Pikakaunistaja, jota käytän lähinnä tuomaan lisäkosteutusta.
Lumene 24H Syväkosteuttava Kasvovoide.
Oriflame Pure Nature Nourishing Face Cream, jota käytän kaulavoiteena koska voide ei oo talvella tarpeex kosteuttava ja purkki on ollu auki niin kauan et en viitti sitä enää kesään asti säästellä.
Phytomer Oligopur Blemish Target Gel, täsmävoide näpyille. Jostain kumman syystä mulle on nyt viime aikoina ilmestyny leukaan ja otsaan sellasia kipeitä ihonalaisia näppyjä. Tää auttaa niihin hyvin.





Sensodyne- hammastahna, ei mikään miellyttävä tahna, mut käytän sen sitkeesti pois.
Rexona Aloe Vera Fresh- dödö, hyvä perusdödö.
Pesen hiukseni yleensä joka toinen päivä, ja tänään oli se päivä, mutta ei aamulla. Siksi työpäivän ajaksi suihkaisin hiuksiini Biozell Professional Kuivashampoota.






Meikkituotteina Lumenen Kuultomeikkivoide.
Lumene Touch Of Radiance valopuuteri, molemmat sekä meikkivoide että puuteri on sävyssä Hunajamaito.
Peitepuikko Lumene sävyssä Natural Beige.
Aurinkopuuteri Maybelline Dream Sunglow sävy Golden. Tää on muuten tosi riittoisa, oon käyttäny tätä lähes päivittäin jo 2 vuotta, eikä pohja vieläkään näy...
Poskipuna Oriflame Pressed Bronzing Pearls.
Kulmavaha Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax, sävyssä Soft Brown.
Värillinen rajauskynä Lumene Natural Code sävyssä Aqua.
Ripsiväri Lumene Raspberry Miracle Mascara.
Huulirasva Piz Buin Sun Lipstick, tosi hyvä huulipunan ja kiillon alla.
Ja huulikiiltona Lumene Berryfun sävyssä Love Is Blind.
Tuoksuna Oriflamen kukkaistuoksu.

Illalla



Töiden jälkeen kutsui suihku, ja siinä samalla kaikki iltatoimet, niin sit sai olla loppuillan rauhassa.
Ennen suihkua silmämeikit pois Lumenen Waterproof Eye Makeup Remover, maailman paras silmämeikinpoistovesi.
Suihkussa hiustenpesu Cutrin Superism- shampoolla, hoitoaineena L'oréal Paris Préférence, kaikille tuttu hiusväreistä.
Kasvojen puhdistus Lumenen Elvyttävällä Puhdistusöljyllä ja Avonin Solutions Refreshing Gel Cleanser- jämillä.
Vartalonpesu Lumenen Arctic Aqua Virkistävällä Suihkugeelillä ja intiimialueet Avonin Feminine Washilla.
Kuvassa myös päivän aikana käytetty käsivoide Lumene Arctic Aqua 24H Deep Hydration Hand Cream.





Ja lopuksi suihkun jälkeen kasvovetenä sama Yvesin geeli, Oriflamen silmänympärysvoide, Lumenen kasvovoide, Oriflamen kasvovoide ja Phytomerin täsmähoito.
Ennen kasvovoiteita desinfioin näpyt The Body Shopin Tea Tree Oililla ja laitan  Clarinsin Face Treatment Oilia.
Kropan kosteutan Phytomerin Moisturizing Body Milkillä.
Jalat Silva Arctican Virkistävän Jalkavoiteen jämillä.
Kynsinauhat hoidan Sally Hansenin Healthy Cuticles Now!- voiteella.
Ja yöksi sit laitan vielä sitä Lumenen käsivoidetta.

Aika paljon tää täti tarvi tänään purkkia ja purnukkaa, kuvasta unohtu Tigin Split Ender- latvahoito.
Yhteensä 33 tuotetta. Wau!

Ei mulla sit muuta.

-T

maanantai 1. lokakuuta 2012

Uutuuksia

Tai siis sellasia tuotteita joita mulla ei oo ennen ollu. :)

Ihan ekax on pakko sanoo, et mä rakastan tota koulua!! Siellä on ollu niin kivaa, meijän luokka on ihan ykkönen ja oon oppinu niin paljon uutta. Ja sitä kauttahan on tullu hankittua ja saatua vaikka ja mitä kivaa kosmetiikkaa ja siihen liittyvää.
Tässä näin köntässä kaikki uus mitä on kotiin ilmestynyt.


Eli ihan kivasti kamaa..
Käytiin läpi meijän jalkahoitotuotteita (Gehwol) ja saatiin siitä pieniä näytteitä ja yhet jalkavoiteet. Niistä enemmän myöhemmin.
Sit käytiin tutustumassa Bernerin tukkuun, josta saatiin ostaa kaikkee ihanaa edullisesti.
Sit myöskin osa meistä pääs Lumenen tilaisuuteen tekeen meikkejä ja käsihierontaa, josta saatiin palkax tuotekassi + ne tuotteet joita käytettiin siellä. Nyt sit huomasinki et yx käsivoide jäi puuttumaan tosta kuvasta.
Ja kerran saatiin kasa Lumenen huulipunia jotka oli menossa vanhaksi.
Ja lisäksi oon käyny Millsilltä ostamassa koulua varten tarvikkeita ja siinä samalla myös itselleni. :)



Ihan ekana haluisin esitellä Sally Hansenin Gem Crush kynsilakan sävyssä 04 Blingtastic. Tätä en kertakaikkiaan voinu jättää hyllylle töröttään. Ihana sininen blingbling lakka. Joutuu vaan laittaan monta kerrosta et saa tarpeex peittävyyttä.



Ostin myös Sally Hansenin Diamond Shine Base & Top Coatin. Pientä miinusta siitä että siveltimen "tikku" on niin pitkä, kun on tottunu sellasiin sopivan pitusiin. Ja tuote on todella nestemäistä et joutuu oleen varovainen et ei tiputtele siitä matkalla muualle ku siihen kynnelle.
Nää on siis sieltä Berneriltä.


 Sit vielä pari loppunutta tuotetta.
Orifalmen Milk & Honey Nourishing Hand & Body Cream.
Aijemmin jo mainitsinkin et tää ei ollu tarpeex kosteuttava talviaikaan, mut tossa kesällä se meni hyvin. Käytin sitä myös käsi ja jalkavoiteena. Ihan ok.


Sit töistä sain joskus pienen näytekoon käsivoidetta. Näitä Berry Therapyn pikkuputeleita on tietyissä huoneissa, mm. shampoota ja hoitoainetta. Tääki oli ihan kiva puolukan tuoksuinen voide, just sopivan kokonen iltalaukkuun. Imeyty nopeesti, mistä syystä hyvä päiväkäyttöön, mut muuten tarviin jotain tuhdimpaa.

Ja viimeisenä I Love... Mango & Papaya body-butter. Ei myöskään tarpeeksi kosteuttava talvi-iholle, mutta kesällä toimi. Ja ihana tuoksu.

Torstaina mennään sitten tutustumaan Duroylle, saa nähä mitä kaikkee sieltä lähtee mukaan. Aijon ostaa ainaki siveltimiä ja sellaisen meikinpoistoliinan. :)

-T