Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korres. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korres. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Korres Wild Rose Foundation

Yksi mielenkiintoisimmista tuotteista joita olen blogini kautta saanut on Korresin Wild Rose -meikkivoide sävyssä RF1. Tämä tuote löytyi Nonnulan illanistujaisten goodiebagista.

Itse merkistä mulla ei ole juurikaan kokemusta, ei edes niistä kuuluisista suihkugeeleistä joista olen kyllä lukenut paljon blogeista. Ennen tätä itseltäni löytyi vain yksi huulikiilto, joka kyllä kuuluu suosikkeihini.


Ulkonäöstä ei ihan ensimmäisenä tule meikkivoide mieleen. Jotenkin miellän ne enemmän sellaisiksi lasipulloiksi tai erilaisiksi tuubeiksi. Ruskea väri kyllä tuo mielikuvan Korresista merkkinä.


Ilahduttavaa oli se että tässä on pumppu. Se tuo heti sellaista vähän "hienostunempaa" tunnetta.

Meikkivoide itsessään on melko paksua ja sen levittämisessä täytyy hieman nähdä vaivaa että saa siitä tasaisen, mutta se on kaiken sen vaivan arvoista.


Pahoittelen nuhjuista olemustani, 2 viikon nukkumattomuus ja öiset yskimiset oksentamisineen ovat ottaneen veronsa. Tällä hetkellä varsinaisesti ihossa ei ole suurempaa peitettävää, lähinnä tummat silmänaluset sekä pientä punoitusta nenän vierellä.



Meikkivoide peittää ihon virheet todella hyvin. Myös tummat silmänaluset saivat kyytiä. Itse käytin n. 2 pumppausta meikkivoidetta ja kerrostin sitä tarvittaviin kohtiin. Tämä jättää mattapinnan pitkäksi aikaa, eikä välttämättä vaadi puuterointia. Itse en kuitenkaan osaa olla ilman puuteria... 
Pysyvyys on erittäin hyvä, yksi parhaimmista koskaan. Naamani muistuttaa työpäivän jälkeen lähinnä katulamppua pimeässä lähes millä tahansa meikkivoiteella, joten en aluksi jaksanut uskoa tämänkään pystyvän parempaan. Mutta työpäivän jälkeen ei meikkiä tarvitse korjailla juuri ollenkaan.

Olen huomannut tarttuvani tähän lähes päivittäin, varsinkin silloin kun kasvoissa on paljon peitettävää tai tiedossa on pitkä työpäivä.



Vaikuttavat aineet:
Skin Moisture Mix -yhdistelmä aminohappoja ja sokerista uutettuja ainesosia tasapainottaa ihon kosteustasoa
Runsaasti C -vitamiinia sisältävä villiruusu pehmentää pieniä juonteita ja tasoittaa ihon sävyä
E -vitamiini antaa antioksidanttista suojaa
UVA/UVB -suodattimet suojaavat auringon haittavaikutuksilta (SPF15)

Korresin nettikaupassa hinta tälle on alkaen 21,60€ ( sävyt RF2 ja RF3 ), mutta sävyt RF1 ja RF4 ovat 36€. Tuotetta tuubissa on 30ml, eikä meikkivoide sisällä parabeeneja, mineraaliöljyä, propyleeniglykolia eikä etanoliamiineja.

Tämän kokemuksen perusteella uskon että tulevana palkkapäivänä joudun menemään tutustumaan Korresin tuotteisiin hieman lähemminkin. Jos nämä muutamat meikkituotteet ovat näin ihania, mitä ihanuuksia ihonhoitotuotteet tekevätkään iholle?


Muut meikissä käytetyt tuotteet:

IsaDora Perfect Loose Powder
Milani poskipuna sävyssä 03 Berry Amore *
Essence huulipuna sävyssä 07 Natural Beauty
Trucco Pro Lip Pencil sävyssä Sienna Suede
Lumene kulmakynä sävyssä 3 Blond
Lumene Long Wear Duet Eyeshadow sävyssä 14 Pajun varpu
La Roche -Posay Respectissime Mascara Volume

Nyt tarttis niitä tärppejä. Mitä Korresia pitäis ehdottomasti testata?

-T

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Neutrogena CC -cream

Nonnulan illanistujaisten goodiebagista löytyi Neutrogenan CC -voide. Kokemusta on vasta merkin puhdistusgeelistä ja voiteesta, joten tätäkin oli ilo testailla. Testailu oli vain jäänyt sen takia koska luin paljon kommentteja siitä että tämän levittämisen kanssa on ollut ongelmia. Siksi olenkin ajoittanut testijaksot vapaapäiville jolloin ei ole haitannut jos meikkipohja on mennyt pieleen. Kun herää töihin klo 4 aamulla, ei oikein ole aikaa ruveta tekemään meikkipohjaa uudestaan.


Sävy light on vaalealle iholle sopiva ja sulautuu hyvin ihon omaan sävyyn ilman suurempia häivyttelyjä. Levittämisen kanssa tosiaan on omat haasteensa, mutta ei niin pahat kun kuvittelin. Ihon pitää olla täysin kuiva, ettei tämä jää sellaiseksi mössöksi esim. nenänpieliin. Sen huomasin tätä meikkiä tehdessä tätä postausta varten. Kosteusvoiteen täytyy siis olla kunnolla imeytynyt ennen kuin tätä kannattaa laittaa, tai sitten ihon voi taputella kuivaksi kasvopaperilla. Itse käytän levittämiseen ihan normaalia meikkisientä. 


Tässä taasen ilman meikkiä. Iholla on punoitusta nenän alueella ja poskipäillä, sekä pieniä näppyjä leuassa ja otsalla.


Tässä pelkkä CC -voide. Ihan ei riitä peittämään näppyjen punoitusta, mutta muuten tasoitti ihon sävyä.


Tässä vielä puuterin ja peiteaineen kanssa.

Voide lupaa "korjata" finnit päivittäisessä käytössä ja saada ihon näyttämään kirkkaammalta. Tähän en vielä pysty ottamaan kantaa koska en ole käyttänyt tätä kuin vasta muutaman kerran. Mutta nyt kun tiedän miten tämä käyttäytyy iholla, voin ottaa tämän päivittäiseen käyttöön.




Saatavilla on 2 eri sävyä, light ja medium. Hintaa tällä on n. 12,50€ / 50 ml.

Tuntuu iholla hyvältä, ei kiristä tai muuta ja pystyy käsillä koskemaan kasvoja ilman että sormiin jää hirveät meikkivoiderannut. Pysyvyys on hyvä, pientä korjailua toki päivän mittaan tarvii. Mutta eiköhän tämä tule käytettyä loppuun asti.


Meikissä käytetyt tuotteet:

IsaDora Perfect Loose Powder
Essence Fun Fair Blush sävyssä 01 Ring Around The Rosy*
Elf Brightening Eye Color paletin tummin sävy, paletin nimi Silver Lining*
Avon Big & False Lash Volume Mascara*
Korres Cherry Lip Gloss sävyssä 45 Coral*
Kuvasta jäi puuttumaan Lumenen peitepuikko sävyssä 02 Natural Beige

Mitä mieltä tästä CC -voiteesta? Onko hankaluuksia levittämisen kanssa?

*saatu blogin kautta

-T

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Strawberry ja Pretty

Mä oon rahaton... Ihan oikeesti!! Mix mä sit kuitenkin menin tilaamaan netistä kosmetiikkaa?? Koska olen koukussa, myönnän. Mut nyt tähän tulee loppu!! .. ainaki hetkeks. :) Sairasloman pituuden vuoksi oon tippunu palkasta kelan rahoille, eikä vielä oo tietoa et millon ne tulee. Ja huomenna pitäis lähtee vähän juhliin kaverin kolmekymppisiä. Eli kosmetiikan osalta, toistaiseksi, mun kukkaronnyörit on kiinni!

Mut nyt esittelen pikaisesti ostokseni.

Strawberry.net


Noi Freemanin tuotteet ei kuulunu siihen pakettiin, vaan ostin ne samalla reissulla ku hain paketin.


Britney Spearsin Curious Body Souffle. Tää oli pakattu sellaseen kovaan muoviin, ja sit ku sen avas niin tuli TODELLA voimakas tuoksu... eikä mikään hyvä sellanen. :( Ois vissiin pitäny käydä haisteleen tota tuoksua ennen tilausta. Yleensä oon kyllä tykänny Britneyn tuoksuista. No, ei voi mitään.


CK-luomiväri tuli tilaajalahjana. Sai ite valita sävyn, ja päädyin tähän vaaleansiniseen.


Laura Mercierin kulmaväri. Vahamainen, ja vaikuttaa sopivan sävyiseltä ruskeelta, yleensä oon törmänny vaan sellasiin punertaviin sävyihin. Huomenna pääsee testaileen.


Toinen lahja oli Korresin huulikiilto.


Ja oon niin paljon lukenu positiivisia juttuja Bobbi Brownin tuotteista, niin pitihän sitä hankkia kokeiluun huulikiilto.

Tännekki on tullu suomenkieliset sivut. Tilaaminen on helppoa ja sivut pirteät. Ainoo miinus on et tilauksen saapumisessa meni pari viikkoa. Mut siitä huolimatta tuun tilaamaan uudelleenki.

Pretty.fi


Meikkistudion innoittamana tein myös tilauksen Prettyyn. Kattelin lähinnä tarjoustuotteita, ja kaikkee kivaa siellä silti oli.


En omistanu ripsientaivuttimia, koska en tarvii niitä. Mutta nyt ku koulussa on menossa ehostuksen tunnit, niin siellä tarviin niitä. Eikä siitä haittaa oo kokeilla itellekki niitä. :)


Aivan ihana luomiväripaletti, kattokaa nyt noita värejä!! Tätäki pitää testata heti huomenna. Näyttää ihan vesiväripaletilta. :)


Vähän valottunu kuva, mut idea oli saada kuvaan joka napissa oleva hymynaama.


Viuhkasivellin.. melko massiivisen kokonen... No, ehkä tälleki jotain käyttöä löytyy.


Vihreä punaisuuden neutraloija. Kaikennäköstä tavaraa pitää olla saatavilla. :)

Tilaus tuli muutamassa päivässä, siitä iso plussa. Ekalla kerralla ku yritin tehä tilausta, homma tilttas maksuvaiheessa. Muutaman päivän jälkeen yritin uudestaan ja sain tilauksen läpi. Tilaaminen oli helppoa, ja sivut selkeitä. Hyviä tarjouksia paljon. Tänne tuun tekeen tilauksen uudelleenkin. :)

-T