Näytetään tekstit, joissa on tunniste W7. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste W7. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. lokakuuta 2025

Joukostamme poistuneet syyskuu -25

 Moikka kaikille!

Kohtahan se on tämäkin kuu loppunut, joten nyt on aika käydä syyskuun loppuneet purkit läpi.


Ihan kivasti taas täysikokoisia purkkeja tuli tyhjäksi. Vähemmän purkkeja kotiin vietäväksi. (ehkä)


Beauty Host kangasnaamio. Jotenkin näitä tulee välillä ostettua, vaikka niiden käyttäminen on yhtä tuskaa. Tässä oli todella paljon vetistä seerumia jonka imeytymistä sai odotella. Ja sitä jäi pussiin vielä runsaasti josta käyttelin sitä varmaan 2 viikkoa pois aamuin ja illoin. Ei ärsyttänyt ihoa, muuta en oikein osaa sanoa.


Nivea Caring Cleansing Cream. Tämähän ei varsinaisesti ollut täynnä, sillä mieheni poika oli leikkinyt tällä suihkussa ja pursottanut 70% putsarista lattialle. Mutta se loppu tuli käytettyä. Hellävarainen putsari jota käytin meikittöminä päivinä tai kaksoispuhdistuksen ensimmäisenä vaiheena.
Mulla on vielä toinen tämmöinen jemmassa koska mieheni korvasi mulle poikansa tuhoaman purkin.



Hwarang Cleansing Balm. Tämän ostin joskus Yeppolta kun luin että on tiktokissa suosittu. Ja ihan hyvinhän tämä toimi. Poisti meikit, myös silmämeikit eikä ärsyttänyt ihoa. Mutta ison miinuksen annan siitä kun tällä poisti silmämeikit niin silmiin jäi sellainen harmaa kalvo varmaan vartiksi enkä nähnyt juuri mitään. Tiedän että on niitäkin jotka eivät sitä jätä. Joten en varmaan tätä osta uudestaan.


Anua Peach 77 Niacine Toner. Jotenkin aina ajattelen että niasiiniamidi on hyvä ruusufinnilleni ja siksi ostelenkin tuotteita joissa sitä on. En kuitenkaan ole huomannut sen tekevän juuri mitään iholleni. Tämä toner tuntui välillä jopa ärsyttävän ruusualuetta, mutta ei kuitenkaan niin paljoa että olisi tarvinnut lopettaa sen käyttöä. Odotin kuitenkin että se loppuu ja pääsen käyttämään jotain muuta. Tämä versio ei jatkoon. Anualta voin sen sijaan kokeilla jotain muuta.


Ja niasiiniamidista puheenollen, The ordinaryn seerumi. Olen tätä joskus aiemminkin käyttänyt, mutta en taida enää ostaa. Sillein hyvä tuote kuitenkin että kosteuttaa eikä ärsytä, mutta muuta ihmeellistä tässä ei sitten olekaan.


3 x Bioline Pura seerumia. Nämä olivat viimeiset ammattiseerumit mitä oli jäljellä ja kyllähän näitä ikävä tulee. Kaikki versiot kosteuttivat niin hyvin. Näitä epäpuhtaan ihon seerumeita tykkäsin käyttää kesäisin.


Pure & Care Eye Roll -on Serum. Mulla on iltakäytössä Beauty of Joseonin silmänympärysvoide joka ei ehkä ihan tarpeeksi kosteuta yksinään. Hankin sen kaveriksi tämän roll -on seerumin tuomaan lisäkosteutusta. BoJ:a on vielä jäljellä, mutta en taida uutta tämmöistä rollia hankkia. En oikein osaa tästäkään mitään sanoa. Kiva oli iltaisin rullailla silmien alle.


W7 Watermelon kasvovoide. Tästä tykkäsin paljon vaikka ensin luulinkin tätä seerumiksi. Kesällä riitti kosteuttamaan, mutta talvella olisin tarvinnut vielä toisen voiteen päälle. Voisin ostaa uudestaan. Edullinen ja hyvä. Eikä ärsyttänyt.


Beauty of Joseon Relief Sunscreen. Aivan ihana aurinkosuoja kasvoille jota tulen varmasti ostamaan lisää. Super kosteuttava mutta silti nopeasti imeytyvä, käy meikin alle eikä tämäkään ärsytä. Nyt käytössä toinen korealainen aurinkosuoja jonka taisin saada viime vuonna Lykon kalenterista jos en väärin muista. Sen jälkeen ehkä haluaisin kokeilla Smuutin aurinkovoidetta, mutta tätä tulen ehdottomasti ostamaan lisää.


LV 20% Kosteuttava Perusvoide. Olen taas kamppaillut ihon kutinan kanssa ja tullut siihen tulokseen että jatkossa ostan vain näitä LV:n vartalovoiteita. Nämä sopivat iholleni loistavasti eivätkä aiheuta kutinaa. Jos jotain tuoksua haluan mukaan, laitan vaikka jotain vartaloöljyä joukkoon.


Maria Åkerberg Foot Cream. Tästä en tykännyt yhtään. Rasvaan orjallisesti jalkojani ja tämän ainoa hyvä puoli oli se että tämä loppui nopeasti. Tuote oli aivan liian lirua että se voisi kosteuttaa kunnolla. Kieritettävä korkki oli hankala, koska tuotetta tuli vauhdilla ulos sen avattua ja aiheutti vain sotkua. Ei jatkoon.


Schwarzkopf Gliss Aqua Revive hoitosuihke. Tätä versiota en ollutkaan tainnut ennen kokeilla. Mieto tuoksu ja kosteutti kivasti. Nämä hoitosuihkeet on aina sellaisia bonuksia hiuksille. Suurta eroa en huomaa käytön aikana, mutta ilmankaan en osaa olla. Voisin ostaa lisääkin.


L'oréal Elvital Dream Lenght Dry Shampoo. Tämä tuli Minnin joulukalenterista ja huh mikä tuoksu. Muuten tykkäsin tästä kyllä, mutta tuoksuherkille en tätä suosittelisi. Vei rasvaisuutta pois hiuksista myös silloin kun ne olivat jo rasvaiset. Voisin käyttää lisääkin.


Moroccan Oil Luminous Hairspray. Vihdoinkin sain tämän suihkittua loppuun. Käytän niin vähän hiuslakkoja että tämä pieni purkkikin kesti varmaan yli 5 vuotta. Ihan ok tämäkin oli, piti lentelevät huitulat aloillaan. Ostin jo uuden pikkulakan.


Stay Charm Concealer. Tämä oli liian tumma mulle, tuli yllätyspussista, joten käytin sen meikkivoiteen sekaan sekoitettuna. Siinä toimi ihan hyvin. Meinasin että olisin tämän putelin putsannut ja täyttänyt tuubissa olevalla huulikiillolla, mutta en saanut tuolta pohjalta millään pestyä kaikkea pois, joten roskiin menee.


Aina yhtä ihanaa saada joku huulikiilto loppumaan. Kuten sanoin viimeisimmässä Essence -postauksessa, tuubissa olisi vielä kiiltoa jos sen vain leikkaisi kahtia, mutta en sitä tee koska näitä kiiltoja tosissaan on niin paljon ja koska en enää väkisinkään puristamalla saanut tuotetta ulos, on se minulle yhtä kuin loppu. Essence Glossy Kiss.


Guess Dare -näyte loppui. Tämäkin oli sellainen aikuisen naisen tuoksu joka ei miellyttänyt nenääni. Ei jatkoon. Käytin yhdessä suihkutettavan tuoksun kanssa ja toivoin että en tuoksunut liikaa julkisilla paikoilla. En halua aiheuttaa kenellekään migreeniä tms.

19 tuotetta, joista 1 näyte. Ei huono. Ajattelin että tässä kuussa ei paljoa lopu, mutta kyllä niitäkin on pikkuhiljaa ruvennut kerääntymään. Yritän saada ne alkukuusta käytyä läpi, sillä sain tänään tiedon että pääsemme muuttamaan takaisin kotiin aikataulun mukaan!! Tai oikeastaan pääsisimme jo reilun viikon päästä, mutta haluamme rauhassa siivota siellä niin muutetaan sitten 16.11. Ihana päästä kotiin.

-T


lauantai 27. syyskuuta 2025

Putkiremppaa paossa osa 4

 Moikka!

Noin puolet ajasta on jo mennyt evakkokämpässä, joten katsotaanpa läpi mitä meikkejä pakkasin mukaan. Lopussa vielä ne jotka jouduin ostamaan puuttumisen vuoksi sekä ne jotka sitten kävin hakemassa remontin keskeltä.


Tämmöinen kasa lähti mukaan. Yritin lähinnä ottaa sellaisia tuotteita jotka on mm. Essence -haasteessa tai pannuprojektissa. Lähdetäämpäs katsomaan tarkemmin.


W7 It's Glow Prime Radiant Primer. 
Dr. Jart+ BB Premium Beauty Balm. Tämä valikoitui mukaan suojakertoimen takia.
Stay Charm Concealer. Tämä tuli Tallinnasta ostetusta mysteeripussista ja on aivan liian tummaa, joten sekoitan tätä meikkivoiteen sekaan.
Revolution Conceal & Define, tuomaan lisäpeittoa jos ruusu riehaantuu.
Essence Fix & Last Makeup Fixing Spray.
Lumene Dewy Glow Setting Spray.


Essence Light Up Your Face Luminizer Palette. Haasteessa mukana joten pakko oli ottaa mukaan.
Essence Glow To Go Highlighter Palette jos ja kun pääsen tavoitteeseen toisen paletin kanssa. Haastetta ei sovi unohtaa edes evakon aikana.
Max Factor Creme Puff Pressed Powder. Tämän otin mukaan varalle jos saan Oriflamen puuterin käytettyä loppuun. No, unohdin sen pakata sekä ottaa mukaan kun kävin kotona, joten sen pannuttamista jatketaan sitten kun pääsee takaisin kotiin.


Buxom Plump Shot Blush sävyssä Coral Cheer. Käytettäväksi yhdessä Essencen yhdistettyjen poskipunien kanssa.
Sephora Colorful Long lasting blush sävyssä Love Sick, Käytettäväksi yhdessä Revolutionin poskipunan kanssa.
Revolution Super Dewy Liquid Blush sävyssä Blushing In Love. Tämän haluaisin käyttää loppuun ja viimeisiä sieltä puristellaan.
Essence Matt Touch ja Satin Touch blush blendattuna yhteen uudelleen pressattuna. Mukana haasteessa.
Revolution Contour Powder sävyssä Shape (kait?). Tämä sitä varten jos saan Kubissin aurinkopuuterin loppumaan täällä ollessa.
Kubiss aurinkopuuteri uudelleen pressattuna Essencen Satin Touch rasiassa. Ei oo paljoo jäljellä.
W7 Contour & Highlight -puikko sävyssä Medium/Deep. Käytän lähinnä tuota contour puolta. Tuo highlight tuntuu lähinnä peiteaineelta.


Elf Instant Lift Brow Pencil. Tämäkin lähti alunperin mukaan korvaamaan loppuvan kulmakynän, mutta jouduinkin sitten käyttämään tätä alkuajan koska unohdin sen toisen kotiin.
Maybellinen Linerefine Expression Kajal sävyssä Black. Musta rajauskynä pitää aina olla mukana. Saman sarjan ruskea kynä on aivan kamala ja sen otin jo aikaa sitten pois pannuprojektista kun meni hermot siihen katkeiluun. Tämä on toiminut loistavasti.
W7 Lift & Tint Thickening Brow Mascara. Myös tämä oli korvaava tuote, mutta jouduin ostamaan tilalle toisen ennen kuin kävin kotona hakemassa sen joka piti ottaa mukaan.
IsaDora Twist-up Metallic Eye Pen sävyssä Blue Hawaii. Tarkoituksena käyttää nopeasti pois.
Max Factor 2000 Calorie Mascara. Korvaava tuote, joka olikin niin huono että oli pakko käydä ostamassa toinen ripsiväri.


Essence Konnichiwa Tokyo -paletti. Haasteessa mukana ja en halunnut ottaa laajaa kirjoa luomivärejä mukaan. Tässä on niitä neutraaleja sävyjä kivasti.
Essence Emily in Paris -paletti. Että olisi vähän väriäkin mukana. Tämä paletti on ollut kokoelmissani jo jonkun aikaa, mutta itse sarjan katsoin vasta täällä ollessa ja se oli kyllä ihana hömppäsarja. Vähän vaihtelua niille ainisille True crime dokkareille joita yleensä kattelen.
Essence Contouring Eyeshadow Set. Taitaa olla turha toivo että tämän saisin helmikuuhun mennessä loppumaan...
Lumene Nordic Chic luomiväri sävyssä Keskiyön aurinko. Tämä sopii hyvin tuon Tokyo -paletin kanssa. Ja koska mulla on toinen samanmoinen kotona odottelemassa, haluaisin saada tämän käytettyä loppuun asti.


Revolution huultenrajauskynä sävyssä Baby on mukana pannuprojektissa ja sopii hyvin Essencen huulikiillon kanssa. Mukavasti kynä lyhenee kun päivittäin sitä käytän aamumeikissä.
Rimmel Lasting Finish Stay On Lip Contouring Pencil sävyssä Natural. Tämä taas menee hyvin Essencen ruskean nestemäisen huulipunan kanssa. En ole näitä vielä käyttänyt sillä olen keskittynyt siihen pinkkiin huulikiiltoon.
Essence Longlasting Liplinerit sävyissä A girl's dream (ylempi) sekä Yummy Berry. Jossain vaiheessa kadotin nämä, mutta sitten ne mystisesti taas löytyivät. Olen tuota Yummy Berryä käyttänyt silmänrajauksena.


Essence Hydra Kiss Lip Oil. Tätä on kiva sipaista huulille tuomaan kosteutusta aamuisin kun aloittaa meikkaamisen. Huuliöljy ei ole mukana haasteessa.
Essence Colour Boost Mad About Matte Liquid Lipstick sävyssä Wanna Play? Odottelee sitä hetkeä kun saan tuon kiillon loppumaan. Se hetki tulee ihan pian.
Essence Glossy Kiss Lipgloss sävyssä Berry Kiss. Ei ole paljoa enää jäljellä.
Makeup Obsession Lip Gloss. Tässä ei ole sävynimeä, mutta kuten kuvasta näkyy niin on kirkas pienellä kimalteella höystettynä. Yritän saada sen liian tumman concealerin nopeasti loppumaan että voin kokeilla pestä putkilon ja siirtää tämän kiillon siihen. En vain pidä näistä tuubeista kun mun pitää aina sormella annostella kiiltoa koska muuten tuloksena on kauhea sotku. Ja se ei ole niin hygieenistä. Siksi näitä tuubeja yritän käyttää juurikin aamukiiltoina.
Lumene Natural Code Smile Booster Lip Gloss sävyssä Fresh Pink. Tää on jo niin noloa kun tietää miten vanha tuote on kyseessä. Siksi tavoitteena käyttää se pois piakkoin. Itse tuote ei ole mennyt miksikään. Tämä kulkee mukana työhupparin taskussa.

Sitten ne tuotteet jotka ostin ennen kuin pääsin käymään kotona.


Essence Hydro Hero Primer. Tuo W7 primer tuntuu välillä ärsyttävän ruusua, joten ostin edullisen kosteuttavan primerin johon sitten miksaan tuota W7:aa.
Max Factor Clump Defy False Lash Effect ripsiväri. Tämä on joskus ollut mun suosikki joten tän kävin ostamassa kun se 2000 Calories oli vaan niin paksua ja paakkuuntuvaa.
Lumene Brow Care Shaping Wax. Se W7 kulmavärissä on vaan aivan liian iso harja mun ohuille kulmille. Tuloksena on joka kerta vain sotkua ja hermot meni. Tätä olen käyttänyt aiemminkin joten uskalsin luottaa tähän. Käytän kuitenkin sen W7:n loppuun kunnes saan käytettyä loppuun jonkun jossa on pieni harja.
Anastasia Beverly Hills Eye Primer. Unohdin ottaa luomivärinpohjustajan mukaan ja se on ihan must juttu jota ilman en voi käyttää luomivärejä. Ne katoaa luomivakoon sekunnissa ilman pohjustajaa.

Ja vielä viimeisenä ne meikit jotka sain kaivettua muovien alta kotona käydessä.


Essence Lash Without Limits. Pelkäsin että tämä ehtii kuivua ennen kotiinpaluuta. Siksi halusin tämän ottaa mukaan. 
Mirabella Outshine Lip Gloss sävyssä Ethereal. Tätä käytän tuon Essencen mattapunan päällä tuomaan kosteutusta, koska muuten huulet tuntuu ikäviltä. En oikein välitä mattapunista.
Beauty Act Fixing Fiber Brow Mascara. Tätä ei taida enää paljoa olla jäljellä. Tässä on ihanan pieni harja.
We Are Beauty kulmaväri sävyssä Dark Brown. Tehokäytössä oleva kulmaväri joka tuntuu ettei lopu ikinä. Kohta onneksi taitaa olla niin lyhyt että ei voi enää korkkia laittaa päälle.
Urban Decay Eyeshadow Primer Potion. Tämä oli mun ainoa luomivärinpohjustaja ennen kuin ostin sen Anastasian.

Semmoisella setillä mennään vielä 1,5 kuukautta. Vähän ehkä tuli otettua liikaa meikkejä mukaan, mutta halusin että olisi edes vähän vaihtelua.

Ihanaa viikonloppua!

-T


keskiviikko 10. syyskuuta 2025

Putkiremppaa paossa osa 3

 Moikka!

Jatketaas teemaa nassutuotteilla. Näitä sitten riittääkin. Ja myös näitä otin lisää mukaan kotona käydessä...



Mukana on tuotteita joita yritän käyttää loppuun. Ja pakko oli ottaa mukaan myös niitä joiden tiedän auttavan jos ruusufinni taas ilmojen kylmetessä riehaantuu...


Neutrogena Hydrogel putsari ja ACM Rosakalm misellivesi. Neutrogenan haluan käyttää loppuun asti. Misellivesi toimii tarvittaessa silmämeikinpoistajana tai hyvin laiskana päivänä kun en vain jaksa läträtä veden kanssa.


Nivea Caring Cleansig Cream. Näitä mulla on 2 koska mieheni autistinen poika tyhjensi tuon leikatun purkin sen ollessa täysi. Tulin kotiin ja purkki makasi lähes tyhjänä suihkun lattialla. Mieheni siis osti mulle uuden tilalle.


Hwarang Cleansing Balm ja pienet Clean It Zeron balmit. Nämä toimivat sekä kasvo -että silmämeikinpoistoon. Siksi en ottanut erillistä silmämeikinpoistoainetta mukaan.


Isana ja Bonnyhill kasvovedet. Tuo Isana ostettiin miehelle Saksasta, mutta hän ei sitten tykännyt siitä vaan sanoi että tuntuu siltä kuin laittaisi vain vettä kasvoille. Itse olen taas sitä mieltä että on kuin vodkalla pyyhkisi naaman. Noh, käytän tämän pikkuhiljaa pois. Silloin tällöin iltaisin ja jos tulee näppyjä mihin tahansa päin vartaloa. Bonnyhill on aamuputsarina.


Masque Me Up, Anua ja Smuuti Skin tonerit. Näitä tulee käytettyä aamuin illoin. Nyt tehokäytössä tuo Anua ja se tulee loppumaan tässä kuussa. Sen tilalle otan tuon Masque Me Upin ja Smuuti on sitten kylmempiä ilmoja varten tai kun ruusufinni riehaantuu.


COSRX etanaessence ja Numbuzin seerumi. Ostin tuon seerumin Yeppo Soon Soonilta heidän suosituksensa mukaan. Sanoivat että se on samantyylistä kuin kangasnaamioissa oleva seerumi. Ja tämä on ihanaa!! Sellainen vesimäinen mutta kosteuttava.


Isana Pretty Pink Glow seerumi ja Radiant Beauty Collagen & Aloe seerumi. Isana odottelee vielä vuoroaan, mutta pääsee seuraavaksi aamuseerumiksi. Ystäväni toi sen mulle tuliaisena Riikasta.


LV Kasvoseerumi, The Ordinary Niasiiniamidi seerumi sekä Natura Estonica seerumi.
Näistä tuo Ordinary on nyt käytössä ja sen tilalle otan tuon pinkin seerumin. Estonica odottaa vuoroaan ja LV on käytössä tarvittaessa sen ollessa niin kosteuttava ja rauhoittava.


Jos oikein muistan, nämä ovat viimeiset Biolinen seerumit mitä mulla on jäljellä.


Kasvovoiteena W7 vesimelonivoide, The Ordinaryn voide sekä Biolinen Vita+ ja Dolce+. Olen näköjään ottanut kuvat sen jälkeen kun olen käyttänyt Estelle & Thildin kasvovoiteen. Se tulee sitten loppuneissa loppuvuodesta.


Silmänympäryksille Pure & Caren Eye Roll -on, Beauty of Joseonin seerumi sekä Lumenen Rauhoittava silmänympärysvoide. Roll -on mitä luultavammin loppuu tämän kuun aikana.


Aurinkosuojana Beauty of Joseon sekä Suntique. BOJ loppuu kohtapuoliin ja sitten pääsen testaamaan tuota toista.


Sasco Aloe Vera Scrub sekä Revolution Recover Mask. Jos siltä tuntuu että haluan tehdä kasvohoidon. Olen nykyään niin laiska niiden kanssa... Ja kuorintaa en voi edes tehdä paljoa koska ihoni ei sitä kestä.


Huulivoiteita Vaselinen perus peltipurkki joka on aivan loistavaa tavaraa, Revolutionin huulinaamio joka ei lopu ikinä ja Choosyn tuubi. Betty Boop on 💖


Ja kuvista meinasi unohtua Isanan c-vitamiinikapselit. Nämäkin taisin saada ystävältäni tuliaisiksi... En muista enää ostinko itse näitä Berliinissä ollessamme...

Kaipa näillä selviää...

-T


torstai 12. kesäkuuta 2025

Joukostamme poistuneet toukokuu -25

 Moikka!

Olis taas aika roskakatsauksen. Toukokuussa loppui ihan kivasti juttuja ja joukossa oli taas yksi ikivanha tuote.

Adopt tuoksu saatu sata vuotta sitten blogin kautta. *


Sekalainen seurakunta tuotteita.


Låve hoitoaine.
Sain tän mun kampaajalta kun tässä oli ruvennut päiväykset paukkumaan, mutta sitä ei huomannut millään lailla. Tykkäsin todella paljon. Tässä oli omaan nenääni vähän toffeemainen tuoksu. Hiuksista tuli ihanan pehmeät ja mikä parasta, ei aiheuttanut kutinaa tai ärsytystä. Mulla on saman sarjan shampoo vielä käytössä ja toivon että saan sen loppumaan tämän kuun aikana. Ei sillä että siinä olisi mitään vikaa, mutta saisi taas tuotteen loppumaan.


Schwarzkopf Hair Gloss sävyssä intense red.
Tästä kirjoittelinkin aiemmin. Oli ihan kiva tuote, todella punaista ja ihan hoitoaineena/naamionakin toimiva. Hiuksista tuli pehmeät. Jos on kuivat kädet tai kynsinauhat, tämä kyllä tarttuu... Mutta lähti ihan suihkugeelillä pois käsistä. En kuitenkaan usko että tulen ostamaan tätä lisää.


K18 Leave -in Molecular Repair Hair Mask.
Sain tämän pikku näytteen myös kampaajaltani. En ole oikein päässyt tähän hypeen mukaan vaikka olen käyttänyt tätä myös täysikokoisen pullon. Pelkiltään tämä ei toiminut mulla vaan hiukset jäi pörröisiksi ja takkuisiksi. Ei ollut mitään väliä kuinka paljon tai vähän tätä laittoi. Mutta! Jos laitoin ensin ihan normaalin poishuuhdeltavan hoitoaineen ja sen jälkeen tätä pyyhekuivaan tukkaan niin wau. Se pehmeys... Mutta joo, en osta uudelleen.


Avon Senses Raspberry Delight Shower Gel.
Minnin joulukalenterista tullut suihkugeeli. Avonia on kyllä ikävä, niillä oli niin kivoja tuotteita. Tämä suihkugeeli oli ihanan ärhäkän pinkkiä. Tuoksu muistutti jotain esanssista alkoholijuomaa, ehkä karpalolonkeroa... Muuten tämä oli ihan perussuihkugeeliä, ei mitään ihmeellistä. Mutta ei aiheuttanut kutinaa.


HTH Body Lotion.
Kuivalle tai extrakuivalle iholle tarkoitettu vartalovoide oli suuuuuuuri pettymys. Korkkasin tämän jo talvella, mutta jouduin vaihtamaan johonkin toiseen ja käyttämään tämän sitten keväämmällä pois. Tuote on to-del-la lirua. Siis niin lirua että annostelu oli vaikeaa kun sitä vain lorisi pullosta. Tämä imeytyi kyllä sekunnissa, mutta mun iho jäi huutamaan kosteutta heti levittämisen jälkeen. Öljyn kanssa tämä meni sitten lämpimimmillä keleillä. Ei todellakaan jatkoon.


Vollare Foot Cream.
Rasvaan jalkojani säännöllisesti enkä pystyisi elämään ilman jalkavoidetta. Tämän ostin Saiturinpörssistä koska tuubi oli ihanan värinen. Itse voide oli oikein toimivaa. Kosteutti ja imeytyi hvyin. Toki rasvaan jalkani aina suihkun jälkeen ja laitan yleensä heti sukat jalkaan. Kuitenkin jalat pysyi hyvässä kunnossa. Tämä myös tuoksui hyvältä. Tätä on jo ikävä koska tällä hetkellä käyttämäni jalkavoide on aikamoista kuraa....


Ziaja Marshmallow Hand Cream.
Jos oikein muistan, tämä tuli ystävänpäivänä viime vuonna... Ostin tämän setin jossa oli tämä käsivoide sekä vartalonkuorinta jonka laitoin Minnille. Ihan ok käsivoide, tuoksui makean marjaisille, mutta ei kosteuttanut kovin hyvin. Tämä oli mulla töissä toimistossa ja siinä meni ihan hyvin kun en halunnut tahmakäsiä koneella työskennellessä. Ziaja on merkkinä ihana ja heillä on hyviä tuotteita, mutta tätä en osta uudelleen.


Dermosil Sensitive Cleansing Mousse.
Minnin joulukalenterista tullut puhdistusvaahto. Tai no. vaahto ja vaahto. Tässä oli ehkä maailman surullisin vaahto. Ei siis ollut vaahtoa nähnytkään. Mutta putsarina oikein hyvä. Tykkäsin siitä tuntumasta joka tässä oli, sellainen silkkinen ja pehmeä. Käytin tätä toisen vaiheen putsarina tai meikittöminä päivinä.


Garnier Mineral InvisiCool Anti -persiprantti.
Ihan toimiva dödö. Olin unohtanut tämän olemassaolon sillä tämä oli mulla töissä toimistossa viime kesänä sitä varten jos oli hikoillut ja halusi pestä kainalot ennen töistä lähtöä. Otin tämän sitten kotiin aktiivikäyttöön. Piti hajut kurissa eikä aiheuttanut kutinaa. Voisin ostaa lisää.


Ever Organics Icy Jeju Aloe Serum Sheet Mask.
Mieheni toi tämän tuliaisiksi kun oli reissussa. Tiedätte mielipiteeni kangasnaamioista, mutta yritän nyt aktivoitua käyttämään näitä. Uskon että se on vain tottumuskysymys. Uskon myös että näistä on hyötyä kosteuttamaan kuivaa ruusuihoani. Harvemmin osaan näistä sanoa mitään ihmeellistä, mutta tämä aiheutti pientä kihelmöintiä poskilla. Käytön jälkeen en kuitenkaan havainnut mitään ärsytystä iholla.


Bioline Pura+ ja Dolce+ ammattiseerumi.
Nyt mulla taitaa olla enää tuota Puraa jäljellä ja yritän käytellä ne tässä kesän aikana pois. Rakastan tuota Dolce seerumia sillä se on niin kosteuttava ja rauhoittava.


Adopt Marshmallow parfyymi. *
Tämä tuli myös Nonnulan blogimiitin goodiebagista. Tätä oli jäljellä ehkä noin sentin verran ja tuoksu oli aavistuksen muuttunut, joten käytin ne rippeet pois vessatuoksuna. Tässä oli todella överimakea tuoksu joka runsaasti käytettynä saattoi aiheuttaa mulle pahoinvointia. Tykkään näiden tuoksujen pulloista koska ne sujahtaa pieneenkin käsilaukkuun.


W7 The Dewy Fixer Setting Spray.
Tämä oli myös ihan ok tuote. En huomannut suurta dewy -efektiä ja lisäksi mun mielestä tää haisi pahalta. Tulipahan kuitenkin käytettyä. Mutta ei jatkoon.


L'oréal Telescopic Lift Mascara.
Tästä en tykännyt yhtään. Harja oli todella omituisen mallinen. Kahdella vastakkaisella sivulla pitkät harjat ja toisilla vastakkaisilla puolilla toisella lyhyet harjat ja toisella ei mitään. En oikein tiennyt miten päin tätä olisi pitänyt käyttää. Tuotetta tuli harjaan todella paljon ja sitä piti pyyhkiä annostelijan reunaan. Silti onnistuin aina saamaan klimppiset ripset aikaiseksi. Never again.


Essence Thick & Wow Fixing Brow Mascara.
Myöskään tästä en pitänyt. Onneksi on se Essence -haaste käynnissä ja sain tän pannutettua siinä pois. Harja oli aivan liian suuri mun kapeille kulmille ja sainkin tällä vain sotkua aikaiseksi. Tämä toimi parhaiten silloin kun olin värjännyt kulmani ja sipaisin tätä siihen päälle. En osta uudestaan.


ProNails Nail Care Active Hardener.
Tämäkin on tosi vanha tuote ja olen muistaakseni joskus käyttänyt tätä toisenkin pullon. Nyt pannutin tämän aluslakkana, mutta en huomannut enää mitään kovettavaa vaikutusta. Ennen tykkäsin tästä todella paljon, mutta luulen että tämä ei toiminut enää samalla tavalla koska oli jo monta vuotta vanhaa.


Katy Perry Royal Revolution tuoksunäyte.
Yritän pannutella näitä minituoksujakin ja olen nyt keskittynyt näihin joissa ei ole suihketta vaan sormella pitää laittaa. Tykkään Katy Perryn tuoksuista eikä tämäkään ollut poikkeus. Tuoksu ei vain tästä laitettuna kestänyt kauaa. En varmaan ostaisi täysikokoista pulloa enkä ole edes varma myydäänkö tätä enää. Blogin kautta olen saanut paljon tuoksuja aikanaan ja yritän nyt niitä käytellä pois. Lisäksi olen saanut tuoksuja mieheltäni sekä joulukalentereista, joten moneen vuoteen ei tarvitse ostella niitä.

18 kpl joista 2 oli näytekokoja. Ihan hyvin. Tässä kuussa olisi tavoitteena saada loppumaan yksi tuoksu sekä tuoksunäyte, shampoo, meikkivoide ja öljy ainakin. Uskon että saan myös sen Natural Coden huulikiillon pois jemmoista.

Ihanaa sateista torstaita! Onneksi viikonlopuksi on luvattu aurinkoista, sillä olen menossa Helsinki City Festareille!

-T