Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ihonhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ihonhoito. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

Tuliaisia

 Moikka!

Olisin niin toivonut että tämä postaus olisi ollut päivitystä Essence -haasteeseen, mutta en vieläkään ole saanut siitä yhdestä sävystä pannua näkyviin. Syytän asiasta sitä että olin viikon todella kipeä. Kova kuume (itse olen niitä ihmisiä joilla normaalilämpö on 35 ja kuumetta on kun mittari näyttää 37) nousi ihan yhtäkkiä keskellä yötä (38,2) ja viikkoon en pystynyt tekemään mitään muuta kuin makaamaan. Laihduin melkein 5 kiloa kun en pystynyt syömään.

Lisäksi pääsiäispyhät menivät vain kotona ollessa enkä meikannut silloinkaan. Mut mulla on suuri luotto siihen että tulevan viikon aikana saan sen pannun näkyviin ja pääsen tekemään ensimmäisen päivityksen.

Mutta mennäänpäs sitten tämän päivän postaukseen. Ystäväni oli Thaimaassa ja toi mulle pikku tuliaisia. Lisäksi poikaystäväni oli käymässä Filippiineillä ja toi myös tuliaisia. Olin todella yllättynyt siitä miten kivoja juttuja hän oli osannut ostaa.

Aloitetaan Thaimaan tuliaisista.


Söpössä kissapussukassa oli sävyttävä huulivoide jota jo testasinkin. Erittäin miellyttävä tuntuma ja sävy on luonnollinen. Tykkään.


Cute Cat taskupeili. Mulla pitää olla näitä pikkupeilejä tyyliin joka paikassa. Joten todellakin tulee käyttöön. Ja onhan tuo supersöpö.


Sit tämmösiä ihania stick markereita. En vain nyt saa päähäni mitä nää olis suomeksi... Mutta sellasia tarroja joilla voi merkitä vaikka kirjasta tärkeän sivun. Hauskat. Ehkä näillekin tulee käyttöä.


Rauhoittava kasvosuihke. Pitihän tätäkin testata heti, sillä tarvitsen kaiken mahdollisen rauhoituksen kasvoilleni, vaikka ruusufinni tilanne onkin parantunut jonkun verran kun tein pieniä muutoksia ruokavalioon. Oon niin tottunut näissä suihkeissa siihen että pumppua pitää painella useammin, kun taas tässä riittää että painaa pumppua pohjaan niin tuotetta tulee. Suihke on hienojakoinen ja tämä imeytyy kyllä sekunnissa. Tykkään.

Sitten siirrytäänkin poikaystäväni tuliaisiin.


Ever Organics Icy Jeju Aloe Soothing Gel Lotion. Pitihän se tätäkin testata ja ei tää ihan geeliä ollutkaan. Sellaista voiteen ja geelin yhdistelmää joka on tavallaan lohkeavaa vaikka ei olekaan. Todella vaikea selittää. Käytän tämän kesällä pois kun tässä on viilentävä efekti. Tuoksu on ihana.


Maxi -Peel aurinkosuojavoide ja kosteusvoide. En voi sille mitään että tuosta maxi-peel nimestä tulee mieleen joku terveysside tms 😅 Näitä en ole vielä kokeillut, mutta tässä on kiva kun näissä on mukana tommoset pussukat lisänä. Käytän ne ensin pois. Tuo aurinkosuoja tulee kyllä tarpeeseen.



Ever Bilena Cosmetics luomiväripaletti. Ihanat sävyt, juuri sellaiset helpot joilla ei voi mennä pieleen. Testasin pikaisesti muutamaa sävyä kädelle ja pigmenttiä löytyy kivasti. Yritän nyt saada sen pannun näkyviin siitä essencen paletista ja sitten testaan tätä.


Kirjoja rakastavana ihmisenä nää söpöt kirjanmerkit tulee tarpeeseen. Ja rakastan myös jääkaappimagneetteja.


Silmänalusmaskeja. Juuri sain käytettyä sellaisen purkin näitä, joten tuli juuri sopivasti. Tykkään ehkä enemmän näistä yksittäisistä kuin niistä purkeista, koska käytän näitä aika harvoin ja ne purkissa olevat ehtii kuivahtaa.


Kangasnaamioita. Blogiani lukevat varmaan tietävätkin jo että en ole näiden kangasnaamioiden suurin fani, mutta tulee näitä välillä käytettyä. Ja pakkohan se on kun hän nämä varta vasten mulle toi.

Sellaisia kivoja juttuja sain :) On mulla ihania ystäviä ja ihana poikaystävä.

Saatteko te tuliaisia lähipiiriltä tai ostatteko itse muille? Itse tuon aina poikaystävälle jotain ja jos kissa on silloin hoidossa muualla niin kissavahdille jotain. Ystäville ehkä ennemmin silloin kun löytyy jotain sellaista josta kyseinen henkilö tulee mieleen.

-T


maanantai 5. helmikuuta 2024

Pink monday; reissupussukka

 Moikka kaikille!

Tämän kertaisessa pinkissä maanantaissa esittelen teille kyhäämäni reissupussukan, jossa on siis kaikki mitä ihonhoitoon tarvitsen pienillä reissuilla. Käyn usein ystävien kanssa esim. risteilyillä ja jos menee vaikka viikonlopuksi johonkin on vain helpompi napata valmiiksi pakattu kosmetiikkalaukku mukaan. Meikit ja esim. aurinkovoiteet pakkaan erikseen.


Musta on ihanaa kun nykyään lähes kaikkea saa matkakokoisena. Itse olen suurimman osan ostanut Normalista.


Katsotaanpas sitten mitä kaikkea tämä vaaleanpunainen pussukka on sisäänsä kätkenyt.


Melkoinen kasa. Ja vielä lisää mahtuu tarvittaessa. 


Hiustenpesuun on L'oréal Elvital dream lenght shampoo ja hoitoaine, sekä By Veira repair shampoo. Pesen hiukset usein kahteen kertaan koska ne rasvoittuvat niin nopeasti. Olen tykännyt molemmista näistä. Kun tuo By Veira loppuu, täytän pullon jollain toisella shampoolla.
Nämä on siis Normalista ostettu.


Muita hiustuotteita on L'oréal Elvital hiusöljy ja Batisten kuivashampoo. Molemmat erittäin tarvittavia reissuissa. Myös Normalista ostettu.


Ihon puhdistukseen olen pakannut vähän kaikkea mahdollista, mitä on kätköistä löytynyt.
Ensimmäisenä on Diorin misellivesi jonka olen joskus äidiltäni saanut. 
Sitten en ole varma olenko nuo kaksi seuraavaa saanut jostain joulukalenterista vai jostain bloggaajamiitistä. No eniwei, ne on jo viittä vaille loppu. Clinique liquid facial soap ja Biotherm total renew oil. Näillä saa hyvin kaksoispuhdistuksen tehtyä.
Evoluderm misellivesi on myös Normalista. Tällä saa hyvin myös silmämeikit poistettua, joten siihen ei tarvitse erillistä tuotetta pakata mukaan. Säästän myös tämän pullon myöhemmin ja täyttelen sitä sitten jollain toisella misellivedellä.
Ivy Aïa face toner on ihana kasvovesi. Todella rauhoittava ja kosteuttava. Myös tämän pullon säilytän niin kauan kuin sumutin toimii.


Suosin myös näytteitä pussukan täytteenä. Olen seerumeita saanut kivasti käytettyä ja vain tämä Lumenen valo -seerumi on jäljellä.
Nivea creme toimii silmänympärysvoiteena sekä tarvittaessa lisäkosteuttajana ihon kuiville kohdille, omassa tapauksessa ruusufinnin riivaamille poskille.
Ja ihon kunnosta sekä vuodenajasta riippuen, Biolinen Dolce -linjan kosteusvoide toimii sekä seerumina että kosteusvoiteena. 
Purple tree miracle balm taasen on huulirasvana sekä kuiville kynsinauhoille ensiapuna.


Vartalolle Normalista Doven vartalovoide sekä lahjaksi saatu Ritualsin ritual of karma suihkugeeli.
Doven olen jo todennut hyväksi voiteeksi.


Lisäksi muina tarvikkeina pari pompulaa, vaikka nyt niille ei ole tarvetta sillä olen leikkauttanut lyhyen tukan. Pienessä minigrip -pussissa on vanulaput ja puikot. Ja tietenkin pakollisena hammastahna ja harja.

Reissujen jälkeen sitten käyn läpi pussukan että tarvitseeko sinne täydentää jotain ja näin ollen se on aina valmiina seuraavaa reissua varten.

Ihanaa alkavaa viikkoa!

-T


maanantai 9. marraskuuta 2020

Pink Monday; Purple Tree Pomegranate Miracle Balm

 Tänään esittelyssä suloinen monitoimivoide Purple Tree Skincarelta. Näin näitä tuubeja Prismassa käydessäni ja ne suorastaan hyppäsivät silmille hyllyltä. Nappasin mukaani tämän granaattiomenan ja papaija -version.


Tuubissa on tavaraa 25 ml, se sopii mm. huulille, kynsinauhoille, kesyttämään kurittoman kulmakarvat tai jopa ripsille hoitavaksi aineeksi. Tuoksu on ihanan makea, ehkä tulee mieleen marmeladikarkki.


Balmi on sävyltään hennon vaaleanpunaista. Ja tämä kyllä käy vaikka ja mihin. Yleensä käytän tätä lähinnä huulirasvana tai kynsinauhoille, mutta näin ilmojen kylmetessä sipaisen tätä myös kasvojen kuiville kohdille, silmänympäryksille ja käyhän tämä vaikka hiusten latvoille. Talvi kun on tulossa kuivuu myös käteni ja rystyseni pahasti, joten tällä saa myös siihen lisäapua kun ennen käsivoidetta levitän tätä rystysille tuomaan lisäkosteutta.
Tuubi on todella riittoisa, sillä balmia tarvitsee vain pienen määrän. Se levittyy helposti ja jää mukavasti tuoksumaan iholle. Tuoksu kuitenkin hälvenee ettei tarvitse sitä pelätä. Tuoksu ei myöskään ole liian vahva, jotta tuoksuherkät siitä kärsisivät. Ellei siis ole todella paha tuoksuherkkyys.

Toinen tuubi löytyy kotoa ja toinen kulkee mukana laukussa. Töiden jälkeen on kädet aina niin kuivat että joudun rasvaamaan niitä tuhdisti. Tätä monitoimivoidetta siis kynsinauhoille ja käsivoidetta käsille.

Käytätkö monitoimivoiteita? Onko suosituksia?

-T

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kuiva ja kutiseva iho; kroppa

Tämä talvi on ollut poikkeuksellisen rasittava vartaloniholleni. Yleensä talvisin ihoni kutisee ja kuivuu, mutta säännöllisellä rasvaamisella olen saanut sen pysymään kurissa. Mutta ei tänä vuonna. Ehei. Kutina äityi niin pahaksi että raavin itseni vereslihalle, päästä varpaisiin. "Pieni" päänahan kutina oli oikein mukava lisä tähän. 

Kaapit pursuilee jos jonkinnäköistä purkkia ja purnukkaa, mutta vähän sama tilanne kuin vaatteiden kanssa... ei mitään sopivaa. Ei siinä auttanut muu kuin painua apteekkiin..


Mukaan tarttui Eucerinin pH5 Skin -Protection Washlotion joka on tarkoitettu erityisesti kuivalle ja herkälle iholle. Tuoksua rakastavalle henkilölle nämä apteekin tuotteet tuntuvat vähän tylsiltä, mutta kutisevalle henkilölle nämä ovat taivaan lahja. Tämä pesuneste soveltuu myös saippuayliherkille.
Sisältää mm. risiiniöljyä ja glyseriiniä.

Eucerin pH5 Skin -Protection Hand Wash Oil. Kädet mulla on aina ollut rutisevan kuivat ja kutisevat talvisin. Käsivoiteita kuluukin paljon. Nyt vasta kuulin tällaisesta käsienpesuöljystä ja sehän piti heti kiikuttaa kotiin. Ja mikä tunne kun tällä pesee kädet. Ai että. Tuntuu juuri siltä että on pessyt kädet, ilman sitä kiristävää tunnetta mikä jälkeen päin tulee. Mutta öljy ei jää iholle tahmaiseksi ja peseytyy helposti pois. Ihana tuote! 
Sisältää mm. soijaöljyä ja risiiniöljyä.

Decubal Original Clinic Cream. Luottotuote jo vuosien takaa. Erityisen hyvä käsivoiteena, mutta olen tänä talvena käyttänyt tätä myös kropalle. Tuhti koostumus, mutta imeytyy hyvin. Voidepohjana on erikoispuhdistettu lanoliini. Tätä voi käyttää ihan koko kropalle. Joitakin vuosia sitten kun nassuni iho oli talvisin kuiva kuin sahara, käytin tätä siihenkin. Nyt kun kutina alkoi, tiesin heti että Decubalia on saatava. 


Sain myös blogini kautta kokeiluun Natusanin vauvaöljyjä, jotka veivät sydämeni välittömästi. Olen monesti miettinyt Natusanin öljyn hankkimista, saamatta sitä kuitenkaan aikaiseksi.

Jokainen öljyistä imeytyy iholle jättämättä tahmaista tunnetta. 

First Touch on hajusteeton, Bedtime sisältää rauhoittavaa Natural Calm -tuoksua ja Intensive Care sisältää aloe veraa ja tuoksuu kukkasilta. 
Bedtime on näistä tuoksuvin ja myös mun suosikki. Tähän tulee tartuttua suihkun jälkeen, mutta vain iltaisin. Syy siihen on se että tämä auttaa myös minua nukkumaan paremmin. 
Jokainen näistä öljyistä on parafiiniöljypohjainen.

Näillä tuotteilla olen saanut kutisevan kropan kuriin. Myöhemmin tulossa vielä juttua päänahan kutinasta, testailen tällähetkellä tuotteita sitä varten. :)

Kärsitkö kutinasta? Käytätkö öljyjä?

-T

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Hauska, hauskempi, Hauschka

Sainpa minäkin kutsun tulla tutustumaan Dr. Hauschkan tuotteisiin Annalan puutarhalle. Olin aijemmin lähinnä vain blogeista lukenut Hauschkan tuotteista ja omat kokemukseni rajoittuivat vain merkin yhteen ehkä tunnetuimmista tuotteista, puhdistusvoiteeseen. Ja pari näyteputkiloo olen käyttänyt kasvovettä.

Päivä oli sateinen, mutta tunnelma sitäkin lämpimämpi. Joukossa oli vanhoja tuttuja kasvoja ja pääsin myös tutustumaan uusiin bloggaajiin. 



Tarjolla oli teemanmukaista syötävää, joista ihastuin täysin noihin sipseihin. :) Tarjolla oli toki salaattia ym, mutta koska en niitä syönyt (ruoka -ainerajoitteet), en niitä sitten tajunnut myöskään kuvata. Niin ja ihanat alkumaljat!! Nam. Eikä niistäkään ole kuvia...

Ensin kuulimme pienen infon siitä mikä Dr. Hauchka oikein on ja mikä on sen ajatus. Uutuuksia kehitellään harvemmin ja sarja luottaakin jo olemassa oleviin hyviksi havaittuihin tuotteisiin. Nyt saimme kuulla parista uutuudesta/uudistuksesta. Mm. meikkivoiteet uudistuivat kokonaan ja ihan uutena tuotteena on ainakin yöseerumi, josta saimme mukaamme pienet näytteet.

Meidät jaettiin ryhmiin ja jokainen ryhmä pääsi erilaiseen pisteeseen. Pisteet olivat; jalka/käsikylpy, kasvojen puhdistus, kaikki tuotteet ja meikit. Oma ryhmäni aloitti kylpypisteeltä.




Rentouttava jalkakylpy oli ihana sateisena ja koleana päivänä. 3 meistä luotti jalkakylpyihin, kun taas...


2 muuta halusi hemmotella käsiään. :)

Kylvyn jälkeen saimme myös testata jalkavoiteita. Kyllä oli lämmin ja pehmeä olo jaloissa kylvyn jälkeen. Onneksi sattui vielä olemaan puhtaat sukat mukana.


Seuraava etappimme oli; kaikki tuotteet.





Paikalla oli siis kaikki tuotteet mitä Dr. Hauschkalla on. Meille kerrottiin eri linjoista ja saimme esittää kysymyksiä. Itseäni jäi vielä kiinnostamaan Med -linja kuivalle ja kutisevalle iholle. 


Kasvohoitopiste oli kyllä kiva. Kaikki eivät halunneet pestä kasvojaan, koska heillä oli menoa vielä myöhemmin, mutta itse olin menossa taas seuraavana aamuna aikaisin töihin joten iltapesu jo tässä vaiheessa säästi aikaa. 


Ensin meikit poistettiin silmämeikkiä myöten puhdistusemulsiolla. Yllätyin miten hyvin myös silmämeikki lähti ilman erillistä poistoainetta. Tämän jälkeen jatkettiin puhdistusvoiteella, jonka jäljiltä iho oli sileä ja pehmeä. Muutama suihkaus kasvovettä ja sen jälkeen vapaavalintainen kasvovoide. Blogeista olin lukenut paljon sarjan ruusuvoiteesta, jota halusin sitten kokeilla. Ennakkoluuloinen minäni ajatteli jo siinä vaiheessa että no katotaas nyt onko tästä mihinkään, niin paljon oon kehuja kuullu. Ja yleensä sillon kun muut tykkää, tuote on sellainen että se ei mulle sovi. Mutta mutta. Minähän sitten menin ja rakastuin siihen voiteeseen. Kosteutti erinomaisesti ja hetken kun sai rauhassa imeytyä, mun iho imaisi sen kokonaisuudessaan. Ei jättänyt mitään tahmeaa tunneta. Love it!



Meikkipisteellähän olisi voinut meikata itsensä, mutta en sitä tehnyt tulevan aamuvuoron takia. Tyydyin vain ihastelemaan meikkejä ja hieman kämmenselkään testailemaan poskipunia ja luomivärejä. 

Ilta oli mitä mukavin ja olin todella otettu että sain kutsun tulla mukaan. :) Itsehän en ole millään postituslistalla, joten kutsu tuli iloisena yllätyksenä. Illan päätteeksi täytimme vielä pienen kyselyn siitä miten ilta oli mielestämme sujunut ja mitkä tuotteet jäivät mieleemme. Saimme siis mukaamme ne pienet näytteet uutta yöseerumia ja ihanat vartalovoiteet.



Molempia on jo testattu ja voin sanoa että rakastuin ihan täydellisesti tuohon Sitruunaruoho vartalomaitoon. Ah.

Kiitos koko Hauschkan tiimille ja kaikille niille ihanille bloggaajille jotka olivat mukana. :)

-T