Inika primer saatu blogin kautta. Tuote merkitty * -merkillä.
Heippa kaikille ja anteeksi taas että en ole kirjoittanut mitään. Töissä on vaihteeksi niin suuri stressi päällä että en suoraan sanottuna ole edes halunnut käyttää yhtään aikaani ja energiaani blogiin. Uusi työpaikka on jälleen hakusessa ja toivon että sellaisen saisin asap.
No mutta. Pidemmittä puheitta, maaliskuun loppuneet:
Batiste kuivashampoo.
Minnin joulukalenterista tullut. Batistet ovat aina niitä varmoja valintoja. Suht edullisia ja toimivia. Ei moitittavaa.
Garnier hoitoaine.
Hiusvärin mukana tullut hoitoainepussi. Ärsyttääkö ketään muuta tällaiset pussimuodot hoitoaineissa? Ei tää varmastikaan mikään ihmeellinen ollut koska en muista tästä mitään...
Dermal Avocado Facial Sheet Mask.
Olen yrittänyt opetella tykkäämään näistä kangasmaskeista, ja olenkin todennut että jos annan niiden vaikuttaa toooooodella pitkään, niin pidän niistä. Yleensähän näissä on ihan liikaa nestettä omaan makuuni. Inhoan sitä tunnetta kun kasvoni jäävät märiksi, eikä seerumin iholle hierominen auta mitään koska iho ei vaan ime enempää. Mutta jos annan näiden vaikuttaa tunnin (15-20 min sijaan) niin iholle ei jää enää sellaista märkää tunnetta. Olipa pitkä sepustus. Mutta joo. Eli tykkäsin tästä kun annoin vaikuttaa tunnin ajan.
Nuori Vital Facial Cream.
Aivan liian kevyt voide mun iholle. Ei kosteuttanut tarpeeksi ja iho jäi kiristävän tuntuiseksi. Muuta en oikein osaa sanoa yhden näytepussin perusteella.
Dr.Hauschka Cleansing Cream.
Oon joskus käyttänyt tällaisen täysikokoisen tuubin ja en tullut faniksi. Koin tuotteen painelun iholle jotenkin liian hankalaksi. Käytän ihonpuhdistuksessa useampia tuotteita, mutta haluan silti että se on mahdollisimman helppoa.
Evolve Daily Defence Moisture Mist.
Tästä tykkäsin paljon. Ihana tuoksu, neste tuli tasaisena sumuna. Tuntui rauhoittavalta iholla ja oli ihana lisä ihonhoidossa. Käytin tätä iltapesun jälkeen. Evolvella on kyllä ollut hyviä tuotteita. Ainakin sy -seerumi ja puhdistusbalmi on ihastuttanut.
Nivea Glow Eye Makeup Remover.
Olen nyt "vaihtanut" tähän silmämeikinpoistoaineeseen koska tämä on tällä hetkellä edullisin tuote joka toimii mulla. Ja plussaa tietenkin vaaleanpunaisesta väristä. Oikein hyvä tuote.
Evolve Hyaluronic Eye Complex.
Aiemmin mainittu sy -seerumi johon tykästyin todella paljon. Tässä on roll on -pää jolla on kiva rullailla tuotetta silmänympäryksille. Varsinkin talvella tällä sai hyvin lisäkosteutta. Pitää ensi talveksi hankkia uudestaan.
Bioline De-ox Eye / Lip Cream.
Olen varmasti maininnut että olen laittanut kosmetologin työt tauolle koronan takia. Joten tämän vuoden aikana tulette loppuneet postauksissa näkemään jonkun verran isoja ammattipurkkeja jotka olen ottanut omaan käyttööni koska eivät ne loputtomiin säily. No, tämä ei varsinaisesti ole ammattiversio, mutta käytin tätä hoidoissa. Ja nyt käytin sen loppuun itselläni. Ihana paksu koostumus suorastaan helli silmänympärysihoa. Pumppupullo on hygieeninen ja lisäksi lasinen pullo tuo luxustunnetta. Näissä Biolinen sy -voiteissa on tuotetta 30 ml, minkä takia nämä ovat hinnaltaan hieman tavallista arvokkaampia.
Peclavus Halkeamavoide.
Myöskin työkäytössä ollut voide halkeileville kantapäille. Tällä sai kyllä uskomattomia tuloksia aikaan asiakkaille. Erittäin tuhti voide joka sisältää mehiläisvahaa ja pihkaa. Vähän turhan tuhtia omille jaloilleni, mutta talvikäytössä meni.
Lumene Kevyt & Raikas Käsivoide.
Minnin joulukalenterista tämäkin tuote. Tosin toissa vuodelta. Tämä oli äärimmäisen kevyttä eikä näin ollen riittänyt kosteuttamaan rutikuivia käsiäni. Käytin tätä päiväkäytössä kotona. Jouduin kyllä useamman kerran lisäämään tätä kerralla koska tuote ikään kuin hävisi ihooni.
Inika Pure Primer. *
Tästä en osaa sanoa mitään... En vain muista millainen tämä oli, joten tuskin siis kummoinen.
Makeup Revolution Conceal & Define Peitevoide.
Tästä tykkäsin paljon. Super edullinen ja todella peittävä. Revolution on yksi lempi merkeistäni, laadukkaita ja edullisia meikkejä. Tämä peiteaine todellakin peitti ja vielä pysyi paikoillaan. Yleensä siinä vaiheessa kun puuteria supsuttelee, peiteaine menettää peittävyytensä. Mutta ei tämän kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mielipiteitä? :)