tiistai 19. syyskuuta 2017

Essence Do You Speak Love ja arvonnan voittaja

Essencen kynsilakat ovat olleet kovasti mieleeni. Sävyjä on paljon, ainakin omat käyttämäni ovat levittyneet helposti, leveä suti on hyvä ja toki edullinen hintakin on miellyttävä.


En ole koskaan ollut sellainen lakkailija että syksyllä pitää olla tummia sävyjä ja keväällä pastellisia vaan olen lakannut milloin milläkin ja vain sen perusteella mikä lakka inspiroi juuri silloin. Mutta nyt jotenkin teki mieli sellaista syksyisempää lakkaa ja kynsille päätyi tämä Essencen Do You Speak Love?


Sävystä tulee mieleen kypsä kirsikka tai työkaverin sanoja lainatakseni : vamppilakka. Lakka peittää tämän pituiset kynnet jo yhdellä kerroksella, mutta laitoin niitä kuitenkin kaksi.


Pysyvyys lakalla on se perus, omani rapisivat työpäivän aikana pois. Mutta se johtuu vain työstä, sillä veden kanssa läträtessä en ole saanut mitään lakkaa pysymään edes yhtä työpäivää.


Molempiin nimettömiin laitoin vielä päälle CR lakkaa ilmeisesti sävyssä Princess Fanny. Pullosta oli hankala kytätä mustaa tekstiä ja netistä en löytänyt niin mitään tuolla sävyllä. Pullon pohjassa on numero 41. Mutta eniwei lakka sisältää mustia ja valkoisia kuusikulmaisia pyörylöitä, isompia ja pienempiä sekä pieniä "tikkuja". Hauska lakka joka sopi mielestäni kivasti tämän "kirsikkalakan" kanssa.


Lakkasin samaan aikaan tällä lakalla myös varpaankynnet ja voi itku kun se sopii siihen kuin nenä päähän. Olisi pitänyt tajuta se jo kesällä, vaikken tainnut olla ilman umpinaisia kenkiä kuin pari kertaa. 

Ja sitten se arvonnan voittaja. Palkintonahan oli Makeup Revolutionin luomiväripaletti ja random.org valikoi voittajaksi:

Yue

Onneksi olkoon. 

Oli ihana lukea teidän kommentteja kissoista ja koirista. Molemman ovat ihania ja koira olisi kiva olla, mutta en uskalla pienen allergian vuoksi ottaa hauvaa itselleni. Pelko olisi suuri että allergiani pahenisi ja sitten pitäisi koira luovuttaa pois ja sitä en kestäisi.

No mutta, Yue, laitan sinulle sähköpostia :)

-T

2 kommenttia:

  1. Kiitos tosi paljon arvonnasta, en voi uskoa, miten hyvä tuuri mulla kävi. En malta oottaa, että pääsen leikkimään uusilla luomiväreillä. ^__^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti paketti tulee pian perille :)

      Poista

Mielipiteitä? :)