perjantai 20. helmikuuta 2015

Joukostamme poistuneet tammikuu -15

Taas on vierähtänyt tovi ilman postauksia. Tekosyinä käytän viikon Kanarian matkaa, työkiireitä ja sen jälkeen tullutta monen päivän järkyttävää jännityspäänsärkyä. 

Mutta pitemmittä puheitta, viimekuun loppuneet;


Koppa meinas pursuta yli äyräiden. Jee!!! Tässä kuussa sitten hyvä että saan edes pohjan peittymään...


Kroppa:

Sain ihanalta ystävältäni Tiinalta tuliaisiksi (muistaakseni Prahasta) Creamy BVictoria´s Secretin Sugared Lilac Creamy Body Washin. Ihana pinkki/violetti pullo jonka kyljissä menee pitsikuvio joka kuvassa ei näy. Tuoksu oli taivaallisen ihana, sellanen sokerisen kukkainen. Aluksi säästelin tätä spesiaalitilanteita varten, mutta sitten otin tän jokapäiväiseen käyttöön. Aivan ihana tuote!

The Body Shop Mango Body Butter. Aivan törkeen ihana tuoksu, sellanen herkullisen hedelmäinen. Mulla ei oo ollu hyvä tuuri näiden body buttereiden koostumuksien kanssa, ne ei jotenkin imeydy mun ihoon vaikka kuiva iho onkin. Liikkeessä asioidessani myyjä suositteli tätä mulle. Levittyi kyllä paremmin kuin Satsuma -versio, mutta ei imeytynyt. Vielä seuraavana päivänäkin iho oli voiteesta tahmea. Kosteutti siitä huolimatta ihan kivasti. Ehkä nää vartalovoit ei vaan oo mun juttu.

Lumene Arctic Spa Body Scrub. Tästä tykkäsin tosi paljon. Raikas tuoksu ja paljon kuorivia (muovi) rakeita. Teki ihon silkinsileäksi eikä kuivattanut. Miinuksena noi muovirakeet. Muuten voisin käyttää uudelleenkin. Saman sarjan vartalovoide oli myös täydellinen.


Nassu:

L300 Fresh Hydration Cleansing Gel. Aluksi tykkäsin tästä tosi paljon, mutta loppuvaiheessa kun kärsin ärtyneestä ihosta, tämä rupesi kirvelemään. Samoin sarjan kasvovesi. Se kyllä vähän kirveli alusta asti. *postaus*

Garnier Eye Make-up Remover 2in1. Ripsiä hoitava kaksifaasinen silmämeikinpoistovesi oli positiivinen yllätys. Toimi yhtä hyvin kuin suosikkini Lumene, mutta ei ollut yhtä öljyinen. Mutta tän käytön jälkeen mun silmät rupes aina vuotamaan, vaikka mitään kirvelyä tms. en huomannut. Voisin silti käyttää tätä lisääkin. 

Clarins Face Treatment Oil, kuivalle iholle. Tää tuoksu aika jännälle. Ostin tän aikanaan Berneriltä kun halusin talveksi jotain tosi kosteuttavaa. Valitettavasti tämä ei toiminut mulla. Öljy ei imeytynyt ja aiheutti näppyjä. Yritin loput käyttää käsi -ja jalkavoiteeseen sekoitettuna, mutta ei siitäkään oikein tullut mitään. Sitten tämä unohtui. Nyt kaappeja siivotessa löysin tämän öljyn, korkki auki!! Öljyn keltainen väri oli vaihtunut kirkkaaksi. Luulenpa että tämä ei ole enää hengissä, joten roskiin vaan.

LCN Soft Sugar Lip Scrub. Huulikiiltomaisella aplikaattorilla oli helppo sipaista kuorintaa huulille. Koostumus oli hieman geelimäistä ja rakeita oli vähän. Tämäkin vähän niinkuin unohtui laatikon pohjalle ja nyt se haisee ihan kynsilakanpoistoaineelta. Hus pois!

Dr. Hauschka Kasvovesi ja Clarifying Toner. Sain Tarjalta nämä pikkupurkit testiin, mutta en oikein osaa sanoa näistä mitään. Puhdistava kasvovesi tuntui melko tujulta, ei kuitenkaan kuivattavalta tai ihoa ärsyttävältä. Perus luonnonkosmetiikan tuoksu ..

Lumene Excellent Future Syväkorjaava Voide. Sain tämän voiteen eräältä mieheltä entisessä työpaikassani kun voitin vedon siitä kuka voittaa jalkapallon MM-kisat. Alussa tykkäsin tosi paljon. Ihanan tuhti voide joka teki nannaa pintakuivalle iholleni. Käytin tätä yövoiteena. Mutta sitten alkoi iho-oireilut ja tämäkin voide tuntui siltä kun olisi happoa levittänyt iholle. Tuoksu ei ollut paras mahdollinen, sellanen vähän käynyt omena... Yleensä Lumenen ihonhoitotuotteet ei oo sopinu mun iholle, varsinkaan voiteet.

Denova Pro Soothing Serum. Ostin näitä messuilta kun oli niin edullisia ja koulukaverini kehui tätä sarjaa. Seerumi on geelimäistä ja tuoksutonta. Ei ärsyttänyt ihoa edes sen ollessa pahimmillaan, mutta eipä myöskään parantanut sen kuntoa. Tulos oli vähän niinku plus miinus nolla. Käytössä on vielä epäpuhtaan ihon versio. Mutta en kyllä osta enää uudestaan.


Muut;

Heidi toi joskus Tukholmasta tuliaisiksi The Body Shopin Cranberry Joy -käsivoiteen minikoossa. Tykkäsin kirpsakasta tuoksusta ja koostumuskin oli ihan ok. Kiva käsilaukkukoko ja hyvä päiväkäytössä. Yöksi tarvitsen tuhdimpaa voidetta.

Nivea pearl&beauty dödö. Perus Niveaa, tuoksu mieto, pito hyvä. Lasipullo raskas eikä dödöä saa loppuvaiheessa ylösalaisin. En myöskään huomannut kainaloiden kaunistuvan :D Mutta voisin kyllä käyttää uudestaankin. Dödöjen kanssa en ole niin turhan tarkka, kunhan pitää hajut loitolla.

Wella High Hair Styling Mousse on vanha kun taivas. Kun saimme Ilonan miitistä muotovaahdot, ajattelin että kai tää pitää käyttää nyt pois. En vaan käytä muotovaahtoja. En huomaa niiden käytössä mitään eroa siihen kun en käytä niitä. Nyt tää on siis loppu ja sen uudenkin annoin jo eteenpäin, koska en vaan käytä. Piste.


Näytteet:

Nivea In-Shower Body Milk. En huomannu mitään kosteuttavaa vaikutusta. Buu.

Messuilta sain pari mulle tuntemattoman Anubis -sarjan voidenäytettä. Antioxidant Cream ja Glycoviar Cream. Molemmat oli ihan ok, Antioxidant vähän kirveli iholla, mutta muuten kosteutti ihan kivasti eikä jättänyt ihoa rasvaiseksi.

Nafha Kosteusvoide. Hyvä, tykkään.

Kalahari Soothing Hand Balm. Yhessä vaiheessa kädet oli tosi huonossa kunnossa, joten kokeilin tätä rauhottamaan punoitusta ja kutinaa. Toimi.

Bioline Jato on Nafhan lisäksi toinen sarja joka mulla omassa hoitolassani on. Sweet Relief on kosteuttava ja rauhoittava linja ja tykkäsin tästä tosi paljon. Ehkä vielä vähän kosteuttavampi oisi näin talviaikaan voinut olla, mutta sarjassa on kyllä vielä kosteuttavampikin linja. Sisältää mustikkaa.

Yhteiskuva näistä unohtui ottaa, mutta yhteensä loppui 21 tuotetta, joista 6 oli näytteitä ja 3 matkakokoja. Ihan kivasti. :)

Tässä kuussa sit taas vähemmän ja pieniä näytekokoja... Huoh.

-T

lauantai 24. tammikuuta 2015

Flow kosmetiikka Mansikka Vartalovoi

Ostin jo melko kauan aikaa sitten Flow kosmetiikalta tämän Mansikka Vartalovoin. Se jäi laatikon pohjalle pyörimään ennen kun sain sen nyt käyttöön. Näitä vartalovoita oli ainakin silloin ostettaessa vaikka minkä tuoksuisia, mutta en nyt heidän nettisivuiltaan löytänyt juuri mitään.. Noh, ehkä en vaan osannut. Löysin sieltä tuoksuina Sheavoi & Kehäkukka ja Sheavoi & Ruusu.


Tuoksuu ihanan pehmeälle mansikalle, omaan nenääni ehkä vähän karamelliselle mansikalle, johtuen varmasti tuosta kookosöljystä ja sheavoista. Tätä kyllä kelpaa nuuhkia.



Väri on tuollaista haalean vaaleanpunaista, koostumus todella paksua ja lohkeavaa. Helpointa tätä on ottaa spaattelilla.



Iholle levittäessä sulaa melko nopeasti, mutta hieman joutuu enemmän hieromaan kuin normaalia voidetta.

Valitettavasti mun iholla tämä ei toimi, ainakaan käsillä tai vartalolla. Käytin tätä ensin vartalolla. Koko kropalle levitettynä joutui työstämään todella paljon. Voi ei kuitenkaan imeytynyt iholleni, vaikka se näin talviaikaan on kutisevan kuiva. Vielä seuraavana päivänä iho tuntui "tahmaiselta". Käsivoiteena tämä kuulostaisi olevan ihanan tuhti ja kosteuttava. Mutta mun käsille tämä jäi kalvoksi pyörimään, eikä imeytynyt. Talviaikaan varsinkin rystyseni helottavat punaisena ja ne kutisee. Kutina tuntui voin alla. Sitten siirryin käyttämään tätä jalkavoiteena ja siinä hommassa tämä pelittää vallan mainiosti! Mullahan varpaita palelee ympäri vuoden, joten ei edes haittaa että jalat jää tän jäljiltä liukkaiksi, kun vedän kuitenkin heti sukat/villasukat jalkaan. Voi pitää jalat pehmeinä ja kosteutettuina, siellä tämä imeytyy. 

Sama juttuhan mulla on The Body Shopin vartalovoiden kanssa, ne eivät vain imeydy mun ihoon, mutta tiedän että on paljon ihmisiä jotka rakastavat niitä. Joten jos tykkäät TBS:n voista, on nämä Flownkin versiot sinulle tehtyjä. Ja hei, kotimaista luonnonkosmetiikkaa! Respect.

Mulla on myös saman sarjan Mansikka huulivoide, jossa on sama tuoksu ja koostumus. Siitä kyllä jää lasiin mahtavat huulijäljet :D

-T


perjantai 23. tammikuuta 2015

Moroccanoil

Sain töiden kautta testattavaksi Moroccanoilin tuotteita. Kampaajaystäväni valitsi mulle kosteuttavia ja korjaavia tuotteita. Aijemmin mulla oli vain kokemusta merkin kuuluisasta hiusöljystä, joka ei mua vakuuttanut. Toisin oli näiden kanssa!



Kosteuttava ja korjaava shampoo. Juuri tällaisia shampoita rakastan. Pesee koko kuontalon puhtaaksi yhdellä ainoalla vaahdotuksella jättäen hiukset kuitenkin superpehmeiksi. Tuoksu on ihanan pehmeä, samanlainen kuin öljyssä, mutta miedompi. Olen säästellyt tätä shampoota ja yrittänyt käyttää pois kökköshampoita. Onneksi nykyisessä työpaikassani on myös näitä myynnissä, joten uusien purkkien ostaminen käy helposti (ja halvalla ;) ).


Kosteuttava ja korjaava hoitoaine. Tekee hiuksista pehmeät ja helposti kammattavat. Tuhti koostumus joka jo tuntuukin hoitavalta. Tuoksu on vähän erilaisempi kuin shampoossa, mutta moroccanoilin tuttu tuoksu tulee läpi. Aaahh.. Taivaallista.


Korjaava hiusnaamio. Tästä voin ihan rehellisesti sanoa että tämä on paras hiusnaamio mitä olen koskaan käyttänyt. Silloin pidempien hiusten aikana huomasin että tämä piti hiukset pehmeinä pidempään kuin mikään muu naamio tai hoitoaine. Vaikutuksen huomasi selvästi useamman päivän ajan. Koko ajan oli pakko vain hiplata hiuksia, niin unelman pehmeät ne olivat. Nyt pitäisikin ottaa tämä aktiivikäyttöön, olen nyt käyttänyt Lanzan Moi Moi Hair Maskia, joka ei ole ihan vakuuttanut mua. Purkin kyljessä sanotaan että käytön jälkeen tulisi viimeistellä hoitoaineella, mutta olen käyttänyt tätä ihan yksistään. Pitäisi joku kerta kokeilla tuplateholla.

En yhtään ihmettele sitä hypetystä joka näiden tuotteiden kohdalla on. Kaikesta olen kuullut pelkästään hyvää. Hiuslakkaa haluaisin vielä kokeilla.

-T


torstai 22. tammikuuta 2015

Mia Höytö Cosmetics

Mainitsin aijemmin täällä blogin puolella että aloitin kosmetologin työt uudessa paikassa joulukuun alussa ja mun piti hankkia sinne kaikki tarvikkeet, laitteet ja tuotteet. Tuotesarjan valinta olikin luultua hankalampaa. 

Ensimmäinen kiinnostuksen kohde oli Mia Höytö. Kehitin tähän eräänlaisen pakkomielteen kun SKY -messuilla näin näitä tuotteita. Kauniit pullot, ihanat nimet, suomalainen ja vielä luonnonkosmetiikkaa. Mikäs sen parempaa. Jokusten sähköpostiviestien jälkeen tilasin itselleni jokusen tuotteet testiin. Koska mulla ei ollut aijempaa kokemusta merkin tuotteista, niin pakkohan niitä oli testata ennen omaan hoitolaan ottamista.


Valitsin testiin Kaunis puhdistusgeelin, Säihke kasvoveden, Lumous seerumin ja Valo silmänympärysvoiteen.


Merkin sivuilla geelistä sanotaan näin:

Kaunis puhdistusgeeli sisältää ruiskukkaisvettä, jonka tanniinit vilkastuttavat solujen aineenvaihduntaa. Se myös rauhoittaa ihoa sekä supistaa ihohuokosia antaen raikkaa tunteen puhdistuksen jälkeen. Aloevera-uute kosteuttaa ja hoivaa ihoa puhdistuksen aikana. Aloevera sisältää kasvientsyymejä, jotka pehmentävät ihoa poistamalla kuollutta solukkoa ihon pinnalta. Se myös supistaa ihohuokosia, kiinteyttää ihoa sekä stimuloi solujen uusiutumista.

Oma kokemus:

Melko vetistä geeliä, tuoksusta tuli lähinnä mieleen vessanpesuaine. Pesi kyllä tehokkaasti, tämän jälkeen iho oli natisevan kireä. Äkkiä jotain kosteutta!


Merkin sivuilla kasvovedestä sanotaan näin:

Säihke on ihoa harmonisoiva hoitovesi kasvoille. Säihkeen suloinen koostumus kosteuttaa, pehmentää ja valmistaa ihon vastaanottamaan sitä seuraavat hoitotuotteet. Hoitoveden ihastuttava yhdistelmä koivunmahlaa, kasviuutteita sekä hyaluronihappoa hemmottelee kasvoja.
- Harmonisoi ihon puhdistuksen jälkeen ja pohjustaa sen muille hoitotuotteille
- Kosteuttaa ja pehmentää palauttamalla kosteustasapainon iholle
- Rauhoittaa sekä elvyttää kasvojen ihon
- Puhdistaa ihoa vilkastuttamalla aineenvaihduntaa sekä supistaa huokosia
Omat kokemukseni:
Kasvovesi piti taputella iholle käsin. Tuoksu oli jotenkin outo, mutta ei paha, melko mieto.  Kokeilin myös laittaa tätä vanulapulla ja sekin onnistui, mutta se piti levittää nopeasti koska kasvovesi rupesi helposti vaahtoamaan. Tämän jälkeen ihoa kiristi jo todella paljon.


Merkin sivuilla seerumista sanotaan näin:

Lumous-seerumissa yhdistyvät skandinaavisen luonnon aarteina tunnetut koivunmahlauute, tyrniuute sekä kaurasta saatava tehokas betaglucan. Lisäksi ihoa hemmottelee kauneusöljynä tunnettu arganöljy. Lumouksen korkea hyaluronihappopitoisuus vastaa vaativimmankin ihon tarpeisiin kiinteyttämällä ja lukitsemalla kosteuden iholle.
- Napakoittaa kasvojen ihoa välittömästi
- Kiinteyttää ja silottaa
- Kosteuttaa ihoa pitkäkestoisesti lukitsemalla kosteuden iholle
- Suojelee kasvoja vapaiden radikaalien haitallisilta vaikutuksilta
- Uudistaa ihoa stimuloimalla soluprosesseja
- Hoitaa ihoa suloisesti pehmentämällä ja rauhoittamalla sitä
Omat kokemukseni:
Tämäkin piti painella iholle, eikä levittää. Koostumus on vesimäistä ja tuoksu jotenkin puinen.. Myös tämä vaahtoutui hieman jos tarpeeksi pyöritteli iholla. Eli pieni määrä riittää. Tämän jälkeen iho tuntui kutistuneen 2 numeroa. Liekö ollut sitä kiinteyttävää vaikutusta.


Merkin sivuilla silmänympärysvoiteesta sanotaan näin:

Valo silmänympärysvoide soveltuu käytettäväksi aamuin illoin. Se on parhaimmillaan meikin alla, jättäen iholle pehmeän kosteutetun pinnan. Valo ei sisällä hajusteita, jotta se olisi mahdollisimman hellävarainen herkälle silmänympärysiholle.
Orgaaninen mustaseljakukkauute häivyttää tummia silmänalusia ja laskee turvotusta.
Orgaaninen ruiskukkavesi sisältää tanniineja, jotka vilkastuttavat ihon aineenvaihduntaa. Ruiskukkavesi puhdistaa ja rauhoittaa ihoa. Valo sisältää myös orgaanista kaurauutetta joka rauhoittaa ihoa.
Tehokasta kosteutta iholle tuovat luomulaatuiset sheavoi ja aloevera. Aloevera myös kiinteyttää ja rauhoittaa ihoa. Ihoa pehmentävät, kosteuttavat sekä hoitavat orgaaniset oliivi ja manteliöljy. Manteliöljy myös silottaa ihon pintaa.
Suojaa ikääntymistä vastaan antaa orgaaninen tyrninsiemenöljy. Se toimii tehokkaana antioksidanttina ehkäisten solujen hapettumista. Tyrninsiemenöljy myös hoitaa sekä kosteuttaa ihoa tehokkaasti.
Omat kokemukseni:
Tämä oli joukon mukavin tuote. Miinusta pumpusta josta tuli joka kerta liikaa voidetta ja ensimmäisenä aina sellainen kuivunut kökkäre. Kevyt voidemainen koostumus, tuoksuu... pahviselta?
Olisin ihan hirveen paljon halunnu tykätä näistä tuotteista ja ottaa nämä hoitolaani tuotteiksi... Mutta karu totuus oli se että nämä tuotteet kuivattivat ihoani todella paljon ja sain leukaani järjettömän määrän isoja, kipeitä, ihonalaisia näppyjä. Pahimmillaan niitä oli yhteensä 8. Silloin jo pelkkä puhuminen sattui. Enhän mää millään voi ottaa sellaista tuotesarjaa töihin johon en itse "usko" ja josta en tykkää. Vai? No, annoin satsin testiin Heidille, jolla on rasvoittuva ja helposti reagoiva iho. Noin viikon käytön jälkeen hän sai myös leukaan ja leukapieliin ryhelmän näppyjä ja hän keskeytti testin. Hänellä myös iho kuivui niin paljon että se rupesi ihan hilseilemään. Seuraavaksi tuotteet menivät Tarjalle, jolla on kuiva ja atooppinen, hieman couperoottinen iho. Vajaan viikon jälkeen Tarja keskeytti testin koska sai näppyjä suun ympärille. Rupesin jo miettimään että kenelle nämä tuotteet oikein sopivat? Viimeisenä testaajana toimi toinen Tarja, jolla on superrasvoittuva, ihan oikea rasvainen iho. Tarjalla ei kuitenkaan ole koskaan ollut juurikaan näppyjä ja hänen ihonsa on paksu, eikä reagoi helposti. Tarja kesti testijaksoa parisen viikkoa, ennen kuin hänelle rupesi näppyjä ilmestymään ohimoille, jonne hänellä ei ikinä tule näppyjä. Tapasin Tarjan tänään kun hän palautti tuotteet mulle, ja hän ihmetteli sitä miten sitkeitä ne näpyt ovat...
Nyt mietinkin että uskallanko enää käyttää näitä tuotteita. Aloitin 3 viikkoa sitten uudestaan pillereiden syönnin joten ihoni on nyt erittäin kuiva ja herkkä, sen lisäksi nyt vihdoin n. 2 kuukauden jälkeen olen saanut leuasta ne näpyt lähes katoamaan. Tuotteiden testauksesta on siis nyt 10 viikkoa aikaa. Silmänympärysvoidetta uskallan vielä käyttää, siitä ei tullut mitään reaktiota. Ehkä jos kokeilisin aina yhtä tuotetta kerralla? Mene ja tiedä. Tai sitten laitan nämä eteenpäin jollekin joka haluaa kokeilla. Harmittaa vaan kun maksoin näistä kuitenkin postikuluineen yli 80€...
Jaksan kuitenkin uskoa että tuotteet jollekin sopivat ja toivon Mia Höytölle kaikkea hyvää ja menestystä. Mulle nämä eivät vain sopineet. Puhdistusgeelin koostumus vissiin on muuttunut tai muuttumassa.
Onko teillä kokemusta näistä?
-T