torstai 22. tammikuuta 2015

Mia Höytö Cosmetics

Mainitsin aijemmin täällä blogin puolella että aloitin kosmetologin työt uudessa paikassa joulukuun alussa ja mun piti hankkia sinne kaikki tarvikkeet, laitteet ja tuotteet. Tuotesarjan valinta olikin luultua hankalampaa. 

Ensimmäinen kiinnostuksen kohde oli Mia Höytö. Kehitin tähän eräänlaisen pakkomielteen kun SKY -messuilla näin näitä tuotteita. Kauniit pullot, ihanat nimet, suomalainen ja vielä luonnonkosmetiikkaa. Mikäs sen parempaa. Jokusten sähköpostiviestien jälkeen tilasin itselleni jokusen tuotteet testiin. Koska mulla ei ollut aijempaa kokemusta merkin tuotteista, niin pakkohan niitä oli testata ennen omaan hoitolaan ottamista.


Valitsin testiin Kaunis puhdistusgeelin, Säihke kasvoveden, Lumous seerumin ja Valo silmänympärysvoiteen.


Merkin sivuilla geelistä sanotaan näin:

Kaunis puhdistusgeeli sisältää ruiskukkaisvettä, jonka tanniinit vilkastuttavat solujen aineenvaihduntaa. Se myös rauhoittaa ihoa sekä supistaa ihohuokosia antaen raikkaa tunteen puhdistuksen jälkeen. Aloevera-uute kosteuttaa ja hoivaa ihoa puhdistuksen aikana. Aloevera sisältää kasvientsyymejä, jotka pehmentävät ihoa poistamalla kuollutta solukkoa ihon pinnalta. Se myös supistaa ihohuokosia, kiinteyttää ihoa sekä stimuloi solujen uusiutumista.

Oma kokemus:

Melko vetistä geeliä, tuoksusta tuli lähinnä mieleen vessanpesuaine. Pesi kyllä tehokkaasti, tämän jälkeen iho oli natisevan kireä. Äkkiä jotain kosteutta!


Merkin sivuilla kasvovedestä sanotaan näin:

Säihke on ihoa harmonisoiva hoitovesi kasvoille. Säihkeen suloinen koostumus kosteuttaa, pehmentää ja valmistaa ihon vastaanottamaan sitä seuraavat hoitotuotteet. Hoitoveden ihastuttava yhdistelmä koivunmahlaa, kasviuutteita sekä hyaluronihappoa hemmottelee kasvoja.
- Harmonisoi ihon puhdistuksen jälkeen ja pohjustaa sen muille hoitotuotteille
- Kosteuttaa ja pehmentää palauttamalla kosteustasapainon iholle
- Rauhoittaa sekä elvyttää kasvojen ihon
- Puhdistaa ihoa vilkastuttamalla aineenvaihduntaa sekä supistaa huokosia
Omat kokemukseni:
Kasvovesi piti taputella iholle käsin. Tuoksu oli jotenkin outo, mutta ei paha, melko mieto.  Kokeilin myös laittaa tätä vanulapulla ja sekin onnistui, mutta se piti levittää nopeasti koska kasvovesi rupesi helposti vaahtoamaan. Tämän jälkeen ihoa kiristi jo todella paljon.


Merkin sivuilla seerumista sanotaan näin:

Lumous-seerumissa yhdistyvät skandinaavisen luonnon aarteina tunnetut koivunmahlauute, tyrniuute sekä kaurasta saatava tehokas betaglucan. Lisäksi ihoa hemmottelee kauneusöljynä tunnettu arganöljy. Lumouksen korkea hyaluronihappopitoisuus vastaa vaativimmankin ihon tarpeisiin kiinteyttämällä ja lukitsemalla kosteuden iholle.
- Napakoittaa kasvojen ihoa välittömästi
- Kiinteyttää ja silottaa
- Kosteuttaa ihoa pitkäkestoisesti lukitsemalla kosteuden iholle
- Suojelee kasvoja vapaiden radikaalien haitallisilta vaikutuksilta
- Uudistaa ihoa stimuloimalla soluprosesseja
- Hoitaa ihoa suloisesti pehmentämällä ja rauhoittamalla sitä
Omat kokemukseni:
Tämäkin piti painella iholle, eikä levittää. Koostumus on vesimäistä ja tuoksu jotenkin puinen.. Myös tämä vaahtoutui hieman jos tarpeeksi pyöritteli iholla. Eli pieni määrä riittää. Tämän jälkeen iho tuntui kutistuneen 2 numeroa. Liekö ollut sitä kiinteyttävää vaikutusta.


Merkin sivuilla silmänympärysvoiteesta sanotaan näin:

Valo silmänympärysvoide soveltuu käytettäväksi aamuin illoin. Se on parhaimmillaan meikin alla, jättäen iholle pehmeän kosteutetun pinnan. Valo ei sisällä hajusteita, jotta se olisi mahdollisimman hellävarainen herkälle silmänympärysiholle.
Orgaaninen mustaseljakukkauute häivyttää tummia silmänalusia ja laskee turvotusta.
Orgaaninen ruiskukkavesi sisältää tanniineja, jotka vilkastuttavat ihon aineenvaihduntaa. Ruiskukkavesi puhdistaa ja rauhoittaa ihoa. Valo sisältää myös orgaanista kaurauutetta joka rauhoittaa ihoa.
Tehokasta kosteutta iholle tuovat luomulaatuiset sheavoi ja aloevera. Aloevera myös kiinteyttää ja rauhoittaa ihoa. Ihoa pehmentävät, kosteuttavat sekä hoitavat orgaaniset oliivi ja manteliöljy. Manteliöljy myös silottaa ihon pintaa.
Suojaa ikääntymistä vastaan antaa orgaaninen tyrninsiemenöljy. Se toimii tehokkaana antioksidanttina ehkäisten solujen hapettumista. Tyrninsiemenöljy myös hoitaa sekä kosteuttaa ihoa tehokkaasti.
Omat kokemukseni:
Tämä oli joukon mukavin tuote. Miinusta pumpusta josta tuli joka kerta liikaa voidetta ja ensimmäisenä aina sellainen kuivunut kökkäre. Kevyt voidemainen koostumus, tuoksuu... pahviselta?
Olisin ihan hirveen paljon halunnu tykätä näistä tuotteista ja ottaa nämä hoitolaani tuotteiksi... Mutta karu totuus oli se että nämä tuotteet kuivattivat ihoani todella paljon ja sain leukaani järjettömän määrän isoja, kipeitä, ihonalaisia näppyjä. Pahimmillaan niitä oli yhteensä 8. Silloin jo pelkkä puhuminen sattui. Enhän mää millään voi ottaa sellaista tuotesarjaa töihin johon en itse "usko" ja josta en tykkää. Vai? No, annoin satsin testiin Heidille, jolla on rasvoittuva ja helposti reagoiva iho. Noin viikon käytön jälkeen hän sai myös leukaan ja leukapieliin ryhelmän näppyjä ja hän keskeytti testin. Hänellä myös iho kuivui niin paljon että se rupesi ihan hilseilemään. Seuraavaksi tuotteet menivät Tarjalle, jolla on kuiva ja atooppinen, hieman couperoottinen iho. Vajaan viikon jälkeen Tarja keskeytti testin koska sai näppyjä suun ympärille. Rupesin jo miettimään että kenelle nämä tuotteet oikein sopivat? Viimeisenä testaajana toimi toinen Tarja, jolla on superrasvoittuva, ihan oikea rasvainen iho. Tarjalla ei kuitenkaan ole koskaan ollut juurikaan näppyjä ja hänen ihonsa on paksu, eikä reagoi helposti. Tarja kesti testijaksoa parisen viikkoa, ennen kuin hänelle rupesi näppyjä ilmestymään ohimoille, jonne hänellä ei ikinä tule näppyjä. Tapasin Tarjan tänään kun hän palautti tuotteet mulle, ja hän ihmetteli sitä miten sitkeitä ne näpyt ovat...
Nyt mietinkin että uskallanko enää käyttää näitä tuotteita. Aloitin 3 viikkoa sitten uudestaan pillereiden syönnin joten ihoni on nyt erittäin kuiva ja herkkä, sen lisäksi nyt vihdoin n. 2 kuukauden jälkeen olen saanut leuasta ne näpyt lähes katoamaan. Tuotteiden testauksesta on siis nyt 10 viikkoa aikaa. Silmänympärysvoidetta uskallan vielä käyttää, siitä ei tullut mitään reaktiota. Ehkä jos kokeilisin aina yhtä tuotetta kerralla? Mene ja tiedä. Tai sitten laitan nämä eteenpäin jollekin joka haluaa kokeilla. Harmittaa vaan kun maksoin näistä kuitenkin postikuluineen yli 80€...
Jaksan kuitenkin uskoa että tuotteet jollekin sopivat ja toivon Mia Höytölle kaikkea hyvää ja menestystä. Mulle nämä eivät vain sopineet. Puhdistusgeelin koostumus vissiin on muuttunut tai muuttumassa.
Onko teillä kokemusta näistä?
-T

5 kommenttia:

  1. No ihan kamalaa, olen vielä järkyttyneempi siitä, että olen itse testannut melki kaikki sarjan tuotteet läpi ja nää toimii mun erittäin pintakuivalla sekaiholla kuin unelma. Näpyn näppyä en ole saanut, eikä ihoa todellakaan kiristä käytön jälkeen. :D Varsinkin kasvovoiteet on sarjasta mun lemppareita, putsari toimi itselläni hyvin kakkosvaiheessa. Tuo seerumi on mulla kaapissa, mutta en ole ehtinyt testaamaan, mun kimmoisuuden menettäneessä ihossa ei varmaan tunnu, jos se kutistuu kaksi kokoa. Hahahaa.

    Nyt heräsi sitten kiinnostus, mihin sarjaan päädyit? :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin et sää olit tykännyt tästä sarjasta :) Päädyin sitten luonnonkosmetiikan puolelta Nafhaan ja toisena sarjana on Bioline.

      Poista
    2. Ei huonoja valintoja. Nafha on ainakin ihana!

      Poista
    3. Nafha hurmas mut heti ensi kokeilulla :)

      Poista
  2. Huh! Onneksi kokeilit itse tuotteita ennen sarjan ostamista hoitolakäyttöön! En ehkä itse jatkaisi testailuja.

    VastaaPoista

Mielipiteitä? :)