tiistai 12. marraskuuta 2024

Joukostamme poistuneet syyskuu -24

 Moikka!

Taas on hetki vierähtänyt, mutta käydäänpäs läpi syyskuussa loppuneiden kasa.


Aika paljon loppui hiustuotteita.


LV Soft Day Cream.
Sain tämän kasvovoiteen siinä Bernerin paketissa kun palautin ne yhdet shampoon ja hoitoaineen.
Hauska tämä pussimainen pakkaus, mutta omasta mielestäni ei ehkä niin käytännöllinen. Pussia joutui varsinkin loppuvaiheessa rullaamaan jotta sai viimeisetkin voiteet ulos. Itse voide oli ihan ok. Ei tarpeeksi kosteuttavaa mulle, mutta seerumeiden avulla pystyin tämän käyttämään. Plussaa suojakertoimesta. Käytin kuitenkin tämän päällä vielä erikseen aurinkovoidetta.


Mizon Snail Repair Eye Cream.
Olen kuullut paljon hyvää etanatuotteista, mutta en ollut vielä kokeillut mitään niistä. Ostin tämän Mizonin silmänympärysvoiteen Tallinnassa käydessä koska Mizon merkkinä on ollut kiinnostava ja kehuttu. Mutta en vain oikein tiedä mitä mieltä tästä olisin. Sinällään tuote oli hyvää, ei aiheuttanut mitään ongelmia kuten turvotusta tai ärsytystä. Voide oli suht paksua ja hajusteetonta, mutta se imeytyi hyvin. Jopa niin hyvin että tuli tunne, laitoinko mitään sy-iholle. Sen vuoksi tuli tunne että tämä ei kosteuttanut tarpeeksi. Vaikka iho ei myöskään jäänyt kiristäväksi. Käytin tämän alla sellaista seerumirollia jotta sain sitä lisäkosteutusta. Varmasti siis hyvä tuote, mutta luulen että kokeilen seuraavaksi jotain muuta.


Pure & Care Cica Serum.
Facebookin Rosacea -ryhmässä tätä suositeltii ja pakkohan se oli heti käydä ostamassa. Olen käyttänyt useita merkin seerumeita ja tykännyt niistä. Tästäkään ei ole mitään pahaa sanottavaa. Kosteutti, imeytyi hyvin eikä ärsyttänyt. Mutta varsinaista apua en ruusufinniin tästä saanut, joten ei tarvetta ostaa sitä uudestaan.


Låve Kosteuttava Hoitosuihke.
Sain tämän kampaamosta kun olin hiusmallina. En oikein osaa sanoa näistä hoitosuihkeista juuta enkä jaata koska en huomaa näiden käytössä mitään ihmeellistä. Nämä ovat lähinnä tapa. Tämä oli mun mielestä sellaista perustavaraa. Ja en tiedä oliko tässä kyseisessä putelissa joku vika vai mitä, mutta kun olin lähdössä Kreetalle ja laittelin kosmetiikkaa matkapakkauksiin, täältä putkahti joku ihmeellinen möykky mukana. Ihan kuin sulanutta talouspaperia tms. Tuli vähän yökkö olo ja kaadoin loput menemään. Eli ihan loppuun asti en tätä käyttänyt, koska yök.


By Veira Moisture Shampoo.
Tästä tykkäsin. Oli todellakin kosteuttavaa ja teki hiuksista ihanan pehmeät. Miinuksena se että hiukset rasvoittuivat nopeasti tämän käytön jälkeen. Nämähän ovat näitä Normalin shampoita joissa on kyllä hyvä hinta -laatusuhde näin maallikon mielestä.


Herbina Syväpuhdistava Shampoo.
En tiedä miksi haksahdin ostamaan tämän. Ehkä oli hätä saada syväpuhdistava shampoo. Olen siis joskus aiemminkin käyttänyt Herbinan syväputsaria, enkä tykännyt siitä silloinkaan. Tämä vain jättää hiukset hirveeksi takkupalloksi ja sit onkin selvittäminen hiusnaamion kanssa. Tuoksu on kyllä kiva ja raikas. 


Garnier Fructis Repairing Conditioner Papaya Hair Food.
Herkullisen tuoksuista, ihanan paksua ja teki hiuksista niiiiiin pehmeät. Mutta purkki oli umpisurkea. Puolessa välissä ollessa purkki halkesi. Sitten siitä ei meinannut saada tuotetta ulos vaan oli pakko ottaa korkki irti. Ja sitten korkkia ei saanut enää takaisin paikoilleen. Jossain vaiheessa piti kääntää pullo ylösalaisin ja sehän se vasta kivaa olikin kun korkki ei pysynyt kiinni. Tuote hyvä, pakkaus huono. Ei jatkoon.


K18 Leave -in Molecular Repair Mask.
Erittäin kallista hiushoitoa, josta itse en juurikaan apua saanut. Ostin tämän Tallinnasta inasen edullisemmin kuin mitä täällä suomessa myydään. Ei ainakaan mulla auttanut katkeileviin hiuksiin, vaan ihan samalla lailla ne rapisee kuin ennenkin. Jos käytin tätä pelkästään, jäi hiukset pörröisiksi ja karheiksi. Jos laitoin tätä hieman enemmän, jäi hiukset lähmäisiksi. Parhaan tuloksen sain kun laitoin ihan normaalisti poishuuhdeltavan hoitoaineen ja sitten tätä pienen määrän pyyhekuiviin hiuksiin.


L'oréal Elvital Dream Lenght Restoring Shampoo ja Super Detangler.
Reissupussissa matkustaneet jo monet risteilyt ja parit etelän matkat. Kreetan jälkeen näissä oli vielä yhdeksi kerraksi jäljellä joten en viitsinyt säästää niitä enää seuraavaa reissua varten, vaan käytin ne kotona pois. Tykkäsin todella paljon tästä kaksikosta ja voisin ostaa täysikokoisetkin kunhan saan shampoojemmoja tyhjäksi. Shampoossa on hyvä pesuteho eikä se aiheuta mulle kutinaa. Hoitoaine taas tekee hiuksistä sileät ja pehmeät.


Elina Hoitovoide Kasvoille ja Vartalolle.
Saiturinpörssissä myydään näitä edullisia Elina -tuotteita. Tämäkin voide maksoi muistaakseni alle 3€. Ostin tämän granaattiomenaversion koska ajattelin että se tuoksuisi herkulliselta. Mutta tuoksu oli hyvin mieto. Itse voide oli kosteuttavaa ja nopeasti imeytyvää. Talveksi ei tulisi mulle riittämään, mutta olen nyt ottanut öljyt mukaan vartalonhoitoon koska en jaksaisi koko aikaa raapia kuivaa ihoa. Voisin ostaa näitä lisääkin rahojen ollessa tiukilla.


Alva Intim Wash.
Tämä oli vähän pettymys. Koostumus oli melko lirua ja varsinkin alussa tuotetta hulahti kerralla noin 10 kerran edestä. Eli tätä meni paljon hukkaan. Ja itse odotan edes pientä vaahtoavuutta tuotteessa, mutta tässä sitä ei ollut. Hyvä kun loppui, ei tarvitse ostaa uudestaan.


Dermosil Punajuuri Käsivoide.
Minnin joulukalenterista tullut. Kiva käsilaukkukoko, ihan ok kosteutus, sopiva just päiväkäyttöön. Hävitin tämän jo kerran ja sitten löysin uudestaan. Muuten olisin käyttänyt tämän jo aikoja sitten.


LV Aurinkovoide spf 50.
Ostin tämän vartavasten Kreetan reissua varten sen pienen koon takia. Ja viikon reissulle se olikin juuri sopiva. Sopii kasvoille ja vartalolle. Ennen altaalle menoa laitoin tätä vartalolle ja kasvoille eri tuotetta ja altaalla ollessa lisäilin tätä sekä vartalolle että kasvoille. Iso plussa siitä että tämä ei tuntunut tahmaiselta edes hikoillessa. Ensi kesänä voisin ostaa uudestaan.


Labello Original Huulirasva.
Labellot on niin klassisia ja toimivia. Ainakin itse pidän niistä. Tämä yksilö majaili kylppärissä koska aina hampaiden pesun jälkeen mun on pakko saada huulirasvaa. Tämä on myös kaiveltu ihan tyhjäksi. Varmasti tulen ostamaan lisääkin.

15 loppunutta joista ainakin 2 matkakokoista. Tuosta käsivoiteesta en ole varma onko se täysikokoinen... Aika perusmäärä loppuneita. Viime kuussa loppui vain vähän tuotteita, mutta niistä sitten myöhemmin. Ensi kuussa on jo joulukin (uh) ja pääsee availemaan joulukalentereita (jee).

-T

perjantai 27. syyskuuta 2024

Joukostamme poistuneet elokuu -24

 Moikka.

Kuukausi on kohta taas vaihtumassa, joten käydäänpä läpi elokuun loppuneet. Ihan mukavasti niitä loppui ja mukana on muutama ikivanha kynsilakka jotka olivat jo niin paksuuntuneita että kuivatin ne loppuun.



Creightons Deep Conditioning Curl Masque.
Kuiville ja vaurioituneille hiuksille tarkoitettu naamio. Sain tämän Normalista kun olin vissiin lukenut tarpeeksi uutisia tms. Todella paksua ja hoitavaa. Hiuksista tuli superpehmeät ja sileät. Mutta käytön jälkeen piti olla varovainen suihkussa, sillä tätä poishuuhdellessa lattiasta tuli todella liukas. Voisin silti käyttää tätä lisääkin.


Biozell Volumizing Dry Shampoo.
Muistaakseni Minnin joulukalenterista tullut. Ja kuten olen aiemminkin maininnut, ei tämäkään enää toiminut mulla. Jätti hiukset lähmäisiksi eikä volyymista ollut tietoakaan. Pitäisi varmaan ruveta laittamaan näitä puhtaisiin hiuksiin, mutta se tuntuu niin tyhmältä...


Dr. Ceuracle Vegan Aquarizing shampoo & conditioner.
Nää tais tulla siitä Lykon munasta. Hienosti muistan taas :D Todella vahvan tuoksuiset, vieläkin tuoksuu tuosta läpi. Mutta shampoon pesuteho oli olematon. Olisi vaatinut kolme pesua ja en tiedä olisiko vielä silloinkaan tullut puhdasta. Hoitoaine taas oli liian tehotonta. Näiden jälkeen hiukset olivat lähinnä lässähtäneet. Ei jatkoon.


Sence Purifying Charcoal Peel-Off Mask.
Minnin joulukalenterista joskus tullut. Ja ikäväkseni kävi niin että nämä olivat jo kuivahtaneet kun vihdoinkin olisin uskaltanut niitä testata. Nämä puhdistavat naamiot, ja varsinkin vielä peel-off naamiot ovat yleensä liian tujuja mun iholle. Siksi en ollut aiemmin näitä testaillut.


Favora Hellävarainen Misellivesi.
Jälleen Minnin joulukalenterista. Oikein miellyttävä misellivesi. Poisti koko meikin silmämeikkiä myöden eikä ärsyttänyt ihoa. Tuntui raikkaalta iholla. Mieskin tykkäsi tästä kun sitä testasi.
Pitäisi kokeilla muitakin Favoran tuotteita.


Pure & Care 2 in 1 Make-up Remover.
Tätä mulla on ollut aiemminkin. Edullinen, hellävarainen mutta tehokas. Ei kirvele ainakaan mun silmiä. Pieni puteli vain loppuu nopeasti. Ja ei ole Lumenen voittanutta, mutta silloin jos rahat on tiukalla, tulen ostamaan tätä. 


Rituals The Ritual of Sakura Sensational Foaming Shower Gel.
Siis nää Ritualsin suihkuvaahdot on niin unelmanpehmeitä. Ostin tätä koska ajattelin että tämä voisi olla hyvä mun kuivalle iholle. Noh, kerkesin sitten ehkä 2 kertaa tätä käyttämään koska halusin säästellä ja kun seuraavan kerran olisin käyttäny, oli pullo tyhjä. Koska mieheni oli käyttänyt tämän. Pitänee käydä ostamassa lisää.


LV Caring Body Wash.
Tää oli jännä suihkugeeli. Siis ihan perustavaraa, mutta mun nenään tää tuoksui ihan mäntysuovalle. Tykkään kyllä mäntysuovan tuoksusta esim. mattoja pestessä, mutta suihkugeelissä se on hassu. Tämä sopi mun iholle, ei kuivattanut tai aiheuttanut kutinaa. 


Decubal Body Lotion.
Se ihan perus Decubalin voide on sopinut mulle, ainakin ennen. En ole hetkeen sitä käyttänyt. Mutta nämä muut versiot eivät vaan toimi. Tämän jäljiltä ihoa kiristi ja kutitti, eli ei kosteuttanut tarpeeksi. Sama on joskus ollut sarjan käsivoiteessa, ettei tehoja ollut tarpeeksi. Tässä on pumppupullo mikä oli ihan kiva, mutta kuten niin monesti, loppua kohden pumpusta ei enää saa mitään ulos. Koin tämän vain niin hankalaksi etten enää osta uudestaan.


Florence by Mills Up a Notch Volumizing Mascara.
Stranger Things oli kyllä hyvä sarja, joten halusin ehdottomasti tältä merkiltä jotain testiin. Ja päädyin ripsiväriin. Tässä oli sellainen perusharja. Aika tasapaksu, mutta päädystä vähän kapeneva. Alussa ei mitenkään ihmeellinen, mutta kun oli jonkun aikaa ollut käytössä niin tällä sai kyllä aika näyttävät ripset. Mutta kuten jokaisen ripsivärin kanssa, myös tämä tuhri yläluomeni. Putkilossa olisi vielä ripsivärimassaa käytettäväksi, mutta loppua kohden huomasin että tämä rupesi päivän aikana tuhrimaan alaluomia. Joten oli aika luopua. Kiva ripsari, mutta ei niin wau että välttämättä ostaisin uudestaan.


Tästä huulikiillosta oli tuo teksti jo kulunut, joten en muista mikä tämä oli merkiltään. Tämä tuli siitä japaniboxista jota joskus tilasin. Tämä varmasti jakaisi mielipiteitä, sillä tämä huulikiilto oli todella, siis todella tahmea. Itse tykkäsin siitä, koska se myös pysyi hyvin. Ne sellaiset kevyemmät katoavat hetkessä johtuen siitä että mulla on niin ohuet huulet. Tuolla pohjalla näyttäisi olevan tuotetta, mutta applikaattori ei sinne asti yletä. Käänsin tämän vielä pariksi päiväksi ylösalaisin, mutta tuo pohjalla oleva kiilto ei inahtanutkaan. Ja koska tämä oli töissä käytössä, en jaksanut enää viedä tätä kotiin ja yrittää kaivella sieltä jollain muulla välineellä. Iso saavutus tämä on kuitenkin kun ottaa huomioon miten vähän käytän huulikiiltoja tai punia.


Lopuksi vielä ne roskiin menevät lakat.
Lumene Gloss & Care sävyssä 11 Kynttilä illallinen
Orly sävyssä Starry-eyed
Avon Color Trend sävyssä Fuchsia.

Kaikkia näitä oli käytetty joskus aikanaan. Olen nyt yrittänyt jaksaa lakkailla kynsiä, sillä niitä kuitenkin on sellainen työkalupakillinen. Lisäksi teen nykyään vähemmän siivoustyötä ja pidän kynteni lyhyinä, joten lakatkin pysyvät pidempään kuin puoli päivää. Tässä lakkoja vaihdellessa tulee samalla käytyä pikkuhiljaa läpi noita lakkoja ja kuivatettua ne huonoimmat.

12 loppunutta tuotetta jos kynsilakkoja ei lasketa joista 2 oli matkakokoisia.

Ihanaa viikonloppua kaikille. Itse taidan nyt laittaa kynttilöitä palamaan ja keittää teetä.

-T


keskiviikko 25. syyskuuta 2024

3+1 ostokset

 Moikka!

Tänään alkoi Sokoksella 3+1 päivät ja pakkohan sinne oli mennä ostoksille. Mitäänhän en olisi tarvinnut, mutta oli sen verran raskas päivä töissä henkisesti että oli pakko saada jotain kivaa.

Tässä siis ne mitä lähti sieltä mukaan.


Lumene waterproof Makeup remover.
Tämä on se pakollinen ostos 3+1 päiviltä. Luottotuote.


Ziaja coconut & orange vibes shower and bath Gel ja body mousse.
Tämä oli tuplapakkaus ja oon tykännyt Ziajan tuotteista. Näitä en ole ennen testannut.


Mjuuk Volume shampoo.
Shampoota en todellakaan olisi tarvinnut, mutta perustelin tämän sillä että lähes kaikki shampooni ovat kosteuttavia ja ravitsevia, mutta en omista yhtään tuuheuttavaa shampoota.


Fluff persikka suihkugeeli.
Halusin kokeilla tältä merkiltä jotain, joten otin tämän suihkugeelin ja alla olevan vartalojugurtin. Tämä ainakin tuoksuu mehukkaalta.


Fluff vesimeloni vartalojugurtti.
Vartalovoiteita menee paljon, ja te tiedätte rakkauteni vesimelonin tuoksua kohtaan. Ja tuoksu on tässäkin ihana.


Four reasons hair powder.
Oon joskus käyttänyt tätä hiuspuuteria ja se oli täydellistä. Nykyään tuntuu että mikään kuivashampoo ei riitä raikastamaan hiuksiani ja en ole varma toimiiko tämäkään enää, joten siksi otin tämän pienemmän purkin. Jos toimii niin voin ostaa sen isomman.


BBIA never die mascara.
Myös tämä on uusi tuttavuus mulle, mutta harja näytti sopivan pienelle mun pikkusilmille et pakko oli ostaa tämäkin testiin.

Kuvausalustana toimi viime viikolla Kreetan lomalta ostamani tyynynpäällinen.

Ja jos ei töissä menny hermot niin tätä kirjoittaessa viimeistään meni. Kuvien lataaminen koneelle on edelleen ongelma. Kaikki kuvat tulivat väärinpäin ja kun muokkasin ne oikeinpäin, tulivat ne tähän tekstiin väärin päin. En saanut niitä mitenkään päin asettumaan. Piti sitten tehdä suurin osa tästä postauksesta kännykällä ja tallentaa se ja tulla uudestaan koneelle tekemään loput muutokset. En vaan ymmärrä mikä tässä nyt mättää. Nyt olis tahtoa kirjoittaa postauksia, mutta koska kuvien takia näihin menee monta tuntia ja hermot niin en vaan jaksa...

Toivottavasti teillä on ollut ihana alkusyksy.

-T

maanantai 19. elokuuta 2024

Joukostamme poistuneet heinäkuu -24

 Moikka pitkästä aikaa.

En tiedä mitä nyt on tapahtunut, vai onko musta vaan tullu seniili, mutta en saa enää kuvia kameralta koneelle. Teen kaiken samalla lailla kun viimeiset 10 vuotta, mutta kuvia ei koneelta löydy. Kokeilin nyt sitten ottaa kuvat kännykällä ja opetella nekin laittamaan koneelle ja siinäkin hommassa meni noin 1,5 tuntia ja viimeisetkin hermot mitä mulla on jäljellä. Monta ongelmaa tässä oli ja yhtä kuvaa en yrityksistä huolimatta tänne saanut, joten yhdestä tuotteesta saatte arvostelut, mutta ette kuvaa.


Tämmöinen kasa loppui heinäkuussa. Ihan hyvin. 
Näitä kuvia ei nyt oo mitenkään muokattu, vaan saatte nauttia näistä sellaisenaan kuin ne nappasin.
Aloitetaan hiuksista.


By Veira Silver Shampoo.
Silloin kun vielä blondina viihdyin, ostin tämän Normalista edulliseen hintaan. Todella hellävarainen shampoo, jätti hiukset pehmeiksi ja poisti keltaisuutta hyvin. Vaati kyllä vielä toisen pesun toisella shampoolla että sai oikeasti puhtaaksi. Käytin yleensä toista shampoota ensin ja tätä sitten toisessa vaahdotuksessa. Violetti väri tässä oli niin vahva että jos oli kuivat kädet niin saattoi jäädä violettia. Lisäksi huomasin että päänahkaa rapsuttaessani kynnen aluset jäivät hieman violeteiksi, vaikka kuinka hyvin yritin huuhdella tämän pois.


By Veira Moisture Conditioner.
Tästäkin tykkäsin paljon. Superkosteuttava, salonkimainen tuoksu ja hiukset jäivät pehmeiksi ja kosteutetuiksi. Miinuksena se että pullon napsautettava korkki meni noin puolessa välissä tukkoon koska hoitoaine oli niin paksua että loppuajan joutui kiertämään korkin auki. Hyvä tuote, huono pakkaus. Sama muistaakseni kävi saman merkin hopeahoitoaineen kanssa.


Garnier Densify Volume & Mass Maker.
Minnin joulukalenterista. Takana olevassa tarrassa lukee hiuslakka, mutta tuossa alhaalla niinku tekstuurispray, joten en ole varma kumpi tämä nyt sit oli. En käytä kumpaakaan tuotetta jonka takia tämä oli jemmoissa aika pitkään. Välillä käytin tätä siloittamaan hiuksia kun pidin niitä kiinni, mutta kun alkuvuodesta leikkasin hiukset hyvin lyhyiksi niin tämä oli siihen hyvä tuote. Sai mukavasti kuohkeutta ja ryhtiä.


Cutrin Bio+ Detox Scalp Treatment.
Kävin joskus kauan sitten päänahanhoidossa eräässä kampaamossa ja hoidon jälkeen sain tämän päänahkahoidon mukaani. Tähän ei ole tullut tartuttua, sillä koen nämä hankalaksi käyttää. Tämänkin kanssa ensin olisi pitänyt pestä hiukset, sitten levittää tätä jakauksittain ja antaa vaikuttaa ja lopuksi hoitoaine. Oma tukkanihan on aika "tiivis" ja pesun jälkeen lähinnä yksi iso takkupallo. Tätä oli siis aivan mahdoton levittää päänahkaan, vaan lähinnä tämä meni hiuksiin. Siitä syystä en myös huomannut tässä mitään rauhoittavaa vaikutusta.


Sanex Atopicare Oil.
Etsin jatkuvasti sellaisia suihkutuotteita jotka eivät kuivata ihoa. Siksi nappasin tämän Sanexin suihkuöljyn Normalista mukaan. Mutta en jotenkin tykännyt tästä. Tuote oli aika paksua mutta silti juoksevaa jos näin voi sanoa. Joka kerta tuotetta hulahti kolminkertainen annos. Tuoksu ei ollut hyvä ja kyllä mulla ihoa kutitti käytön jälkeen vaikka incilistassa ei lue sitä ainetta jolle olen allerginen.


Pisara Skin Menu Suihkusaippua Pomegranate - Goji - Cloudberry.
Kuten nimestä voi päätellä, tämähän sitten kuivatti. Mutta tuoksu oli ihana. Talvella käytin lähinnä jalkojen (nilkoista alaspäin) pesuun tai kainaloiden pesuun. Kesällä sitten silloin tällöin koko kropalle. 


Dove Body Love Glowing Care Body Lotion.
Pehmeä, ei niin perinteinen Dove -tuoksu. Imeytyi hyvin ja kosteutti ihan ok:sti, mutta aiheutti hieman kutinaa. Käytin tämän poikaystäväni kanssa joka tykkäsi tästä.


Miss Magic Hand Cream.
Minnin joulukalenterista. Tämä mulla oli työpaikalla. Jotenki outo, mutta hyvä rasva. Siis tuntuma oli todella rasvainen ja kun ekan kerran tätä kokeilin ajattelin että tämä ei imeydy ikinä, mutta sitten se hujahtikin ihoon ja kädet tuntuivat ihanan pehmeiltä. Ehdottomasti kuitenkin päiväkäyttöön. Iltaisin haluan jotain tuhdimpaa.


Erisan Alkoholiton Kasvovesi.
Minnin joulukalenterista. Tykkäsin todella paljon ja sopi mun iholle. Ei kirvellyt, ei ärsyttänyt vaan raikasti ja tuntui hyvältä. Käytin tätä aamuisin kun putsaan kasvoni pelkällä kasvovedellä. Ehkä omalla tavalla vähän tylsä tuote, mutta iho-ongelmien takia pitää vähän miettiä mitä käyttää. Ja jotenkin sen seurauksena olen ruvennut tykästymään myös sellaisista kliinisistä ja hajusteettomista tuotteista. Varmaan joskus ostan lisääkin.


Neutrogena Hydro Boost Skin Rescue Balm.
Muistaakseni ostin tämän joskus Tallinnan Kaubamajasta koska olin käyttänyt sarjan putsaria vuosia sitten ja tykännyt siitä. Nyt talvella korkkasin tämän käyttöön ja tämä kestikin monta kuukautta. Voide oli sellaista lohkeavaa ja siitä sitten suli iholle. Todella kosteuttava tuote. En ole ihan varma oliko tämä nyt hyvä tolle ruusufinnille, mutta ei se ainakaan pahentanut sitä. Jotain outoja tuntemuksia tuli kyllä.. Käytin tätä iltavoiteena, joten en tiedä miten tämä käyttäytyisi meikin alla. Jotenkin uskon että olisi lähtenyt rullaamaan..


Catrice Hydro Depuffing Eye Serum.
Ostin tämän tuomaan lisäkosteutta silmänympärysiholle talveksi. Ja siinähän tämä onnistui. Oli kiva lisä rutiiniin rullailla tällä aamuin illoin. En kärsi silmäpusseista, joten siihen en osaa ottaa kantaa. Ja muuten, suosittelen ehdottomasti että säilytätte näitä rolleja rullapuoli alaspäin, sillä se on aika hasardi tunne kun kuivalla rullalla lähtee rullailemaan. Jaiks. Mulla on nyt käytössä toinen rolli joka on vähän "kuivempi" kuin tämä ja sitä rullaan aina ensin kämmenselälle ennen kuin silmänympärysiholle.


Lumene Invisible Illumination Instant Glow Beauty Serum.
En edes muista mistä ja milloin olen tämän saanut... Ehkä Minniltä, ehkä blogin kautta. Vanha tämä joka tapauksessa on, mutta korkkasin tämän viime vuonna käyttöön. Tämä on enemmän sellainen kesätuote kun iholla ei ole niin paljoa peitettävää. Tykkään tästä kesäisin todella paljon. Kosteuttaa, heleyttää, peittää sopivasti. Harmi että tämä on niin kallis, jotenkin oon aika pihi maksamaan Lumenen tuotteista montaa kymppiä...


Revolution Super Remover Makeup Remover Spray.
Minnin joulukalenterista. Mulla on joku sellainen muistikuva että lupasin tehdä tästä tuotteesta oman postauksen, mutta se sitten jäi koska... tämä on aivan kamala tuote. Tämähän ei siis ole lähelläkään loppua. Tämä on siis meikinpoistospray, joka on tarkoitus suihkuttaa kasvoille, hieroa ja poistaa vanulapuilla. Kokeilin tätä muutaman kerran eri tavoilla. Ensin suihkimalla kasvoihin vältellen silmiä. Sitten koko kasvoille ja lopuksi vielä käsiin ja siitä sitten kasvoille. Suurin ongelma tässä on se että tätä suihkiessa tukehtuu. Yskiminen on aivan varma. Koko kylpyhuone on valkoisessa kaasussa. Meikit kyllä lähti, myös silmämeikki, mutta silmiin tulikin rasvainen kalvo niin että ainakaan tuntiin ei nähnyt muuta kuin sumeasti. Jostain kumman syystä tämä sitten jäi kaapinperälle piiloon kunnes nyt päätin heittää tämän menemään.


W7 Clear Off Waterproof Eye Make-up Remover.
Tämä tulee melkein samalle viivalle mun ikilempparin Lumenen silmämeikinpoistajan kanssa. Todella edullinen, hellävarainen, toimiva. Täydellinen paketti. Mutta loppuu nopeasti. Tosin pieni pullo (125ml) on helppo ottaa vaikka matkoille mukaan. Varmasti tulen käyttämään lisää.


Rexona Advanced Protection.
Ostin tämän ihan vain tuon vesimelonin takia. Mutta eihän tämä tietenkään siltä tuoksunut. Muuten ihan ok dödö, piti kainalot hajuttomina sen mitä pitikin. Mutta ehkä pysyn jatkossa siinä mustassa dödössä. Rexonat on kyllä aina ollu ihan toimivia.

Sitten se josta en saanut kuvaa tänne.

Glamglow Youthmud Glow Stimulating Treatment. 
Tästä voit käydä kurkkaamassa mikä tuote on kyseessä. En ihan kaikkea kerennyt käyttämään ennen kuin kuivahti ja yrityksistä huolimatta en saanut sitä elvytettyä. Syy kokeilun lykkäämiselle oli se että olin kuullut paljon juttuja siitä että nämä tuotteet kihelmöivät ihoa ja aiheuttavat punoitusta ym. Ne ihmiset jotka kärsivät kivuliaista tulehduksista kasvoilla ym varmaan ymmärtävät että kihelmöivät tuotteet eivät ole etusijalla ihonhoidossa. Mutta ihme ja kumma. Tämän käytän jälkeen ruusufinnin aiheuttama punoitus oli haalistunut ja iho tuntui todella hyvältä.

16 tuotetta joista kaikki olivat täysikokoisia. Ja meikkivoide on aina luksusta kun loppuu.

Ihanaa elokuuta kaikille, vielä lämpöä piisaa vaikka itse olen aloittanut jo palelemisen.

-T