keskiviikko 13. joulukuuta 2023

Joukostamme poistuneet lokakuu -23

 Moikka pitkästä aikaa.

Nyt olis aika käydä lokakuun loppuneet läpi. Niitä ei ihan hirveesti ole, mutta kaikki ovat täysikokoisia ja mukana on myös meikkejä.




Nivea after sun lotion.
Harvemmin käytän kesäisin tai muutenkaan after suneja, mutta näitä on nyt kertynyt. Tavallinen kosteusvoide sopii auringon polttamalle iholle ihan yhtä hyvin. Itse miellän after sunit hyvin kevyiksi, joten jos onnistun polttamaan itseni auringossa, tarvitsen paljon tuhdimman voiteen pelastamaan ihoni. Nyt olen kylmillä ilmoilla käyttänyt näitä lisäkosteutuksena suihkun välipäivinä. Käyn siis suihkussa noin joka toinen päivä, ja niinä päivinä kun en käy, joudun välillä rasvaamaan ihoa koska se kuivuu niin paljon. Tämä Nivean versio oli todella lirua ja se vain hulahti ihoon. Ei jatkoon.


Ida Warg hydrating & plumping body soufflé.
Tästä kirjoittelinkin aiemmin ihastusta herättäneissä tuotteissa. Todella raikkaan tuoksuinen ja ihanan paksu vartalovoide. Ei jättänyt kuitenkaan tahmaista tuntua. Tätä ostan varmasti lisää.


Avon Care Derma hand cream.
Minnin joulukalenterista joku vuosi sitten tullut käsivoide oli yökäytössä kylmillä keleillä. Todella tuhti voide joka ei olisi sopinut päiväkäyttöön, mutta oli ihanteellinen yöksi. Sisältää mm. glyseriiniä ja ureaa. Ostin tämän loppuessa Lidlistä uuden yökäsivoiteen joka on hyvin paljon saman kaltainen tämän kanssa.


Cien sensitive roll -on.
Välillä tulee testattua näitä hajusteettomia ja hellävaraisia dödöjä koska allergiani takia jotkut dödöt aiheuttavat kutinaa. Usein käy kuitenkin niin että nämä eivät pidä hajuja loitolla. Tämän kanssa oli sama juttu. Töihin ei voinut kuvitellakaan laittavani tätä. Puolen päivän aikaan ei olisi enää uskaltanut käsiä nostaa ilmaan. Lisäksi kuivumisessa kesti todella kauan. Käytin tämän sitten loppuun kotipäivinä.


Lumene vedenkestävä silmä -ja huulimeikin poistoaine.
Blogiani seuranneille tämä on tuttu näky loppuneissa tuotteissa. Ehdottomasti mun lempituote jonka ostan aina uudestaan. No okei, välillä tulee testattua muitakin, mutta tämä on se must tuote.


Bioline Aqua+ cream moisturizing.
Aiemmin rakastin tätä voidetta, mutta nyt ruusufinnin ollessa pahimmillaan tämä ei sopinut mulle ollenkaan. Iho ärtyi entisestään ja rupesi tuntumaan sellaiselta röpelöiseltä. Lopetin sitten käytön ja käytin tämän käsivoiteena pois. Siinä se toimi hyvin. Saman sarjan naamiosta en saa oireita.


Lumene Blur meikkivoide sävyssä 1.5 Heleys.
Tämä oli kyllä yllätys. En ole aiemmin oikein välittänyt Lumenen meikkivoiteista, mutta tästä tykkäsin. Oli sopivan peittävä olematta kuitenkaan kamalaa pakkelia, ei ärsyttänyt ihoa ja levittäytyi hyvin. Tässä on myös suojakerroin 15 mistä tulee vähän lisäplussaa. Voisin ostaa lisääkin.


Elf instant lift brow pencil sävyssä neutral brown.
Poikaystäväni kävi jenkeissä vuosi sitten ja hänen äitinsä lähetti mulle muutamia meikkituotteita, joista tämä kulmakynä oli yksi. Ihastuin tähän heti ensi käytöllä ja harmittelin kovasti että tämä loppui. I love me -messuilta satuin bongaamaan näitä ja ostin heti uuden itselleni. Sitten siivosin meikkipöytääni ja huomasin että olinkin py:n äidiltä saanut näitä 2. Joten nyt on vielä yksi jemmassa. Tässä on sellainen kierrettävä pää, mutta tämä pysyy suht terävänä joten tällä saa kivaa jälkeä. Sävy on mulle just passeli.


Lumene natural code -huulikiilto sävyssä berry sherbet.
Nyt kyllä vähän hävettää kun on näin vanha tuote kyseessä. Mutta toisaalta, tämä ei ollut mennyt miksikään. Käytän vähän huulituotteita, paitsi huulirasvoja, joten tämän loppuminen on juhlan asia. Mulla on kylppärissä aina yksi huulikiilto jota laitan aamuisin ennen töihin lähtöä. Tämä oli sellainen tahmea, mutta kivan sävyinen. Rusehtavan pinkki. Natural code oli kyllä hyvä sarja, niillä oli ihana silmämeikinpoistogeeli jota olen kaivannut vuosikausia.

Siinäpä oli nämä loppuneet. Yritän saada marraskuun loppuneet ajoissa eetteriin ettei taas laahaisi postaukset. Tulossa on myös postausta joulukalenterien tuotteista.

Ihanaa joulunodotusta!

-T


tiistai 7. marraskuuta 2023

Joukostamme poistuneet syyskuu -23

 Moikka kaikille!

Syyskuu oli loppuneiden osalta hiljainen, vain 4 tuotetta loppui.


Tyhjältä näyttää 😁


Girlz Only Party Nights Dry Shampoo.
Musta tuntuu et nykyään mikään kuivashampoo ei vie sitä rasvaisuutta ja etenkin öljyisyyttä mitä mulla hiuksissa on suurinpiirtein joka toinen päivä. Lisäksi musta tuntuu että kuivashampoon jälkeen hiukset vain katkeavat entistä enemmän. Tämän kanssa oli sama homma. Puuteri tuli ulos perusvalkoisena ja sitä sai työstää pitkään että se ei näkynyt ruskeissa hiuksissani. Tässä oli vähän sellainen parfyymimainen tuoksu. Mutta.. ei jatkoon.


Davines The Renaissance Circle Hopeless Hair Extreme Repair Mask.
Yritän epätoivoisesti saada hiukseni takaisin terveiksi. Kampaajaltani ostin tämän hiusnaamion jonka pitäisi olla juuri vaurioituneille hiuksille. Tämä olikin todella tuhtia ja tässä oli TODELLA vahva tuoksu. Eikä omaan nenääni niin hyvä tuoksu, mutta kyllä sen sieti. Teki kyllä hiuksista pehmeät, mutta omalla kohdallani myös rasvoitti niitä nopeammin...


Skinfood Pumpkin Sous Vide Mask Sheet.
Aasiaboksista tullut kangasnaamio. Tämä taisi myös olla sellainen perushyvä, koska en juurikaan muista tästä mitään. Nää naamiot on omalla tavallaan kivoja, mutta kuten olen aiemmin monta kertaa maininnut, en siedä sitä limaisuutta mitä näissä on 😫


Cannabi Hemp Face Cream. 
Minnin joulukalenterista tullut kasvovoide. Tämä oli aika kevyt omalle iholleni, eikä tässä ollut sitä ihanaa tuoksua joka hampputuotteissa yleensä on. Tämä oli lähinnä tuoksutonta. Annostelun kanssa piti myös olla varovainen, sillä tämä rullasi meikin alla jos oli erehtynyt liikaa laittamaan. Ei siis pysty kerrostamaan.

Siinäpä oli syyskuun loppuneet. Lokakuussa loppuikin enemmän ja vieläkin on purkkeja jotka ovat juuri tyhjentymäisillään. 

-T

perjantai 20. lokakuuta 2023

Normal yllätyspussi

 Moikka kaikille!

Tässä eräänä päivänä pyöriessäni Normalissa bongasin sieltä niitä yllätyspusseja jonka sisältöä ei tiedä etukäteen. Mielenkiinnosta nappasin yhden meikkiaiheisen pussin mukaani. 

Tässä pikaesittelynä sen sisältö.


No on tuossa pussissa sentään pieni kurkistusaukko josta voi yrittää tiirailla mitä siellä on.


Pussissa oli yhteensä 6 tuotetta.


Ensinnäkin... käyttääkö joku oikeasti tekokynsiä varpaankynsissä??? Nyt kyllä oli niin mielenkiintoinen tuote että tätä on ehkä pakko joskus lomalla kokeilla... Muuten, juu ei.


W7 Contour Stick sävyssä medium/deep. Toisessa päässä on contour ja toisessa highlight.


Contourin sävy on ihan ok, olen tätä pari kertaa testannut, mutta highlight sävy ei ehkä omalle iholleni sovi. Muutenkin siitä tulee enemmän joku tumma peiteaine mieleen.


W7 Matte Me Blush sävyssä Going out. Tämä on samaa sävyä kun eräs omistamani Essencen poskipuna ja rakastan tätä sävyä. Niin raikas ja etenkin talvella tykkään käyttää tätä sävyä.


Kuvassa sormella pyyhkäisty sävyä. Tämä kyllä pölisee ja varisee, mutta onneksi sävy on niin vaalea että se ei paljoa tuhoa kasvoilla aiheuta.


W7 The All -Rounder Colour Pencil, oletettavasti sävyssä Stylish.


Ruskeahko sävy. Ehkä käyttelen tätä välillä silmien rajaukseen koska en noita huulipunia käytä.


The Makeup Library Mineral Eyeshadow sävyssä Oh my!


Tämmöinen harmahtava violetti sävyltään. Olen tätä testannut, mutta harmaan sävyt saavat mut yleensä näyttämään aika suttuiselta.


The Makeup Library Lipstick sävyssä Rose Dusk.


Kuten tuossa mainitsin, en käytä huulipunia, enkä varsinkaan näin tummia. 

Summa summarum. Ei nyt mennyt ihan nappiin tämä pussukka. Ainoastaan poskipuna tulee käyttöön. Contouria, luomiväriä ja rajauskynää tulee varmaan silloin tällöin käytettyä. Voipi olla että huulipunaakin. Saatta olla että teen meikin käyttämällä näitä tuotteita ja teen siitä sitten postauksen tänne. 

Ostatko koskaan yllätyspusseja?

-T

torstai 19. lokakuuta 2023

Joukostamme poistuneet elokuu -23

 Moikka kaikille.

Pitkästä aikaa loppuneita. Viime aikoina niitä ei ole juurikaan kertynyt, mutta nyt taas useampi purkki näyttää loppumisen merkkejä, joten kyllä tää tästä.


Kuten kuvasta näkyy.. ja syyskuussa tais loppua vielä vähemmän.


Ida Warg Luxurious Flower Dry Shampoo.
Tämä oli ihan perus hyvä kuivashampoo. Oma tukkani rasvoittuu niin paljon että tätä sai laittaa aika paljon että sai rasvaisuuden pois. 
Pidän pullon ulkoasusta. Ida Wargin tuotteet ovat yksinkertaisen tyylikkäitä. Ja ainahan omalla kohdallani vaaleanpunainen väri auttaa.


Avon Naturals Treatment Mask.
Tämä tuli joskus Minnin joulukalenterista. Tuoksu oli ihanan persikkainen. Ja siihen se oikeastaan sitten jäi. Ehkä tämä olisi sopinut enemmän hentohiuksiselle, oma reuhkani vaatii paaaaaljon enemmän kosteutusta.


Aussie Deep Treatment.
Myös tämä tuli Minnin joulukalenterista ja käytin tätä tehohoitoa yhdessä tuon Avonin hiusnaamion kanssa. Näitä Aussien tuotteita on kehuttu paljon, mutta itse en vain voi kestää näiden tuoksua... Tulee ihan mieleen joku lapsuuden lääke. Yrjö.


Lumene Valo Kirkastava Hoitovesi.
Tämä tuote kesti todella kauan käytössä. Toki en täysin putkeen tätä käyttänyt vaan rinnalla oli aina joku muu kasvovesi, mutta silti tuntui että tämä oli käytössä vuosikausia.
Yksi niistä harvoista Lumenen tuotteista jotka eivät ärsyttäneet ihoani. Ehkäpä tämä Valo -sarja olisi mulle sopiva.


La Roche-Posay Cicaplast Baume B5.
Ostin tämän koska ajattelin sen sopivan herkistyneelle ja ärtyneelle ruusufinni -iholleni. Mutta ei se sitten oikein sopinutkaan. Käytin tätä lähinnä iltaisin, sillä meikin alla tämä rullautui niin pahasti että hermot meni. Kosteustehotkaan ei riittäneet sillä aamuisin poskia kiristi pahasti. Ja niissä kohtaa sitä ruusufinniä on.


Bybi Eye Plump Overnight Eye Cream.
Ihan hävettää myöntää miten kauan tämä oli käytössä. Joskus sain tämän olisiko ollut Twistben ystävänpäiväboxissa jonka ostin? No eniwei, tämä oli ihana. Juuri sellainen paksu ja kermainen koostumus jota oli ihana yöksi laittaa. 


Catrice Colored Brow Filling Gel.
Joskus ostin tän Tokmannilta, mutta sävy oli liian vaalea. Yleensä käytän sävytettyjä kulmageelejä sellaisenaan, mutta tämän käytin kulmakynän kanssa ja siinä tämä toimi hyvin.


Nyt sitten pitää sanoa että mulla ei ole mitään aavistustakaan siitä minkä merkin kulmakynä tämä on.
Mutta oli juuri sopivan sävyinen 😀 Ja muutenkin hyvä.

Essence Prime Like A Boss Eyeshadow Base.

Edulliseksi merkiksi ihan toimiva luomivärinpohjustaja. Useimmiten tämä piti silmämeikin paikoillaan, mutta välillä taas ei sitten yhtään. Voisin kuitenkin käyttää tätä lisääkin, edullisen hinnan vuoksi. Mutta en ehkä ihan heti osta uutta. Nyt käytössä on viime vuoden Revolutionin kalenterista tullut pohjustaja.

9 tuotetta loppui ja kaikki taisivat olla täysikokoisia purkkeja. Tosta Aussiesta en ole ihan varma... Melko normaali määrä siis.

-T