tiistai 24. toukokuuta 2016

Jane Iredale Smooth Affair For Oily Skin

Tämä postaus on lojunut luonnoksissa jo useamman kuukauden kun en ole oikein osannut sanoa tästä mitään. 

Ihoni ollessa taas melko öljyinen, pyysin saada testiin tämä meikinpohjustajan rasvaiselle iholle, josko siitä olisi apua. Yleensä rasvaisen ihon pohjustajat ovat silikonisia ja vaikka ne saavat ihon tuntumaan sileältä, ei niistä ole ollut minulle apua. Meikki ei ole pysynyt sekuntiakaan kauemmin kuin ilman pohjustajaa.


Pohjustaja lupaa tasoittaa ihon sävyä, minimoida huokosia sekä juonteita ja saada ihon näyttämään pehmeältä ja mattamaiselta.


Tuubi itsessään on mielestäni kaunis ja tyylikäs.


Pohjustaja on väriltään valkoista/vaaleaa ja tuntuu levittäessä hieman kosteusvoidemaiselta. 

Mutta mutta... En sitten tiedä mitä teen väärin. Laitoin sitten kuinka paljon tai vähän tahansa, pohjustaja ei "imeydy" iholle vaan jää siihen tahmeaksi. Jopa 0,5-1 h jälkeen iho on tahmea. Olen testannut tätä niin Iredalen oman meikkipohjan kanssa (puuterinen) kuin muiden merkkien puuteristen tai nestemäisten meikkipohjien kanssa. Yleisin ongelma on se että meikki ei levity kauniisti, Ja jos levittyy, pysyvyys ei ole yhtään sen parempi kuin ilman.

Missään nimessä en sano että tämä huono tuote olisi, mutta minulle tämä ei vain sopinut. Niin paljon kun olisin halunnut tästä tykätä.. :(  Mutta kuten sanoin, sama ongelma on monen muunkin pohjustajan kanssa. 

Kokemuksia? Toimiko?

Saatu blogin kautta.

-T

maanantai 23. toukokuuta 2016

Rough With The Smooth

Lush on ollut mulle aina sarja jota haluaisin testata, mutta jostain syystä en ole saanut aikaiseksi hankittua niitä. Mielenkiinnolla olen muista blogeista lukenut niistä. 

Sainkin Lushilta muutaman tuotteet testiin ja yksi niistä oli tämä kuorintapala, Rough With The Smooth.


Sokerikuorintapala takaa rouhean kuorinnan siitä pitävälle. Palaa hierotaan suoraan iholle ja tämä todellakin kuorii. Itse kestän yleensä hyvin raapimista ym mutta tämän kanssa piti olla varovainen. Ei saa painaa liikaa tai muuten sattuu. 

Sisältää mm. hienoa sokeria, murumuru -palmun voita ja luomurisiiniöljyä. Tuoksu on aika erikoinen omaan nenääni, jotenki sellainen ruskeasokerimainen. Lushin sivuilla sanotaan että tuote on lainannut tuoksunsa Lord Of Misrule -kylpypommilta ja että tuoksuyhdistelmä on vanilja - mustapippuri ja patsuli.

Ihan kiva tämä pala on vaikka ei suosikiksi noussut. Pienenä miinuksena annan sen että pala kuluu todella nopeasti ja vaikka se sisältää kosteuttavia ainesosia, öljyjä ym niin kuorinnan jälkeen iho huutaa kosteutusta. Isona plussana taasen annan sen että pala on niin rouhea, että sillä saa helposti kuorittua kantapäät pehmoisiksi. Jalkahoidossa tämä on todella hyvä.

Kokemuksia kuorintapaloista?

Saatu blogin kautta.

-T

perjantai 6. toukokuuta 2016

Joukostamme poistuneet huhtikuu -16

Otetaas tää pieni määrä huhtikuun loppuneita jo tällein ajoissa.


Määrällisesti ei siis paljoa, mutta kaikki täysikokoisia mistä plussaa :)


Kroppa ja kädet:

Eucerin pH5 Skin -Protection Hand Wash Oil. Ihana käsienpesuöljy pelasti kätöset talvipakkasilla. Kädet jäi pehmeiksi eikä ihoa kiristänyt. Mitä useammin käsiä pesi, sitä pehmeimmiksi ne tuli. Tätä pitäisi saada taas ensi talveksi. 

Dove go fresh Cucumber & Green Tea Antiperspirantti. Tätä on vielä pikkusen jäljellä, mutta tästäkin tuntui teho häviävän nopeasti. Olen näitä Doven dödöjä käyttänyt useamminkin, mutta enää nää ei toimi...


Hiukset:

Batiste Heavenly Volume -kuivashampoo. Taattua Batiste -laatua. Tuoksuu sellaiselle parfyymisen puuteriselle.. Toimii niinkuin kuivashampoon pitää. Ehkä alan lämmetä näille Batisteille kun näitä on tullut nyt käytettyä. *

L'oréal Préférence Color Extender -väritiiviste tuli hiusvärin mukana. Hiusvärien hoitoaineita olen kehunut aijemminkin eikä tämäkään ole poikkeus. Väriltään tämä oli violettia ja tarkoituksena oli pidentää hiusvärin kestoa. Varsinaista värin tasoitusta en huomannut, mutta muuten toimi mallikkaasti.

Kay Finish Hairspray. Käytän lakkoja todella vähän, eikä tämäkään tehnyt vaikutusta. En oikein tiedä miten viimeistelykiinnettä pitäisi käyttää, mutta käytin tätä pitämään leijailevat haituvat kurissa josta tämä suoriutui n. tunnin ajan. *


Nassu:

L'atelier des Delices Hydra Masque. Ihanan tuoksuinen luonnonkosmetiikan naamio joka rauhoitti ja kosteutti ihoa. Käytin tätä yövoiteen sijaan. Aamulla oli pehmeä ja kosteutettu iho. Liikaa ei kannata tätä laittaa tai jää iholle tahmaisena.

Mia Höytö Valo Eye Cream. Todella riittoisa ja höyhenen kevyt silmänympärysvoide ei ollut tarpeeksi kosteuttava kylmällä ilmalla, mutta koska tämä oli ollut auki jo jonkun aikaa käytin tämän aamuisin pois. Odotin tämän loppumista kuin kuuta nousevaa ja vihdoin se tapahtui. En oikein tykännyt. Ehkä kesällä olisi mennyt.

L'oréal Nutri Gold Extraordinary Oil oli positiivinen yllätys. Tuoksui aromaterapeuttiselta, kosteutti ja imeytyi hyvin. En olisi odottanut tätä L'oréalin tuotteelta. Jotenkin nämä kasvotuotteet on ollut pettymyksiä. Mut tästä tykkäsin.


Muut:

L'oréal le Manicure Remover. Oikein toimiva kynsilakanpoistaja. Iso suuaukko tuli yllätyksenä, en huomannut koko asiaa ennen kuin kaadoin sitä reippaalla otteella vanulapulle ja sitä myöten syliini. Note to self, tarkista suuaukon koko ennen kaatoa. Voisin ostaa lisääkin.

Guess Girl -hajuvesi oli ihanan makean kukkainen tuoksu joka oli erittäin hyvä arkikäyttöön. Pullo on kaunis ja toi kukkakorkki ihana. Vaaleanpunaisesta väristä plussaa.

Boho meikkivoide sit loppui. *postaus* Tykkäsin todella paljon ihan loppuun asti. *


11 tuotetta, joista kaikki täysikokoisia. 

Onko tuttuja juttuja? Ihastuksia? Vihastuksia?

*saatu blogin kautta

-T

torstai 5. toukokuuta 2016

Phyton goodiebag

Käydäänpäs sitten läpi mitä kaikkea sieltä Phyton lanseerauksesta tuli mukaan. Valittavana oli tuuheuttavia tuotteita tai värjätyille hiuksille. Itse otin värjättyjen hiusten. Molemmissa bageissa oli muuten samat tuotteet, vain shampoo ja hoitoaine oli erit.



Phytocitrus Color Protect Shampoo - Hiusväriä suojaava, kiiltoa antava shampoo ja Phytobaume Color Protect Express Conditioner - Hiusväriä ylläpitävä, kiiltoa antava pikahoitoaine. Molemmat sisältävät tyrniuutetta ja greippiuutetta. Shampoo tuoksuu huumaavasti greipille, hoitoaine on miedon tuoksuinen. 


Phyto 9 Nourishing Day Cream - Kosteuttava ja ravitseva päivävoide erittäin kuiville hiuksille ja Secret De Nuit - Kosteuttava ja uudistava yövoide hiuksille. Jännittävä kaksikko, kuulostaa ihan kasvovoiteilta. Päivävoide sisältää yhdeksää eri kasviuutetta. Yövoide sisältää Macadamiaöljyä ja mustaorkidea- ja viinirypäleuutteita. 


Huile Supreme Rich Smoothing Oil - Kosteuttava ja siloittava hiusöljy sisältää macadamia -ja roucouöljyä. Tätä testasin jo ensimmäisenä iltana... joo.. annostuksessa pitää olla hyvin tarkka, suihkin tätä pituuksiin suht huolettomasti ja sain aikaan liimaletin.

Phytocitrus Color Protect Radiance Mask - Väriä suojaava naamio sisältää karitevoita sekä tyrni -ja greippiuutetta.

Olen nyt öljyn lisäksi kerran testannut shampoota ja hoitoainetta ja ne kyllä vaikuttavat lupaavilta. Pikahoitoaine huuhdellaan heti levityksen jälkeen pois ja silti hiukset olivat sen jäljiltä silkkisen sileät ja takuttomat. Me like!

Joko nyt heräsi kiinnostus??

-T