torstai 31. heinäkuuta 2014

Ilonan miitin saldoa

5. heinäkuuta juhlittiin Eyeshadow and Flame -blogin Ilonan tupareita. Meitä olikin koossa varsin kattava joukko kauneusbloggaajia, osa oli mulle tuttuja naamoja parista aijemmasta miitistä ja osan tapasin ensimmäistä kertaa. 
Kuviahan mulla kyseisestä tapahtumasta ei tietenkään ole :p, mutta niitä voi käydä katselemassa esim. Miss Piggy's Pearls -blogista.

Ilonahan oli pistänyt parastaan ja tullessani paikalle hän touhusi kovasti keittiössä. Tarjolla oli salaattia, pasteijoita, kuppikakkuja ja pientä suolaista. Itsehän olen erittäin rajoittunut ruuan suhteen, mutta pystyin syömään jauheliha-paprikapasteijaa joka oli taivaallisen hyvää. Vaikka masuongelman takia en olisi sitäkään saanut syödä. Myös kuppikakut olivat parhaita mitä olin koskaan syönyt... se kuorrute, om nom.

Oli kiva tutustua uusiin bloggaajiin joiden kuvia on vain nähnyt blogeissa. Kivaa oli :)

Ilona oli järkännyt meille kasan sponsoreita, joten tyhjin käsin ei todellakaan tupareista lähdetty.

Saimme 2 kassillista tavaraa, mutta tähän kuvaan olen yhdistänyt ne tuohon isompaan.


Oi joi.. Tän kuun uudet tuotteet listauksesta tulee piiiiiiitkä.


Tuoksunäytteitä oli 4. Erityisesti ilahduin tuosta Killer Queen näytteestä, sillä olen pohtinut sen ostamista mutta en ole raaskinut. Omassa pussukassani oli siitä vain tyhjä pahvi, mutta Ilonalla oli ilmeisesti niitä vähän useampi niin sain minäkin omani. Kiitos!


Fudgen shampoo ja hoitoaine kuiville ja käsitellyille hiuksille. Tulee tarpeeseen. Hiukseni on taas vaalennettu ja rupeavat näyttämään enemmän korpulta kuin hiuksilta. Ihan kohta loppuu edellinen shampoo ja pääsen korkkaamaan nämä. Näissä on ihana tuoksu ja kasseja penkoessamme koko Ilonan kämppä tuoksui shampoolle.


Kynsilakkoja tuli useampi, mutta sain vielä toiselta bloggaajalta ainakin yhden lakan lisää.


Kynsille päätyi heti Zoyan Pixie Dust sävyssä Cosmo.


Samparilta tuli yönaamio ja kuorinta. Tämä sarja onkin näkynyt useammassa blogissa tämän kevään ja kesän aikana, joten kiva päästä itsekin testailemaan.


Meikkejä tuli myös. Rimmeliltä huulipunakynä, IsaDoralta luomivärikynä ja luomiväripaletti. Tuo paletti mulla jo on, joten se menee kiertoon. L'oréalilta sininen luomiväri ja sininen Miss Manga -ripsiväri. Laveralta meikkivoide ja CC-voide näytteitä. Yves Rocherilta nestemäinen kuultovoide (?) ja Monoi kultahippuvoide. Ja sokerina pohjalla mun ensimmäinen Zuiin tuote, luomiväri.


Baby Lipsejä oli 2, mutta röyhkeästi ryöväsin vielä kolmannenkin. Käytössä on nyt tuo sininen, ja valitettavasti se ei ole vielä vakuuttanut mua. Huulille tuntuu jäävän vain rasvainen kalvo joka ei imeydy.


Arvonnasta voitin Opin Toucan do it if you try- kynsilakan sekä viilan.


Tässä vaiheessa assari tuli mukaan kuvioihin. Born to bion kuivaöljy. Tämänkin mulla oli jo, joten annoin sen Heidille.


Kynsijuttuja. Sally Hansenin Cuticle Eraser + Balm. Tätä oon monta kertaa ihmetellyt Bernerillä, mutta en ole ostanut. Mavalan Pikakuivattava hoitoöljy kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Mavala Cuticle Remover tulee tarpeeseen, koska mulla kynsinauhat kasvavat hetkessä kynsien päälle, ja olen todella laiska tekemään asialle mitään. Kynsipetini on muutenkin todella lyhyt, joten kynsinauhojen taakse työntäminen pidentäisi sitä hieman. Pitää nyt ottaa tää ahkeraan käyttöön.


Vaihdossa sain Neiti Kameleontti -blogin Päiviltä Dr. Hauschkan Facial Stem Bathin. Tähän pitää tutustua tarkemmin sitten ajan kanssa.

Lisäksi yksi tuote josta en tajunnut ottaa kuvaa, mutta joka on ollut ahkerassa käytössä ja oli yksi mieluisimmista jutuista pussukassa, oli Ilonan tekemä Take a Bow -rusettiponnari. Saimme valita ennen juhlia haluammeko ponnarin vai pannan. Valitsin ponnarin koska en tiennyt/tajunnut mistä on kyse, mutta kun näin ne pannat tajusin että mun on pakko hankkia myös sellainen! 

Että sellainen kasa. Mies pyöritteli silmiä kun tulin kassin kanssa kotiin, mutta istui kiltisti matolla näyttäessäni kaikki mitä olin saanut.

-T

torstai 24. heinäkuuta 2014

InvisiBobble vastaan FeikkiBobble

Mulla on ollut jokunen näitä "FeikkiBobbleja" jo pari vuotta. Nyt n. kuukausi sitten päädyin ostamaan niitä aitoja InviseBobbleja. Väriksi päätyi luonnollisesti pinkki.


Kuvassa käyttämätön pinkki InvisiBobble ja sen kaksi vuotta käytössä ollut feikki. Nämä eroaa toisistaan sillä että pinkki on hieman lötkömpää, kun taas musta jämäkämpää. Pinkistä ei jää niin pahoja painaumia kuin mustasta. 

Mutta mutta...


Tässä kuvassa on edellisten lisäksi viikon käytössä ollut ja toisen viikon pöydällä lojunut InvisiBobble. IB on venynyt viikossa muodottomaksi, eikä palaudu enää entiselleen. Hiukset eivät myöskään pysy tiukasti kiinni, vaan lähtevät löystymään jossain vaiheessa... IB on myös mennyt niin pahasti kikkuralle ettei sitä saa enää suoraksi. 

Olen käyttänyt nyt vasta tuota yhtä aitoa versiota, boxissahan niitä on 3 kpl. En tiedä onko mulle osunut joku huono erä vai mikä, mutta olen todella pettynyt näihin. Kuten kuvasta näkyy, musta lenksu on pitänyt muotonsa koko parin vuoden ajan, vaikka olen sitä ahkerasti käyttäny.

Harmi, sillä olen noista feikeistä tykänny tosi paljon, mutta näissä oikeissa on kivemmat värit.

-T

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Lavera Organic Malva & Organic Almond

Sain tämän Laveran Gentle Cleansing Milkin ollessani Laveran tuotekoulutuksessa talvella ja pitihän sille sitten hankkia kaveriksi saman sarjan kasvovesi.


Olen täysin myyty. Minulla ei ole aijempaa kokemusta Laveran kasvoputsareista (muistaakseni), mutta tämän kaksikon myötä on kyllä pakko testata myös muita putsareita.


Hellävarainen puhdistumaito on kuin silkkiä kasvoilla. Jo pitkään jatkunut ärtymys iholla on hävinnyt tämän putsarin myötä. Ei enää kirvelyä ja pistelyä. Putsari poistaa hellävaraisesti meikin (silmämeikkiin en ole testannut) jättäen ihon taivaallisen pehmeäksi ja sileäksi. Käytän tätä ykkösvaiheen putsarina ja aamuisin. Tuote on tarkoitettu normaalille ja kuivalle iholle, mutta sopii myös täydellisesti pintakuivalle sekaiholleni. Luomumalva korjaa ihon rakennetta, rauhoittaa ja vähentää ärsytystä, mikä tuli huomattua. Luomumanteliöljy hoitaa ja ravitsee ihoa.
Tuoksuu makealle, itselleni tulee mieleen Ville Vallaton -drinkki :)


Kasvovesi puhdistaa, raikastaa ja kosteuttaa. Yleensä puhdistuksen jälkeen kun laittaa kasvovettä, ihoa alkaa hieman kirvelemään, mutta ei tämän kanssa. Tuoksu on hieman makeampi ja Ville Vallattomampi kuin puhdistusmaidossa. Ja ei muuten kirvele kasvovoidetta laittaessakaan!!

Tämä kombo tulee kyllä olemaan pelastus talvi-iholla. Pakko hankkia toinen satsi ensi talveksi. :)

Tuotteet ovat vegaaneja ja NaTrue -sertifioituja.

I'm in love! <3

Kukaan muu kokeillut näitä tuotteita?

-T

tiistai 15. heinäkuuta 2014

L'oréal Exfotonic Exfoliating Scrub Gel

Äidiltä joululahjaksi saatu kuorinta on nyt ollut ahkerassa käytössä. Oon ehkä joskus muinoin käyttänyt tätä samaa kuorintaa, mutta en ole varma.


Tykkään tästä kuorinnasta. Tuoksu on raikas ja kuorivia rakeita on tarpeeksi, jotta kuorinta on myös tehokas. Kuorivana ainesosana on polyethylene, joka on yleisesti käytetty kuorinnoissa. Muovia siis. Kysyin farmaseuttiystävältäni tästä, ja hän sanoi että sitä käytetään sen takia että kuorinnasta saadaan "sileämpi", siis niistä kuorintapalleroista. Kun taas esim. luonnolliset kuorinta-aineet, kuten aprikoosinkivi, saattaa olla herkimmille ihoille liian raapiva. Niitä kun ei saa pyöristettyä sileämmäksi. Että näin.


Väriltään tämä on vihreää, joka mielestäni tuo vielä vähän lisää raikkautta tuotteeseen.


Kuorinta vaahtoaa jonkun verran, mikä ei haittaa. Tämän jälkeen iho on sileä ja pehmeä. Mielestäni tämä ei kuivata ihoa sen enempää kuin muutkaan kuorinnat. Toiset ovat moittineet tätä liian kuivattavaksi. Mutta koska itse rasvaan itseni päästä varpaisiin joka suihkun jälkeen eniwei, niin ei haittaisi vaikka vähän kuivattaisikin.

Hyvästä huolimatta, luulen että en ainakaan ihan heti palaa tähän kuorintaan tämän loppuessa. Johtuen osittain myös siitä että jonossa on tällähetkellä ainakin 3 muuta vartalonkuorintaa. :)

-T