maanantai 3. helmikuuta 2014

Pinkki Cosmo -meikki

Uusimmassa Cosmopolitan lehdessä oli pari kivaa meikkiä, jotka toteutin molemmat. Toisen esittelen myöhemmin, vaikkei se mikään erikoinen olekaan. Sellaisen meikin olen tehnyt ensimmäisen kerran jo joskus 15 vuotta sitten.


Tää iski heti silmään. Jotenki hauska kun toi violetti väri on laitettu heti kulmakarvojen alle ja liikkuvalle luomelle ei oo laitettu mitään tai sitten jotain vaaleata. Oman meikkini toteutin pinkillä värillä. Huulille laitoin neutraalia vaaleanruskeaa, mutta siitä ei ole kuvaa koska jouduin kuvat räpsimään kiireessä. Kokonaama kuvaa ei niin vaan otetakkaan!!


Silmät näyttää taas siltä kun olisin pilvessä...



Itse jotenkin tykästyin tähän vähän erilaiseen meikkiin. Samana päivänä oltiin menossa tyttöjen kanssa Lohjalle ystävän luo kylään, ja jokainen tuli ensimmäisenä katsomaan meikkiäni. Olihan tuo pinkki väri melko huomiotaherättävä, varsinkin kun muu meikki oli erittäin neutraali.

Huomasin myös että mulla ja tolla kuvan mallilla on melkein samanväriset silmät. :)
Aijon kyllä toteuttaa tän meikin uudestaankin jollain toisella sävyllä.

Meikkiin käytetyt tuotteet:


Luomella käytin pohjustajana Oriflamen voideluomiväripaletin vaaleinta sävyä, eli tuota vasemman reunimmaista.
Pinkkinä oli Lumenen Apilaniitty.
Liikkuvalla luomella Oriflamen päällä ensin (oletettavasti) E.Funkhouserin mattavaaleaa (en siis ole varma onko toi Funkhouserin luomiväri kun siinä ei lue) joka on tuossa vasemmassa alakulmassa ja sen päälle vielä vanha kuin taivas kastiin kuuluvaa Yvesin Luminelle luomiväriä sävyssä Champagne (pyöreä). Toi luomiväri on alusta asti ollut sellainen että se kovettuu helposti eikä sitten anna väriä. Lähes joka käytön jälkeen sitä joutuu rapsuttelemaan saadakseen jotain sävyä.
Kulmiin laitoin väriä Clarinsin paletista ja tuota oikeanpuoleista. Testasin myös paletin kulmavahaa, mutta se oli jotenkin tosi kökköistä. Laitoin sit kulmat ojoon tutulla Ardellin kulmageelillä.
Rajauksena Lumenen kynä, olisiko ollut sävyssä Merikaisla. Kynä on nyt tehnyt katoamistempun...
Ripsissä Miss Manga.

-T

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Vielä pari uutta tulokasta

Ennen viime kuun loppuneita tuotteita ja yhteenvetoa uusista tulokkaista yhteensä, esittelen teille viime kuussa saamani pari juttua.

Eiko järjesti blogissaan arvonnan johon minäkin osallistuin. Päävoiton arpaonni ei kohdalleni osunut, mutta Eiko olikin kaikessa hiljaisuudessa järjestänyt vielä pienen ylimääräisen arvonnan osallistujien kesken, ja siinä mulla oli onni myötä. :)


Pikkuruinen palkintoni sisälsi Estee Lauderin Advanced Night Repair- seeruminäytteen, Dr. R.R. Ecksteinin Azulen Paste- näytteen, 2 Shu Uemuran Cleansing Beauty Oil- näytettä, sekä legendaarisen Urban Decay Eyeshadow Primer Potion- näytteet Sin ja Anti-Aging.

Mulla ei oo mitään kokemusta mistään näistä tuotteista, joten oon aika tohkeissani siitä että pääsen kokeileen näitä. :) Kiitos Eiko vielä kerran.

Heidi se taas lahjoi mua kulmapaletin verran.




Älkää kattoko tota peiliä, se on aika kamalan näköinen... Tämän verran Heidi oli kerennyt tätä Clarinsin kulmapalettia käyttämään ennen kuin antoi sen mulle. Itse en ole vielä kerennyt testaamaan tätä.
Paletissa on 3 erisävyistä kulmaväriä, kulmavaha ja korostusväri. Lisäksi se sisältää kaksipäisen aplikaattorin, kulmaharjan ja pikkuruiset pinsetit. Paletin kansi on vähän rikki, sulkeminen ei ihan napsauttamalla onnistu, joten matkoille en tätä uskaltaisi ottaa.

Taannoisella Hyvinkään reissulla kävimme Tarjan luona pyörähtämässä, ja silloin sain häneltä Dr. Hauschkan luomivärin.



Näissä ei taida olla mitään sävynimiä, ainakaan en löytänyt mitään.
Sävyt ovat maanläheisiä ja kaikkien sävyjen kanssa sopivia. Tätä tulee kyllä käytettyä. Hauschkan värikosmetiikasta mulla ei ole mitään kokemusta, joten kiva päästä testailemaan.

Nyt olen esitellyt kaikki tammikuussa taloon tulleet kosmetiikat. Seuraavaksi vuorossa on katsoa paljon on loppunut viime kuussa, ja mikä on yleinen tilanne kosmetiikankulutuksessa.

-T

lauantai 1. helmikuuta 2014

Ripsienpidennyskoulutus

Melkoinen sanahirviö. Mut pääsin harjottelupaikan kautta ripsipidennyskurssille Consult Ladyyn. Kaverini tuli sinne malliksi. Vielä pari kuukautta sitten olin sitä mieltä etten ikinä haluaisi ruveta tekemään pidennyksiä, koska sellaiset piperryksen eivät ole mua varten. Mutta sitten tarjoutui tilaisuus päästä sellaiseen ja pakkohan se oli hyväksyä.

Perjantaina sitten aloitettiin aamulla yhdeksältä teorian merkeissä. En nyt sen enempää rupee kertoon ripsienpidennyksestä, mut oon vaan niin innoissani. Alussa meinasi ruveta hermostuttamaan kun laitoin suojalaput alaripsille, kun en millään meinannu niitä saada asettumaan. Mutta sitten ne jotenki sai sinne paikoilleen ja pääs alottaan. Olihan se aikamoista näperrystä, eniten vaikeuksia tuotti näin oikeakätisenä pitää toisia pinsettejä vasemmassa kädessä ja erotella sillä ripsiä toisistaan. Toinen ongelma tuli sit ku ne irtoripset ei pysyny pinseteissä, mut onneksi syy oli sitten se että ne pinsetit oli rikki, eikä se et olin niin huono. :)

Lopputulokseen olin erittäin tyytyväinen, kun ottaa huomioon että tää oli mun ihan eka kerta. Itellä on vuosi sitten about ollut pidennykset, mut totesin sillon että ne ei ollu mua varten.

Tässä siis ennen ja jälkeen kuvat toisesta silmästä. Toisesta vaan sen takia kun paska kamera ei tarkentanu molempiin silmiin...



Aikaa näiden tekemiseen oli 3 tuntia, joten ihan täydellistä jälkeä ei saanut, mutta meni paremmin kuin oletin. :) Jee! Mut totuushan paljastuu sit vasta kun selviää et kauan noi pysyy... Nyt pitää vaan harjotella ja harjotella. Ostin itelleni pinsetit samalla reissulla, kun rupeen tekeen näitäkin siellä harjottelussa niin on kivempi tehä omilla välineillä. :)


Ja ihan diplominkin sain. :) Kiva oppia kaikkea uutta.

Iskeekö ripsipidennykset?

-T

perjantai 31. tammikuuta 2014

Britney Spears Curious Body Souffle

Tilasin joskus Pretty.fi:ltä Britney Spearsin Curious- vartalovoiteen, ihan vaan sen takia koska sen sai niin edullisesti. Ainakin mun mielestä... Maksoin siitä vissiin kympin. Oon tykänny Britneyn Fantasy ja Midnight Fantasy tuoksuista, mutta tästä tuoksusta mulla ei ollu mitään tietoo. Otin siis pikkuisen riskin... eikä olis kannattanut.


Tuubi jotenkin vetoo muhun. Tyttömäinen ja siinä on pinkkiä.

No joo, ensinnäkin, tuoksu on tässä huumaava. Eikä mitenkään hirveen hyvä. Muistan kun tää tuli, koko laatikko haisi tälle, vaikka tää tuubi oli omassa pahvipakkauksessa ja siinä oli vielä muovi päällä. Huh. Pitkäksi aikaa tää sit unohtui kylppärin kaappiin, ennen kun kaivoin sen esille ja käytin äkkiä pois.


Ihan perus valkoista voidetta. Putelissa oli tosi pieni annostelureikä, ja kerralla tuli siis sellanen suikero. Tää olis menny ihan kivasti kesävoiteena, siinä olis saanu kevyen kosteutuksen ja tuoksun (hajun) samalla. Talvi-iholle tää ei todellakaan ollu riittävä. Ja se haju. Tän kanssa piti olla tietty "mielentila" et pysty hajun takia käyttämään. Jos oli vähänkin huono olo, niin ei, ei pystyny käyttään. Onneksi niitä ei ollu niin usein et sai tän äkkiä loppumaan. Mulla on ollu pari muutakin hajuvesi vartalovoidetta, mut en oo hirveesti niiden kaa tullu juttuun. Vielä ois yksi jäljellä.


Deliciously whipped body souffle kuulostaa herkulliselta...

Mites te? Tykkäättekö tämmösistä vartalovoiteista?

-T