Minun pelkoni

Useammassa blogissa on kerrottu omista peloistaan. Halusin listata omat pahimmat pelkoni, koska näitä oli todella mielenkiintoista lukea. Pelkään ja kammoan useampiakin asioita, mutta tässä nämä pahimmat, jotka aiheuttavat yleensä itkukohtauksen jo lähes pelkästään jos ajattelen niitä. Pelot eivät ole missään järjestyksessä.

1. Ukkonen

Pelkään ukkosta todella paljon, tietyissä tilanteissa. Jos olen kaupungilla, tai paikassa jossa on paljon ihmisiä, ei ukkonen pelota mua. Mutta jos olen yksin kotona, itken. Haluaisin mennä peiton alle piiloon, mutta siellä tulee liian kuuma. Sängyn alle ei enää pääse. Jos ukkonen tulee yöllä, on se kaikkein pahin. Se ääni, salamat ja se kun odottaa että milloin räjähtää seuraavaksi. Öisin pääsee huuto kun salama iskee tai jyrähtää. Kesä on kivaa, mutta ei ukkoset.

kuva mtv.fi

2. Ötökät

Etenkin kaikki ampiaiset ja hämähäkit. Kärpäsiä ja hyttysiä en pelkää, ne on lähinnä ärsyttäviä. Ulkona istuessa, jos ampiainen tulee pörräämään liian lähelle, rupean paniikissa huitomaan ja huudan kuin hyeena, ja tässä vaiheessa olen jo juossut sadan metrin päähän.. Hyi, tuli kylmät väreet pelkästään tätä kirjoittaessa. Hrr... Ja hämähäkit.. Joskus nuorempana mulla oli lippis päässä, ja siitä lipasta roikkui pieni hämähäkki langan varassa.. Voi herrajee mikä huuto ja lippis lens kaaressa.

kuva terveyskirjasto.fi

3. Jumiutunut hissi

Yksi pahimmista painajaisistani olisi jäädä jumiin täyteen hissiin. Yksi vaki painajaisista, jota olen nähnyt jo monta vuotta, aina teini-iästä asti, on se että ollessani äitini talossa olevassa hississä, se ei pysähdy. Hissi vain jatkaa matkaa vaikka yritän painaa stop nappia ja tehdä mitä. Juuri tässä muutama yö sitten näin jälleen samanlaisen unen. Ja se on aina nimenomaan äitini talon hissi, vaikka en ole koskaan sillä jäänyt jumiin tai muuta. Joskus olen jäänyt hississä kerrosten väliin ja se aiheutti välittömästi hengenahdistusta. Vanhojen talojen veräjähissit on pelottavia.

kuva iltalehti.fi

4. Putoaminen/korkeat paikat

En tiedä kumpaa pelkään enemmän, korkeita paikkoja, vai sieltä putoamista. Esim. risteilyllä ollessani, voin kyllä mennä kannelle, mutta en siihen kaiteen viereen. Ja kiellän yleensä muitakin menemästä siihen. Parvekkeella en nojaa kaiteeseen, koska sehän voisi kaatua alta. Lentäminen, ai luoja. Nousun aikana tulee itku, laskun aikana helpotus, nyt pääsee takasin maahan. Ja se ajatus siitä että mun ja maankamaran välillä on aivan liikaa matkaa. Saksassa kerran kiivettiin jonkun kirkon torniin, joka oli muistaakseni 200-300 metrin korkeudessa. En pystynyt nauttimaan maisemista kun hyperventiloin selkä seinää vasten ja pyysin että lähdettäisiin pois. Lontoossa jäi väliin London Eye. Maailmanpyörä, hell no!

kuva freecoresource.com

5.Yksinäisyys

Mut on jätetty elämäni aikana 2 kertaa. Se oli hirveetä. Olen ihminen, joka elää vahvasti tunteella. Jos rakastan, rakastan täysillä. Kun ihminen, jota rakastaa, jättää, tuntuu kuin kuolisin. Se tunne kun on yksin koko maailmassa. Siinä vaiheessa edes ystävät eivät pysty auttamaan.. Siitä suosta noustaan vain ajan kanssa. Toinen yksinäisyyden pelko on sellainen, kun kaikilla on jotain muuta tekemistä ja itse on yksin. Mulle on käynyt niin että jos on ollut vaikkapa vapaa viikonloppu ja on soitellut ystäville että olisiko jotain suunnitelmia, on kaikilla niitä ollut, minä vain en ole mahtunut niihin mukaan. Siinä on sitten kiva olla yksin kotona ja lukea facebookista muiden päivityksiä miten kivaa ja hauskaa on hyvässä seurassa... Välillä on toki kiva olla yksin, mutta yleensä olen niin seurankipeä, että jo 2 päivää yksinoloa tekee mut hulluksi.

kuva mielenterveysseura.fi

Tässä nämä pahimmat.

Loppuun vielä yksi vanha pelko, josta pääsin yli vähän niinkuin vahingossa.

Verikoe. Oon aina pelännyt verikokeen ottamista. Ensimmäisellä kerralla olin n. 18-vuotias, mulle laitettiin puudutusvoide ja silti 4 hoitajaa joutui pitämään musta kiinni että viides sai näytteen otettua. Sen jälkeen olen pystynyt puudutusvoiteen kanssa antamaan verikokeen, tosin itkun kanssa. Kunnes kerran kun kävin tässä muutama vuosi sitten keuhkokuvissa, ja samalla minulle yllätyksenä he halusivat ottaa verinäytteen. No eihän siitä ollut aikaa odottaa puudutusvoiteen vaikutusta, vaan ilman mentiin. Mieheni oli mukana ja hän piti mua kädestä kiinni kun hysteerisenä itkin ja tärisin. Kun näyte oli otettu, mun olo oli erittäin tyhmä. Vielä hieman itkien kysyin: Siinäkö se nyt oli? Tätäkö mää oon koko elämäni pelännyt? Se ei nimittäin sattunut, ei sitten yhtään. :D Nykyään verinäytteen antaminen ei hetkauta yhtään.

-T