torstai 13. helmikuuta 2014

Erikoisehostusta osa 2 ja 3

Päätin yhdistää kahden eri ehostuskerran kuvat tähän samaan tekstiin. 

Aluksi haluan esitellä teille mallini ja ystäväni 26 vuoden takaa:

Tiina
Tässä on siis Tiina. Tiina tulee myös näyttöön malliksi.

Ensiksi hahmottelin Tiinalle silmät. Ja se ikuisuusongelma, eli meikkipohja. Testailin ensimmäisellä kerralla eri sävyisiä luomivärejä pohjaksi, mutta en siltikään löytänyt sitä täydellistä sävyä. Meni jo usko koko hommaan. Toisella kerralla tulos oli tämä:



Meikkipohja jäi siis liian vaaleaksi. Kokeilin myös fantasiaripsiä, jotka olikin ihan kiva lisä. En nostanut kulmakarvoja niin korkealle kuin ensimmäisellä kerralla.

Kolmannella kerralla sekoittelin maskeerausväreistä violetin koktailin, kunnes opettaja löysi juuri sen täydellisen värin. Aah. Ja jälleen kerran rupesin innostumaan tästä projektista.

Sillä kertaa jouduin tekemään meikin vähän reilussa tunnissa kun mun piti lähteä aikaisemmin koulusta pois, mutta tätä lähdettiin hakemaan:


Ja tähän pääsin reilussa tunnissa:




Pahoittelen kuvien laatua, mulla ei ollut kameraa koulussa mukana joten jouduin ottamaan kuvat Lumialla.

Laskin kulmia vielä vähän alemmas, kun aluksi ajattelin tehdä juuri niin ylös kuin Ursulalla oikeasti on, mutta päätin kuitenkin unohtaa sen suunnitelman. Lisäksi kävin ostamassa Kuokkasen Peruukkiliikkeestä violetit ripset. Jotenkin tuo pinkki nyt ei mun mielestä sovi. 

Seuraavan kerran erikoisehostusta on vasta maaliskuussa, mutta sitten pitää jo ruveta hiomaan yksityiskohtia kuntoon. Ja hiustenlaittoakin meille tulee silloin. Laitan sitten lisää kuvia Ursulan kehityksestä. :) Ja kiviäkin kiinnostaa...

-T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteitä? :)