lauantai 26. lokakuuta 2013

EkoPharma Suklaa-Appelsiini Kynsinauhaöljy

Mainitsinkin tossa aijemmin että I love me- messuilta ostin EkoPharman seerumin, jonka kylkiäisenä tuli yhtä sun toista. Sain mm. kasvovoiteen, joka ei kuitenkaan ollut omalle ihotyypilleni (sekaiho jossa pintakuivuutta ja joka rasvoittuu helposti) vaan atooppiselle iholle.


Onneksi eräs ystäväni omaa juurikin atooppisen ihon (no joo ei nyt onneksi mutta...) ja tarjosin voidetta hänelle. Mutta hänpä ehdotti vaihtokauppoja. Hän myös oli messuilta ostanut saman sarjan käsihoitotuotteita. Näinpä tömä voide meni hänelle ja minä kotiututin sarjan suklaa-appelsiini kynsinauhaöljyn.


Ensin vähän asiaa jonka kopsasin yrityksen nettisivuilta:

EkoPharma on bioaktiivinen ekokosmetiikkasarja. Sen kulmakivinä ovat korkea hoidollisuus ja hyvä siedettävyys. Tuotteiden raaka-aineissa ei käytetä soluaineenvaihduntaa häiritseviä, haitallisia kemikaaleja.
Kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa suomalaiselle iholle. Suomalainen iho ei aina kestä perinteisen luonnonkosmetiikan hoitavia yrttejä, mutta mm. suomalaiset marjat ovat tutkitusti tehokkaita atopiankin hoidossa.
EkoPharma on sitoutunut kansain-väliseen eläinkokeettoman kosme-tiikan standardiin. Tuotannossa ja tuotteiden raaka-aineiden valinnassa noudatetaan luonnonkosmetiikan kriteerejä.
Parin ystäväni ansiosta olen itsekkin ruvennut katsomaan luonnonkosmetiikkaa uusin silmin.
Oon nyt jonkun aikaa testaillu tätä, ja tykänny kovasti. 
 

 
Pullossa on kätevä pipetti, jolla pitää tosin erittäin varovasti tipauttaa öljyä kynsille ettei tule liikaa. Yksi tippa riittää helposti yhden käden kynsille. Mulla on yleensä varsinkin talvisin todella kuivat kynsinauhat (kuten kuvan peukalosta näkyy) ja paha tapa repiä niitä silloin. Siksi olisikin erittäin tärkeää että kynsinauhat olisi kunnossa. Oon myöskin laiminlyöny niiden öljyämistä, vaikka rasvaan käteni useita kertoja päivässä. Nyt taasen yritän tsempata tän asian kanssa.

Incilista on varsin mukavan näköinen. Tuoksuu ihan jaffakekseille jotka on tehty tummaan suklaaseen. Nam. Tuoksu jää hetkeksi kynsille. Tää myöskin imeytyy nopeesti. Tavallaan tykkään ruskeasta pullosta, koska se tuo sellasta vanhan ajan vivahdetta, mutta muuten esim. toi voidepurkki ym. on aivan järkyttävän rumia. Sisäinen prinsessani haluaa kauniita purkkeja!!
Tätä kynsinauhaöljyä voinkin hyvillä mielin suositella. Nyt pitää vaan sitten ihan tosissaan ruveta muistaan käyttää tätä päivittäin. Säilyy avattuna 6kk, että aika hoppu tulee. :)
Listan jälleenmyyjistä löydät täältä. Ja ei, en saa mitään siitä jos klikkaatte linkkiä, eikä tätä oo tehty millään lailla yhteistyössä EkoPharman kanssa. :)

-T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteitä? :)