Ihan ensiksi pyydän anteeksi kaikilta kynsieni nykyistä kuntoa. Mullahan oli siis jonkun aikaa geelikynnet, ja nyt ihan kustannussyistä otin ne pois. Vielä ei oo kynnet kasvanu geeleistä ulos, ei sillä et ne muutenkaan olisi kauheen hyvännäköiset. Nyt siis pyydänkin että älkää huomioika niitä. :)
Ja lakkauskin on mitä on, tein tämän vaan testimielessä kun halusin testata IsaDoran Peel Off- aluslakkaa ja miten sen poisto toimii. Sally Hansenin tekstuurilakka Fuzzy Coat sävyssä Wool Lite on myös aika hankala.
Peel Off on väriltään valkoista. Ja tosissaan aluslakka jonka saa kokonaisena luiskana pois. Ihanteellinen siis glitterlakkojen kanssa, jotka on toisinaan erittäin raivostuttavaa poistaa. Sivellin tässä on samanlainen kuin muissakin, eli lyhyt ja leveä. Tietyissä sävyissä se on tosi hyvä, mut esimerkiksi mun on hankala todella tummia lakkoja sellasella levittää siististi. Levitin aluslakkaa vain yhden kerroksen, ja sekin jäi tosi raitaiseksi. Ei haittaa mitään jos päälle levittää peittävän värilakan, mutta esim. tän Wool Liten kanssa se paistoi rumasti alta. Wool Lite olisi vaatinut alleen vielä vaaleanpunaisen värilakan.
Lopputulos on ruma, mutta kyseessä olikin vain testi, enkä ollut lähdössä näissä kynsissä mihinkään. Seuraavana päivänä lakkauksesta lähti lakkaus jo tosta etusormesta. Muut kesti suihkussa käynnin hyvin. Kynsillä siis kerros Peel Offia ja 3 kerrosta Wool Litea. Päällä vielä Mavalan Mavadry.
Tästä näkee vähän sitä miten aluslakka näkyy alta joissain kohtaa. Sekä ihana keltainen kynnenreuna, mistä lie tullut...
Pikkusen rapsuttelemalla reunasta, lakka lähtee suikaleena irti. Osasta kynsiä kokonaisena, toisista muutamassa osassa.
Tosi kiva idea, jäin kuitenkin tässä kaipaamaan väritöntä versiota aluslakasta. Pitää vielä kokeilla tota Wool Litea vaaleanpunaisen lakan kanssa. Yksinään se ei oikein toimi. Pullossa näyttää ihanalta, mutta kynsillä ei enää niin paljoo..
Tässä vielä kaikista kynsistä lakanjämät, miinus se yksi kynsi joka irtosi jo aijemmin.
Peel Off- aluslakka on hyvä myös niinä hetkinä kun lakka pitää saada mahdollisimman nopeasti pois. Itse en ainakaan huomannut että lakka olisi jäänyt kynteen kiinni tai vastaavasti nappassut omaa kynttä mukana.
Kiehtooko idea kuoriutuvasta aluslakasta?
-T
maanantai 9. joulukuuta 2013
IsaDora Sugar Nails - Pink Crush
Kun kerran muutkin, niin myös minäkin! Tossa kerran kun vaihteeksi Sokoksella pyörin ostoksilla, tarttui kassalta mukaani IsaDoran setti jossa oli kynsilakka ja huulikiilto. Olin noita kyseisiä sokerilakkoja jo siinä hypistelly, mut päätin jättää kuitenkin väliin. Mut kassalla oli sit noita settejä hintaan 9,90€, mikä ainakaan mun mielestä ei oo paha hinta kynsilakasta ja huulikiillosta.
Setin valinta ei ollut vaikea, koska väreinä oli vaan tää vaaleenpunainen ja hopeinen. Ja hopeinen huulikiilto?? Öh.. kymmenen vuotta sitten olisin käyttänyt ilman ongelmia, mut en ehkä enää. Ja vaaleenpunaset kiillot on vaan mulla toimivia. Tätä kiiltoa en oo kyllä vielä testannu.
Ja täytyy sanoo että näiden lakkojen hypetys ei oo ihan turhaa ollut! Rakastuin heti ensi levityksellä. Ensinnäkin, lakka on todella kaunis, värikäs ja kimalteleva. Näissä kuvissa kynsillä on lakkaa jo toistamiseen. Ensin luulin että lakka on pysyvyydessään huippuluokkaa, ainakin omilla haurailla kynsilläni. Ensimmäinen lakkaus pysyi lohkeamatta 3 päivää, sii 3 PÄIVÄÄ!! Mihin ei oo kyennyt mikään muu "tavallinen" lakka varmaan ikinä. Mut sit tää toinen lakkauskerta lohkesi tuttuun tapaan jo seuraavana päivänä. :( Mut varmasti muilla pysyy paremmin. :)
Tän lakan poisto oli myös todella helppoa, verrattuna glitterlakkoihin. Ihan pikkusen joutu hinkuttaan enemmän poistaessa kun hileetöntä lakkaa, mutta tosiaan vaan vähän. Näitä voisin ostaa muissakin väreissä. :)

sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Pauliina K
Nyt on käynyt silleen, että osa jouluarvonta- postauksen kommenteista on joko hävinnyt tai poistettu. Näin on käynyt myös voittajan, Pauliina K:n kommentille. Yritän nyt tällä tavoin tavoitella Pauliinaa, jos luet tämän postauksen, jätä kommenttiosioon sähköpostiosoitteesi jotta saadaan palkinto perille. :) Jos Pauliinasta ei kuulu mitään keskiviikkoon 11.12 mennessä, suoritan arvonnan uudestaan jäljellä olevien kommenttien ja sähköpostien välillä.
-T
![]() | |
| kuva kolumbus.fi |
-T
lauantai 7. joulukuuta 2013
Jouluarvonnan voittaja
Paljon tuli ihania kommentteja ja sähköposteja, ja nyt harmittaa että palkintoja oli vaan yksi. Ollappa rikas...
Arvonta meni taas perinteisellä tavalla, nimet paperilapuille, laput taitettiin ja laitettiin kulhoon.
Onnettarena toimi jälleen oma rakas aviomieheni.
Ja voittaja on:
Pauliina K!
Onnea paljon, laitan voittajalle sähköpostia. :)
-T
Ps. Ei oo vieläkään lunta paljoo...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)