maanantai 18. heinäkuuta 2016

Avon Nutraeffects BB Cream

Sain Avonilta testiin tämän uuden Nutraeffects BB -voiteen. Edellinen ihastukseni oli Anew -linjan pinkki BB -voide joka nousi kertaheitolla meikkipohjien kärkikastiin. Niimpä ilolla korkkasin tämän heti käyttöön.


Kesällä on ilahduttavaa että tuotteesta löytyy suojakerroin 15, vaikka se nyt kauaa iholla suojaa, meikkiä kun harvemmin tulee lisättyä niin paljoa päivän aikana että kertoimien suojat vaikuttaisivat.



Meikkivoide on melko rasvaista, joten tämä sopisi paremmin kuivaihoiselle. Itselläni iho on välillä rutisevan kuiva kun taas välillä näppyinen ja ärtynyt. Mutta nykyään myös hyvin öljyyntyvä, mikä on aina hankalaa meikkipohjaa tehdessä. 


Kuvissa ei niin näy että tämä kimaltelee. Siis KIMALTELEE!!! No, sitten kun laittaa puuteria niin ei se enää niin paljon, Mutta kimaltelee. Ja se vähän häiritsee vaikka en usko että kukaan muu siihen kiinnittää huomiota. Itse kun umpisokeana tulee meikattua naama kiinni peilissä niin sen huomaa. 


Peittävyys on keskikastia, kuten BB -voiteissa yleensäkin. Jos on paljon punoitusta tai muuta, tarvitsee kyllä peitevoidetta lisäksi.

Valitettavasti tämä BB -voide ei yltänyt lemppareiksi ja saa nähdä käytänkö tätä edes loppuun asti kun parempiakin on tarjolla. Mutta tosiaankin uskon että tämä on kiva tuote kuivaihoiselle joka tarvitseekin hieman rasvaisempaa pohjaa. :) Ja kyllä tätä tulee itsekin silloin tällöin käytettyä. Kesto vain omalla iholla on aika huono :(

Kokemuksia? Sopiko itselle?

*saatu blogin kautta

-T

2 kommenttia:

  1. Vaikka mulla on pintakuiva iho niin kyllä toi rasvaisuus tuntuu jotenkin liialta, vaikka kasvoillasi näyttää nätiltä.

    VastaaPoista

Mielipiteitä? :)