Syntymämerkistä tatuoinniksi

20. päivä maaliskuuta mun elämä muuttui. Vielä en osaa tajuta sitä, mutta kyllä se tästä.

Mulla on kaulassa iso punainen syntymämerkki. Ollut koko elämäni. Vihasin sitä. Vihasin niin paljon. Se punanen läntti on tehnyt mun elämästä helvettiä. Olen kokenut todella pahaa kiusaamista sen takia, niin koulussa kuin työelämässäkin. Ihan tähän vuoteen asti. Kommentoijat eivät välttämättä ole tarkoittanut sitä pahalla, mutta kun on koko elämänsä joutunut kuuntelemaan haukkuja ja pilkkaa asian takia jolle ei itse voi tehdä mitään, ei jaksaisi kuulla minkäänlaisia kommentteja. On ollut ihmisiä jotka ovat kysyneet, mikä sulla on kaulassa? Se on syntymämerkki. Ai jaa. Ja juttu on jäänyt siihen. Mutta sitten on niitä ihmisiä jotka vastauksen saatuaan päivittelee monta kertaa et luulin sen olevan iso fritsu. No mut ei oo. Ei ei mut se näyttää siltä. Joo mää tiiän. Eiku ihan oikeesti mää luulin et se... JOO MÄÄ TIIÄN!!! Monta kertaa... sadat ihmiset tän 34 vuoden aikana.

Yläasteella rupesin peittämään sitä. Aluksi Joe Blascolla, myöhemmin Max Factorin Pan Stickillä. Sitten vähän helpotti kiusaaminen. Mutta vain vähän. Yläaste oli pahinta aikaa. Työelämässäkään en ole saanut rauhaa. Olen joutunut lähtemään töistä itkien kotiin pilkkaamisen takia. Luulin että mitä vanhemmaksi tulen, sen helpompaa se olisi kun kaikki ympärilläni olisi aikuisia ja osaisivat käyttäytyä... mutta ei.

Jokunen vuosi sitten menin plastiikkakirurgille joka ehdotti laserointia. Kävin useita kertoja laseroitavana, mutta tuloksena oli se että väristä saatiin puolet pois, mutta se siinä. Verisuonimuutos on niin syvällä että sitä ei saa kokonaan pois. Tilkan lääkäreiden kanssa keskustelin sen leikkaamisesta. Mutta he eivät siihen suostuneet koska siihen jäisi iso arpi. Ja koska juttelin heidän kanssaan messuilla, oli merkki peitettynä joten he eivät nähneet sen kokoa, mutta arvelivat että se vaatisi ihonsiirron. Et se siitä sitten.

Jo kauan aikaa sitten isoveljeni ehdotti että ota siihen tatuointi. Silloin parikymppisenä en siihen halunnut ryhtyä koska kuva olisi niin näkyvällä paikalla. Mutta viime vuoden lopussa tuli mitta täyteen. Minähän otan sen tatuoinnin. Nykyaikana tatuoinnit ovat jo niin yleisiä ja kun valitsee kauniin ja herkän kuvan, ei se voi haitata ketään. Valinnaksi osui kirsikankukat. Kukat on kauniita ja herkkiä, kirsikankukat lisäksi vaaleanpunaisia joten syntymämerkin väriä voi käyttää hyväkseen.

Tässäpä muutama kuva ennen ja jälkeen operaation.

Epätasainen väritys oli yksi syy miksi jälkeä ei saanut kokonaan pois. Ennen tatuoinnin ottamista kävin vielä ihotautilääkäriltä varmistamassa ettei kuvalle ole mitään estettä. Ei ollut. Sitten ei muuta kun matka kohti Hakaniemeä ja Liskogalleriaa. Siellä oli minua vastassa kiukkuisen oloinen tyttö joka melko töykeästi sanoi että syntymämerkin päälle ei tatuoida. Ei vaikka kuinka olisi lääkärin lupa. Onneksi siinä oli toinenkin tyttö joka haki omistajan paikalle, joka sitten teki päätöksen että voidaan tatuoida. Jos hän olisi myös antanut kielteisen vastauksen, en olisi kestänyt.

Torstaina 20.3 sain ajan, tatuoijana ihana nuori mies nimeltä Jan. Tunnelma Liskogalleriassa oli todella lämmin ja rento, ja vaikka tatuoinnin ottaminen sattui ihan hirveesti, korvasi ilmapiiri sen kokonaan.

Pelkästään jo siirtokuva riitti peittämään  merkin. Pahoittelen kännykällä otettujen kuvien laatua..

Ai kauhee miten huono kuva. Mut tässä on neljän tunnin nakuttelun tulos.

Fiilis on ihan mieletön. Kukaan ei voi tajuta miten mieletön!! Mulla on mennyt omaisuus mm. niihin Pan Stickeihin, kaulan peseminen paksusta meikkivoidekerroksesta ei ole helppoa ja jokainen paita ja takki on pitänyt ostaa sen perusteella että minkälainen kaula-aukko siinä on. En tiiä näkyykö näistä kuvista niin hyvin miltä mun huivit ja takinkaulukset näyttää.

Ei enää tätä ongelmaa. Voin käyttää huiveja ilman että ne pitäisi köyttää kaulan ympärille, ilman sitä pelkoa että syntymämerkki vilahtaa sieltä.
Voin avata oven tuntemattomalle ihmiselle ilman pelkoa siitä että onko meikki tarpeeksi peittävä.
Voin lähteä ulos ihan tosta noin vaan, ilman että pitää ensin meikata kaula tai laittaa huivi.
Ei tarvii panikoida töihin lähtiessä että tuliko se Pan Stick mukaan.

Hyvästi siis Pan Stick ja meikinpoistoliinat joita käytin kaulan putsaamiseen.

PS kulki aina pienessä pussukassa mukana. Viimeisimpänä Madeira-pussukka. Ja vaikka olen käyttänyt PS jo monta kappaletta, en ole koskaan ottanut niitä mukaan loppuneisiin tuotteisiin, samoin kuin liinoja, koska en ole halunnut selitellä niitä.

Tässä vielä kuva kun syntymämerkki on peitetty Pan Stickillä. Melko hyvin peittävää vai mitä? Siskoni suosituksesta siirryin aikanaan näihin ja onhan nää halvempia kuin Blascot. Sticki kesti päivittäisessä käytössä lähes puoli vuotta.

Nyt olen onnellinen.

-T