tiistai 22. syyskuuta 2020

Joukostamme poistuneet heinäkuu -20

 Osa tuotteista saatu blogin kautta. Tuotteet merkitty * -merkillä.

Ja sitten heinäkuun loppuneet. Kuten jo aikaisemmin taisin mainita niin tässä kesän aikana loppuneet tuotteet olivat milloin missäkin, joten kaikki eivät välttämättä ole täsmälleen juuri tässä kuussa loppuneet.


Tässä kuussa loppui ilahduttavasti myös meikkituotteita.


Nassu:

Missha Blueberry Super Seed Cleansing Foam.
Tehokkaasti puhdistava tuote teki ihosta narskuvan puhtaan. Jotenkin tuntuu että nämä Korealaiset putsarit on mun iholle vähän turhan tehokkaita. Iho huusi kosteutta pesun jälkeen. Käytin tätä kaksoispuhdistuksen toisessa vaiheessa. Muuten kyllä haluaisin tutustua tähän merkkiin enemmän.

DENOVA PRO Normalising Toner.
Rasvaisen ja sekaihon kasvovesi oli varsin piristävä tapaus. Käytin tätä lähinnä iltaisin tehopuhdistamaan kasvot. Ei ärsyttänyt ihoa ja tuoksui miedolta. Voisin käyttää lisääkin.

Lumene Lähde Facial Mist.
Minnin joulukalenterista tullut ihana kasvosuihke loppui jo aikaisemmin, mutta koska täytin pullon toisella tuotteella olin unohtanut laittaa sen aijemmin loppuneisiin mukaan. Lumenen kasvohoitotuotteet ovat yleensä olleet sellasia jotka ei mun iholle oikein sovi, mutta tämä tuote oli i-ha-na! Suihke oli niin hienojakoinen että tämä viimeistään sai mut rakastumaan kasvosuihkeisiin. Käy sekä puhtaalle iholle että meikin päälle, mutta itse käytin tätä iltapesun jälkeen. Juurikin tuon täydellisen suihkeen takia otin pullon jatkokäyttöön ja täytin sen Biolinen rauhoittavalla kasvovedellä.

Nu Face Prep-n-Glow. *
Näitä puhdistusliinoja on tässä 7 kpl, mutta uskon että osan olen käyttänyt jo aijemmin tai myöhemmin. Näistä kerroinkin tarkemmin You Glow Girl -postauksessa. Olen aivan hullaantunut näihin liinoihin. Siis parhaita mitä olen koskaan käyttänyt.


Tukka:

Cutrin Reflection Color Boost Conditioner. *
Joskus todella kauan sitten olen saanut tämän blogitapahtuman goodiebagissa. Ja koska mulla on ollut todella paljon eri shampoita ja hoitoaineita, olen saanut tämän käytettyä vasta nyt. Tuote ei ollut niin hyvää ja toimivaa omille hiuksilleni. Kuten ruttaantuneesta tuubista näkyy, tuotetta joutui todella kovaa puristamaan että sai ainetta ulos. Vaikka aine oli paksua, ei se kuitenkaan ihan riittänyt selvittämään hiuksiani.

Budgie Silver Dry Shampoo.
*postaus* Vaaleille hiuksille sopiva hopeakuivashampoo. Oikein toimiva tuote tarkoitukseensa ja kiva lisä taistelussa hiusten kellastumista vastaan. Pullossa olevan kuulan takia vain varsin äänekäs tapaus.

Schwarzkopf Platinum Hair Mask.
Hiusvärin mukana tullut hopeanaamio. Tuote oli lirua, joten jouduin laittamaan koko pussin kerralla hiuksiini että sain jonkinlaista tehoa. Ei se paras selvittävä karhealle tukalle, mutta ihan ok:sti kirkasti vaaleaa sävyä.

Cutrin Arctic Berry Drops Strength Serum. *
Taisin saada tämän samaan aikaan kuin tuon hoitoaineenkin. Olen yrittänyt ottaa nyt tehokäyttöön näitä hiusseerumeita että saisi pikkuhiljaa lisää tilaa hiustuotehyllylle. Tykkäsin tästä kovasti. Pullo on kaunis ja pumppu toimiva. Pari pumppausta riitti omille hiuksilleni eikä tehnyt niistä lähmäisiä ja rasvaisen näköisiä. Tietysti liika on aina liikaa, sillä tällä saa kyllä sen rasvaisenkin tukan jos liikaa läträä. Käytin tätä pyyhekuiviin hiuksiin ennen föönaamista. Tätä ei taida enää saada mistään...


Meikit:

Avon Extra Lasting Liquid Foundation sävyssä Nude.
Tämä meikkivoide oli pannuprojektissa mukana ja sainkin sen loppumaan. Alussa en niin pitänyt tästä tuotteesta, mutta mitä enemmän tätä käytin sitä enemmän tätä rakastin. Toimi mun iholla hyvin, peitti punoituksen, levittyi helposti eikä ärsyttänyt. Näköjään tätäkään ei enää saa, tai sitten tuote on vain muuttanut nimeään tms.

Shiseido Refining Makeup Primer. *
Värillistä primeria, joka ei kuitenkaan tuonut mitään sävyä iholle. En oikein ymmärtänyt tätä. Tämä ei tehnyt iholle oikein mitään. En huomannut että olisi millään lailla parantanut meikin levittyvyyttä tai pysyvyyttä tms. En vaan tajunnu tätä...

Rimmel Wonder'full Brow sävyssä 002 Medium.
Ihanan pikkuinen harja oli helppokäyttöinen ohkaisille kulmille. Sävy ei ollut liian tumma. Harmikseni tämä kuivahti jotenkin nopeammin kuin muut vastaavat tuotteet. Ihan ok siis, mutta tuskin tulen ostamaan uudestaan.


17 tuotetta, joista vain yksi oli näytekokoinen.. ehkä. Lasken nuo Nu Facen liinat yhdeksi tuotteeksi, vaikka ne sellaisessa paketissa tulivat.

-T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteitä? :)