torstai 8. maaliskuuta 2018

Biozell Professional Color Mask Ink - Mystic Violet

I love me -messuilta sain Biozellin pisteeltä testattavaksi violetin suoravärin. Sain valita sävyn itse ja koska olin kokeillut jo pinkkiä sävyä, päädyin tähän violettiin. Kauan tässä meni ennen kuin sain aikaiseksi testattua tätä, ensin piti raidoittaa omat hiukset että saisi värin edes tarttumaan, sillä oma värini oli kasvanut jo niin pitkäksi.



Kuvaa itse tuotteesta ei ole, sillä sain nämäkin kuvat otettua vasta käytön jälkeen, mutta naamio muistutti lähinnä violettia mämmiä.

Aloitin aluksi varovasti värjäämällä vain latvat. Ja lopputulos oli niin kiva että uskaltauduin värjätä koko pään.



Kuvat on napattu nopeasti sairaana ollessa, siksi näytän nuutuneelta ja silmänaluset ovat tummat ja ryppyiset. Mutta tukka on kiva. Tai siis tuo violetti sävy. Pinkkiin verrattuna tämä kesti useamman pesun. 

Koko päähän laitettuna purkista riittäisi juuri ja juuri kahteen kertaan tämän pituisella tukalla. Nyt toinen kerta jäi hieman vajaaksi kun olin ensin värjännyt nämä latvat ja sitten koko pään.



Näissä kuvissa sävy on jo haalistunut kivaksi ponitukaksi. Tästä sain paljon kehuja töissä. Ja hehkuva olemukseni johtuu kuumeesta... 

Violetti tukka oli oikein kiva ja tässä olisin viihtynyt pidempäänkin, mutta vielä on sininen Color Mask testattavana. Se joutuu hieman odottamaan vuoroaan, sillä lupasin töissä toimia hiusmallina eräälle kampaajalle.

Mitäs tykkäätte? Vieläkö värikkäät hiukset jaksaa innostaa? Nythän taitaa pastellisävyt olla SE juttu...

-T

4 kommenttia:

  1. Tuli tosi nätti! Mä tykkään värikkäistä muilla, mutta ei ole se mun juttu omassa päässä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin ennen mietitytti se jatkuva värjääminen, mut nopeesti siihen tottuu :D

      Poista
  2. Ihana tukka, sopii sulle tosi hyvin! :)

    VastaaPoista

Mielipiteitä? :)