sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Joukostamme poistuneet syyskuu -17

Käydäänpäs tässä syyskuun loppuneet läpi ennen kuin lokakuu loppuu.
Tämän postauksen piti ilmestyä jo eilen aamulla, mutta perjantai -iltana tätä nakutellessani Blogger heitti puolet teksteistä bittiavaruuteen... 


Mukavasti taas täysikokoisia loppui.


Kroppa:

Avon Senses Winter Dreamland Shower Gel. Herkullisen marjaisen tuoksuinen suihkugeeli. Tykkäsin tuoksusta ja koostumuksesta, sekä ihanasta tummanpunaisesta väristä. Tuoksuna vadelma ja omena.

Athena's Treasure Soothing Body Lotion. Tätä tulee ikävä talvella. Super kosteuttavaa ja taivaallisen tuoksuista. Imeytyy nopeasti. Helpotti ihon kutinaa. 

Victoria's Secret Noir Tease Body Lotion. Tuttua herkkutuoksua VS:ltä. Kostetustehot eivät riitä talvisin joten käytin tämän nyt pois. Voisin käyttää näitä lisääkin.

OPI Avojuice Grapefruit Juicie. Rakastan OPIn voiteita. Ihanat tuoksut ja nopea imeytyvyys yhdessä pehmeiden käsien kanssa vain toimivat. Mutta nämä ovat mielestäni ehdottomasti päiväkäyttöön. Pumppupullo on hieman hankala koska voidetta jäi vielä pohjalle ja muovi on sen verran kovaa ettei sitä saanut halkaistua. Mutta voisin käyttää enemmänkin.

Alessandro International HAND!SPA Regenerating Hand Cream. Miitin vaihtokasasta napattu käsivoide ei aiheuttanut sen kummempia tuntemuksia. Ihan ok päiväkäytössä, tosin ei riittänyt kosteuttamaan kuivia rystysiäni. Myös tuoksu tässä oli outo... *


Tukka:

Avon Advance TECHniques Dry Shampoo. Ostin tämän muistaakseni eurolla ja ei tästä enempää olis kannattanut maksaakaan... Ei poistanut rasvaisuutta juuri ollenkaan ja käytettäessä rupesi yskittämään todella paljon. Tämä taisi olla poistotuote...

Cutrin Choozism Volumizing Balm. En juurikaan muotoile hiuksiani vaan ne ovat aina ponnarilla tai nutturalla koska töiden takia täytyy pitää hiuksia kiinni, enkä sen puoleen edes osaa tehdä hiuksilleni mitään. Käytin tätä föönauksen alla ja siinä tämä toimi loistavasti. Hiuksista tuli pehmeät ja sileät ja eron kyllä huomasi jos föönasi ilman tätä. Mutta nyt olen löytänyt vielä paremman tuotteen ja siitä lisää myöhemmin.

Biozell Color Mask Chocolate. *postaus* Nämä ovat kyllä hyviä color maskeja. Vieläkin on rippeet hiuksissa vaikka sävytyksestä on jo melkein pari kuukautta ja hiuksiin on laitettu vielä raitojakin. Voi kun se pinkki olisi pysynyt yhtä pitkään...

System Professional Color Save Mask. Nyt kun tosissaan hiuksiini on laitettu vaaleita raitoja, se jotenkin sai hiukseni kuivumaan entisestään. Ne olivat melko hyväkuntoiset ennen raitoja, mutta raitojen jälkeen ne olivat karheat ja pörröiset. Tehonaamioille onkin nyt käyttöä. Värjätyille hiuksille oleva naamio oli oikein miellyttävän tuntuista ja tuoksuu ihanalle. Ihan täysin tämä ei kuitenkaan riittänyt selvittämään karheaa tukkaani, mutta käytän kuitenkin mielelläni vielä kaapista löytyvän täysikokoisen purkin.


Nassu:

Neutrogena Visibly Clear Pink Grapefruit Cream Wash*postaus* Todella tehokasta puhdistusta jo yksinään. Viilenti paljon, joten tämä oli ihana kesällä käyttää kun raikasti ihoa. Tuoksui ihanalle greipille, ei kuitenkaan sellaiselle lonkeromaiselle. *

Oriflame Eco Beauty Face Cream. Kevyt kosteusvoide jota käytin aamuisin. Vaati alleen öljyn tai seerumin että sai tarpeeksi kosteutta iholle. Pehmeä kukkainen tuoksu. Tykkäsin enemmän sarjan seerumista. *


Meikit ja kynnet:

Benecos Natural Powder Blush kuului pannuprojektiin ja melkein sen sainkin käytettyä loppuun. Reunoille jääneet punat murskasin jauhoksi. Sitten eräänä aamuna löysin sen kissojen jäljiltä lattialle levinneenä. Oh well. Tässä oli hyvä sävy ja pigmentti, tällä sai raikkaat posket aikaiseksi. Miehen tuliainen Saksasta kun pyysin jotain poskipunaa 💋

Avon Mosaic Effects Top Coat oli kuivunut purkkiinsa. Pitäisi käydä kynsilakat läpi ja heittää vanhat pois. Tykkäsin näistä rakoilevista lakoista vaikka ne ehkä vähän out jo olivatkin. 

IsaDora Flashing Volume Instant Effect Mascara. Nappasin tämän miitin vaihtarikasasta ja kun ensimmäisen kerran avasin tämän ajattelin et voi helvetti, tää tulee niin sotkemaan luomet. Mutta ei. Tällä sai uskomattoman tuuheat ripset vähällä vaivalla. Yllättäjä! *

Ventus Beauté Nail Polish Remover. Rodokselta ostettu kynsilakanpoistoaine toimi yhtä hyvin kuin mikä tahansa muukin merkki. Pullon suuaukko oli iso ja se aina tuottaa haasteita mulle kun unohdan sen ja lorautan oikein kunnolla ainetta, yleensä suoraan syliini...


Muut:

Vivania Ceramide Anti -Aging vitamiinikapselit olivat ihan mukava tuttavuus. Iho tuntui paremmalta kuin normaalisti eikä ärtymystä ollut havaittavissa. Olen huono syömään terveellisesti, joten napsin yleensä aina jotain ravintolisää. Olen käyttänyt toisenkin iholle, hiuksille ja kynsille tarkoitetun kuurin, mutta mieheni heitti paketin roskiin etten sitä saanut blogiin mukaan. *


Näytteet:

Bioline Most Hydrating Fresh Cream. Raikkaan tuntuinen kosteusvoide kuivalle iholle. Tämä on vielä sitä jo lopetettua sarjaa, joten ei siitä sen enempää.

Lumene Sensitive Touch Rauhoittava Päivävoide. Näitä on tullut käytettyä parikin kertaa. Ihan ok kosteusvoide. Yritän nyt käyttää näitä vanhempia näytteitä pois.

L'oréal Pure Clay Detox Mask. Tehokas puhdistava naamio jota käytin vain t -alueella. Imi kyllä tehokkaasti rasvaa ja epäpuhtauksia ja iho tuntui puhtaalta ja sileältä.

Bioline Lifting Code Eye / Lip Cream. Tuhti voide kosteutti ja siloitti mukavasti, mutta ei kuulunut mun lemppareihin.

Bioline Primaluce Serum 15%. Asteittain kuoriva tiivistetty seerumi optimoi solujen uudistumista. Tätä pitäisi käyttää enemmän että tehon huomaisi. 

Aubrey Anti -Wrinkle & Firming Eye Créme. Todella miellyttävä silmänympärysvoide. Kosteutti, imeytyi hyvin ja teki ihon sileäksi.


22 tuotetta, joista 6 näytettä, 2 matkakokoista ja 14 täysikokoista. Lasken ton IsaDoran ripsivärin matkakokoiseksi koska se on sen verran pienempi.

-T

2 kommenttia:

  1. Ihan kivan satsin olet saanut kuluteltua pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen et nyt alkaa köyhät ajat kun noita melkein loppuneita ei enää oo paljoo..

      Poista

Mielipiteitä? :)