sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Ensimmäinen Bette Boxini

Olen jokusen vuoden jo blogeista lukenut suurella mielenkiinnolla Liv Boxeista ja nyttemmin Bette Boxeista, mutta en ole raaskinut koskaan tilata itselleni sitä. 
Monesti olen ollut sormi tilaa -nappulan kohdalla, mutta ollut painamatta sitä. Nyt sitten sorruin kun kyseessä oli kuitenkin bloggaajaboxi. Ja koska en ole koskaan tainnut edes nähdä boxia livenä, en tiennyt edes minkä kokoinen se fyysisesti on. 


Kun eilen paketin postista hain, en ensin edes tajunnut sen olevan Bette Box. Niin pikkuruinen se oli. Olin myös tilannut itselleni töihin uuden pienen maksupäätteen joten luulin paketin olevan se. Mutta ei...
Kotiin päästyäni ja paketin avattuani (tässä vaiheessa olin jo huomannut että kyljessä luki Bette) en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. 
YKSI ainoa täysikokoinen tuote ja 4 matkakokoista. Hei haloo!! Ja vielä bloggaajaboxi...

Noh, käydään nyt kuitenkin läpi boxissa tulleet tuotteet.


Lumene Invisible Illumination Instant Glow Beauty Serum. Tunnetila -blogin Ninan valinta.

Tätä olen käyttänyt näytepussillisen ja vaikutti kyllä oikein kivalta. 
Tämä oli boxin iloinen yllätys.


Treaclemoon One Ginger Morning Suihkugeeli. Nonnula -blogin Jonnan valinta.

Kirpsakan tuoksuinen suihkugeeli. Olen tosi hidas käyttämään suihkugeelejä ja niitä on taas siunaantunut jemmoihin, mutta onhan tämä kätevä matkakoko lyhyelle visiitille.


Ziaja Goat´s Milk Moisturizing Day Cream. Hannamaria -blogin Hannan valinta.

No joo, oon yrittänyt päästä näistä pienistä purkeista eroon ja tätäkin on jo täysikokoinen odottamassa korkkausta. Jos se on hyvää niin meneehän tämäkin jossain reissussa.


Lóccitane en Provence Shea Ultra Rich Vartalovoide. Essie´s -blogin Essin valinta.

Tästä merkistä mulla ei taidakaan olla mitään kokemusta, joten siinä mielessä ihan mielenkiintoinen tuote. 30ml puteli riittänee ehkä jalkoihin, joten sen puolesta turha tuote...


Curaprox Black is White Valkaiseva Hammastahna. Blinger Shimmer -blogin Miran valinta.

Tämäkin on tällähetkellä käytössä täysikokoisena ja ihan ok tahna. Tosin tykkään näistä pienistä tuubeista erityisen paljon reissuissa, sillä hammastahnaa menee todella vähän kerralla joten en jaksa raahata täysikokoista mukanani.

Että semmoinen boxi. Vaikka varmasti kaikki tuotteet tulevat käyttöön, oli noita pieniä ihan liikaa. Ja etenkin olisin kaivannut itselleni niitä tuntemattomia tuotteita, ei välttämättä uutta merkkiä, mutta tuotteita. Näistäkin viidestä vain 2 oli sellaisia joita en ole kokeillut... tai no 3 kun en ole tuota Ziajaa vielä korkannut.

Vieläkö tilaat Bette Boxia?
Itselleni tämä oli ensimmäinen ja viimeinen, valitettavasti.

-T

7 kommenttia:

  1. On se oikeasti naurettavaa, että halpaa suihkugeeliä laitetaan minikoko. :D En vaan ymmärrä sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä :D Ja toi hammastahna... ainoo pienempi koko jota oon nähny on ne ihan minit joita meillä on esim. hotellissa hammasharja kiteissä.

      Poista
    2. Mietin, että jos toi suihkugeeli ja Ziajan voide olis olleet täysikokoisia niin tää boxi olisi muuttunut heti onnettomasta loistavaksi. Ziajan voiteen arvo täysikokoisenakin on kuitenkin alle 12€ ja suihkugeelin 5,90€.

      Poista
  2. Hassu koko loota. Mua ei minikokoiset tuotteet hirveästi ilahduttaisi varsinkin, kun ne on enimmäkseen ihan tuttuja juttuja, ei mitään uutuuksia:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi pikku koot on jotenkin rasittavia... Käteviä reissuilla, mutta rasittavia...

      Poista
  3. Harmitus tosiaan kun pikkuruisia kokoja oli boxissa näin paljon mukana, kaikille kun tuo ainut täysikokoinen ei välttämättä ole napakymppi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullaki toi Lumene on se tumma versio... mut ehkä sitä pystyy käyttämään..

      Poista

Mielipiteitä? :)