perjantai 10. helmikuuta 2017

Lush Snowman Shower Jelly


Saatuani aiemmin blogin kautta Lushin Refresher -suihkujellyn rupesi sen loputtua tekemään mieleni uutta jellyä. Tuossa joulun aikaan sain valita pari tuotetta Lushilta testiin ja niitä noutaessa tein pienen ostoskierroksen. Jelly oli ostoslistalla ja jotenkin olin jo ennen liikkeeseen menoa fiksaantunut tästä lumiukkojellystä.

Nämä jellyt ovat superhauskoja kavereita suihkuhetkiin. Sellaisiin rauhallisiin hetkiin. Kiireessä ei kannata näihin tarttua, sillä tuloksena voi olla raivokohtaus.
Mutta jos unohdetaan se kiire ja vain nautitaan suihkusta, on tämä äärimmäisen kätevä kropanputsari.


Lumiukkoraasu on purkissa taiteltuna, joten omani halkesi melko pian. Mutta se ei haittaa, sillä näitä voi käyttää pienempinäkin palasina.

Tuoksuna tässä on bergamonttia ja sisilian sitruunaöljyä. Tuoksu itsessään on hyvin pehmeä ja miellyttävä.


Jellyt ovat juurikin jellyjä, eli hyytelöä. Tätäkin ukkoa saa löllyttää mielensä mukaan ja puristella käsissä sen tursuessa sormien välistä. Jelly on hyvin liukas minkä vuoksi se itselläni vähintään kerran suihkun aikana tippuu lattialle. Mutta useimmiten se vain naurattaa. 
Koostumuksensa ansiosta nämä ovat hyvin riittoisia, sillä palaa ei tarvitse kuin pyöräyttää iholla ja sen jälkeen levittää käsin koko kroppaan. Itse liikutan palaa esim. olkapäästä ranteeseen ja reideltä nilkkaan jonka jälkeen tuotetta on iholla niin paljon että saan hierottua sen myös keskivartaloon.

Mutta kuten aiemmin jo mainitsin, ovat nämä niiden rauhallisten suihkuhetkien kavereita. Jos on kiire, minä rupean vain säheltämään jonka seurauksena saisin koko ajan olla noukkimassa palaa lattialta ja näillä hermoilla se ei vain toimi.

Lumiukkojelly oli joulun tuote, joten sitä ei enää löydy Lushin nettisivuilta, mutta muita jellyjä kyllä. Esimerkiksi tämä 93 000 Miles -jelly rupesi kutkuttelemaan. Jellyjä voi säilyttää vaikka jääkaapissa tai pistää pakastimeen jos haluaa oikein piristävän suihkuhetken, mutta itse olen sellainen vilukissa että palelen suihkussa muutenkin.

Hintaa näillä on alkaen 9,95€.

Joko jellyt on nähty?

-T

8 kommenttia:

  1. En tiennytkään, että on olemassa tämmöisiä suihkujellyjä - vaikuttaa mielenkiintoisilta :).

    VastaaPoista
  2. En oo kokeillu justki hermoromahduksen pelossa,mulla on oikeen pien suihkukaappi ja voin vaan kuvitella sen tappelun ku tuo lipeis kädestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :) Mää oon vielä umpisokee ilman kakkuloita, niin kiva varsinki tätä lumiukkoo yrittää ettiä valkoselta kaakelilta ku nään vaan n. 10 cm päähän ilman laseja :D

      Poista
  3. Mä en oikeen tykkää jellyistä just sen takia ettei ne pysy käsissä! Mut onhan tää ihan supersöpö :3

    VastaaPoista
  4. Snowman on ihan mun lemppari, tykkään tuoksusta kovasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää en tiiä mikä siinä tuoksussa vetoo niin paljon :) Se on jotenkin erilainen.

      Poista

Mielipiteitä? :)