maanantai 15. elokuuta 2016

Oriflame Eco Beauty

Kävin tuossa joku aika sitten tutustumassa Oriflamen uuteen Eco Beauty -linjaan. Luonnonkosmetiikka näkyy yhä vahvemmin esillä ja monet sarjat lanseeraavatkin oman luonnonkosmetiikkalinjansa. Itse olen iloinen sekakäyttäjä, mutta onhan se hienoa että yhä useammat ihmiset ajattelevat luonnon ja maapallon hyvinvointia. 


Oriflamen Eco Beauty -linjalla on kolme riippumatonta sertifikaattia organisaatioilta, jotka ovat omistautuneet yhteiskuntavastuulle, luonnollisuudelle ja ympäristönsuojelulle.

Tuotteille on myönnetty ECOCERT Organic tai Natural sekä FSC -sertifikaatit. Lisäksi päivä- ja silmänympärysvoiteilla on Reilun Kaupan Fairtrade -merkki.

Tuotteiden koostumukset eivät sisällä parabeeneja, silikonia, mineraaliöljyjä tai synteettisiä tuoksuja eikä niitä ole testattu eläimillä. Pakkaukset ovat luontoystävällisiä ja 100% kierrätettäviä. Pakkauksen paperi on peräisin kestävän kehityksen periaatteella hoidetuista metsistä.

Linjaan kuuluu 6 tuotetta, joiden huolellisesti valitut ainesosat heleyttävät, suojaavat ja ravitsevat ihoa. Dermatologisesti testatut tuotteet sopivat kaikille ihotyypeille ja kaiken ikäisille.

Sain myös itselleni nämä 6 tuotetta, joita olen tässä pikkuhiljaa testaillut.


Aktiivisempaan käyttöön on nyt päätynyt Cleansing Milk ja Toner.

Puhdistusemulsio on pehmeää kuin mikä ja erittäin hellävaraista. Tällä voi poistaa myös silmämeikin. Olen sitä siihen testaillutkin ja toimii ihan kivasti. Itselläni putsari majailee suihkussa jossa käytän sitä ykkösvaiheen putsarina. Tuotteessa ei ole juuri mitään tuoksua, ainakaan omaan nenääni en haistanut mitään. Ei edes sellaista tuoksuttoman tuotteen tuoksua.
Puhdistusemulsio sisältää luomuruiskukkavettä sekä luomu -auringonkukan öljyä.
Hinta 23€ / 200ml

Kasvovedessä on ehkä ihanin suihku ikinä. Todella tasainen sumu jollaiseen en ole vielä suihkutettavissa tuotteissa törmännyt. Tätä on ilo käyttää. Tuoksuu omaan nenääni hieman navetalle, mutta sen kyllä kestää. Rauhoittaa ihoa.
Kasvovesi sisältää luomuruusu -ja luomukamomillauutteita. 
Hinta 32€ / 200ml


Serum ja Facial Oil ovat jääneet odottelemaan viileämpiä kelejä, toki näitäkin olen testaillut.

Seerumin pumppu on melko jäykkä ja se turauttaakin runsaasti seerumia kerralla. Koostumus on seerumeille tyypillisesti hieman lirumpaa, mutta tuntuu kasvoilla ihanalta. Hieman itselläni kipristelee välillä. Seerumia käytetään yhdessä öljyn kanssa iltaisin tai päivävoiteen alla. Näin kesällä en tarvitse seerumia aamuisin kun iho öljyyntyy muutenkin enemmän kuin tarpeeksi. Ja öljyä en halua edes ajatella laittavani iltaisin nassuun. Siksi nämä jäävätkin odottelemaan syksyä ja talvea. Sitten saa paremman käsityksen kosteutuksesta ym. Tuoksusta tulee mieleen Ville Vallaton jäätelö.
Seerumi sisältää luomuhelokkiöljyä ja luomualoevera- uutetta.
Hinta 46€ / 30ml

Öljyt ovat mulla sellaisia että ne harvemmin imeytyvät kunnolla iholle. Tämä tuntuu hieman kuivaöljy -tyyppiseltä, ei jää sellaiseksi tahmeaksi iholle jos muistaa kunnolla hieroa käsissä ensin. Mutta ei ihan täysin imeydykään. Öljyksi yllättävän tuoksuton. 
Sisältää luomuarganöljyä, puuvillan siemenöljyä ja auringonkukkaöljyä.
Hinta 49€ / 50ml


Face Cream ja Eye Cream.

Kasvovoide on myös pakattu pumppupulloon ja annostelee sekin melko runsaasti tuotetta, mutta ei niin paljoa etteikö sitä saisi levitettyä kaulalle ja decolteelle. Tuoksu on erittäin miellyttävä, en oikein osaa selittää miltä se tuoksuu, mutta se vei mut suoraan lapsuuteen ja johonkin rantalomalle... Tämä myös odottelee vuoroaan kun käytän ensin yhden Nafhan päivävoiteen pois jossa rupeaa päiväys paukkumaan.
Sisältää puolukan - ja tyrninsiemenöljyä.
Hinta 39€ / 50ml

Silmänympärysvoide on nyt aamukäytössä kun halusin kesäksi jotain hieman kevyempää. Imeytyy nopeasti ja on näin kesällä riittävä kosteutustehoiltaan. Talveksi luulen että ei mulla riittäisi. Koostumus on myös melko lirua, joten tuubista tulee välillä vähän reilummin tavaraa. Mutta keveyden takia ei haittaa ja voiteen saa imeytettyä iholle.
Sisältää karitevoita ja kookosöljyä.
Hinta 24€ / 15ml

Näiden testailujen perusteella voin sanoa tykkääväni tästä linjasta. Purkit ovat kauniita kuin mitkä ja sisältävät laadukkaita aineita. Ihotuntuma on miellyttävä, samoin tuoksut. Hinnat ovat perus -Oriflamen hinnoiksi korkeita, mutta laatu ja laadukkaat raaka-aineet maksavat. Ja näitä löytyy myös tarjouksessa, kuten tällä hetkellä esim. silmänympäryvoide maksaa vain 15,90€.
Pienenä miinuksena muuten niin kivat pumppupullot on se että niistä tulee yhdellä pumppauksella hieman liikaa tavaraa.

Mitä mieltä Oriflamesta yleensä? Oletko kokeillut näitä eco -tuotteita?

-T

2 kommenttia:

  1. Oriflamen eco-tuotteet vaikuttavat tosi mielenkiintoisilta, yllättävän kallis hintataso Oriflameksi, mutta tuotekehittelyyn ja sertifiointiin on varmasti mennyt rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määki yllätyin tosta hinnasta ku nyt vasta katoin niitä tätä kirjoittaessa. Mutta kyllä, kehittely ja sertifikaatit ei oo ilmaisia. :)

      Poista

Mielipiteitä? :)