tiistai 26. heinäkuuta 2016

Joukostamme poistuneet kesäkuu -16

Argh, heinäkuu porskuttaa kohti loppuaan ja en oo taas saanu mitään aikaseksi... Edes lomalla ollessani. Huomenna pakkaan kimpsut ja kampsut ja hurautan Jyväskylään kotona käymään ja oon sit loppuviikon vaan kännykän varassa. Joten siis kesäkuun loppuneet tulee tässä. Heinäkuu onkin sitten säälittävyyden huippu, tähän mennessä on loppunut vain 3 tuotetta. Siis KOLME!!! Ja siihen se varmaan jääkin...


Kesäkuussa koppa tursus taas kivasti yli.


 Tukka:

Tukkatuotteita loppu todella paljon mun mittapuun mukaan.

TRESemmé -hiuslakka matkakoossa. Käytän todella vähän lakkoja, joten en tästäkään ihan älyttömästi osaa sanoa. Pito oli ehkä keskivahvaa, piti olla tarkkana suihkutusetäisyyden kanssa ettei tullut koppuratukkaa. Suutin meni muutaman kerran tukkoon ja sen kanssa joutu taistelemaan että sai taas toimimaan.

Cameleo -kuivashampoo. Ostin tän Tokmannilta kun tarvitsin äkkiä uuden kuivashampoon. Hintaa oli pari euroo ja tää oli oikein toimiva. Ja ennenkaikkea, riittoisa. Sai hiukset freesattua kivasti mutta ei mitään järisyttävää tuuheutta saanut. Toimii siis hyvin vain freesaukseen. Vain ja vain. Vaikka tästä ei suurta lempparia tullut, voisin oikein hyvin ostaa tätä rahatilanteen ollessa huono. Näin tätä myös Prismassa alle kolmella eurolla. 

XZ Vahvistava shampoo. Tämä oli lähinnä miehen käytössä, mutta kerkesin itsekin käyttämään tätä ja muodostamaan mielipiteen tästä. Shampoo on kehitetty erityisesti miesten hiuksille ja siltä tämä ulkonäöllisesti näyttääkin. Ja tuoksuu. XZ -shampoiden kanssa mulla on ollut se ongelma että ne ei pidä hiuksia yhtä päivää pidempään puhtaina ja sama oli myös tämän kanssa. Hiukset olivat rasvaiset jo seuraavana päivänä. *

Tigi S -Factor Diamond Dreams Shampoo ja Hoitoaine. Aivan ihana yhdistelmä. Tuoksuu hedelmäisille, shampoo pesee hiukset hyvin ja hoitoaine tekee niistä pehmeät ja kiiltävät. Luksuksen näistä tekee molempien sisältämät timanttipöly, kashmir, shampanjauute ja murskatut helmet. Tämä yhdistelmä olisi lähes täydellinen, ellei olisi käynyt niin ikävästi että aina näitä käyttäessä päänahka rupesi kutisemaan. :( *

Hiusvärin mukana tullut Garnierin hoitoaine. Vieläpä väriltään sinistä. Mutta kuten yleensä tämmösissä sävyttävissä jutuissa, hopeashampoissa ym. mun hiuksille ei tapahdu mitään. Mutta kuten hiusvärien hoitoaineet yleensäkin, myös tämä teki hiuksista unelman pehmeät. 

Rausch UV -hair protector. Joskus ostin tän apteekista mielenkiinnolla, mutta en huomannut tämän tekevän hiuksille mitään. Ja olen kuullut että hiukset eivät tarvitse varsinaista aurinkosuojaa, mutta onhan se kiva ajatella että suojaa samalla lailla hiuksia kuin ihoakin. Jemmoista löytyy toinenkin vastaava tuote. 

Ja vielä yksi hiusvärin mukana tullut hoitoaine. L'oréal Préférence hoitsikka on taattua laatua. Ei siitä muuta. Jokainen joka on käyttänyt näitä tietää mistä puhun. 


Meikit:

Max Factor Xperience Meikkivoide. LOVE IT!!! Kiroan sitä päivää kun tämän valmistus lopetettiin. Tämä oli täydellinen. Peittävä, kevyt ja kestävä. Sain koukutettua ystävänikin tähän. Nyt sen täydellisen meikkivoiteen etsiminen alkaa alusta.

Benefit they're Real -ripsiväri. Ihana ystävä toi tuliaisiksi setin jossa oli tämä ripsari, poistoaine ja rajaus...kynä? No eniwei. Oon kuullu tästä paljon hyvää mutta en ite oikein ymmärtänyt tän hienoutta. Kumiharja toki oli kätevä, mutta harja oli jälleen liian iso mun silmille ja useimmiten sainkin vain sotkua yläluomille.

Stegecolor Eyeliner Forever oli yksi tavoitemeikeistä, mutta saatoin unohtaa sen taannoisesta listauksesta. Tykkään näistä tussimaisista rajauksista koska niillä saa täydellistä jälkeä. Sivellin rajauksella saan vain suttua aikaiseksi


Kroppa:

Environ Body Oil. Nopeasti kuivuva öljy ei kosteuttanut tarpeeksi ihoani. Tätä olisi pitänyt käyttää yhdessä sarjan vartalovoiteen kanssa, mutta tajusin sen vasta kun olin tyhjentänyt molemmat purkit. Ja yhdessä nämä olisivat olleet liikaa omalle iholleni. *

Avon Senses Mood Therapy Revitalising -suihkugeeli. Sain tämän joululahjaksi työkaverilta. Ihanan raikas suihkugeeli, joka tuoksui ihan marjoille. Tämä sisälsikin acaimarjan tuoksua. Voisin käyttää lisääkin.

Gehwol Fusskraft Bambukuorinta on ykköstuotteeni jalkojen kuorintaan. Tuoksuu taivaalliselle ja on todella rakeista. Lisäksi tämä ehdottomasti myös pehmentää jalkoja. Onneksi tätä on vielä tuubi jäljellä. Tuo purkki on vanhanmallinen, nykyään se tulee tuubissa. 


Tuoksut:

Lady Gagan Fame -tuoksun ostin heti kun se markkinoille tuli ja nyt vasta otin sen ns. tehokäyttöön. Tämä musta tuoksu oli myös häätuoksunani. Pehmeän makea tuoksu joka ei ollut liian vahva. Pullon on yksinkertaisuudessaan kaunis kuin mikä ja tuo korkki tuo siihen sitä tiettyä särmää. Varmasti ostan joskus lisääkin.


Nassu:

Luonnonkosmetiikan messuilta ostin pienen koon tätä Farfallan onnellisuusvoidetta. Luomulaatuisten raaka-aineiden luvataan lisäävän dopamiinin erittymistä mikä vaikuttaisi onnellisuuteen. Pienestä tuubista en tullut juurikaan sen onnellisemmaksi kuin mistään muustakaan. Tuoksusta tuli mieleen Laveran voiteet. Kosteusteho oli ihan ok.

Juice Beautyn puhdistusgeelin nappasin blogimiitin vaihtokasasta koska merkki on kiinnostanut jo jonkun aikaan. Mutta tämä ei nyt suurempaa vaikutusta tehnyt. Tuoksui käyneelle hedelmälle ja oli melko vahvaa. Yksikin rikkinäinen näppy ja johan kirveli. Ehkä joku hellävaraisempi tuote tältä merkiltä olisi ollut mulle parempi. *


Näytteet:

Taas hieman Bernard Cassieria. Pomegranate and AHA Radiance Care Retinol Radiance Cream. Muistan että tykkäsin tästä ja tuoksui ja tuntui hyvältä.

Bilberry Overnight Cream -mask oli todellinen yllättäjä. Aijemmin olen käyttänyt näytteen tämän mustikkasarjan moussevoiteesta joka ei tehnyt vaikutusta, mutta tää oli ihanaa. Todella kosteuttava ja ihosta tuli vauvanpepun pehmoinen. 

Face and Body Self -tanning. En saanut tästä pienestä näytteestä sävyä iholle, vaikka käytin tätä vain kasvoille... Mutta eipä myöskään jäänyt läikikkääksi tai ollut oranssia. Pisteet siitä. Tuoksu oli pikkusen itsarimainen.


Yhteensä 20 tuotetta joista 12 täysikokoista, 5 matkakokoista ja 3 näytettä.

Nautitaan nyt tästä määrästä, sillä ens kerralla ei sit ookkaan paljoo kerrottavaa...

* saatu blogin kautta

-T

6 kommenttia:

  1. Max Factor on kyllä viime aikoina lopettanut tai poistanut valikoimistaan monta hyvää tuotetta, esim. mun ikuisuussuosikin Erace peitepuikon, mulla on enää ihan pienet jämät jäljellä puikosta, enkä ole pystynyt tässä vajaan vuoden aikana löytämään tilalle yhtä hyvää. Olen ihan paniikissa, että millä peitän näppyni ensi talvena, se koostumus siinä puikossa oli jotain täydellistä. Tarpeeksi vahamaista, että pysyi näpyn päällä kuin tauti koko päivän, mutta levittyi silti pehmeästi, käytin sitä myös tummiin silmän alusiin, koska toimi. Kaikki tähän mennessä kokeillut muut ovat liian ohuita koostumukseltaan, ne sulaa näpyn päältä parissa tunnissa pois. RAIVOSTUTTAVAA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko testannu sitä pan stickiä? Sitä käytin sillon tohon kaulan syntymämerkkiin ja toimi loistavasti. :) Ja joo, aina kaikki hyvät lopetetaan :(

      Poista
  2. Olen testannut yhden putelin verran Cameleo-kuivashampoota ja vaikutti ihan kelpo tapaukselta. Ajattelin ostaa uudestaankin, kun kuivashampoota pakkaa kulumaan kumman paljon.
    Vähän samat kokemukset Juice Beautyn puhdistusgeelistä. Sain putelin jostain, en muista enää mistä, mutta oli minun makuuni vahvan puoleista, ihotuntuma liian täräyttävä. Täytynee "lahjoittaa" eteenpäin.

    VastaaPoista
  3. Xperience oli kyllä paras meikkivoide mitä oon käyttänyt.. nyt sen tilalla Lumenen blur-meikkivoide, joka sekin toimii mulle,vaikkei ihan niin silikonisen tuntuinen olekaan (vink) :)
    -meliina

    VastaaPoista

Mielipiteitä? :)