tiistai 22. maaliskuuta 2016

25 faktaa minusta

Blogeissa on näkynyt fakta -postauksia joissa kerrotaan asioita joita lukijat eivät bloggaajasta varmaan tiedä. Tää vaikutti sen verran kivalta että päätin tarttua härkää sarvista ja naputella omani. :)

1. Olen asunut lapsena Jugoslaviassa 4 vuotta ja puhunut silloin sujuvaa serbiaa, mutta koska suomessa sillä taidolla ei 5 vuotiaana tee mitään on sekin taito jäänyt.

2. Kyllästyn helposti. Olen aloittanut nuorena vaikka mitä harrastuksia jotka olen sitten jättänyt kesken kun en ole enää jaksanut. Mm. partio, ratsastus ja ju-jutsu.

3. Olen ruoka-ainerajoitteinen. Tai ns. supermaistaja. En ole allerginen varsinaisesti millekään ruoka-aineelle, mutta maistan maut niin vahvasti että reagoin pahoihin makuihin yökkäämällä. Siksi ruokailuni on aina todella hankalaa jos menen jonkun toisen luo syömään. Tämä myös rajoittaa matkailua koska pelkään että noissa eksoottisimmissa kohteissa ei oo mulle mitään syötävää. Olen huomannut että muut ottavat tästä asiasta isomman ongelman kuin minä. Olen oppinut esim. ennen juhlia syömään kotona hyvin ihan vaan siltä varalta että siellä ei ole mulle mitään syömistä.

4. Olen töissä varsinainen siivousfriikki. Jos tavarat ei ole järjestyksessä, saan hepulin. Tämähän luonnollisesti ei näy kotona jossa levitän kaiken levälleen ja jätän siihen. Sanonkin aina että en tuo töitä kotiin.

5. Hermostun helposti. Välillä liiankin helposti. Ja yleensä mun lauseet alkaakin että; Mua ärsyttää ku... Tästä tavasta pitäisi päästä eroon. Mutta sitten mulla ei olisi mitään sanottavaa.


6. Eksyn helposti. Mun pitää todella tarkkaan seurata paikkoja jos menen johonkin uuteen paikkaan tai seuraavalla kerralle en löydä sinne enää. 

7. Edelliseen liittyen, menen myös sekaisin helposti. Jos tulen esim. Kampin kauppakeskuksessa "vääriä" liukuportaita alas, menee mulla hetki hahmottaa että missä mää oikein olen. Tämä herättää hilpeyttä ainakin miehessäni. Toinen on Itiksessä ku tuun kaupasta ulos, lähden lähes poikkeuksetta kävelemään sinne suuntaan mistä tulimme vaikka olimme matkalle toiseen suuntaan.

8. Olen patalaiska. Ideoita ja suunnitelmia on vaikka muille jakaa, mutta niiden toteuttaminen usein jää koska en vain jaksa.

9. Olen myös tyhmä kuin saapas. En tiiä mistään mitään. Jos joku asia ei kiinnosta mua en myöskään tiedä siitä mitään. Tämän oon saanu kokea töissä hotellissa kun asiakas kysyy että missä täällä on sellainen ja sellainen kauppa tms niin oon ihan huuli pyöreenä et mitä? 10 vuotta sitten multa kysyttiin että missä täällä on keittiötarvikkeisiin erikoistunut liike. En vieläkään osaa vastata siihen.

10. Vihaan ruoanlaittoa. Olen mieluummin nälissäni kun kokkaan. Onnekseni minulla on mies joka rakastaa kokkaamistä ja minä hänen tekemiään ruokia. Silloin kun olimme erossa n. puoli vuotta, laihduin 6 kiloa koska tein ruokaa ehkä kerran viikossa. Hrrr...


11. Nauran todella harvoin. Mutta sitten kun nauran, nauran koko vuoden edestä. Moni ystävistäni ei ole koskaan kuullut mun nauravan. Se ei silti tarkoita sitä etteikö minulla olisi hauskaa.

12. En juo kahvia, enkä koskaan ole lukenut. Olen teen litkijä. Lempi teetäni on vihreätee sitruuna tai joku makea marjatee.

13. Haluaisin itselleni yliluonnollisia voimia. Jos saisi valita vain yhden, olisi se telekineettiset voimat. Myös näkymättömäksi muuttuminen olisi kivaa. 

14. Pelkään lentämistä. Tai lähinnä sitä nousua. Sitten kun koneen turvavyövalo lakkaa palamasta, rentoudun hieman. 

15. Syy siihen miksi en pidä joulusta on se että nuorempana jouduin viettämään jouluni sukulaisten kanssa jotka haukkuivat minut joka kerta milloin mistäkin. Yleensä lähdinkin sieltä aina itkien pois kunnes täysi-ikäiseksi tultuani en enää suostunut menemään sinne. Sen jälkeen en ole enää joulua viettänyt. Tykkään lahjoista, koristeista ja joululauluista, mutta se jouluna yhdessäolo saa mussa aikaan paniikin. Jos se yhdessäolo tarkoittaa että juhlitaan joulua yhdessä. Siksi olenkin jouluisin joko töissä tai yksin kotona.


16. Olen myös ollut pahasti koulukiusattu koko peruskoulun ajan, minkä vuoksi olen oppinut uskomaan sen että olen tyhmä ja ruma. Kärsin sen takia ajoittain masennuskohtauksista jolloin rupean hokemaan itsekseni että tyhmä tyhmä tyhmä.

17. Haluaisin käydä silmien laserleikkauksessa, mutta en uskalla. 

18. Pelkään ampiaisia. Ja hämähäkkejä. Ja ukkosta.

19. Pelkään vanhenemista ja kuolemaa. Siitäkin huolimatta että aika ajoin toivon omaa kuolemaani.

20. En pysty käyttämään ballerinoja tai tavallisia korkokenkiä koska mulla on niin kapea kantapää että astun niistä aina ulos. Lisäksi asentovirheen takia siinä vaiheessa kun pitäisi astua se kanta takaisin sinne kenkään, astun siitä ohi. Siksi kesäisin käytän joko tennareita tai jotain remmikenkiä.


21. Rakastan kirjoja. Aloitin lukemisen ensin Aku Ankoista ja siirryin sitten näihin perinteisiin Neiti Etsiviin ja Nummelan Ponitalleihin. Yläasteen aikana siirryin kauhukirjallisuuteen ja Stephen King on yksi suosikkikirjailijoistani. Nykyään vaan ei tuu luettua niin paljoa kun tuntuu että heti kun avaa kirjan niin rupee väsyttään. Yleensä luenkin sen 10 minuutin työmatkan.

22. Olen kissaihmisiä. Myssyn poismeno oli kova paikka ja edelleen ikävöin maailman kauneinta kisuliinia. Mosse on mulle rakas ja tärkeä ja ensimmäisestä päivästä asti tuli meille jäädäkseen, mutta silti välillä katson sitä ja ajattelen; sää et oo Myssy. Ehkä jonain päivänä Mossesta tulee yhtä rakas kuin Myssystä.

23. Olen yleensä terve, jos ei lasketa jatkuvasti mukana kulkevaa pikku flunssaa. Mutta siis kunnolla olen kipeä vain todella harvoin. Ainoa tauti jonka saan sekunnissa, on mahatauti. Jos tiedän jollain olleen sen niin että olen ollut lähettyvillä, osaan jo laskea päivän jolloin se mulla alkaa. Silloin olen poikkeuksetta viikon poissa pelistä.

24. Mulla on paha tapa purra kynsinauhoja. Tässä tätä kirjoittaessa jyrsin sormia kun pysähdyn miettimään että mitähän sitten kirjoittaisin. Ei hyvä.

25. Haluaisin olla kaunis. Siis oikeasti kaunis. Mutta kun en ole, niin näillä mennään.

-T

12 kommenttia:

  1. Kohta 25. Ei pidä paikkaansa. Sähän olet kaunis! Piti ihan tulla bloglovinista tänne ja kommentoida kännykällä vaikka vihaan sitä. :)

    VastaaPoista
  2. Siis mitä, meinaat, että kukaan täällä ei ole suostunut puhumaan 5-vuotiaalle serbiaa. :D Wau mikä taito, varmasti pikkaisen harmittaa, että sitä ei ole pystynyt ylläpitämään... :(

    Viimeiseen voin sanoa erittäin typerän sanonnan, että kauneus on katsojan silmässä. Vaikka et olisi itsesi mielestä kaunis niin jonkun muun mielestä olet. ;)

    VastaaPoista
  3. Minullakaan ei ole kunnollista naurua, luulin olevani ainut! :D Nauruni on sellaista hiljaista hihitystä. Nauran tosi harvoin ja ainoastaan silloin jos ole kahdestaan jonkun tosi tutun ihmisen kanssa. Minusta on kiusallista olla porukassa jossa joku kertoo jotain tosi hauskaa, mutta en vain pysty nauramaan.

    En muista olenko nauranut lapsena, mutta ala-asteella (ehkä 5.luokalla) eräs tyttö kysyi minulta miksi en koskaan naura? En tiedä. Olen kyllä muutenkin aika hilajinen enkä halua pitää meteliä itsestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää ku repeen niin repeen sit kunnolla :D N. kerran vuodessa.

      Poista
  4. Laserleikkaus oli kyllä aika jännittävä, mutta tarvittaessa saa myös rauhoittavia lääkkeitä, jos meinaa jännittää liikaa :)

    VastaaPoista
  5. Ääää, mä oon myös koulukiusattu ja musta tuntuu aina, että oon kauhean ruma ja että kaikki ajattelee musta vaan pahaa, pelkään kanssa kuolemaa, vaikka välillä sitä toivonkin... Sä oot tosi kaunis ja ihan älyttömän kiva ihminen, aina kun oon jossain blogitapahtumassa (vaikka en yleensä olekkaan kun en saa kutsuja, haha :D), toivon, että säkin oot siellä! :D

    Mäkin haluun silmien laserleikkaukseen, oon aatellut, että sitten kun saan rahaa, niin sinne menen :)

    VastaaPoista
  6. Voi, että tuota sun karvakakaraa <3 ihana!

    Mä pelkään muuten kanssa ukkosta ja hämähäkkejä. HYI!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karvakakara osaa olla myös hyvin rasittava :D Kohta ne ukkoskelit alkaa ja hämähäkit siinä sivussa... Hrrr...

      Poista

Mielipiteitä? :)