lauantai 13. helmikuuta 2016

Dr. med. Christine Schrammek - Sensiderm Cleansing Solution

Misellivedet on tulleet jäädäkseen myös minun ihonhoitorutiiniin. Sain mahdollisuuden tutustua minulle ennestään tuntemattomaan merkkiin, Dr. med. Christine Schrammekiin ja sain testiin sarjan miselliveden. 


Itse käytän misellivesiä aamupuhdistuksessa, tarvittaessa silmämeikinpoistossa ja hätätapauksessa koko meikin poistoon. Koko meikin poisto tapahtuu vain silloin kun olen yli väsynyt enkä jaksa ajatellakaan veden kanssa läträämistä tai kaksoispuhdistusta. Välillä sitä tapahtuu enemmän, kiitos kahden työni ja välillä jaksan jopa aamuisin pestä nassuni jollain vesipesua vaativalla tuotteella. 

Sensiderm Cleansing Solution on tarkoitettu etenkin herkälle iholle. Se ei sisällä alkoholia, tuoksuja, parabeeneja, säilöntäaineita tai PEG -johdannaisia. 


Tuote tuntuukin erittäin miellyttävältä käyttää, iho ei ärsyynny vanulapuilla pyyhkimisestä. Hellävaraisuudesta huolimatta misellivesi on kuitenkin erittäin tehokasta, sillä tällä ei tarvitse montaa vanulappua käyttää saadakseen meikit poistettua. Itsellä riittää yhdet per silmä ja yksi tai kaksi kasvoille. Vertauksen vuoksi Garnierin misellivedellä meni 3 vanulappua silmiin ( yhteensä ) ja kolme tai neljä kasvomeikkiin. 
Vesi ei myöskään kuivata ihoa. Siis oikeesti ei kuivata. Välillä olen töihin lähtiessä tajunnut unohtaneeni kokonaan laittaa kasvovoidetta. Koska ihoa ei kiristänyt. Ja sitä ei oikeesti koskaan tapahdu!

Misellivesi maksaa n. 39,50€ / 200 ml, joka ei mielestäni ole ollenkaan paha hinta näin hyvästä tuotteesta. Tuotteita saa ostettua Dr. med. Christine Schrammek -hoitoloista. Pitääkin selvittää missä oma lähin hoitola sijaitsee, sillä tätä tuotetta haluan lisää. 

-T

4 kommenttia:

  1. Itsellä tämä juuri testissä ja olen kyllä tykännyt. Misellivedet kuuluvat päivittäiseen ihonpuhdistukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on sitä jotain mitä muissa mun kokeilemissa ei oo ollu.

      Poista
  2. Kuulostaa kyllä ihanalta tuotteelta! Ja ihanaa kuulla, että kauneusammattilainenkin voi joskus turvautua pikaputsaukseen :) Itelläkin kausia, että enemmän menee miselliä/puhdistusliinoja ja joskus taas jaksaa panostaa.

    VastaaPoista

Mielipiteitä? :)