keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Oriflame -meikki

Viime syksynä kävin Oriflamen tilaisuudessa jossa sai itselleen meikin uusilla Giordani Gold -tuotteilla. Itse meikistähän mulla ei luonnollisesti ole kuvaa koska höyrysin sieltä suoraan töihin. Harmi sinänsä, sillä meikki oli todella ihana ja koska se oli jonkun muun kuin itseni tekemä, oli se myös hyvin erilainen kuin yleensä oma meikkini. 

Kokemusta Oriflamen tuotteista mulla on jonkun verran, sekä meikeistä että ihonhoidosta ja olen kyllä tykännyt niistä. Saatavuus on vain ollut sen verran ongelmallista että niitä ei ole tullut hankittua. Nykyäänhän Oriflamea voi tilata konsulttien lisäksi myös netistä.

Yllätyin suuresti siitä että sain mukaani myös kaikki meikissä käytetyt tuotteet ja vielä vähän enemmän. Kun olin kuitenkin pelkästään siihen meikkiin menossa. Esittelen ensin ne tuotteet ja lopussa sitten se itse tekemäni meikki.


Uuh, näin monta ihanuutta :)


Giordani Gold Perfecting -mineraalipuuteri SK 15 sävyssä Translucent.


Aurinkopuuterihelmet.


Perfecting -meikinalusvoide ja Age Defying SK -meikkivoide.


Luomivärinelikko sävyssä Radiant Plum.


The One -linjan peiteaine ja Giordani Gold -peitepuikko.


Kynsilakka (sävyän en nyt muista, kirjotan tätä töissä ja tuotteethan nököttää kotona), huulipuna ja huultenrajauskynä.


Rajauskynä, rajaustussi, ripsiväri ja luomiväripuikko.


Suuren yllätyksen tuoksullaan aiheuttanut hajuvesi.

Sitten siihen meikkiin.



Ensin perinteiset ilman meikkiä -kuvat. Hieman epätasaisuutta ihon värissä, mutta ei oo pahemmin muuta peitettävää. Paitsi noi mustelmat silmien alla.



Tuhru luomella...



Toi ripsiväri on I-HA-NA!!



Sellaisen luomuksen sain loihdittua. 
Meikit ovat ehdottomasti laadukkaita ja hyvän tuntuisia. Oriflame on nostanut statustaan huimasti niistä omista teiniajoista, jolloin se oli ehkä hieman nolo. Ainakin meillä päin. Vaikka käytin sen tuotteita myös silloin, mutta minähän olen aina ollut nolo.



Meikissä käytin pohjustusta, meikkivoidetta ja puuteria. Luomiväristä muistaakseni kaikkia muita sävyjä paitsi tuota oikeeta ylänurkan nappia. Rajaus tussilla. Ja toi ripsiväri on nyt päivittäisessä käytössä ja on tasan yhtä hyvä kun Avonin Luxe -ripsari. Huulilla ihana lilan sävyinen huulipuna ilman rajausta. 


Muista tuotteista jouduin lainaamaan Avonin silmämeikinpohjustajaa ja L'oréalin kulmavahaa.

Tästä meikistä on tosiaan jo useampi kuukausi aikaa. Pitäisi taas kaivaa nämä esille. Nyt on ollut vähän sellaista että ei ole jaksanut meikin kanssa kikkailla, vaan olen yrittänyt tehokäyttää esim. vajaita luomivärejä ja huulillakin on ollut vain huulirasvaa.

Oriflame, nolo vai nou? Ehdottomasti nou nolo mun mielestä :)

-T

6 kommenttia:

  1. Tosi ihana meikki ♡ Oho, kylläpäs sä sait kaikkia kivoja juttuja mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo mää yllätyin kun siinä sokeena istuin meikattavana ja kuulin vaan et laita tää sinne kassiin ja laita tääkin ja tää. :D

      Poista
  2. Onpas kattava tuotepaketti :)
    Itse toimin niin Oriflamen kuin Avoninkin konsulttina, enkä ole koskaan pitänyt niitä noloina :D Olen tyytyväinen, kun täällä Joensuussa on Oriflamen toimisto, niin siellä saa halutessaan käydä kokeilemassa kaikkia tuotteita tai nuuhkimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi et pääsee kokeileen on kyllä kiva. Välillä mietityttää just joku huulipunan sävy tms, mut onneks ne voi sit vaihtaa :)

      Poista
  3. Upea meikki. Huulipunan hylsy on ainakin mielettömän upea!

    VastaaPoista

Mielipiteitä? :)