torstai 19. maaliskuuta 2015

Tän vuoden uusia tulokkaita

En oo vähään aikaan esitelly mitä kaikkee uutta (tai ainakin mulle uutta) kosmetiikkaa on hyppysiini tullut tän vuoden aikana. Oikea määrä on huomattavasti suurempi, enkä jaksanut lähteä kaivelemaan kaikkia pieniä juttuja (kynsilakkoja ym) kätköistä, vaan esittelen ne omasta mielestä kivoimmat.


Kanarialta ostin ensimmäiset Sleekin luomivärini ja poskipunani, kun olivat kovasti kehuttuja ja vielä alennuksessakin. Kirkkaat värit vie heti mun huomion ja näiden palettien rinnalla kaikki muut näytti niiiiiiiiin tylsiltä.


Poskipunan kanssa saa olla varovainen, pigmenttiä meinaan löytyy sen verran paljon. Mut hei, varsinkin toi keskimmäinen, Ah!


Muiden luomiväripalettien joukossa tää veti heti mun huomion kirkkailla väreillään. Korkkasin tän käyttöön jo heti Kanarialla ja tein meikin keltaisella ja oranssilla. Sain siitä kehujakin. :)



Hoitolassa sain omistajalta synttärilahjaksi Schwarzkopfin hiustenhoitosetin.


Setti sisältää shampoon, jätettävän kaksifaasisen hoitoaineen ja hoitoöljyn. Mielelläni testailen nämä, hiukset kun on latvoista sen verran kuivat että ne tarvii öljyjä ja muita hoitavia aineita.



Jouduin minäkin mukaan MACin Cinderella -maniaan ja nakuttelin Stockan nettikaupasta itselleni pari tuotetta. Yleensä havahdun näihin kausijuttuihin niin myöhässä että kaikki kiva on jo mennyt. Nyt olin kuitenkin skarppina, sillä rakastan Tuhkimoa eikä mulla ole kokemusta MACin meikeistä.


Mystery Princess Beauty Powder ja Little Black Bow Eyeliner. Puuterin kohdalla petyin hieman, koska luulin tilaavani normaalin puuterin, mutta tää onkin hohtava korostuspuuteri. Ensi kerralla pitäis sitten lukee tarkemmin selosteet ennen kun ostelee netistä. Rajausväri on jo ollut kerran käytössä. Ihan ok, ei mikään wow!


Rajausvärin oikealla puolella on puuteria, mutta se ei kauheen hyvin näy. Ehkä tätäkin uskaltaa kokeilla.


Eilen lähdin ennen töitä pyörähtämään Sokoksen 3+1 päivillä. Lähinnä hakemaan miehelle deodoranttia ja mukaan lähti Shiseidon Starter Kit, joka sisältää 3 kpl 30ml kokoisia tuotteita, Gentle Cleanser, Softening Concentrate ja Refining Moisturizer.

Lumenen HG -silmämeikinpoistoainetta tarvii aina.

Biotherm Skin-Best CC -voidetta on kehuttu niin paljon, että pakkohan se oli ostaa. Niin, yritä tässä sitten käyttää edellisiä meikkipohjia pois...

Semmosta tällä kertaa. Kaikista näistä oon ihan innoissani. Yritän nyt käyttää käytössä olevat putsarit nopeesti pois et voin ruveta testaileen tota Shiseidoa. CC -voidetta taidan testata jo tänään kun meen töihin. Ehkä meikkailenkin Sleekin paleteilla?

Meinaatteko käydä 3+1 päivillä vai joko ootte käynyt eilen tyhjentämässä lompakkonne?

-T

4 kommenttia:

  1. SHITFUCK! Toi Shiseidon pakkaus! <3 Mulla on tunne, et käyn tänään sokoksella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toi oli mulleki sellanen pakko saada ku hintaakaan ei ollu ku 25€ :D

      Poista
  2. Sleekin poskipunatrio ja Biothermin CC-voide = <3 <3 <3

    Mä yritän skipata kokonaan 3+1-päivät, koska mulla meni liikaa rahaa Stockan Kauneuden juhlaa-päiviin ja Sokoksen vastaavaan tapahtumaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin toi CC -voide ei vakuuttanu ku levitin sen sienellä, mut sormin levittämällä jo vain toimii!! :D Ja no poskipunat... siis se pigmentti. Huh huh, mää oon ihan helisemässä niitten kanssa ku koko ajan tulee liikaa :)

      Poista

Mielipiteitä? :)