keskiviikko 13. elokuuta 2014

Joukostamme poistuneet heinäkuu-14

Vähän on venähtänyt tämä loppuneet postaus, mutta eipä tuota heinäkuussa paljoa loppunutkaan. :( Uutuuksia tuli sen sijaan niin paljon, etten edes kaikkea muista, joten teen niistä oman postauksen.


Koppa näyttää tältä.


Hiuspuolelta loppui Laveran Balance Shampoo, joka oli todella miellyttävä yllättäjä. Jotenkin mulla on aina ollut ennakkoluuloja luonnonkosmetiikan shampoisiin, mutta uskaltauduin tätä kokeilemaan, enkä katunut hetkeäkään tämän ostoa. Tuoksuu huumaavalle sitruunalle, pesee hyvin ja jättää hiukset ihanan pehmeiksi. Tätä voisin ostaa uudestaankin.

Goldwell Dualsenses Color Extra Rich, värjättyjen hiusten shampoo oli ihanan vaaleanpunaista. Jotenkin tuntui hassulta kun tämä on värjätyille hiuksille tarkoitettu, se kuitenkin pesi hiukset natisevan puhtaiksi. Tuli sellainen tunne että se pesee samalla hiusvärin pois. Tätä käyttäessä mulla oli vielä punaiset hiukset, ja niitä kyllä sai olla värjäämässä kerran viikossa. Mutta en usko että se oli pelkästään shampoon syy.

Hiusvärin mukana tullut hoitoaine. Laatukamaa.

Moroccanoilin Light versio. Ei eronnut normiversiosta muuten kuin koostumukseltaan. Tätäkin sai laittaa paljon hiuksiin jos meinasi että jotain tapahtuisi. Nyt olen työpaikan kautta saanut 4 Moroccanoilin tuotetta testiin, katsotaan onko niistä mihinkään.


Muita loppuneita on Mavalan kynsilakanpoistoaine, se sininen. Perushyvä kynsilakanpoistoaine, ei aiheuttanut kynsille sellaista valkoista kalvoa niinkuin jotkut tekevät. En oikein osaa sanoa enempää. 

Phytomerin kosteuttava suihkuvoide tuoksui pehmeän raikkaalta. Mut jotenkin tää oli vähän sellanen blaah. Ei kuivattanut ihoa. Tylsä.

Lumenen silmämeikinpoistovesi. Love it!

Callusan Forte jalkavaahto. Mielenkiintoinen tapaus. Ihan kuin kermavaahtoa olisi levittänyt jalkoihin :D Kosteutti ihan ok:sti, mutta talvikäyttöön liian kevyt, vaikka tämän pitäisi olla kuiville ja erittäin kuiville jaloille. Itselläni on kuitenkin ihan hyväkuntoiset jalat..


Ei varsinaisesti loppunut, mutta roskiin lensi kuitenkin Gillette Satin Care ihokarvojenajovaahto taimikänytliekään. Käytän todella harvoin näitä vaahtoja, tämäkin oli useamman vuoden vanha. Käytän mieluummin höylätessä suihkugeeliä koska se on hellävaraisempaa, ja nykyäänhän epiloin kainalot ja sääret ja käyn sokeroinnissa siistimässä muita alueita. Höylään tartun vain hätätapauksessa. Sellainen muodostui eräs päivä ja kaivoin vaahdon kaapista vain todetakseni että se ei toiminut enää. Siis vaahtoa ei tullut ulos vaikka miten olisi puristanut. 

Sabi karvanpoistovoiteen olen arvostellut täällä, yli vuosi sitten. Viimeksi kun käytin tätä, oli väri vaihtunut vihreäksi... Ööö... pois. 


Viimeisimpänä yksi pikkuruinen näytepussukka Laveran CC -voidetta. Näitä näytteitä mulla on useampikin... Ja tää ei sovi mulle, ei sitten mitenkään päin. Liian tummaa, ei levity, tarraa kuivempiin kohtiin kiinni. Tuloksena siis läiskikäs naama.Yritin levittää sekä sormin että sienellä.  Sääli, olen kuullut tästä niin paljon hyvää. Mitähän sitä tekisi lopuilla näytteillä kun en roskiinkaan haluaisi heittää... Ehkä pitää vielä antaa mahdollisuus siveltimen muodossa.

11 tuotetta, joista 1 näyte ja 1 matkakokoinen. Tavallaan ihan ok, mutta olen silti vähän pettynyt.

Ja uusiahan tosiaan on tullut paaaaaaljon. Jo pelkästään Ilonan miitistä ja muutenkin. Mutta niistä lisää sitten myöhemmin.

-T

4 kommenttia:

  1. Mullakaan ei toiminut yhtään tuo Laveran CC ja kaiken lisäksi se alkoi kutittamaan ja pistelemään kasvoja hetken päästä, joten jokin siinä ärsyttikin ihoa.

    VastaaPoista
  2. Mulla ei myöskään tuo lavera toiminut, kesällä tummuus oli sopiva, mutta lähti heti murentumaan levittäessä, koska oli pakko laittaa pintakuivalle iholle seerumi alle, sillä yksinään juurikin tarrautui kuiviin kohtiin. Harmitti, koska Laveran vartalotuotteet on niin ihanat!

    VastaaPoista

Mielipiteitä? :)